Kirjoittaja Aihe: Fedora 8  (Luettu 28140 kertaa)

muep

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 896
    • Profiili
Fedora 8
« : 25.10.07 - klo:19.06 »
Tuntuu kovasti kasautuneen näitä eri käyttöjärjestelmien julkaisuja tähän syksylle. Noh, Fedorasta tulee uutta versiota myös. Fedora 8 tarjoaa melko pitkälle sitä samaa kuin aikaisemmatkin Fedorat, mutta uudemmilla ohjelmilla toki.

Huomionarvoisia nyt mieleen tulevia uudistuksia ovat minusta:

Pulseaudio, eli ESoundin seuraajaksi kehitetty ääniserveri, joka mahdollistaa aiempaa paljon monipuolisemmat kontollit äänivirtojen hallintaan. Äänenvoimakkuuksia voi säätää sovelluskohtaisesti ja äänivirtoja voi uudelleenohjata "lennosta" eri kohteille. Pulseaudio on vielä aika aikaisessa kehitysvaiheessa, tällä hetkellä lähinnä itse perusta on kohtuullisen valmis, mutta järjestelmän tarjoamaa potentiaalia ei vielä hyödynnetä täysin. Pulseaudion päälle olisi tarkoitus rakentaa ikäänkuin älykäs äänijärjestelmä, joka esimerkiksi Ekigaan puhelun tullessa vaimentaa muut ohjelmat ja ohjaa puheet oikealle laitteelle. Tällä hetkellä tarjolla on kuitenkin lähinnä käsin säätäminen mukana tulevan työkalun avulla.

IcedTea taasen on Sunin Javan vapautuneista osista ja niiden aukkoja paikkaavista muista vapaista komponenteita rakennettu javaympäristö, jolla muun muassa useimpien web-applettien pitäisi toimia melko ongelmitta. IcedTeassa ei vielä ole äänirajapintaa ja ainakin joitain salausalgoritmeja on jätetty pois.

Fedoran Network-manager ei toki sinänsä ole mitään hirveän uutta, mutta käytössä kuitenkin on versio 0.7.0, jonka kehittäjät väittävät olevan aiempia versioita selvästi parempi. Itselläni ei langatonta verkkoa ole, joten testaamaan en ole kyennyt.

Käyttäjälle näkyvä uudistus on Fedora 8:ssa Gnomessa oletuksena käyttöön tullut Nodoka -teema, joka tuo jakeluun omaa ilmettä hieman aiemmin käytettyä Clearlooks -teemaa enemmän. Itse ehkä enemmän pidän Clearlooksista, mutta ei tuo Nodokakaan huono ole. Muuten grafiikoiden puolesta jakelun tilanne ei näyttänyt aluksi ollenkaan niin hyvältä kuin aiemmin, Fedora Core 5:n, 6:n ja Fedora 7:n grafiikoista vastanneen artistin poistuttua Red Hatin palveluksesta. Fedora 8:n grafiikat ovat käyttäjäyhteisön tekemiä, ja vaikka Fedora 7:n komeat vuoristomaisemat vaihtuvatkin simppelimpään abstraktiin kaariviivahärveliin, on tulos minusta oikein onnistunut. Paljon heikommalta tilanne näytti vielä kesällä.

Paljon siis uutta ja hieman kokeellista ominaisuutta tuonne on saatu taas käyttöön. Fedora Projectilta on yleensä liiennyt aika vähän myötätuntoa suljettuja tai vanhentuneita tekniikoita kohtaan, minkä sijaan jakelussa painotettaan usein vapaita, "tulevaisuuden" tekniikoita. Ongelmia näistä aina joskus tulee, mutta itse ainakin koen mielenkiintoiseksi mahdollisuuden päästä testaamaan näitä Fedora 8:ssakin tulevia uusia ohjelmia, joiden kehityksessä sitten voin ehkä auttaa lähettämällä bugiraportteja. Ja vaikka niissä varmaan bugeja onkin, niin yleensä löytyy myös oikeasti hyviä ominaisuuksia.

8.11.2007 pitäisi julkistus olla, eli tasan kahden viikon päästä. Fedoran julkaisuilla toisaalta on ollut perinteenä myöhästyä viime hetkillä viikolla tai parilla, joten ainakin itse suhtaudun hyvin varauksella tuohon ilmoitettuun julkaisupäivään. Toisaalta Fedora 8 on jo oikein hyvällä mallilla, joten toivon tässä, että tällä kertaa saataisiin jakelu aikataulun mukaisesti käyttöön.

[http://smolt.fedoraproject.org/show?uuid=pub_ac53b581-021a-4b76-bd14-e7d51f55462f]Pöytäkone[/url]
Läppäri

moonstone

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #1 : 25.10.07 - klo:19.10 »
Kiitos tiedosta.

Itseäni kiinnostaa eniten tuo PulseAudio ja IcedTea. Näissä molemmissa on kovasti potentiaalia ja se on hienoa, että ne pääsevät jo tuotantoon saakka.

muep

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 896
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #2 : 25.10.07 - klo:23.46 »
Myös minulle nuo IcedTea ja Pulseaudio ovat tärkeimmässä päässä ominaisuuslistaa. Lisäksi odotuksissa on virt-managerin uudempi versio, jossa luultavasti on korjattu Fedora 7:n versiossa olevia bugeja. Virt-managerihan tuli jakeluun mukaan Fedora Core 6:n kanssa, joten siinä tietenkin alkuun on kaikkea häikkää. Vielä FC6:n kanssa en saanut sitä toimimaan ollenkaan. Nyt F7:n tulon jälkeen sillä on jo saanut tehtyäkin jotain, ainoastaan näppäinasettelut sotkeutuvat.

IcedTea taitaa olla Red Hatin aloittama projekti, joten sen on aika luonnollista ollakin Fedorassa. Pulseaudio varmaan taas rupeaa saamaan ihan erilailla testaajia kuin ennen, kun Fedoran kokoinen jakelu laittaa sen oletusasennukseen mukaan ja käyttöön. Kaikille käyttäjille ei tietenkään ole mieluinen asema olla testaamassa uusia tekniikoita ensimmäisenä ja ihmettelemässä niiden lastentauteja, mutta itse tietokoneharrastajana pidän sitä ihan mielenkiintoisena.
[http://smolt.fedoraproject.org/show?uuid=pub_ac53b581-021a-4b76-bd14-e7d51f55462f]Pöytäkone[/url]
Läppäri

piikki

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #3 : 26.10.07 - klo:07.23 »
Hyvän yhteenvedon teit.

Kaikille käyttäjille ei tietenkään ole mieluinen asema olla testaamassa uusia tekniikoita ensimmäisenä ja ihmettelemässä niiden lastentauteja ...

Tuo on totta kyllä. Vaikka Fedora käyttää erittäin tuoreita paketteja ja viimeisimpiä tekniikoita, itselläni ei ole ollut koskaan ongelmia Fedoran kanssa. Fedora tuntuu todella jämerältä.

Fedoran käyttäjät pääsevät uusista ominaisuuksista usein aikaisin nauttimaan, koska Fedoran kehittäjät kehittävät todella monia merkittäviä komponentteja (GLib, GTK+, Cairo, Kernel, ...)

Omasta mielestäni Nokoda on aivan järkyttävä :-|. Pidin paljon Fedora 7:n ulkonäöstä, mutta nyt ollaan menossa metsään ja pahasti mitä tulee GTK- ja Metacity-teemoihin. Yleisteema on myös minun mielestäni kuitenkin ihan ok.

juyli

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #4 : 07.11.07 - klo:23.36 »
Pidin paljon Fedora 7:n ulkonäöstä, mutta nyt ollaan menossa metsään ja pahasti mitä tulee GTK- ja Metacity-teemoihin. Yleisteema on myös minun mielestäni kuitenkin ihan ok.
MIelestäni ulkonäkö on täysin merkityksetön ominaisuus. Järjestelmän toimivuus on se oleellinen tekijä.
Ai, niin unohdin, että viestin kirjoitti rekisteröimätön Piikki.
Huom. Funet:sta löytyy jo tänään (7.11) hakemisto Fedora 8 ;) Huomenna lienee nettiyhteydet tukkoisia.
Joskus sain imaistua FC:n ennen aikojaan eli vuorokauden ennen virallista julkaisua, mutta nyt palvelimet
eivät anna oikeuksia imuroida etukäteen ennen pahinta ruuhkaa :(

muep

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 896
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #5 : 07.11.07 - klo:23.43 »
Hieman oudolle näyttää, kun Fedora 8 näyttäisi jopa tulevan käyttöön ihan aikataulun mukaan. Huomenna tietää sitten varmasti.

Eilen lopultakin asensin tuon Fedora 8:n Release Candidate 3 -version tähän pääkoneelle. Muutama päivitys on itse perusjakeluun tämän jälkeen tullut, ja varsinaiseen päivityspakettivarastoonkin on alkanut jo valua tavaraa. Huomenna on siis tuon Fedora 8:n varsinainen julkaisu, tietääkseni joskus iltakuuden maissa.

Jos etukäteen Fedoraa meinaa asennella, niin huomattavaa on, että Livna- varasto ei ainakaan kovin näkyvästi tue Fedoran kehitysversioita. Pari päivää kyllä helposti pärjääkin ilman näytönohjainajuria ja ongelmallisia koodekkeja, mutta pidemmässä käytössä nämäkin olisi kiva saada käyttöön.

Ihan odotuksia tämä Fedora 8 tuntuisi vastaavan. Pulseaudion kanssa on tullut pientä ongelmaa, mutta useimpien ohjelmien kanssa se toimii oikein hyvin. IcedTea-java ei pelitä KGS Go Serverin ohjelmiston kanssa, mihin sitä lähinnä olisin tarvinnut, mutta se saattaa olla vain säätämisestä kiinni. Myös IcedTealla toimivia appletteja netissä kuitenkin on.

Nodoka -teema on oletuksena käytössä, ja on minusta oikein riittävän hyvä siihen, ei käytössä ole juuri Clearlooksia kummempi. Joistain Nodokan piirteistä en välttämättä kovin pidä, mutta mitään isompaa vikaa en siinä ole havainnut. Eri asia on, onko jakelun ylläpitää omaa teemamoottoria tämmöisen aikaansaamiseksi, mutta ainakin Nodokan kehittänyt tyyppi pitää Murrine -moottorista Nodokan haarauttamista tarpeellisena ja siihen liittyvää työtaakkaa ihan kohtuullisena. Oletuksena käytettävä taustakuva on aika omalaatuinen siinä, että se hiljalleen vaihtaa väriään vuorokauden ajan mukaan. Aamulla siis kuva on kirkkaan vaaleansininen ja siinä on jonkinlainen aamunkajastus nurkassa, kun taas näihin aikoihin se on tummansininen.

Gnome 2.20 tässä nyt aika kivalle uudelle tuntuu, kun lopultakin esimerkiksi tehtäväpalkin painikkeiden koko ei vaihtele satunnaisen oloisesti, ja muitakin hyvä parannuksia siinä on.

Eipä tässä kummempia elämyksiä vielä, pitää huomenna taas testailla enemmän, kun saan esimerkiksi sen näytönohjainajurin tähän. Ihan samaa vanhaa Fedoraa tämä tuntuisi olevan, muutamalla lisäkivalla ja uudemmilla ohjelmilla toki. :)
[http://smolt.fedoraproject.org/show?uuid=pub_ac53b581-021a-4b76-bd14-e7d51f55462f]Pöytäkone[/url]
Läppäri

muep

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 896
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #6 : 07.11.07 - klo:23.47 »
Pidin paljon Fedora 7:n ulkonäöstä, mutta nyt ollaan menossa metsään ja pahasti mitä tulee GTK- ja Metacity-teemoihin. Yleisteema on myös minun mielestäni kuitenkin ihan ok.
MIelestäni ulkonäkö on täysin merkityksetön ominaisuus. Järjestelmän toimivuus on se oleellinen tekijä.
Ai, niin unohdin, että viestin kirjoitti rekisteröimätön Piikki.
Huom. Funet:sta löytyy jo tänään (7.11) hakemisto Fedora 8 ;) Huomenna lienee nettiyhteydet tukkoisia.
Joskus sain imaistua FC:n ennen aikojaan eli vuorokauden ennen virallista julkaisua, mutta nyt palvelimet
eivät anna oikeuksia imuroida etukäteen ennen pahinta ruuhkaa :(
Release Candidate on tainnut lähes viikon olla tarjolla, mutta nyt näköjään ovat ottaneet sen pois tuolta torrent-sivulta. Muutamaa päivitystä lukuunottamatta ihan sama jakelu se RC on, mutta kannattaahan se huomiseen odotella, niin saa sen valmiin. Torrentilla varmaan saa aika pikaiseen sen ladattua, jos sen käyttöön on mahdollisuus. DVD:ltä asentaessa näyttäisi tulleen mahdolliseksi myös asentaa paketteja DVD:ltä jakeluun ilman ihmeempää säätämistä. Aiemmin kai olisi pitänyt jotain paikallista pakettivarastoa käsin viritellä.
[http://smolt.fedoraproject.org/show?uuid=pub_ac53b581-021a-4b76-bd14-e7d51f55462f]Pöytäkone[/url]
Läppäri

presidentti

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 191
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #7 : 08.11.07 - klo:07.19 »
fedora 8 on ollut jo eilisestä illassa jaossa linuxtrakkerilta. Itse laitoin heti lataukseen ja on aika tukossa jo, yön aikana ehti dvd:stä tulla 700mt.

nebula

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 438
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #8 : 08.11.07 - klo:09.34 »
onkos tästä vielä saatavilla 64bit versiota ?.... jos on niin mistä ?

juyli

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #9 : 08.11.07 - klo:10.08 »
onkos tästä vielä saatavilla 64bit versiota ?.... jos on niin mistä ?
Torrentilla tai tiedostopalvelimiltahan kaikki versiot on saatavilla, kunhan virallinen julkistus tapahtuu tämän päivän aikana. Ei ollut vielä tätä kirjoittaessa tarjolla: http://fedoraproject.org/get-fedora

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4000
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Vs: Fedora 8
« Vastaus #10 : 08.11.07 - klo:11.51 »
on aika tukossa jo, yön aikana ehti dvd:stä tulla 700mt.

Millitavua? On tosi tukossa ;)

Mutta asiallisesti: ”yön aikana” on epämääräinen aikayksikkö etkä edes kertonut laajakaistasi nopeutta. Minulla (1 Mt/1 Mt ADSL) 700 Mt vie parhaimmillaankin useita tunteja eli jonkinmoisen ”yön ajan”, jos sattuisin menemään nukkumaan odotellessa.
pöytäkone 1, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; NUC: openSUSE Leap 15.5; RPi 1: FreeBSD 13.2-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

muep

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 896
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #11 : 08.11.07 - klo:15.01 »
Torrentin kanssa kannattaa myös huomioida se, että palomuurin asetukset vaikuttavat latausnopeuksiin paljon. Itse olen ainakin ymmärtänyt, että Fedoran palomuuri oletuksena estää ulkoa tulevat yhteydet sen verran tiukasti, etteivät muut paljon pääse näitä asetuksia käyttävältä lataamaan. Torrent-protokollan toiminnasta en kovin paljoa ymmärrä, mutta käsittääkseni tällä on jotain kautta vaikutus siihen, miten nopeasti pystyy muilta lataamaan.

Noh, muutaman tunnin sisään tuo kai oikeastikin julkaistaan. Livna on jo auki.
[http://smolt.fedoraproject.org/show?uuid=pub_ac53b581-021a-4b76-bd14-e7d51f55462f]Pöytäkone[/url]
Läppäri

juyli

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #12 : 08.11.07 - klo:19.31 »
Mutta asiallisesti: ”yön aikana” on epämääräinen aikayksikkö etkä edes kertonut laajakaistasi nopeutta.

Jo tuossa muutaman tunnin on saanut Fedora 8:n jo tiedostopalvelimilta. 8Mt:n yhteydellä i386-versio "valui" Funetin peileistä reilun tunnin ;) ja ensimmäinen konepäivitys jo menossa.
Torrentilla aloitin, mutta ... jätin väliin. Koitan ainakin yön tarjota torrentilla kopioimaani i386-versiota. Saapa nähdä onnistuuko noin.
Minulla on tosiaan kolmen Fedoran päivitys edessä, ja lisäksi aion kokeilla tuota 64-bittistä. Ubuntun 64-bittinen näyttää toimivan ihan ok. (tuosta pahasta virheestä huolimatta, johon törmäsin emoni kanssa, mutta se toistuu myös 32-bittisen Ubuntun/Xubuntu/mikälienee kanssa.)
Todennäköisesti pistän myös 64-bittisen Fedora 8:n jakoon bittorrentilla muutamaksi päiväksi.

MikkoJP

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1148
  • iBook 600 MHz + Debian 4.0
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #13 : 08.11.07 - klo:22.24 »
Ilmeisesti openoffice / KOffice / LyX -rintamalla ei ole mitään uutta, minkä takia kannattaisi päivitellä?

muep

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 896
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #14 : 08.11.07 - klo:22.52 »
Ilmeisesti openoffice / KOffice / LyX -rintamalla ei ole mitään uutta, minkä takia kannattaisi päivitellä?
Fedora 7:aan taisi päivitysten mukana valua ainakin OpenOffice.org 2.3, joten ainakaan sen takia ei kannata.

Fedoran versioilla vaan on aika lyhyt elinkaari, joten kovin pitkään ei kannata päivittämistä viivytelläkään. Joka toisen version kohdalla päivittäminen on hitain järkevä tahti, kun kahta vanhaa versiota ylläpidetään vain noin kuukausi yhtäaikaa, minkä jälkeen vanhemman ylläpito päättyy. Fedora Core 6:n End-of-Life tulee siis noin kuukauden päästä.

Jos käyttöjärjestelmän päivittäminen tuntuu todella vastenmieliseltä, niin CentOS tai Debian ovat oikein kivoja ja harkinnan arvoisia jakeluita, joita ylläpidetään vähän pidempäänkin.
[http://smolt.fedoraproject.org/show?uuid=pub_ac53b581-021a-4b76-bd14-e7d51f55462f]Pöytäkone[/url]
Läppäri

juyli

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #15 : 09.11.07 - klo:01.23 »
Ilmeisesti openoffice / KOffice / LyX -rintamalla ei ole mitään uutta, minkä takia kannattaisi päivitellä?
Et ole sisäistänyt Fedoraa tai Ubuntua. Fedora-jakelusta ei ole edes LTS-versiota (jo hieman vanhentunut Dapper). Jos työpöydällä pyörität ei-tuotantokäyttöön tarvittavaa järjestelmää, on päivitys varmasti ihan hyödyllinen.
Fedora/RedHat-jakelun tuotantokäyttöön on kaupallinen RHEL-versio. 

presidentti

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 191
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #16 : 09.11.07 - klo:07.00 »
Millitavua? On tosi tukossa ;)

Mutta asiallisesti: ”yön aikana” on epämääräinen aikayksikkö etkä edes kertonut laajakaistasi nopeutta. Minulla (1 Mt/1 Mt ADSL) 700 Mt vie parhaimmillaankin useita tunteja eli jonkinmoisen ”yön ajan”, jos sattuisin menemään nukkumaan odotellessa.

Megatavua ihan vaan. Juuri tuo tuli valmiiksi, niin pääsen asentamaan. Mielestäni ihan hyvä saavutus, kun ajattelee,kuinka tukossa nuo paikat eilen olivat.
Meganen sisään puolikas ulos. Eli tunnissa tuli toissayönä noin sata megaa.

tmp

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #17 : 09.11.07 - klo:09.39 »
Kumma juttu, kun teillä paketti tullut noin hitaasti. Hain eilen BitTorrentilla heti ilmestymisen jälkeen i686 ja x86_64 versiot ja molemmat tulivat tasaisesti ~110kt/s

No nyt on asennettu finaaliversio ja vaikuttaa erinomaiselta.
Tässä katsaus mitä uutta Fedora 8 sisältää: http://fedoraproject.org/wiki/Releases/8/ReleaseSummary

Jotkut ovat kyselleet, että miksi Fedora ei tue "propriateryä", niin vastauksia löytyy täältä:
http://thread.gmane.org/gmane.linux.redhat.fedora.advisory-board/3288
http://fedoraproject.org/wiki/ForbiddenItems
« Viimeksi muokattu: 09.11.07 - klo:09.47 kirjoittanut tmp »

presidentti

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 191
    • Profiili
Vs: Fedora 8
« Vastaus #18 : 09.11.07 - klo:09.50 »
Ensivaikutelma on hyvä, ammattimainen, mutta:
- networkmanager ei toimi tai ei ainakaan tule paneeliin
- Mikä tää online Desktop on? Asentelin paketteja mutta se teki vain kuvakkeet valikkoon? Odotin hieman jotain muuta, kuten gdesklets ja active desktop.

noo, kyllä tämä tästä.

tmp

  • Vieras
Vs: Fedora 8
« Vastaus #19 : 09.11.07 - klo:09.54 »
- networkmanager ei toimi tai ei ainakaan tule paneeliin

WLAN käytössä ?

- Mikä tää online Desktop on? Asentelin paketteja mutta se teki vain kuvakkeet valikkoon? Odotin hieman jotain muuta, kuten gdesklets ja active desktop.

http://fedoraproject.org/wiki/Releases/8/ReleaseSummary#head-4f04f435441ba4daa3771ee3722b3680afaa0cdf