Jos olet tapaukseen yhtään tutustunut, niin tietäisit, että Trump on näitä kokoontumisia järjestänyt viime vuoden aikana satoja ja kaikki on ollut rauhallisia.
Mitä nyt toimittajia on uhkailtu
Aina, kun on jotain tapahtunut, niin siellä on antifa ja blm mellakoijat saapunut paikalle hyökkäämään Trumpin kannattajien kimppuun.
Tämä taas on puhdasta puppua. Ensinnäkään ei ole mitään ”Antifaa”, joka voisi tulla paikalle: se on vain nimitys, jota voi käyttää, ei mikään järjestö.
Enihuu, kyse ei nyt ole Trumpin kampanjatapaamisista vaan kongressitalon valtauksesta, jonka ilmeisesti nipin napin vältettiin päätyneen väkivaltaiseksi vallankaappaukseksi. Seuraava uhkakuva on jo ilmassa Bidenin virkaanastujaisten päivänä.
Trumppiko muka on uhkaillut?
Taidat olla aika ****, kun yrität väittää, ettei antifaa ole. Kyllä se on ihan aito terroristijärjestö, jolla on toimipisteitä ympäri maailman.
Ei tehdä nyt luonnehdintoja toisista jäsenistä. Tuohon nyt täytyy todeta, että valtaa ei kaapata valtaamalla parlamenttirakennus. Ei Yhdysvalloissa, eikä edes Suomessa. Vallankaappaaja tarvitsee vähintäänkin jonkin osan valtion turvallisuuskoneistosta puolelleen.
Juuri tämähän on nyt tutkinnan alla. On jo käynyt ilmi, että jotkin kongressiedustajat kierrättivät valtaajia etukäteen tutustumassa taloon, ja osa rakennusta vartioineista poliiseista liittyi valtaajien joukkoon. Näyttää kovasti siltä, että vallankaappausta oli valmisteltu mutta se meni pieleen.
Siellä capitol hillissä on melko avoimet ovet ja sinne tehdään turistiretkiäkin. Kuka yritti vallankaappausta? Pelosiko?, sehän ihan oikeasti yritti vallankaappausta soittamalla pentegoniin ja saada ne kieltäytymään Trumpin käskyistä, johon eivät suotuneet. Jos vallankaaappausta olisi tosissaan yritetty, niin eiköhän sinne olisi tullut aseiden kanssa isolla joukolla, eikä muutaman kymmenen hengen voimin aseistamattomina. Vallankaappaus valloittamalla capitol hill ja ottamalla kongressi panttivangeiksi on aivan naurettava ajatus, vaikka siihen asti pääsisikin, niin siihen se jäisi.
Kyllä tuo "valtaus" oli vain demokraattien ovela juoni, jolla saatiin Trump huonoon valoon ja virkarikossyytteet päälle, jottei pääsisi 2024 vaaleihin osallistumaan.