Kirjoittaja Aihe: Versioiden suuri määrä  (Luettu 4463 kertaa)

petteriIII

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 657
    • Profiili
Versioiden suuri määrä
« : 17.12.10 - klo:05.56 »
Kauan se kesti ennenkuin tajusin kuinka paha asia on että Ubuntulla on niin monia versioita. Sen vielä kestää, että 32- ja 64-bittisille on omat versionsa mutta kaikki muu on haitallista.

Täällä foorumilla huomaa kuinka hölmöä on asentaa mitään muuta kuin tavallinen Ubuntu - sitten kun tarvitsee apua eivät neuvot usein toimi. Lisäksi siinä turhautuu neuvojakin.

Samoin eri työpöydät - en ollenkaan sano mikä on paras, mutta se että on erilaisia on ihan hanurista. Se olisi ollut kehittäjien tehtävä tehdä vain yksi mahdolliseksi. Tietysti useat virtuoosit tykkää nykytilanteesta sillä eihän se heille mikään haitta ole vaan usein todella hieno asia.

Muuten Microsoft tykkää myös Ubuntun versiohelvetistä; Ubuntusta ei ole uhkaa kun se on niin hajautunut.  

Viimeinen niitti oli kun otin käyttöön yhden tarpeellisen ohjelman. Pintapuolisesti kaikki oli kunnossa, ohjelma toimi kuin unelma. Mutta ohjelmakoodia tarkemmin katsoessa ohjelmassa oli paljon sellaista mikä ei itseasiassa toiminut, esimerkiksi monien käskyjen kirjoitusmuoto oli väärä eikä käsky toiminut; ilmeisesti ohjelma oli tehty jollain erikoisemmalla versiolla. Mutta ohjelma oli iso ja pystyi kätkemään vikansa. Luotettavuutta ei kyllä ole; käyttökelvoton ohjelma. Ja tuo sama epäluotettavuus taitaa vaivata monia muitakin ohjelmia.

Valitettavasti muuten Suomennettu käyttöjärjestelmä on myös oma versionsa. Käytän itsekin Suomenkielistä Ubuntua enkä edes harkitse Englanninkielisen käyttämistä. Mutta oma versio se on silti ja sillä on omat haittansakin.


otsikosta voimasanan napsaisin pois - Storck
« Viimeksi muokattu: 17.12.10 - klo:08.41 kirjoittanut Storck »

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: Versiohelvetti
« Vastaus #1 : 17.12.10 - klo:07.26 »
Kauan se kesti ennenkuin tajusin kuinka paha asia on että Ubuntulla on niin monia versioita. Sen vielä kestää, että 32- ja 64-bittisille on omat versionsa mutta kaikki muu on haitallista.

Täällä foorumilla huomaa kuinka hölmöä on asentaa mitään muuta kuin tavallinen Ubuntu - sitten kun tarvitsee apua eivät neuvot usein toimi. Lisäksi siinä turhautuu neuvojakin.
....

Käsittääkseni Ubuntu pohjautuu Debinain Testing -versioon?
Joten kai se on tajuttava että kyseessä _testing_, eikä _stable_!

Jos/kun jotain kummaijaisia esiintyy - niin ne ovat osa omaa valinttaani.

peran

  • Vieras
Vs: Versiohelvetti
« Vastaus #2 : 17.12.10 - klo:07.28 »
Täällä foorumilla huomaa kuinka hölmöä on asentaa mitään muuta kuin tavallinen Ubuntu - sitten kun tarvitsee apua eivät neuvot usein toimi. Lisäksi siinä turhautuu neuvojakin.

Aloittelijalle on varmaan järkevintä asentaa perusubuntu, koska suurin osa käyttäjistä käyttää sitä, niin ohjeetkin tulee yleensä sille.

Samoin eri työpöydät - en ollenkaan sano mikä on paras, mutta se että on erilaisia on ihan hanurista. Se olisi ollut kehittäjien tehtävä tehdä vain yksi mahdolliseksi. Tietysti useat virtuoosit tykkää nykytilanteesta sillä eihän se heille mikään haitta ole vaan usein todella hieno asia.

Itse on niin välitä, mitä työpöytää käytän, mutta monille se on juuri juttu, miksi linuxiin siirrytään.

Muuten Microsoft tykkää myös Ubuntun versiohelvetistä; Ubuntusta ei ole uhkaa kun se on niin hajautunut.

Taitaa Microsoft pitää Linux-yhteisöä vaarallisempana valta-asemalleen, kuin yhdessä muotissa pysyvää OSX:ää, vaikka OSX:llä on enemmän käyttäjiä. ;)  

Viimeinen niitti oli kun otin käyttöön yhden tarpeellisen ohjelman. Pintapuolisesti kaikki oli kunnossa, ohjelma toimi kuin unelma. Mutta ohjelmakoodia tarkemmin katsoessa ohjelmassa oli paljon sellaista mikä ei itseasiassa toiminut, esimerkiksi monien käskyjen kirjoitusmuoto oli väärä eikä käsky toiminut; ilmeisesti ohjelma oli tehty jollain erikoisemmalla versiolla. Mutta ohjelma oli iso ja pystyi kätkemään vikansa. Luotettavuutta ei kyllä ole; käyttökelvoton ohjelma. Ja tuo sama epäluotettavuus taitaa vaivata monia muitakin ohjelmia.

Olet siinä onnellisessa asemassa, että linuxin käyttäjänä yleensä näet ohjelmakoodin. Sitä mahdollisuutta ei suljetulla puolella ole. Lisäksi voit ottaa yhteyttä kehittäjiin, ja lähettää heille bugifixejä. Suljetulla puolella voit vain toivoa, että joku koodiapina korjaa koodia s.e. bugi katoaa.

Valitettavasti muuten Suomennettu käyttöjärjestelmä on myös oma versionsa. Käytän itsekin Suomenkielistä Ubuntua enkä edes harkitse Englanninkielisen käyttämistä. Mutta oma versio se on silti ja sillä on omat haittansakin.

Sama versio on myös Finnish remix kuin perus-Ubuntukin. Siinä on vain oletuksena asennettu muutama paketti, joita perus-Ubuntu hakee verkosta. Minäkin käytän Suomenkielistä Ubuntua, mutta olen asentanut sen perus-Ubuntun kautta. Jos on ilman nettiyhteyttä asentamishetkellä, kannattaa asentaa Remix:stä. Muussa tapauksessa sillä ei ole juurikaan merkitystä.

Siis Finnish remix on yhteisön tuottama Romppu-versio Ubuntusta.

Tempo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 753
    • Profiili
Vs: Versiohelvetti
« Vastaus #3 : 17.12.10 - klo:08.21 »
 
Viimeinen niitti oli kun otin käyttöön yhden tarpeellisen ohjelman. Pintapuolisesti kaikki oli kunnossa, ohjelma toimi kuin unelma. Mutta ohjelmakoodia tarkemmin katsoessa ohjelmassa oli paljon sellaista mikä ei itseasiassa toiminut, esimerkiksi monien käskyjen kirjoitusmuoto oli väärä eikä käsky toiminut; ilmeisesti ohjelma oli tehty jollain erikoisemmalla versiolla. Mutta ohjelma oli iso ja pystyi kätkemään vikansa. Luotettavuutta ei kyllä ole; käyttökelvoton ohjelma. Ja tuo sama epäluotettavuus taitaa vaivata monia muitakin ohjelmia.


Mikrosoftin ohjelmissa tuota kökköä vasta onkin ja plussaa vielä että jokainen ohjelma minkä asennat windowsiin käyttää myös sun nettiä koko ajan.  Paras tapa tukkia 1megan netti on että hankit itsellesi windowsin ja siihen muutaman ohjelman missä on mikrosoftin logo niin johan lagaa netti ja kone.

Linuxin ohjelmissa on varmasti toimimatonta koodia sisällä mutta mulla ainakin kaikki mitkä olen kokeillut ovat toimineet kuin unelma wintoosaan verrattuna, niin linuxin eri versiot kuin niiden ohjelmatkin.

Itse olen linuxin käytön aloittanut tammikuussa 2010 ja hyvin tyytyväinen olen että vaihdoin microsoftin tuotteista pois. 
Läppäri aikakausi alkaa olla lopuillaan. (lopen kyllästynyt läppäreihin)
Fujitsu siemens E5925 EPA, Intel core 2 duo, 8 G ram, SSD, yms yms......

Ja linkki pääte ohjeisiin-------->http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=32091.msg282369#msg2823

Storck

  • Vieras
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #4 : 17.12.10 - klo:09.04 »
Kauan se kesti ennenkuin tajusin kuinka paha asia on että Ubuntulla on niin monia versioita. Sen vielä kestää, että 32- ja 64-bittisille on omat versionsa mutta kaikki muu on haitallista.

Ei välttämättä noinkaan, kyllä 32-bittinen (eli se ihan PERUSversio) toimii tässä tapauksessa kaikissa koneissa. Sitä paitsi juuri tuo 32-versio on se jota tarjotaan jos ei tiedä mitä on lataamassa.

Täällä foorumilla huomaa kuinka hölmöä on asentaa mitään muuta kuin tavallinen Ubuntu - sitten kun tarvitsee apua eivät neuvot usein toimi. Lisäksi siinä turhautuu neuvojakin.

Tuo ei kai ole mitenkään sidoksissa siihen mitä versiota koneellaan käyttää, ennemminkin siihen ettei kysyjä kerro mikä on koneessa jolloin vastaaja olettaa automaattisesti ja ilman muuta olevan Ubuntusta kyse. Eli kysyjä kun on hereillä niin vastaajan on helppo vastata ne oikeat vastaukset.

se että on erilaisia on ihan hanurista.

Tuokin on mielipide, eihän siinä mitään.

Viimeinen niitti oli kun otin käyttöön yhden tarpeellisen ohjelman.

Laitatko linkin missä on keskustelua tuosta ohjelmasta ja sen toimimattomuudesta niin joku saattaa osata kertoa miten se toimii. Tai edes ohjelman nimen..


Itselläni on tasan kaksi Ubuntua: pöytäkoneessa 64-bittinen ja läppärissä 32-bittinen, ei sen vaikeampaa.

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #5 : 17.12.10 - klo:10.29 »
Kauan se kesti ennenkuin tajusin kuinka paha asia on että Ubuntulla on niin monia versioita. Sen vielä kestää, että 32- ja 64-bittisille on omat versionsa mutta kaikki muu on haitallista.
Ei välttämättä noinkaan, kyllä 32-bittinen (eli se ihan PERUSversio) toimii tässä tapauksessa kaikissa koneissa. Sitä paitsi juuri tuo 32-versio on se jota tarjotaan jos ei tiedä mitä on lataamassa.
Ei se kaikissa toimi. 16-bittiset koneet (esim. Intel 80286) eivät pidä noin suuresta bittimäärästä.

Storck

  • Vieras
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #6 : 17.12.10 - klo:10.33 »
Ei se kaikissa toimi. 16-bittiset koneet (esim. Intel 80286) eivät pidä noin suuresta bittimäärästä.

En tiedä 16-bittisistä mitään, niitä tuskin kovin monella on ja jos on niin omistajat taitaa tietää mitä tekee. Tuossa lukeekin että 32 toimii 32 ja 64 koneissa, kaikissa.  ;) vain niistä oli puhetta.

juyli

  • Vieras
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #7 : 17.12.10 - klo:13.18 »
Kauan se kesti ennenkuin tajusin kuinka paha asia on että Ubuntulla on niin monia versioita.

Linux-jakeluissa on valintamahdollisuus. Kukin voi asentaa sopivan käyttöympäristön jakeluunsa. Ubuntussa oletuksena on Gnome, mutta Kubuntuksi nimetyssä työpöytä on KDE. Xubuntussa XFCE4. Peruskäyttöjärjestelmä on kaikissa aivan sama. Vain Ubuntu on nimetty usealla nimillä käytettävän työpöydän ja työpäydänoletussoftien mukaan.

Valitettavasti muuten Suomennettu käyttöjärjestelmä on myös oma versionsa.  

Ei ole eri käyttöjärjestelmiä. Linuxit on kotoutettavissa/lokalisoitavissa useille kielille. Sama käyttöjärjestelmä siellä konepellin alla hyrisee, oli valittu kieli mikä tahansa.

Ja asiaa voi laajentaa enemmänkin: kaikki Linux-jakelut ovat vain Linux-ytimen päälle koottuja ja konfiguroituja käyttöjärjestelmiä.
« Viimeksi muokattu: 17.12.10 - klo:13.38 kirjoittanut juyli »

Jallu59

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3430
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #8 : 17.12.10 - klo:13.21 »
Itse pidän versioiden lukuisuutta voittopuolisesti positiivisena asiana. Winkkari on sama raskas kökkökasa, laitat sen mihin koneeseen tahansa, edes kieltä et saa vaihdetuksi kuvetta kaivamatta. Vielä raskaammaksi Winkulan ovat saaneet jotkut konevalmistajat, joiden omat viritykset pahentavat softaähkyn vielä toiseen potenssiin. Linukalla voi säädellä systeemin rasituksia ja ominaisuuksia koneelle ja sen käyttäjille sopivammiksi. Kaiken tämän saa linuxin kanssa vielä ilmaiseksi, jos vaan nettiyhteys on tarjolla.

Eikä ole vähäinen arvo silläkään, että Linuxin kanssa tuntee olevansa koneen herra, eikä joku Redmontin/CIA:n sätkynykke, jolle armosta annetaan maksua vastaan pieni pala tietotekniikan valtaväylän käyttöoikeutta tarjoajan ehdoilla.

Jollain Lubuntulla lentää vielä kymmenvuotiaskin kone. DSL:llä saa viisitoistavuotiaastakin koneesta vielä jotain irti. Eli voittopuolisesti versioviidakosta on hyötyä. Aloittelijan tietysti kannattaa tukeutua suosituimpiin versioihin, niinkuin perusUbuntu, mutta kokemuksen ja tiedon karttuessa voi vaihtaa vaikkapa työpöytää toisenlaiseen(esim KDE) tai kevyempään(esim. XFCE/LXDE).

Oikeastaan ainoa kiusallinen piirre linux-maailmassa on deb/rpm-hajaannus, mutta molempien leirien ollessa tarpeeksi vahvoja, on suurin osa ohjelmista saatavina valmiiksi paketoituna kummassakin formaatissa. Ja koneessahan voi olla vaikka kuinka monta eri linuxin versiota. Itselläni on enimmillään kolme jakeluversiota yhdessä koneessa, mutta olen lukenut jopa kolmestatoista distrosta samassa koneessa.

T:Jallu59
Jari J. Lehtinen, Wanhempi (iki?)tietoteekkari & tietotekniikkakonsultti Turust, P4-HT / 3,0 GHz, Intel945 IGP 226MB & 4GBram & UbuntuStudio 14.04. Toshiba Satellie 50-C, i5 dual-core 2,3GHz, ubuntu-mate 16.04 LTS

juyli

  • Vieras
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #9 : 17.12.10 - klo:13.49 »
Oikeastaan ainoa kiusallinen piirre linux-maailmassa on deb/rpm-hajaannus, mutta ...

Minusta tuollakaan ei ole suurta merkitystä, kun kuitenkin kuhunkin jakeluun asennellaan jakelun omia paketteja. Oli sitten paketinhallintasoftana apt/aptitude/synaptic tai yum/yumex tai vaikkapa jokin netpkg/slapt-get/swaret tms.
Ainoastaan silloin harmittaa, kun Debianin ohjelmalähteistä löytyy haluttu ohjelma, mutta valmiiksi paketoitua ohjelmaa ei löydy omaan jakeluunsa :( (Alien:iin en hirveästi luota - ja joskus ohjelman kääntäminen voi olla aika työläs prosessi)

petteriIII

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 657
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #10 : 17.12.10 - klo:14.06 »

Laitatko linkin missä on keskustelua tuosta ohjelmasta ja sen toimimattomuudesta niin joku saattaa osata kertoa miten se toimii. Tai edes ohjelman nimen..


Ohjelman nimi on: boot_info_script055.sh ja kyllä se ihan kivasti toimii. Sen saa paikasta: http://sourceforge.net/projects/bootinfoscript/files/bootinfoscript/0.55/boot_info_script055.sh/download. Ainakin minulle ohjelma on tosi hyödyllinen, mutta versiointi-ongelmat heittää varjonsa tämänkin päälle. Ja koska ohjelma on mastodontti on sen mukaeleminen mahdotonta.

Ked

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 394
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #11 : 17.12.10 - klo:14.37 »
Samoin eri työpöydät - en ollenkaan sano mikä on paras, mutta se että on erilaisia on ihan hanurista.

Onhan se silloin hyvä kun täytyy asentaa vaikka tehottomaan tai vanhaan koneeseen, että on olemassa Lubuntu ja Xubuntu..

aku506

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 356
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #12 : 17.12.10 - klo:14.44 »
Windows 7:stä on olemassa 2×6-2 versiota = 12 (Kaikista 32 ja 64. Yhdelle on kaksi nimeä, mutta sama se on)
Onko Ubun versiomäärät sitten niin suuri ongelma! Niitä on siis 7×2=14. Tarkasti ottaen vain 2!



Ei. Päässälaskutaidossani ei ole vikaa... WC–lasku on tarkoituksella noin

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3993
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #13 : 17.12.10 - klo:15.04 »
Onko Ubun versiomäärät sitten niin suuri ongelma! Niitä on siis 7×2=14. Tarkasti ottaen vain 2!

Äh, oikeastaan Ubuntusta on ajankohdasta riippuen kahdesta neljään varsinaista versiota: ajantasainen puolivuotisversio sekä LTS-versio kumpikin niin 32- kuin 64-bittisenä. Työpöydät ja muut on asennettavissa paketinhallinnalla.

En ollenkaan yhdy ajatukseen, että ikkunointiohjelmia ja työpöytäympäristöjä pitäisi olla yksi ainoa. On hyvä olla yksi, jota ensisijaisesti tarjotaan, mutta muut eivät ole keneltäkään pois – päinvastoin.
pöytäkone 1, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; NUC: openSUSE Leap 15.5; RPi 1: FreeBSD 13.2-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #14 : 17.12.10 - klo:16.29 »
Windowsihan se hajautunut on eikä Ubuntu. Lähes kaikissa koneissa, joissa tulee Windows on valmistajan juttuja seassa ja ainakin omalla koneellani se tarkoitti paria (...kymmentä...) lisäbugia. Asuksen Live Update yms. eivät oikein ole toimineet (uudemmat versiot saattavat toimia, mutta päivitysohjema on rikki :P). Jos koneessa tulee Ubuntu mukana niin se on (lähes) poikkeuksetta Ubuntu. Siinä saattaa olla suomen kielen tuki mukana, mutta se ei tee siitä sen vähempää Ubuntua (kielipaketit ovat osa järjestelmää muutenkin).

Finnish Remixissä ei tosiaan ole muuta eroa, kun valmiiksi asennetut kielipaketit ja myös Windowsista on 32- ja 64-bittinen versio.
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

noname

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 828
  • Linuxilla maaliskuusta 2009
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #15 : 17.12.10 - klo:23.18 »
Windowsissahan on enemmän versioita mitä Ubuntun sisarjakeluissa,siis esim. home basic, home premium, pro, ultimate, enterprise, server.

juyli

  • Vieras
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #16 : 18.12.10 - klo:00.07 »
Ohjelman nimi on: boot_info_script055.sh ja kyllä se ihan kivasti toimii.

Yleensä pääte .sh antaa vinkin (Linux/Unix -järjestelmillä tiedostopäätteillä ei ole mitään virkaa), että kyseessä on skripti, joka ajetaan sh-shellissä tai nykyisin siis esim. bash-tulkissa. Vaikka skriptit Unix/Linux -ympäristössä voivat olla hyvinkin monipuolista ohjelmointia, ovat nuo lähinnä "komentojonoja" toimimaan shellin ominaisuuksien mukaan. Varsinaisesta ohjelmakoodista käännettynä lähdekoodista binääritiedostoksi ei ole edes kyse.
Skriptit ovat luettavissa selkokielisinä editoreilla - ohjelmat taas on käännettyinä "avattavissa" hex-editoreilla lähes selkokielisinä ;)
Tosi Guruhan lähettää prosessorille komentonsa suoraa hexa-kielisenä bittimössönä ;)

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #17 : 18.12.10 - klo:09.26 »

Laitatko linkin missä on keskustelua tuosta ohjelmasta ja sen toimimattomuudesta niin joku saattaa osata kertoa miten se toimii. Tai edes ohjelman nimen..


Ohjelman nimi on: boot_info_script055.sh ja kyllä se ihan kivasti toimii. Sen saa paikasta: http://sourceforge.net/projects/bootinfoscript/files/bootinfoscript/0.55/boot_info_script055.sh/download. Ainakin minulle ohjelma on tosi hyödyllinen, mutta versiointi-ongelmat heittää varjonsa tämänkin päälle. Ja koska ohjelma on mastodontti on sen mukaeleminen mahdotonta.

Mielenkiintoisen näköinen skripti, kieltämättä ;)
Todennäköisesti tulen lukemaan sen läpi hyvin huolellisesti ja ajatuksen kanssa - ihan kertauksen vuoksi ja onhan siinä uusiakin (tai aikaa sitten unohtuneita) kikkoja.


Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #18 : 18.12.10 - klo:10.34 »
Windowsin versiot ovat keinotekoisesti huononnettuja versioita johtuen siitä, että halutaan segmentoida ostajat ja sikäli taata maksimi myyntitulot. Näiden kanssa saa olla todella tarkkana, jotta saa valittua sellaisen joka kattaa tarpeet eikä kuitenkaan maksa turhasta. Toisaalta koneiden mukana tulee vain joku versio, joka ei välttämättä ole juuri se mitä haluaisi - joten valinnanvapaus kutistuu kuitenkin. Tässä mielessä useat versiot eivät ole välttämättä ostajan intressissä, mutta palvelevat parhaiten juuri monipoliasemassa olevan myyjän intressejä.

Ubuntun versiot ovat taasen aidosti erilaisia eli niillä kaikilla on oma pätevyysalueensa. Niissä ei ole mitään keinotekoista, joten siinä mielessä niistä valittaminen ei ole aivan loogista. Sen sijaan, valinnan vaikeudesta on hyvä valittaa jos se on ongelma. Tämä liittyy lähinnä WEB-sivujen sisältöön ja siihen miten yleensäkään osataan kysyjälle asia selittää.

Oikeasti versioita - aivan aloittelijalle - on vain yksi: 32-bit Ubuntu Desktop (tai Finnish Remix). Tämä riittää peruskäyttöön aina ja on hyvä valinta. Toisaalta jos haluaa jotakin muuta, niin täältä Foorumiltahan pitäisi apua löytyä. Jos ei löydy täältä tai WEBistä helposti, niin sitten on korjattavaa jossakin.

Jos puhutaan sitten versioista kuten 9.04, 9.10, 10.04 jne, asiat ovat perinteisesti olleet Windows-maailmassa surkeasti. Kaupallisen jakelumallin vuoksi, saatavana on vain ollut yksi versio, josta on sitten parsimalla pitänyt laittaa kasaan uusien Service Packien mukainen versio. Tähän on tyypillisesti mennyt aikaa todella pitkä aika ennenkuin koneella esim. netti ja Wordi toimii. Lisäksi XP:stä tietysti puuttuu vuosien mukaan tuki uudemmalle raudalle - esim. SATA-levyille. Tämä ajuri hässäkkä tekee aiemmin ostetun Windowsin asentaminen vasta-alkajalle jopa erittäin vaikeaksi (näitä ongelmia on jopa neuvottu tällä Foorumilla). Ubuntussa uudelleenasennus tilanteessa vastaavasti otetaan suoraan uudempi versio ja kone on toiminnassa kaikkine kilkkeineen parissa tunnissa (jos on nopea netti, muutoin menee hivenen kauemmin). Tässä mielessä uudet versiot palvelevat käyttäjiä todella hyvin. Totta kai Microsoft olisi voinut tehdä uuden median asiakkaille, jotka ovat ostaneet XP:n vuonna 2003 ja joka sisältää kaikki uusimmat päivitykset. Tällöin XP:kin saisi ladattua nopeasti. Mutta miksi he tällaista tekisivät, koska sehän ainoastaan toisi heille lisää kuluja ... ja asiakkaillehan voidaan aina sanoa, että "on aika ostaa uudempi käyttöjärjestelmä". Toisin sanoen tällaisen huonon median jakelupolitiikan parantaminen ei ole mitenkään Microsoftin intresseissä vaikka se kuluttajille olisikin tarpeen.

Näiltä osin (siis tarkoitan näitä uusia versioita, 2 kpl per vuosi) versioiden suuri määrä Ubuntussa ei ole suinkaan haitta vaan etu.
« Viimeksi muokattu: 18.12.10 - klo:12.39 kirjoittanut Ganymedes »

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Versioiden suuri määrä
« Vastaus #19 : 18.12.10 - klo:11.33 »
Ubuntun versiot
Sikäli nuo Ubuntun versiot ovat parempia kuin Windowsin, että tarvittaessa voit "päivittää" parempaan ilman lisämaksua. Asennat halutun metapaketin ja saat halutun version. En osaa sanoa minkä hintaisia Windowsin Anytime-päivitykset ovat (vai miksi niitä sanottiinkaan, en muista enää).
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.