Onkohan tällä palstalla yhtään juristia? Lisenssiasioiden pohdintaa

[matsukan]

Miksi Eula Windows asennuksen puolella on asia erikseen kun Ubuntun puolella jos asennat ohjelmistoja niin ei Eulaa näytetä.  Ja ei hyväksytä.  En ole asentanut esim LibreOffice Windowsin puolella niin en tiedä on siellä Eulan hyväksytää mutta jos on ja Linux puolella ei niin onko Linux käyttäjät sitten oikeudellisesti eri asemassa kuin Windowsin käyttäjä ?

(Avaanko Eula  LInux puolelle  ). Joissakin tapauksissa Eula voi näyttää ja hyväksyä mutta nämä erikoistapauksia joiden takia ei voi yleistystä tehdä.

Ja sitten tapaus cd levy. Musiikkipomot voisivat liittää cd :n ostamiseen sopimuksen siitä että ostaja ei sitten ripppa sitä ja lähetetä torrenttina maailmalle mutta tämä sopimus ei päde siinä tapauksessa jos heitän sen roskiin ja joku toinen löytää sen ja rippaa cd levyn ja jakaa  sen torrenttina maailmalle.

[kuutio]

Miksi Eula Windows asennuksen puolella on asia erikseen kun Ubuntun puolella jos asennat ohjelmistoja niin ei Eulaa näytetä.  Ja ei hyväksytä.  En ole asentanut esim LibreOffice Windowsin puolella niin en tiedä on siellä Eulan hyväksytää mutta jos on ja Linux puolella ei niin onko Linux käyttäjät sitten oikeudellisesti eri asemassa kuin Windowsin käyttäjä ?

Ei Eula ole eri asia windows ja linux puolella. Vapaiden ohjelmistojen tekijät eivät vain vaadi eula:n hyväksymistä (ja useimmat eula-ehdot ovatkin avointen lisenssien vastaisia eikä sellaisia saa  käyttää jos ohjelmaa levitetään vapaalla lisenssillä). Jos asennat vapaan (esim. GPL-lisenssin alaisen) ohjelman windowsiin (tai linuxiin) eulaa ei näytetä, koska sellaista ei ole. (esim. se libreoffice ei vaadi eulan hyväksyntää windowsissakaan).

Ei-vapaat ohjelmat sen sijaan saattavat vaatia eulan hyväksyntää, jos ohjelman tekijät ovat niin päättäneet sekä windowsissa että linuxissa. (pakollista sellaisen käyttö ei tietenkään suljettujenkaan ohjelmien kohdalla ole).

Ja sitten tapaus cd levy. Musiikkipomot voisivat liittää cd :n ostamiseen sopimuksen siitä että ostaja ei sitten ripppa sitä ja lähetetä torrenttina maailmalle mutta tämä sopimus ei päde siinä tapauksessa jos heitän sen roskiin ja joku toinen löytää sen ja rippaa cd levyn ja jakaa  sen torrenttina maailmalle.

Periaatteessa tämä olisi täysin mahdollista. Tämä on kuitenkin tarpeetonta, koska "levypomot" voivat hakea korvauksia tekijänoikeusrikkomuksesta tekijänoikeuslain nojalla, sopimusta asiasta ei vaadita. Tekijänoikeuslain käyttäminen on yrityksille myös paljon helpompaa, koska tutkinta voidaan "ulkoistaa" poliisille (poliisi ei tutki sopimusriitoja, ainoastaan rikosasioita), mikä säästää paitsi kustannuksia tarjoaa myös lisää valtuuksia tutkintaan (koska poliisilla on mm. käytössään pakkokeinoja, kuten takavarikko ym.). Samaten tekijänoikeuslain määräämät korvaukset voivat kasvaa järjettömän suuriksi. Tällaisia korvauksia tuskin pidettäisiin oikeudessa kohtuullisina, jos ne perustuisivat vain yksityisoikeudelliseen sopimukseen. Korvaukset tuomitaan siis suoraan lain nojalla, ei sopimuksen.

[kuutio]

En ole ollut huolissani kummankaan puolesta. Olen ollut huolestunut teoreettisesti Suomen lain osalta siitä, että "joku" voi pukeutua netti-hahmon taakse ja klikkaamalla saa aikaan sopimuksen, jonka jatkohoito riitatilanteessa on voimassa olevan lain mukaan mahdotonta. Mielestäni tällainen mahdollisuus tulisi yrittää tukkia säätämällä lisää lakia.

Lakien lisääminen ei aina ole paras vaihtoehto.

Jos on heikosti tunnistettava sopijakumppani (netti-hahmo), niin helpomminkin tunnistettavan osapuolen (=yhtiö tai luonnollinen henkilö) kannattaa harkita sopimuksen tekoa.

Tämä on aivan täysin totta.

Kirpputorikauppaa ei voi verrata tähän nettisopimiseen. Kirpputorilla yleensä lukee, että maksamalla omistat esineen ja palautusoikeutta ei ole, tai jotain vastaavaa. Kauppa on kerrasta poikki eikä silloin tarvita tunnistamisia, jos raha on maksettu ja tavara siirtynyt.

Tällä ei sinänsä ole mitään merkitystä. Jos laissa vaadittaisiin tunnistautumista sopimusten sitovuuden edellytyksenä, se koskisi myös kirpputorikauppaa, jos taas jotain sopimustyyppejä haluttaisiin sulkea pois "tunnistautumisvaatimuksesta", se olisi ihan loputon suo poikkeuksineen, poikkeusten poikkeuksineen ja poikkeusten poikkeusten poikkeuksineen jo yksin erilaisten sopimusten kirjon myötä. Laista tulisi hyvin sekava, yksityiskohtainen, monimutkainen eikä tavallisella ihmisellä olisi käytännössä mitään käsitystä milloin tunnistautumista lopulta vaadittaisiin (eikä sääntelystä saataisi siltikään kattavaa...vastaan tulisi aina tilanteita, joihin lainsäätäjä ei olisi varautunut). Lisäksi pitää muistaa, että sopimuksia voidaan tehdä myös vaikka edustajan (tai valtuutuksen) välityksellä (jolloin sopimus syntyy toisen osapuolen ja päämiehen välille, ei toisen osapuolen ja edustajan välille), eikä edustajan tunnistamisesta/tunnistautumisesta ole hyötyä lopullisen sopijakumppanin tunnistamisessa.

Nykytilanne on paljon yksinkertaisempi. Sopimukset sitovat, mutta lopulta "tuntemattoman" osapuolen kanssa sopimuksia tekevä kantaa riskin siitä, kuinka helppoa hänen on oikeudessa vaatia oikeuksiaan (ja voi näin harkita kannattaako sen ryhtyä sopimuksiin tuntemattoman kanssa). Esim. lähialepan on helppo ottaa riski myydessään maitoa käteisellä, vaikkei se ehkä voikaan oikeudessa vaatia loppuhintaa jälkikäteen, jos kassa epähuomiossa ottaa väärän summan asiakkaalta. Isomman riskin sopimuksissa (esim. auton myynnissä velaksi) kauppa taas takuuvarmasti kieltäytyy myymästä tuntemattomalle, ei tähän erillistä sääntelyä tarvita.

Nettiohjelman klikkaamalla tehdyssä käyttösopimuksessa luvataan taas tulevaisuudessakin toimia niin ja niin. Tällöin voi syntyä niitä erimielisyyksiä, joita mahdollisesti olisi hyvä ratkoa raastuvassa, muttei sitä pystytä tekemään, koska sopijaa ei tunnisteta.

Esim. nettifoorumit vaativat yleisesti käyttöehtojen hyväksymistä, "joissa luvataan taas tulevaisuudessakin toimia niin ja niin"...silti aika harvassa ovat ne käyttäjät jotka olisivat valmiita antamaan täydelliset henkilö- ja yhteystietonsa jokaiselle nettipalvelulle (mikä olisi myös maailmanlaajuisesti aivan valtava [tieto]turvallisuusriski).

[matsukan]

Huoh,

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/3.2.html

Tällaisia ehtoja ei Suomen sopimusoikeudessa pidetä mitenkään automaattisesti sitovina

ja

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2003/20030088

Ostot on yleisesti ottaen peruuttamaton oikeustoimi ja peruutusoikeus on kaupan antama lisäetu kuluttajalle.

[kuutio]

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/3.2.html

Tällaisia ehtoja ei Suomen sopimusoikeudessa pidetä mitenkään automaattisesti sitovina

Tietenkään ehtoja ei *automaattisesti* pidetä sitovina, en ole tällaista väittänytkään.

Aiemissa viesteissänikin ainakin yritin korostaa, etteivät esim. kohtuuttomat tai lainvastaiset ehdot sido, vaan ovat pätemättömiä. Tästä ei kuitenkaan riipu sopimuksen pätevyys tai sitovuus, vaan kohtuulliset ehdot voivat kohtuuttomista ehdoista riippumatta olla yhä sitovia. Se millaiset ehdot lopulta ovat osapuolia sitovia ratkaistaan viime kädessä tuomioistuimessa.

Ostot on yleisesti ottaen peruuttamaton oikeustoimi ja peruutusoikeus on kaupan antama lisäetu kuluttajalle.

Tämä on malliesimerkki ostosopimuksen sitovuudesta. Jos ostaja tulee katumapäälle, ei hän voi lain nojalla peruuttaa sopimusta sillä perusteella, ettei hän haluakaan tuotetta (poislukien etämyyntisopimukset kuluttajakaupassa). Jos kauppias haluaa tällaisen mahdollisuuden sopimuksessa asiaakkaalle antaa, se on hänen valintansa, mutta lakiin ei tällaista oikeutta ole kirjattu.

Tämä ei tietenkään koske esim. virheellistä tuotetta. Jos tuotteessa on virhe, voi ostaja vaatia virheen korjausta, hinnanalennusta tai lopulta vaikka kaupan purkua ihan lain nojalla.