Kirjoittaja Aihe: Lucidin jäätyminen tiedonsiirrossa ulkoisen kiintolevyn kanssa  (Luettu 9708 kertaa)

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Hieman tuossa googlailin, ja totesin että Lucidit ovat ilmeisesti olleet herkkiä jäätymään (freeze) monista eri syistä. En siis onnistunut löytämään siitä heinäkasasta sitä neulaa joka olisi ainakaan suoraan liittynyt oman koneeni oireisiin.

Minulla siis Lucidin jäätyminen liittyy nimenomaan ulkoisten usb-liitäntäisten kiintolevyjen ja muistitikkujen käyttöön. Tämä jäätyminen konkretisoituu koneessani (HP Pavilion dv7-sarjaa) siten että näytössä mikään ei liiku eikä kello käy. Hiiri (usb), touchpad ja näppäimistö eivät reagoi mihinkään. Caps lock ja num lock eivät muuta merkkivalojen tilaa. Kiintolevy ei ole aktiivinen merkkivalon eikä äänenkään perusteella.
Ainoa keino millä olen saanut tilanteen laukaistua, on painaa virtakytkintä noin viisi sekuntia, jolloin kone sammuu välittömästi. Kun koneen käynnistää uudelleen ja tutkii lokeja, niin kaikki lokit ovat päättyneet viimeistään siihen aikaan mihin ruudun kello on jämähtänyt, ja seuraavat merkinnät liittyvät uuteen käynnistymiseen. Niistä logeista en ole bongannut mitään minkä olisin tulkinnut poikkeavaksi. Voi tosin olla etten ole älynnyt etsiä oikeista lokeista.

Vaikuttaisi siltä että ei ole niinkään merkityksellistä paljonko sitä tietoa ulkoisen kiintolevyn välillä siirretään, vaan ainakin osittain ajasta jona sitä levyä aktiivisesti käytetään.

Minulla on kaksi usb-liitäntäistä kiintolevyä. Vanhempi on Iomegan pienikokoinen 500 gigan levy jolla ei ole omaa virtalähdettä, ja jota yleensä olen käyttänyt omavirtaisen usb-hubin kautta. Uusin levyni on WD:n My Book Essential joka on omavirtainen, isokokoisempi ja "älykäs" (ehkä liiankin fiksu linuxkäyttöön).

Tätä jäätymistä on siis aikaisemmin tapahtunut tuon Iomegan kanssa, ja muistaakseni joskus jonkun muistitikunkin kanssa. Tuoreimmat ongelmat ovatkin sitten eiliseltä kun aloin siirtelemään valokuva-arkistojani tuohon uuteen My book essentialiin.
Ensimmäiset 10 gigan kansiot siirtyivät ongelmitta lauantai-iltana. Kun sitten eilen sunnuntaina aloin koostamaan levylle reilun 5 gigan kansiota pienemmistä eristä, niin sitten jämähti.
Uudelleen käynnistämisen jälkeen WD ei ollut halukas mounttaamaan kunnolla Ubuntuun, joten käynnistin virtualboxissa pyörivän xp:ni. XP:lle WD "avautui", ja sen jälkeen toimi jälleen myös Lucidissa.
No sitten ajattelin että kun tuo WD on selvästi windows myönteinen, niin tehdäänpä homma virtuaali-xp:llä. Niinpä jatkoin valokuvakansioni koostamista xp:llä, mutta tämä yhdistelmä jäätyi vielä nopeammin.

Osaisiko joku nyt tuon selostuksen pohjalta arvioida mihin tuo jäätyminen luultavammin viittaa?
Olisiko Lucidissa itsessään joku vika joka tuota aiheuttaa?
Vai viittaisiko se, että lokeista ei silmääni osunut mitään poikkeavaa, enempi kovo-ongelmaan?
Kenties vielä tarkemmin usb-ongelmaan (kovo, softa)?
Olisiko jollakin peräti parantava ratkaisu ongelmaan?

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
En osaa varmasti sanoa, mistä tuossa on kyse, mutta kokemuksen perusteella ...

Kovalevyongelmat vaikuttavat joskus mystisiltä ja niihin on keksivinään "hyviä" ratkaisuja ja "vikoja". Ongelmat näyttävät joskus häipyvän kun vaihtaa käyttöjärjestelmää tai tapaa millä kopiointia tekee. Yleensä niissä ei kuitenkaan ole mitään mystiikkaa: kyse on joko rautaviasta tai seonneesta filesysteemistä.

Sinulla on tuossa useampia ongelmia - sinänsä taustalla voi olla useampia vian lähteitä - mm. ongelmia läppärin USB-liitännöissä (joita voi kutsua myös "ominaisuuksiksi"), yhteensopimattomia tikkuja yms.

Tuo varsinainen kopiointiongelma jota kuvailet, kun levy noinkin hyvin toimii, viittaa tiedostojärjestelmän ongelmaan. Kuvauksesi perusteella arvaan, että levyllä on NTFS. Se on (tämän foorumin) mainetta huonompi järjestelmä, mielestäni. Se sekoaa varsin helposti ja sekoaminen aiheuttaa juuri tuollaista jota raportoit. Ehkä joku kuvittelee että Ubuntun/Linuxin ntfsfix pystyy korjaamaan viat, mutta se ei pidä aina paikkansa. Windowsin oma fixaus-tapa voi hyvinkin olla välttämätöntä - jotta levyn saa kuntoon - siis jos uusi alustus ei tule kysymykseen, enkä menisi takuuseen, että sekään auttaa, jos levyllä on bad blockeja mitä pitää merkitä sivuutettavaksi. Windowsin oma alustus + korjaus on joskus toiminut vaikka levyllä on ollut bad blockeja.

Vähän aikaa sitten palautin uuden WD:n USB levyn kun se ei suostunut toimimaan missään koneessa. Ei toiminut Ubuntussakaan. Palautus oli sillä kertaa helpppoa, koska asiakaspalvelun (Koneboxi) Windows kone tilttasi täysin kun levyä yritti käyttää :-)  ... ei tarvinnut jatkaa selittelyä että levy on viallinen - vaikka myyjä kohteliaasti etukäteen varoittelikin, että valitettavasti nämä saattavat meillä juuri nyt toimiakin :-).

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Juuri sitä tarkoitin tuolla levyn älykkyydellä, että sitä mokomaa ei pysty käsittelemään gparted:lla.
NTFS:ään joutuu siis tyytymään >:(

En ole tänään ehtinyt paneutumaan ongelmaan enempää, mutta taidan seuraavaksi koittaa koostaa kansiot valmiiksi Lucidissa, ja tehdä siirrot WD:lle isompina kertaerinä.

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Juuri sitä tarkoitin tuolla levyn älykkyydellä, että sitä mokomaa ei pysty käsittelemään gparted:lla.
NTFS:ään joutuu siis tyytymään >:(
...

Ei kai - vai onko siinä jotain kryptaus-estoja - joita en tunne?

En käytä Gparted ohjelmaa, koska ongelmatilanteissa joutuu kuitenkin palaamaan aina fdisk:in käyttöön.

Oletko kokeillut fdisk:llä? Voihan olla että partition joutuu tuhoamaan ennen uuden tiedostojärjestelmän luontia ...

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Juu, siinä levyssä on salaussysteemi.

Koitin pikaisesti fdiskiä, mutta kun en ole aikaisemmin käyttänyt, niin en oitis päässyt jyvälle toimintaperiaatteesta. Ja taas pitää sen verran kiirettä että en ehdi nyt enempää paneutua.

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Juu, siinä levyssä on salaussysteemi.

Koitin pikaisesti fdiskiä, mutta kun en ole aikaisemmin käyttänyt, niin en oitis päässyt jyvälle toimintaperiaatteesta. Ja taas pitää sen verran kiirettä että en ehdi nyt enempää paneutua.

Luulisin, että tuollaista levyä kannattaa käyttää siinä tarkoituksessa mihin se on tehty - onhan se paljon kalliimpikin. Sen hallintaa en tunne, mutta luulisi, että salauksen hallintaan on omat työkalunsa, joko ulkoisina tai sisäisinä ohjelmistoina.

fdisk on sinänsä melko helppo, se vain osioi:

sudo fdisk /dev/sdx, missä x on oikea kirjain

n - tekee uuden
d - tuhoaa ainoan tai kysyy numeroa
t - tällä syötetään tyyppi
L - antaa listan mahdollisista tyypeistä
p - tulostaa mikä on tilanne
w - kirjoittaa tehdyt muutokset

komento:

sudo mkfs.ext3 /dev/sdx1

- tekee ext3 filesysteemin
- x tarkoittaa oikeaa kirjainta
- 1 tarkoittaa tehtyä partitiota

Kumpaakaan käytettäessä levy ei saa olla mountattu. Komento on esim. "sudo umount /dev/sdx1" . Komento "sudo df /h" kertoo mountatut.

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Ennen nukkumaan menoa vilkaisin vielä miten aikaisemmat kuvien siirrot olivat onnistuneet. Ei hyvältä vaikuttanut, vaan kuvat olivat enemmän tai vähemmän värivikaisia. Sain saman tien tarpeekseni NTFS:tä, ja tuon pikaohjeesi avulla poistin koko osion. No enempää en sitten taas ehtinytkään asiaan paneutua. Ehkäpä tänä iltana ehdin harjoittelemaan uuden osion tekemistä fdiskillä.
Meneekö tuo muuten niin että jos kirjoitan sudo mkfs.ext4 /dev/sdx1, niin saan ext4-osion?

Tuosta WD My Book Essential:sta vielä.
Kyseinen levyasema osaa salata sille kirjoitetun datan. Laitteen mukana tuli jotkut hallintaohjelmat windowsille ja applelle, mutta ei tietenkään linuxille. Jos nyt oikein ymmärsin, niin nuo softat ovat lähinnä automaattista varmuuskopiointia varten. Eli se varsinainen salaussysteemi majailee ilmeisesti firmwaressa. Salaus ei ole nyt päällä, mutta ilmeisesti tuo firmware silti erottaa levyn käyttöjärjestelmän suorasta hallinnasta.
Minulla ei sinällään ole tarvetta tuolle salaussysteemille, mutta olisi se ihan kiva jos se toimisi ubuntussa.

Käyttöönottovaiheessa hyvin pikaisesti googlasin, ja löysin jotakin mainintaa jostakin. firmwaresta, mutta en siihenkään ehtinyt enempää paneutua.
Voi olla että tälle laitteelle on olemassa joku ihan fiksu käyttötapa linuxissa, mutta omalla kohdalla suurin ongelma on tällä hetkellä ajan puute. Tätäkin viestiä rustasin muiden hommien väleissä lähemmäs kolme tuntia :D

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Uuden osion teko menisi varmaan suunnilleen näin (edelleenkin x kuvaa kirjainta jonka levy saa, riippuu siitä miten monta muuta levyä on kyseisessä koneessa kiinni, sen näkee komennolla "sudo fdisk -l" (pieni ällä lopussa) ).

sudo fdisk /dev/sdx

p (näkee mitä on)
n (aloittaa tekemään uutta, vastaus "1" varmaan partition numeroon, muutoin oletukset)
t (annetaan tyyppi, 83 on tyyppinä "Linux", myös ext4)
w (kirjoitetaan, tämä ei onnistu jos levy on mountattu, pitää umountata ja tehdä uudestaan)

sudo mkfs.ext4 /dev/sdx1
, tämä tekee tiedostojärjestelmän, oletukset ovat ihan hyviä

Ulkoiselle levylle kannattaa antaa aina myös nimi, jotta se mountautuu automaattisesti aina yksilölliselle nimelle, jotta sitä voi käyttää esim. scripteissa aina samalla tavalla

ext-systeemeissä nimen voi antaa jälkikäteen seuraavalla komennolla (voi olla että jotakin paketteja joutuu lataamaan e2label - komennon saamiseksi käyttöön, mutta systeemi kyllä neuvoo):

e2label device [ new-label ]

eli esim. :

e2label /dev/sdx1 omalevy

Levy pitää umountata/mountata uudelleen, jotta uusi nimi näkyy.

salai

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2126
    • Profiili
Minä en vieläkään ymmärrä, mihin nämä väitteet fdiskin käytön välttämättömyydestä perustuvat. Mitähän ovat ne nimenomaiset asiat, joita gparted ei osaa tehdä helpommin ja vähemmän riskialttiisti kuin fdisk?

Olen kymmenistä kovalevyistä (myös WD My Bookista) poistanut ja luonut osiotauluja sekä satoja kertoja luonut niihin partitioita, joita olen formatoinut eri tiedostojärjestelmille ja muutellut niiden nimiä haluni mukaan. Koskaan en muista mitään nimenomaan gpartediin liittyviä ongelmia ilmenneen. Eikä minun ole tarvinnut lukea "gurujen" loputtomia "paina tätä -näppäintä" ohjeita.

Minusta tuo fdisk-mantra vaikuttaa lähinnä itsetehostukselta, jolla yritetään tehdä vaikutus aloittelijoihin ja pelotellaan kaikki komentoriviä pelkäävät takaisin Windowsin pariin.

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
...
Minusta tuo fdisk-mantra vaikuttaa lähinnä itsetehostukselta, jolla yritetään tehdä vaikutus aloittelijoihin ja pelotellaan kaikki komentoriviä pelkäävät takaisin Windowsin pariin.

Tämä on mielipidefoorumi, jossa eriävien mielipiteiden esittäminen on lähtökohtaisesti, jopa suositeltavaa. Joten koita pysyä asiassa, äläkä päästä suustasi tuollaista agressiivistä kuonaa toisten mielipiteestä.

Jos Gparted toimii aina ja helposti, niin hyvä. Olen tarjonnut fdiskiä vain silloin kun näin ei selvästikään ole ollut. Jos se olisi niin helppo, niin ei kai siitä kysyttäisikään. Fdiskin käytön hyvät puolet olen perustellut jo aiemmin, joten kannattaa lukea ne ensin ennenkuin alkaa kyselemään.

On melko turhaa vähätellä työkalua, fdiskiä, joka on olemassa aina, toimii aina ja on nopea käyttää. En viitsi sanoa mitä tuollainen asenne edustaa tietotekniikassa.

Se, että onko Gparted:in tapa jotenkin helpompi vai ei, on osittain makuasia. Omasta mielestäni fdisk/mkfs on huomattavasti näppärämpi ja se myös kertoo virhetilanteet paremmin - tämä on erittäin tärkeää juuri silloin kun Gparted:illa asia ei ole onnistunut: syy on voinut olla virhetilanteessa, jonka fdisk / mkfs olisi paremmin osannut kertoa. Jos Gparted toimii hyvässä tapauksessa, niin sehän ei oikeastaan kuulu ollenkaan tapaukseen, kun sen käytöstä kysytään - taustalla voi hyvin olla "ei-hyvä-tapaus", joka sitten selviäisi fdisk/mkfs -käytöllä. Joten tuossa Gparted hehkutuksessasi ja kaikkivoipaaisuusessa on selkeä looginen virhe - suhteessa siihen että ongelmista sen käytössä on juuri kysytty ja niitä yritetään ratkaista.

Jo haluat auttaa kysyjää Gpartetin käytössä, niin auta sitten. Älä tule jälkikäteen louskuttamaan leukojasi siitä, että joku on auttanut jollakin muulla tavalla. Tämän sanon moderaattorina. Tällä tavalla toimii tukifoorumi ja näin toimii yleinen keskustelu yleensäkin. Jos olet ollut liian saamaton tai hidas auttaaksesi, niin älä arvostele muita jotka ovat sitä yrittäneet tehdä.

salai

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2126
    • Profiili
Parhaani mukaan autan, jos huomaan ongelman, johon olen itse törmännyt.

Tässä tapauksessa kysyjä kertoi WD Book Essentialista vain,  "että sitä mokomaa ei pysty käsittelemään gparted:lla". Tietysti (jos olisin kysymyksen ajoissa nähnyt) olisin ehkä kysynyt, mitä kysyjä oli yrittänyt oikein tehdä, koska ei tuossa pitäisi mitään ongelmaa olla.

Minulla itsellä on nimittäin My Book Essential Edition 2.0 WD5000H1U-00 (500 GB). Otin sen käyttöön aikoinaan (taisi olla Mandriva silloin) muistaakseni seuraavasti:

1. Tein koko levystä Seagaten Disk Wizardilla levykuvan siltä varalta, että tarvitsisin niitä levyllä mukana olleita sisäänrakennettuja ominaisuuksia Windowsin puolella (en ole tarvinnut, enkä edes testannut toimisiko systeemi).

2. Käynnistin Gpartedin, irrotin levyn (unmount) ja loin uuden partitiotaulun (Device > Create Partition Table ).

3. Tein uudet partitiot (ext3 24GB Mandrivan asennusta varten ja loput ntfs) ja nimesin ne loogisesti.

Tuossa meni yhteensä (pieni levykuvan luonti mukaan luettuna) muutama minuutti. Joka tapauksessa ei  kertaakaan tarvinnut katsella manuaaleja tai googlata fdiskin tai muiden kryptisten komentojen parametrejä. Yhden kerran olen myöhemmin joutunut ntfs:lle ajamaan levyntarkistuksen XP:ssä sähkön katkettua, mutta ei siihenkään fdisk olisi mitään auttanut.

Voihan tuo kyseinen ongelmainen WD kovalevy olla tietysti moniongelmainen. Eli se nimenomaan vaatii asiantuntijan suositteleman fdiskin, jossa painellaan vuoronperään konsonantteja n, t, d, L, p, w (toki välissä kai saa ostaa vokaaleitakin?).

Kaikkia merkkejä ei kuitenkaan kannata kokeilla, varsinkin tavuviiva " - " vaikuttaa epäillyttävältä.  :P

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Kokeilin tuota Ganymedeksen selkeää ohjetta, hyvin toimi.
Ei tullut virheilmoituksia eikä jumiutumista.

Sen verran tarkistin että levy mounttaa, ja että tiedostojärjestelmä on ext4.
Muu testaus jää myöhempään aikaan, sillä täytyy taas lähteä :-\
Palaan asiaan kun varmistan levyn toiminnan tai toimimattomuuden todellisessa käyttötilanteessa.

Salaille vielä:
Ihmettelinkin että mikä mahtaa olla tuon levyn tarkka tyyppi. Nyt sitten lopulta ymmärsin kommenttisi ansiosta pyöritellä sen pakkauslaatikkoa käsissäni, ja löysin pohjasta pienehkön tarran jossa lukee: Model WDBACW0010HBK-00. Yhden teran levy siis.

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Kokeilin tuota Ganymedeksen selkeää ohjetta, hyvin toimi.
Ei tullut virheilmoituksia eikä jumiutumista.

Sen verran tarkistin että levy mounttaa, ja että tiedostojärjestelmä on ext4.
...

No ainakin sitten levyn käsittely sinänsä toimii - minkä selvittäminen oli askel 1. Niin eihän tuota Gparted ohjelmaa sitten taasen 10.10:ssä enää oletuksena olekaan - on Disk Utility, jolla voi tehdä aika paljon enemmänkin, jos sitä haluaa käyttää.

Tiedostojärjestelmän tarkistukseen on komento "sudo blkid" - muiden näyttämisistä en mene takuuseen, jotkut sekoilevat partition ja tiedostojärjestelmän tyypin kanssa tai ainakin hämäävät lukijaa.

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Nukkumaan kiire, mutta tein vielä pienen rasitustestin jossa siirsin 3 gigaa kuvia levylle.
Tuo määrähän ei aluksi hetkauttanut ntfs-systeemiäkään, mutta nopeudessa oli merkittävä ero. Kun ntfs:n nopeus oli noin 10 megaa sekunnissa, niin tässä testissä vauhti oli reilu 30 megaa sekunnissa.

Näin jälkikäteen huomasin päätettä kelatessani tällaisen ilmoituksen:
Koodia: [Valitse]
WARNING: DOS-compatible mode is deprecated.
It's strongly recommended to switch off the mode (command 'c')
and change display units to sectors (command 'u').
Koska en formatointioperaatiota tehdessäni noteerannut tuota ilmoitusta miksikään, niin se on nyt oletusasetuksilla.
Miten on, onko tuolla oleellistakin merkitystä?

juyli

  • Vieras
Minä en vieläkään ymmärrä, mihin nämä väitteet fdiskin käytön välttämättömyydestä perustuvat. Mitähän ovat ne nimenomaiset asiat, joita gparted ei osaa tehdä helpommin ja vähemmän riskialttiisti kuin fdisk?

Fdisk tarjoaa jo oletuksena osioiden tekeminen vaikka sektori sektorilta. Gparted on mitä mainioin osioiden tekemiseen vähän laajemmalla skaalalla.
Osiointi-ohjelmilla on toki aina mahdollisuus tuhota datat osioilta, jos ei tiedä, mitä on tekemässä, olisi sitten kyseessä qtparted, gparted, parted, cfdisk tai fdisk.

salai

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2126
    • Profiili
Näin jälkikäteen huomasin päätettä kelatessani tällaisen ilmoituksen:
Koodia: [Valitse]
WARNING: DOS-compatible mode is deprecated.
It's strongly recommended to switch off the mode (command 'c')
and change display units to sectors (command 'u').
Koska en formatointioperaatiota tehdessäni noteerannut tuota ilmoitusta miksikään, niin se on nyt oletusasetuksilla.
Miten on, onko tuolla oleellistakin merkitystä?
Ilmeisesti kukaan ei noudata tuota voimakasta suositusta, koska joka ikinen kokeilemani levy antaa saman varoituksen (fdiskillä).

Pitäisikö nyt käydä kaikki kymmenet kovalevyt läpi fdiskin kanssa ja muuttaa ne oikeaoppisiksi?

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Ilmeisesti kukaan ei noudata tuota voimakasta suositusta, koska joka ikinen kokeilemani levy antaa saman varoituksen (fdiskillä).

Pitäisikö nyt käydä kaikki kymmenet kovalevyt läpi fdiskin kanssa ja muuttaa ne oikeaoppisiksi?
Mikä edes on oikeaoppinen?
Olen käyttänyt gparted:ia vuosien varrella melko paljon. Tuttu ohjelma siis. Tämän ketjun ansiosta hoksasin gparted:issa nyt ensimmäisen kerran tuon valinnan, "Laite -> Luo osiotaulu..."
Kun sen valitsee niin tulee toki varoitukset siitä että tämä tyhjentää levyn, mutta muuten on vain toteamus "Oletuksena luodaan MS-DOS-osiotaulukko".
"Lisäasetukset"-valinnan takaa löytyy sitten mahdollisuus valita yhdeksästä muusta osiotaulutyypistä. Näiden vaihtoehtojen "nimet" eivät äkkiseltään kerro mitään.
Jos nyt jätetään vänkääminen siitä kumpi on parempi gparted vai fdisk, ja joku osaisi/viitsisisi selittää minulle onko tuolla osiotaulun tyypillä oleellistakin merkitystä johonkin asiaan?

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Luulisin, että oikeaoppisen voi tehdä periaatteessa näillä kaikilla mainituilla. En usko, että lopputuloksessa on sinänsä eroa, kunhan vain saa tehtyä.

Nyt kun olet tekemässä uutta, jossa ei vielä ole dataa, niin ei kai haittaisi noudattaa suositusta, puhun nyt tästä fdiskin vivusta/komennosta.

Toisaalta, pikaisen katselun jälkeen, asialla ei ilmeisesti ole mitään  merkitystä etenkään juuri tuollaisessa tapauksessa, jossa sinulla on ext4 ja datalevy.

Itse en ole asiaan kiinnittänyt huomiota sen enempää - kuin että olen varmuuden vuoksi alustanut uudet datalevyt ja tikut fdiskillä, koska lähes kaikista on tullut herjoja uutena - en tiedä olisivatko toimineet muutoinkin (tosin joissakin niissä on ihme sössäystä NTFS-partitioiden kanssa, joita en jäisi katselemaan Linux-käytössä).

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Minulla oli tuossa osiotaulujutussa koekaniinina muistitikku joka on ollut jo tovin jumissa.
Gparted ei ole kyennyt käsittelemään sitä. Ja fdiskiä ei ole ennen tätä episodia tullut tietoisesti käytettyäkään.
Kun nyt siis loin gparted:n osiotaulu-työkalulla uuden osiotaulun, niin oitis tikku oli jälleen muokattavissa gparted:lla.

Eli ilmeisesti tässä minun alkuperäisessä ongelmassanikin gparted olisi saattanut toimia, jos olisin ihan ensimmäiseksi ymmärtänyt luoda uuden osiotaulun. Tosin tässä minun tapauksessani homma kyllä sujui gparted:lla muuten ihan hyvin, mutta ext4-tiedostojärjestelmän luomisen aikana koko kone jäätyi. Seuraavaksi koitinkin sitten Ganymedeksen fdisk-ohjetta, ja se meni puhtaasti läpi.

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Viikonloppuna tein Lucidilla testejä käyttäen kolmea eri ulkoista kiintolevyä. Tänään asensin Lucidin rinnalle Nattyn, ja tein sillä vastaavat testit. Nattylla tosin käytin vain kahta kiintolevyä.
Kaikissa levyissä on ext4-tiedostojärjestelmä.

Koejärjestely oli seuraava:
Loin ensin kansion "eka", johon kopioin kaksi pientä valokuvakansiota (1,5GB).
Sitten loin eka:n sisään kansion "toka", ja sen sisään kansion "kolmas".
Kolmas-kansioon kopioin yhden 7GB valokuvakansion.
Seuraavaksi siirsin kaksi ensimmäistä valokuvakansiota kolmas-kansioon.
Jos tähän mennessä ei ollut tiltannut, niin kopioin kolmas-kansioon lisää valokuvakansioita 1-6GB erissä.
Jos koko operaatio onnistui, niin kuvia kopioitiin levylle hieman vajaa 30GB.

Tulokset Lucid:
Kopiointi levylle päättyi "jäätymiseen" joka kerta. Se tosin vaihteli kuinka nopeasti jäätyminen tapahtui, mutta 15GB:n yli ei päästy koskaan. Jäätyminen ei ollut levystä kiinni, joten kyse on Lucidin tai USB:n ongelmasta.
USB-portillakaan ei tuntunut olevan suurempaa eroa. Se portti jossa on koneen käyttöönotosta lähtien ollut langattoman hiiren pieni "yhteyspalikka", tuntui toimivan hiukan paremmin.
WD My Book Essential:ssa oli jäätymisten lisäksi ongelmana kuvien korruptoituminen. Liitteissä saman kuvan normaali ja viallinen versio gimpillä avattuna. Muilla levyillä korruptoitumista ei tapahtunut.

Koska tuossa oli paljon muuttujia joissa vikaa voi olla, niin asensi siis tänään Nattyn.
Eroa oli siinä, että Natty ei jäätynyt missään vaiheessa. Mutta WD My Book Essential:ssa kuvat korruptoituivat edelleen.
Lucidiin verrattuna selvästi viallisia kuvia tuntui kyllä olevan vähemmän. Lucidilla arvioisin että noin joka kymmenes kuva oli viallinen, ja Nattylla joka kahdeskymmenes.

Jotakin hämärää tuossa WD:ssä kyllä on. Ja selvästi Lucidissakin on jotakin vikaa.
Lieneekö ongelma kernelissä? Lucidini on toki muokattu "näköisekseni", joten joku paketti saattaisi aiheuttaa ongelman.
Nattyynkin asensin atin suljetun ajurin, kun se Lucidissakin on, mutta ainakaan sillä ei tuntunut olevan vaikutusta.



[ylläpito on poistanut liitteen]