Kun teen noita Ubuntu-oppaita aloittelijoille, niin olen niihin nykään lisännyt vihjeeksi ja helpottamaan siirtymistä Ubuntuun maininnan, että samalla koneella voi olla sekä Windows ja Ubuntu. Olen itse vieraantunut täysin Windowsista ja siksi nyt toivon pientä ja lyhyttä ja yksinkertaista ohjetta, miten meikäläisen tulisi mainita tuo, että samalla koneella voi käyttää sekää Windowsia ja Ubuntua ja ennenkaikkea, mitä tulee huomioida, kun ne asentaa rinnan.
Näitä oppaita kuitenkin lataillaan muutamia satoja per vuorokausi ympäri maailman, joten olisi hyvä olla selvä ja yksinkertainen ohje.
Jos itsellä on koneella esim. Windows ja Linux, niin pari yksinkertaista asiaa.
1. Kummallekin on oltava oma asema. Jos ei ole, niin en asenna kuin yhden käyttiksen. Ainoa poikkeus voi olla vaikka jokin vanhempi laite, jossa käytän vaikka Win7:aa jonkin softan/raudan takia, koska se siihen ei enää tule ns. yllätyksiä päivitysten mukana.
2. Sitten kun kumpikin järjestelmä on asennettu niille omille asemilleen, niin toisessa asemassa on tietysti yleensä reilummin turhaa tilaa. Siltä asemalta sitten riipaistaan osiot pienemmäksi ja tehdään uusi NTFS-osio, joka voi sitten toimia kummallekin käyttöjärjestelmälle käytössä olevana. Tällainen osio on todella vaikea saada mitenkään sekaisin kummankaan käyttiksen kautta. Mutta sitten on vieläkin parempia lisävaihtoehtoja.
2.1. NAS ja SMB jako. Testattu toimivaksi: Windows, Linux, MacOS, Android ja iOS.
2.2. No mitenkäs sitten kun ihan kaikki softat ei tykkää hakea tai puskea tietoja tuolle NAS:lle, että mitenkä käsitellään ns. "työtiedostot", lue ihan mitä nyt jokainen haluaisi
aina olevan kaikilla koneilla saatavilla tuoreimmassa muodossa? Sitä varten vaikka Raspberry kotia ja siihen jokin tarkoituksellisesti suhteellisen pieni media kiinni ja tästä tehdään SyncThing serveri ja lopuille koneille asennetaan myös SyncThing, mutta ne konffataan clienteiksi. Näin vaikka itsellä on synkronoinnissa on itselläkin 15 laitetta tällä hetkellä ja parhaillaan yli vuoden vanha yhteys joissain, niin kun nämä hakee ja puskee muutokset heti serverille, niin en ole kuin yhden ainoan kerran saanut aikaa yhden vähäpätöisen synkronointivirheen. Itsellä kun tätä dataa on varmaankin alle gigatavu ja suurin osa tiedostoista todella pieniä, niin synkronoinnit kyllä kerkeää mennä loppuun tolla hyvin. Lisäksi tuon saa toimimaan jopa ulkoverkon läpi ilman kikkailuja. Tämä toimii varsinkin tietokoneilla kyllä aivan mahtavasti. Kaikilla mobiililaitteilla tämä ei ole ihan yhtä saumaton homma kun client ei suostu toimimaan kaikissa taustalla jatkuvasti.
Ikivanha video, mutta taitaa olla vieläkin paras ja selkein miten tuo homma kannattaa hoitaa.
https://www.youtube.com/watch?v=J1bCWv14zYg3. Jos Windowsilla on tarkoitus käyttää vain jotain hyvin satunnaisia ohjelmia tai vaikka päivittää jotain laitteita yms. eikä esim. tarvitse 3D sovelluksia kuten vaikkapa pelejä tai mallinnussoftia, niin sitten ilmanmuuta Windows menee virtualisoituna.
Tämä kolmonen on se juttu, mikä alkaa nykyään olla toimiva melkein kaikille käyttäjille. Virtuaalikone on helppo ja suht nopea potkaista käyntiin ja tehdä ne muutamat tarpeelliset jutut ja sulkea pois. Vaihtoehtoja on paljon QEMU, VMware tai vaikka Virtualbox. Virtuaalikoneen saa vielä kaikenlisäksi vietyä toisiin koneisiin pääsääntöisesti todella helposti. Minä olen ainakin asentanut Windowsin vuosikymmenien aikana niin monesti, että se homma ei paljon nappaa nykypäivänä. Mieluummin sitten katsoo vaikka sitä sitä sieltä virtuaalikoneen ruudulta satunnaisesti kun tekee muuta. Toki tämä ei tietystikään ole ihan kaikilla vanhemmilla tietokoneilla ihan toimivin vaihtoehto.
Mutta..
Tuo dualboot on ihan ok siirtymän aikana. Mutta ei siitä minusta kyllä mitään tule jos loikkii käyttiksestä toisiin edes takaisin. Siinä ei ole mitään miellyttävyyttä kun joudut tekeen päivitykset kahteen käyttikseen, sammutuksissa ja käynnistyksissä menee oma aikansa, tuo tietojen hallinta "Ai niin, teinkin sen Linuxissa ja se on nyt siellä kotikansiossa". Että se ei oikein ole edes tuoreelle käyttäjälle ideaalinen tilanne, vaan tuottavuuden surma
