Kirjoittaja Aihe: IBM OS/2  (Luettu 5439 kertaa)

Squirrel

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 455
    • Profiili
IBM OS/2
« : 20.12.20 - klo:12.43 »
Aikoinaan 80-90 luvulla olisin halunnut IBM OS/2:n käyttikseni ja joskus 90 -luvun lopulla se toteutui, sain sen aikoinaan aika halvalla. Mulla ainakin oli OS/2 Warp 3.jotain ja oliko muistaaksnei 4.0:nkin hankittuna? No mulla ei oikeastaan ollut siihen mitään ohjelmia, ja ei ollut käytössä nettiäkään joten en saanut ladattuakaan ilmaisia tai laittomasti mitään niin jäi sitten hetken kokeiluksi. Jostain sain pascal-ohjelmointiohjelman jolla muutamia ohjelmia itselle tein. No siirryin siitä Windowssiin ja jonkun ajan päästä linuxiin 2000-luvun alussa.

Onko täällä ketään muuta joka on joskus käyttänyt os/2:sta? Entä jos Microsoftin ei olisikaan boostannut omaa Windowssiin, oliko käyttiksestä loppupelissä ollut mihinkään? Eli kaatuiko se oikeasti siihen ettei sitä tuettu vai oliko se susi jo syntyessään? Entä ainakin joskus oli hokema, että ydinvoimaloita on os/2:n päällä, mutta ei kait enää? Jos edes tuo hokema piti paikkaansa. Kirjastoissa näin joskus Suomessa että niillä oli os/2 koneissaan joskus vuonna nakki ja kivi.

Suomessahan oli joku liike, joka oli erikoistunut os/2 ja sen oheisohjelmien myyntiin. En muista nimeä mutta sen muistan että omistajalla oli erikoinen tai harvinainen etunimi. Sieltä ostin tuon käyttiksenkin ja pascal-tulkin.

Toivoisin tulevan päivä päivältä paremmaksi tietokoneen käyttäjäksi

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #1 : 20.12.20 - klo:13.31 »
Minä kokeilin joskus.
Ensivaikutelma oli outo. Se moniajo!

Mutta ohjelmistoja en löytänyt mieleisiäni kelvolliseen hintaan joten takaisin lyhyen kokeilun jälkeen windblowsiin.

Joten en käyttänyt, kunhan kokeilin.

startx

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 414
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #2 : 20.12.20 - klo:14.01 »
Windows 3.x oli päässyt jo liian laajalle leviämään ja Commodorekin ikävästi kippasi, joka olisi pitänyt alalla kilpailun yllä. Olihan Commodorella ehkä kaikista edistynein käyttöjärjestelmä tuohon aikaan ja todella laaja softavalikoima. Eihän se OS/2 soveltunut kehnon softavalikoimansa takia, kuin toimistohommiin.


Vähän historiikkia.

https://www.youtube.com/watch?v=wQdK9owqVd0

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3319
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #3 : 20.12.20 - klo:16.14 »
Näin vanhana Amigistina voin kyllä todeta, että se Commodoren edistynyt käyttis oli kiivas kaatuja. Koska järjestelmässä ei ollut muistialueiden suojausta, ts. jos sovellusohjelmoija oli päättänyt vähän kikkailla niin mikään ei estänyt esim. kernelin muistialueiden päälle kirjoittamista. Ja se taas tarkoitti sitä että guru alkoi meditoimaan. (Amigan vanha fataali virheilmoitus sisälsi tekstin guru meditation, jonka alla muistiosoite joka aiheutti kaatumisen...)
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 22.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

kamara

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2944
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #4 : 20.12.20 - klo:16.25 »
Kyllä se OS/2 oli hieno järjestelmä. Siinähän oli moniajo jopa 286-prosessorille, jota myöhemmin NT:ssä julkistetussa ei ollut. Eikä sitä löydy myöskään DOS:ssa sen enempää kuin Windows 3.1. Siis minkään laista moniajoa.

Huonona puolena siinå oli, että käytännössä joutui OS/2-lisenssin lisäksi ostaa Windows 3.1-lisenssi, jos halusi pyörittää windows-ohjelmia.

Dos-puolella oli hienoa, että ikkunan sisällä pystyi ajamaan DOS-ohjelmia, ja jopa hiirikin toimi.

Suurin vika oli, se että kyseinen käyttis oli liian paljon edellä aikaansa. Lisäksi hinta, koska käytännössä, jos halusi saada kaiken järjestelmästä irti, niin piti ostaa myös Windows-lisenssi. Siis windows:n käyttäjät kysyivät, että miksi ostaa OS/2, kun Windowskin pyöyrittää lähes kaikkia ohjelmia.

Itseltäni löytyy vielä kaappien pohjilta aito OS/2 WARP, josta tosin puuttuu Windows 3.1.

En ole ihan varma, mutta olikohan tossa OS/2:ssa ensimmäinen dualboot intel-arkkitehtuurissa ?

Toki sitä ennen dualboot löytyi C128:ssa, ja Spektravideo X-Pressissä.

juyli

  • Käyttäjä / moderaattori
  • Viestejä: 1198
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #5 : 20.12.20 - klo:23.55 »
Onko täällä ketään muuta joka on joskus käyttänyt os/2:sta?
Olen käyttänyt pääkäyttöjärjestelmänä OS/2:ta. Muistaakseni versioita 2.3 sekä 3.0 Warp. Ostin vielä OS/2 4.0:n, mutta en käytellyt sitä enää. Versio 4.0
tarjosi TCP/IP:n nettiyhteyksiin, mutta tuolloin (1996?) siirryin Linux-käyttäjäksi.

Lisäys: hankin joltakin kirpparilta jo aikanaan OS/2 1.3 -version (kymmeniä korppuja), mutta silloisessa koneessani ei ollut muistia 4Mt, jonka tuo järjestelmä tarvitsi 386-koneeseenkin.
Vielä jokin vuosikymmen sitten mietiskelin asentaa OS/4.0 koneelle, mutta jäi toistaiseksi ... ;)
IBM:n OS/2 oli erinomainen moniajojärjestelmä, jonka hallitsevan markkina-aseman hallitseva MS-Windows ajoi tarpeettomaksi.
PS. OS/2:sta julkaistiin myös versio OS/2 for Windows, jolla pystyi ajamaan OS/2:n päällä Windows:ia.

PPS. Minulla ei ole ollut ylimääräisiä Windows lisenssejä, joten Wndows 3.0 -sovellutukset toimivat OS/2:ssa avaamatta kukkaronnyörejä.
« Viimeksi muokattu: 21.12.20 - klo:01.22 kirjoittanut juyli »

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3993
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #6 : 21.12.20 - klo:12.23 »
OS/2 oli hieno järjestelmä, ja Workplace Shell erinomainen työpöytäympäristö!

WPS:ssä oli oliosuuntautuneisuus otettu tosissaan. Ajatuksena oli, että käyttäjä ei käynnistä sovellusta vaan luo tiedoston, joka käynnistää tarvittavan sovelluksen. Edelleenkin toivoisin, että työpöytäympäristö toteutettaisiin niin päin.

Ja kyllä OS/2:een ohjelmiakin sai, mm. aivan erinomaisen DeScribe-nimisen teksturin sekä myöhemmässä vaiheessa myös StarOfficen (josta tuli ensin OpenOffice.org ja sitten LibreOffice). DeScribe on ainoa tuntemani teksturi, jossa tyylien käyttö oli toteutettu kunnolla: se oli otettu koko työnteon lähtökohdaksi ja perustaksi eikä vain joksikin ylimääräiseksi lisäksi kuten Wordissä.

Komentotulkissa vakioskriptikielenä oli REXX, jolla pystyi tekemään suunnilleen kaiken graafisiin käyttöliittymiin asti.
pöytäkone 1, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; NUC: openSUSE Leap 15.5; RPi 1: FreeBSD 13.2-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3319
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #7 : 21.12.20 - klo:13.49 »
Amigan käyttiksissä 2.0:sta eteenpäin tais kanssa olla tuo REXX, moni amigisti tykkäsi...
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 22.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

Whig

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 333
  • puppu-generaattori
    • Profiili
    • localhost
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #8 : 24.12.20 - klo:08.45 »
Joskus aikoineen käytin OS/2:sta hetkisen, kun piti pyörittää BBBS:llä BBS purkkia ja oli muistaakseni helpompi pyörittää sekä purkkia, että käyttää konetta samalla muuten OS/2:n kanssa.
OS/2 Warp:n laatikko ja levyt löytyvät toki yhä hyllystä =)
puppu-generaattorin outputtia
"minä olen kansainvälinen supertähti"

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #9 : 23.10.21 - klo:17.11 »
Laatikollinen OS/2 Warp -levykkeitä löytyy, mutta en ole koskaan asentunut sitä.

juyli

  • Käyttäjä / moderaattori
  • Viestejä: 1198
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #10 : 23.10.21 - klo:18.55 »
Laatikollinen OS/2 Warp -levykkeitä löytyy, mutta en ole koskaan asentunut sitä.
Sinulta on jäänyt kokematta 1990-luvun IBM:n tuottama aivan erinomainen moniajoon kykenevä käyttöjärjestelmä.
Muistaakseni jokin suomalainen tietokonelehti jakoi OS/2-kåyttöjärjestelmää.
Vielä jokin vuosi sitten mielestäni törmäsin yhteisöön, joka yhä harrastaa ko. käyttöjärjestelmää - vrt. piilukiven muotoilu kvantti-tietokoneiden virtalähteeksi.

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #11 : 23.10.21 - klo:21.29 »
Laatikollinen OS/2 Warp -levykkeitä löytyy, mutta en ole koskaan asentunut sitä.
Sinulta on jäänyt kokematta 1990-luvun IBM:n tuottama aivan erinomainen moniajoon kykenevä käyttöjärjestelmä.
...

Minä kokeilin, ja oli aika mojova kokemus tuosta moniajosta.
Kun verrokkina oli CP/M, DOS ja joku windowsi.

Mutta käyttöön se ei jäänyt.

mpiso

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 655
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #12 : 23.10.21 - klo:23.02 »
Laatikollinen OS/2 Warp -levykkeitä löytyy, mutta en ole koskaan asentunut sitä.

Valkoinen pahvilaatikko, täynnä asennuskorppuja, löytyy minultakin. Osoitelappu on vain repeytynyt irti, niin en nähnyt mistä se oli lähetetty. Saattoi olla jonkun lehden kautta saatu kylkijäinen.

Minä kuitenkin käytin OS/2 Warppia noin pari vuotta, olisiko ollut 1995- 1997.

Squirrel

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 455
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #13 : 24.10.21 - klo:09.59 »
Nyt mä muistan tuon aloituksessa mainitseman henkilön etunimen, se oli Tuure. Jäi muistiin siitä että mulle harvinainen nimi ja mulla oli kouluaikoina yksi opettaja nimeltä Tuure, Ei kovin mukava kaveri, mutta osasi hommansa.
Toivoisin tulevan päivä päivältä paremmaksi tietokoneen käyttäjäksi

Araminta

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 97
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #14 : 24.10.21 - klo:19.27 »
Kautta koko 1969 alkaneen ja 2005 päättyneen IT-sekatyöläisurani ajan on OS/2 ollut lempparikäyttikseni - monoliitti-Windowsiin en ole vieläkään saanut makua, vaikka mulla on yhdessä huoneessa Windows-kone - just in case. Ekan oman PC:n ostin 1984. Työkoneessa on nyt Ubuntu (teen eläkeläisharrastuksena sukututkimusta ja geneettistä geneologiaa ja olen administraattorina eräässä FTDNA:n sukunimiprojektissa). Warp.4 oli ihan jees, paitsi, ettei siihen koskaan tullut USB-tukea, joka on nykyisin aika "must". Jouduin siis etsimään korvaavaa käyttistä. IBM kehitti tuolloin Warp 4.5:ta, jopa suomalaisversiota, jota olin tekemässä, mutta se ei koskaan tullut markkinoille, koska IBM luopui siitä. Softan ostanut yhtiö, jonka nimeä en muista (tilasin sen kuitenkin Hollannista Mensys-nimiseltä firmalta) mokasi oikein kunnolla kehitystyön kanssa. Tiputtivat pois juuri niitä osia, jotka tekivät Warpista sen mitä se oli ja lisäsivät toimintoja, joista ei ollut kuin haittaa. Jo asennus, joka Warpissa oli sujuva ja joustava ja salli käyttäjän valita, mitä osia asennetaan, oli tosi takkuista. Esim. kun sen yritti lisätä toimivaan Linux- tai Win-koneeseen, ilmoitti se 'file system corrupted'. Onneksi silloin vielä oli OS/2-faneja niin että toimivaa apua löytyi netistä. Käyttiksen asentamiseksi muuhun kuin tyhjään koneeseen täytyi tilata maailmalta erään bittinikkarin CD, jossa oli mainioita palikoita tiedostojärjestelmien sörkkimiseen, mm. yhteensovitus EComStationin kanssa. Seuraava kynnys oli salasanojen syöttäminen, jotka tulivat paperilipukkeella asennusmedian mukana, mutta eivät kelvanneet sellaisenaan. Nettiapu osasi onneksi kertoa, että tunnarin ja salasanojen eteen piti kirjoittaa 'USERID' ja 'PASSWORD' tms. Tätä ei kerrottu missään, eikä asennusohjeita ollut. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta käynee jo selville, ettei käyttiksellä ollut tulevaisuutta.  Kun en löytänyt parempaakaan nilkutin kuitenkin sen kanssa 2-3 vuotta, vaikkeivat kaikki kirjoittamani palikat toimineetkaan sinällään, kunnes kone hajosi, enkä halunnut ruveta taistelemaan asennuksen kanssa. Googlasin juuri 'EComStation' ja yhä sieltä tulee houkuttelevia vaihtoehtoja, pitäisi katsoa, jos ehtisi. Liian paljon menee aikaa ympäristön rassaamiseen, kun tekemistäkin olisi.
                 

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5661
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #15 : 26.10.21 - klo:21.43 »
Itse en ole koskaan OS/2:sta ikävä kyllä aikoinaan päässyt kokeilemaan, mutta tällainen tuli vastaan ihan jokin aika sitten YT:ssa. Eli nykypäivän OS/2 ja lisenssi on ostettavissa :)

https://www.arcanoae.com/

Lyhyt juttu englanniksi
https://nomadic-dmitry.medium.com/long-live-os-2-why-should-you-try-arcaos-91b3f8deb573

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #16 : 27.10.21 - klo:08.06 »
Itse en ole koskaan OS/2:sta ikävä kyllä aikoinaan päässyt kokeilemaan, mutta tällainen tuli vastaan ihan jokin aika sitten YT:ssa. Eli nykypäivän OS/2 ja lisenssi on ostettavissa :)

https://www.arcanoae.com/

Lyhyt juttu englanniksi
https://nomadic-dmitry.medium.com/long-live-os-2-why-should-you-try-arcaos-91b3f8deb573

Ellei Linux olisi näinkin tuttu ja toimiva niin houkuttelisi kokeilemaan :)
Tulikin annettua ylimääräiset koneet kiertoon ...

Postimies

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2619
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #17 : 31.10.21 - klo:20.48 »
Vähän tuli kokeiltua. Erikoista oli kunnon moniajo dos-ikkunalle. Graafinenkin sovellus toimi siinä. Pystyi laskemaan fraktaaleja Fractint ohjelmalla. Ihastuin siihen aikoinaan. Hiiren oikea nappikin toimi järkevästi.

ilkant

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1270
  • Kubuntu
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #18 : 01.11.21 - klo:02.20 »
Asennusmedia oli OS/2:sesta, mutta sen asennus jäi sitten tekemättä. Syy taisi olla se, että oli vain yksi kone käytössä eikä haluja muuttaa kaikkea tietojen käsittelyään uudelle järjestelmälle.

juyli

  • Käyttäjä / moderaattori
  • Viestejä: 1198
    • Profiili
Vs: IBM OS/2
« Vastaus #19 : 01.11.21 - klo:21.10 »
Sattuikin tuossa silmään kirjahyllyssä pölyyntynyt OS/2 Warp paketti (joka oli OS/2 4.0:n vieressä).
Paketin kyljessä mainoksina: World's most popular 32-bit PC operating system
Paketti sisältää "New! plus BonusPak. Internet, Fax, IBM Works, Multimedia & More"
eli 2 levykettä (Diskette 1 for CD-ROM, Installation Diskette for CD-ROM)
sekä kaksi CD-levyä (OS/2 v3 (tm 1994), BonusPak for OS/2 Version 3).

Harmaa muistikuva on, ettei OS/2:n asennusohjelma hanskannut "suuria kiintolevyjä"
tai kiintolevyjen levyosioita. Vielä noina vuosina kiintolevyt eivät olleet kovin suuria nykymittapuun mukaan :(
HPFS oli mahdollinen tiedostojärjestelmä OS/2-käyttöjärjestelmässä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/HPFS
"Myöhemmin, kun näiden kahden yrityksen yhteistyö kariutui, Microsoft teki pieniä parannuksia HPFS:ään ja kehitti siitä NTFS-tiedostojärjestelmän, jota Windows NT-järjestelmät käyttävät. "

PS. Jokainen sekakäyttäjä kai muistaa, että vei oman aikansa, ennenkuin Linux-jakelut saivat luotettavat ajuritiedostot NTFS-tiedostojärjestelmän käyttämiseksi.
NTFS-osiolta lukuoperaatio toimi jo varhaisilla versioilla ok, mutta myöhemmin myös kirjoitusoperaatiot toimivat luotettavasti.
MS ei ollut ensimmäisenä tarjoamassa tukeaan käyttää avoimissa käyttöjärjestelmissä ko. tiedostojärjestelmää.
« Viimeksi muokattu: 01.11.21 - klo:22.38 kirjoittanut juyli »