Nuo huijaussivustot ja selainhaavoittuvuudet lienee nykyisin se pahin vitsaus, joihin ei itse käyttöjärjestelmällä ole osuutta, eikä arpaa. Itse käytän lähes joka selaimessa jonkinlaista plugaria ja ne ovat periaatteessa yksi aivan todellinen uhka.
Itse olen ajatellut, että pyhittäisin yhden tunnentun distron, vaikkapa sitten Xubuntun LTS:n asennuksen vain pankkikäyttöä varten. Ei ainoataan lisäasennusta tai pluginia selaimiin ja höystäisin asennukseen vain esim. mainitun clamav:n ja avastin. Olettaisin tällaisen ratkaisun olevan kutakuinkin turvallisin vaihtoehto normaalikäyttäjälle. Monesti on lukenut että hyvä vaihtoehto olisi käyttää livecd:tä, mutta mielestäni se on turvattomampi vaihtoehto, koska käyttöjärjestelmä ei silloin ole aina täysin ajantasalla. Jonkinlaista aukon tilkettähän tulee linuxeihin aivan jatkuvasti. Ei sillä että niitä olisi hyödynnetty, mutta potentiaalisia uhkia kuitenkin.
Itsellä on yksi kevyt asennus käytössä. Kiva esim. leffojen katselussa kun kaikki ylimääräinen on pois. Itselläni ei ole javaa asennettuna ollenkaan. On toki ohjelmia, jotka sen tarvitsevat, mutta toistaiseksi olen itse sen välttänyt. Plugareitakin on vähänlaisesti. Ei edes oikeinkirjoituksen tarkistusta...Flash on ainoa ja elämä olisi tylsää ilman sitä.
Virustutkan käyttö on turhaa jos ei paljoa siirtele dataa/ohjelmia Windows koneelle. Hieman turvaa tuo lisää, jos kieltää ohjelmien suorituksen kotikansiossa, tikuilta ym. Jolloin vieraan ohjelman on jotenkin saatava suoritusoikeus itselleen mikä taas vaatii jonkun pahan tietoturva-aukon hyväksi käyttämistä.
Pakettivaraston ulkopuolelta ei juuri kannata asennella ohjelmia. Jos tarvitsee uusinta uutta niin sitten vaikka git käyttöön, jolla lataa sen uusimman koodin näppärästi. Kääntämisessä oma vaivansa, mutta eipähän ole silloin käännöksessä mukana mitään ylimääräistä..
Joskus aikoinaan etsittiin kovasti ns. pääsiäismunia ohjelmista. Niitä löytyi myös MS:n toimistopaketista, käyttöjärjestelmästä, peleistä puhumattakaan. alt+f2 ja sitten "free the fish" ilahdutti Ubuntussa. Tuollaisia pieniä lisukseita ei ole vaikea tehdä. Nyt ei olla Ubuntu koneella, joten en voi testata vaan turvallisesti netissä.