Kunnallisessa koulussa kun ei ole rahaa ja siellä on armoton kiire.
Enemmän kuitenkin kuin valtiollisessa
– ainakin rahaa. Yliopistossa on tuttua taistella joka ikisestä killingistä.
Mistä tulee mieleeni tarina toisesta professorista, joka vaatimalla vaati saada käyttöönsä toisen laitokseen ostetuista upouusista tietokoneista, hän kun oli paitsi professori myös tunnettu nimenomaan tietoteknisistä taidoistaan.
Kannoin koneen hänen huoneeseensa kesän alussa, jolloin hän oli jo lomilla. Elokuun alkupuolella hän palasi työhuoneeseensa ja kaikesta päätellen oli tyytyväinen, koska mitään ei minulle saakka kuulunut.
Ennen kuin syyskuun lopulla, jolloin hän halusi minun tulevan näyttämään hänelle jotain pientä juttua. Kun pääsimme hänen koneelleen, hän istahti pöytänsä ääreen... ja alkoi kuumeisesti etsiä koneensa virtakytkintä! Ei ole tuolla, onkohan se takana... ei, kyljessä... ei. Ai niin, tuossahan se on! Koko tuon ajan minä tyynesti seurasin hakuammuntaa. Itselläni oli käytössä koneen sisarkappale, joten virtanamiskan paikkahan oli käynyt tutuksi jo alkukesästä.
Mitä ilmeisimmin kyseiselle proffalle olisi voinut kesäkuun alun ja syyskuun puolenvälin välissä antaa käyttöön metallilaatikon, jossa olisi ollut pari vilkkuvaa valoa ja hurisevaa ääntä pitävä jänisräikkä, ja hän olisi ollut vallan tyytyväinen.