Tietokone ja näyttö ovat kytketty samaan jatkojohtoon ja molempien pistokkeissa on maadoitusnastat pistotulpassa, mutta tietenkään niitä ei ole kytketty maahan, kun pistorasia ei ole maadoitettu. Paranisiko tilanne, jos maadoittaisin tietokoneen? Vieressä on lämpöpatteri, joka on kytketty kaukolämpöön, mutta sen maadoituksesta en tiedä mitään. Mitä huonoa olisi siinä, että kytkisin maadoitusjohdon suojamaan lämpöpatterin putkeen sähköjohdolla? Auttaisiko se noiden sähköiskujen kanssa?
Meilläkin talon kuivissa tiloissa on maadoittamattomat pistorasiat. Olen pähkäillyt miten vakavasti pitäisi suhtautua ohjeeseen jonka mukaan pöytäkone (ei kannettava jossa litteä pistoke) on liitettävä maadoitettuun rasiaan. Sehän ei meillä nyt onnistu. Arvelen että kyse on siitä turvallisuusriskistä että virtalähde vioittuu niin että jännite pääsee metallirunkoon. Mutta koska kyseessä on "kuiva tila" niin asiaa ei menneinä vuosikymmeninä ilmeisesti pidetty kovin vaarallisena ja maadoittamattomia rasioita oli lupa asentaa. Kai sähköiskun tapauksessa virta jää niin pieneksi ettei siitä henki lähde. Enpä tiedä enkä haluaisi koettaa.
Jos pöytäkoneen rungon ja patterin väliin kytkisi paksun johdon niin sehän kai toimisi samaan tapaan kuin suojamaadoitusjohdin edellyttäen että patteri on kunnolla maadoitettu. Meillä on kellarissa kuparikaapeli yhdistetty putkistoon. Tuollainen virityshän toki saisi sähköasentajilta tuomion.
Mittasin joskus yleismittarilla että koneen rungossa heilui jopa 30 V AC-jännite. Virtalähteen häiriönpoistosuodattimen kautta kai vuotaa hitunen virtaa runkoon. Siellä on kuitenkin niin suuri impedanssi että jos sitä vähän kuormittaa niin jännite menee nollaan eikä siitä ole vaaraa. Kai tuon voi tunta samaan tapaan kuin staattisen sähkön.
Tässä on hiukan toinen asia kyseessä, siis eri kuin tuo nollajohtimen häviö. Kun metallirunkoinen tai muuten maadoitettuun pistorasiaan suunniteltu laite on varustettu verkkojohdolla, jossa on suojajohtimen kosketin, ja sellainen liitetään pistorasiaan, jossa ei ole suojakosketinta, voidaan helposti mitata suurohmisella vaihtojännitemittarilla melkoisia "haamujännitteitä" kytkemättömästä suojajohtimesta maahan nähden, esim, vesijohtoon. Samoin jännite löytyy mitatessa nollajohtimeen nähden. "Haamujännite" on erilainen, jos pistotulppa käännetään toisin päin.
Ilmiö johtuu normien vaatimasta suurtaajuisten häiriöiden suodatuksesta. Se toteutetaan sarjainduktansseilla, pienillä ferriittihelmillä, ja rinnakkaiskapasitansseilla, kondensaattoreilla. Viimeksimainitut muodostavat kapasitiivisen jännitteenjaon kummastakin käyttöjohtimesta suojajohtimeen. Sen pitäisi olla nolla, mutta komponenttien toleransseista ja niiden ryöminnästä ajan karttuessa johtueen se ei ole nolla volttia. Jos suojajohdinta ei ole maadoitettu se jännite näkyy laiterungossa, koska suojajohdin on kytketty laiterunkoon sen toisen tehtävän, sähköturvallisuuden, vuoksi.
Tämä jännite ei ole aivan vaaraton. Lisäksi tällä lailla tehden, siis maadoitettu pistotulppa maadoittamattomassa pistorasiassa, menetetään hyvinkin tarpeellinen suurtaajuus häiriösuojaus. (Suurtaajuus tulee laitteesta ulospäin kellotaajuuden takia, ja ulkoa laitteeseen päin matkapuhelimista. Nuo taajuudet ovat kiusallisen lähellä toisiaan.)
Olen miettinyt ratkaisua tälle asialle. En näe muuta järkevää ratkaisua kuin asennuttaa koko asuntoon nykyiset normit täyttävät pistorasiat, siis suojamaadoitetut. Se taas maksaa tapauksesta riippuen enemmän tai vähemmän, mutta on oikeastaan investointi. Osakehuoneistoissa se on mahdollista vain jos se tehdään kaikkiin asuntoihin, samantasoisuusvaatimuksen takia. Nollausta ei enää saa tehdä.
Jos pöytäkoneen rungon ja patterin väliin kytkisi paksun johdon niin sehän kai toimisi samaan tapaan kuin suojamaadoitusjohdin edellyttäen että patteri on kunnolla maadoitettu. Meillä on kellarissa kuparikaapeli yhdistetty putkistoon. Tuollainen virityshän toki saisi sähköasentajilta tuomion.
Lakien mukaan sähkömiehen on kyllä tuollainen tuomittava. Ainakaan mitään viritystä pistotulpasta tai pistorasiasta ei pidä tehdä. Jos ei ole mitään keinoa asialliseen ratkaisuun, on kai pöytäkirjan ulkopuolella sanottava, että valitaan vähiten huono vaihtoehto pahojen seurausten välttämiseksi:
Siis... jos todella on löydettävissä jostain kellarista lämpöpatterin putken kunnollinen kytkentä maadoituskiskoon, kuten sääntöjen mukaan tulee olla, ja siten voidaan olettaa lämpöpatterin olevan välttävä maadoitus, menetellään näin: Etsitään tietokoneen laitekotelon peltisestä takalevystä sopiva ruuvin kanta ja kiristetään sen alle kunnollinen rengasmallinen kaapelikenkä, johon on puristettu tai juotettu taipuisa johdin. Ei tarvitse olla paljoa paksuutta muun kuin mekaanisen kestävyyden vuoksi. Noin kymmenen tai kahdenkymmenen sentin päähän liitoksesta juotetaan sarjavastus. Heittäisin lonkalta, että 100 kiloohm (ruskea musta keltainen) olisi ehkä sopivin. (Jos "haamujännite" ei häviä, laitetaan pienempi vastus. Lopuksi suojataan vastus kutistesukan pätkällä.) Siitä jatkuva johdin viedään sitten ilman tarpeetonta pituutta ja paksuutta lämpöpatterin kirkkaaseen messinkiin tai vastaavaan jollain isonpuoleisella hauenleualla tai vastaavalla. Vastus pitää laitteen kuoren irti suojamaadoituksesta, koska se ei sitä sähköverkon kannalta ole, eikä huoneen suojaluokkaa saa muuttaa ilman, että muutetaan kaikki pistorasiat suojamaadoitetuiksi. Toisaalta 100 kohm on vastuksena hyvin pieni verrattuna kapasitiivisen jännitteejaon kondensaattorien reaktiiviseen vastukseen.
Tämä ei ole missään tapauksessa minkään määräyksen mukainen, mutta pienin näistä pahoista, ja jos se estää sähköiskuja ja laitevahinkoja niin katsottaneen sormien välistä.
Googlasin asiasta joutessani, ja melkein kaikilla "asiallisilla" tietokonesivuilla neuvottiin maadoittamaan tietokone pitämällä töpseli kiinni tietokoneessa ja virtanappi pois kytkettynä, kun osia vaihtelee, että se siitä.
Tuollaiset websivut eivät ole asiallisia. Älkää uskoko niitä.
Pistotulppa irti pistorasiasta aina kun laitteen kuoria aletaan avata. Ja älkää todellakaan yllyttäkö tekemään mitään muuta. Se on rikos.
Ja vielä kerran:
Kun niitä tietokoneen tai muun elektroniikkalitteen osia vaihdetaan ja halutaan suojautua staattisen sähkön aiheuttamilta rikkoutumisilta, riittää kun asentaja ja laite ovat toisiinsa kytketyt megaohmin vastuksella varustetulla rannekkeella ja osat ovat antistaattisessa pakkauksessa.
Se perunamaamaadoitus ei todellakaan ole mitenkään tarpeen tässä asiassa, eikä muuta tilannetta mitenkään, sähköverkko on erikseen. Kun asentaja ottaa ESD-pakkauksen käteensä staattinen varaus tasaantuu käden ja pakkauksen ja osan välillä. Kun osa asennetaan laitteeseen se raannekkeella asentajaan yhdistetty laite on jo asentajan ja sen osan potentiaalissa. Heillä siis on oma paikallinen maansa. Sellainen paikallinen se maa on aina. Jos halutaan, voidaan kytkeä vielä se tietokoneen runko megaohmin vastuksella ESD-maa liittimeen, jo sellainen on huoneeseen rakennettu. Eiväthän universumin kaikki kappaleetkaan ole yhdessä. Niiden jokaisen maadoitus on paikallinen. Lentokoneen maadoitus on paikallinen ja joudutaan aina erikseen tasaamaan lentokentän tankkerin maan kanssa, koska sekin on paikallinen. Autosta noustessani otan aina ensi kiinni ovenkahvan megaohmin vastuksella varustetusta nastasta, jonka olen siihen itse asentanut ja vasta sitten lasken kantapään maahan, koska auton oma runkomaa on paikallinen ja on tasattava parkkipaikan paikallisen maan kanssa, koska en tykkää niistä tärskyistä. Megan vastus on siksi kun satunnainen bensiinilammikko ei myöskään pidä niistä tärskyistä.
Ihmisen ruumiissa on aika paljon resistanssia, ja tuommoinen 7V ei kyllä tunnu missään, ellet sitä juuri kieleen ota. Joskus tuli kikkailtua säätömuuntajalla pitämällä avoimia johtimia samassa kädessä. Kuivissa käsissä sai jännitettä nostaa jonnekin 70V paikkeille, kun alkoi kutisemaan jossain 90V paikkeilla oli jo pakko heittää irti. Kosteissa käsissä alkoi jo 50V paikkeilla tuntumaan.
Nuo ovat aika hyviä havaintoja. Suuri tuntemusten hajonta osoittaa, että kaikki riippuu olosuhteista ja henkilöstä. Se nollajohtimen jännitehäviö saattaa olla hyvinkin suuri. Ihmisten tuntoaisti on tässäkin suhteesta kovasti erilainen eri ihmisillä. Oikeastaan jännite ei ole relevantti vertailuperuste, vaan pitäisi mitata kosketusvirta, siis ihmisen läpi kulkeva virta. Vikavirtasuojakytkimessä laukaisuvirraksi asetettiin aluksi 30 mA. mutta aika pian alettiin käyttää 5 mA:n laukaisuvirtaa. Se ehkä kertoo jotain. Ja siinähän on tarkoitus estää virta, joka käynnistää kammiovärinän sydämeen. Tuntemus on jo paljon sitä ennemmin. Kun perheenemäntä säikähteli juurikin alle 10 V:n tärskyjä, siis huippuarvoltaan 1,4 kertaa tuo tehollisarvo, sähkömies ei vielä tuntenut mitään, eikä edes uskonut emäntää.
Mitä taas tietokoneisiin tulee, jo 3 V:n häiriöjännite ylittää TTL:n loogisen lo ja hi tason häiriövaran.
