Red Hat talvella 1999-2000. Mielenkiintoinen kokemus joka vieroitti vuosiksi liiasta innosta siirtyä Linuxiin.
Sain syksyllä 2000 vastuulleni Red Hat 4:lla pyörivän web- ja sähköpostipalvelimen. Oppaana oli edeltäjän seinään teippaama tar-rimpsu, jolla sai ajettua nauhavarmistukset. Purkuohje piti jo katsoa kirjasta.
Minustakin kokemus oli mielenkiintoinen mutta eri syystä: koko 90-luku oli pitänyt opetella pois Unix-tavoista ja DOSin ja Windowsin tavoille (vuosikausia yritin putkettaa DOS-komentoja). Nyt sai taas nostaa -86 alennusmyynnistä ostetun UNIX-oppaan hyllyssä näkyvämmälle paikalle. Valitettavasti GUI:n mädättämät aivot eivät enää taipuneetkaan sujuvaan skriptaukseen. Komentoriviltä sai KDE:nkin käynnitymään ja sitä käytin jonkin verran. Päivityksen RH5:eenkin tein kokeneemman avustuksella.
Tuon palvelimen kanssa en paljon oppinut, kun sille ei tarvinnut ikinä tehdä mitään, se vain toimi, kunnes kerran kiintolevy paukahti. Piti nopeasti ratkaista, teenko uuden asennuksen vai yritänkö palauttaa nauhalta. Oli juuri tullut tilattua Fedora Core 1:n asennuslevy, jota aioin vain testailla joutavassa työasemassa. Heitin sen sisään ja ajoin palvelinasennuksen läpi: "Joo, joo, en tiedä, seuraava..." Hämmästys oli suuri, kun parissa tunnissa oli toimiva postipalvelin pystyssä. Lisäksi GUI-näytti niin komealta (no, erilaiselta kuin vanhassa RH:ssa), että sitä piti kokeilla työasemaan. Fedora oli silloin jo sen verran vaatelias, ettei se -96-mallin Osbornessa toiminut sulavasti. Se pakotti kokeilemaan vuorostaan Knoppixia, Debiania, Ubuntua... Ja tauti vain pahenee.