Kirjoittaja Aihe: Kalevala ja tekoäly  (Luettu 164 kertaa)

HannuK

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 492
    • Profiili
Kalevala ja tekoäly
« : 28.02.26 - klo:08.34 »
Tänään Kalevalan päivänä ehkä sallitaan tällä keskustelupalstalla pientä jutustelua Kalevalasta
tai moderaattori heittäköön roskikseen, jos on epäsopivaa.

Vuosi sitten en tuntenut Kalevalaa.
Sitten mieleeni juolahti tekoälyn kyvyt.
Kolmen kuukauden kuluttua oli SUNO laulanut oman musiikkinsa kera koko Kalevalan.
Kesto 18 tuntia ja 273 mp3 kappaletta.
Tekoälyä pyysin kokeeksi tekemään Kalevala-aiheisia kuvia
esim. "tee kalevalainen kuva, missä Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon".
Näin, miten tekoäly käsitteli kuva-aiheita.
Joitakin kappaleita olen uusinut, kun "särähti korvaan".
Syksyllä myös remasteroin kaikki kappaleet parempilaatuisiksi ts. sanoista saa paremmin selvää.

Kalevala on kansalliseepos, olenko raiskannut Kalevalan?
Toisaalta Kalevalan runot syntyivät satoja vuosia sitten savupirteissä.
Ihmiset eivät osanneet kirjoittaa eikä lukea.
Kaikki oli osattava ulkoa.
Mutta ihminen on viisas ja "lyökäämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan, lauloaksemme hyviä".
Kaksi laulajaa tukee toisiaan muistissa.
Ikivanha "kalevalainen" laulutyyli tarjosi "virheenkorjauksen",
jos ei muistanut sanoja, niin oli helppo ruveta sepittämään omiaan.
Nykyisin dataa ovat nuo runot ( niitä en ole mennyt muuttamaan),
kalevalatyyli on "ohjelmointikieli" ja "kieltähän" voi vaihtaa
ja korvien välissä on tuo kovalevyn massamuisti.

Kalevalassa seppo Ilmarinen takoi Sammon;
"jauhoi purnun puhtehessa; yhden purnun syötäviä, toisen jauhoi myötäviä, kolmannen kotipitoja".
Onko tekoälystä syntymässä uusi Sampo?

Nyt uskallan sanoa, että Kalevala on upea, herkkä, runollinen tarina
huolehtimisesta, kateudesta, ahneudesta, himosta, kostosta ...
sisältäen toivoa, hirtehishuumoria ja kaikkia elämän vivahteita.

Runot ovat taidetta, tässä musiikki ja laulu ovat lavasteita,
siis olen ollut lavastaja, en taiteilija.
Linkki löytyy www.vakavanhavaris.fi tai QR-koodin takaa.

Mikä lie metsänneidon lumous vallannut meikäläisen,
olen kuunnellut koko Kalevalan jo kuuteen kertaan.
Näin saatan tämän rupatteluni loppuun.
Motto: Monimutkaista on helppo tehdä.
2 kpl HP Stream 14" 2 Gt/32 Gt, 1 kpl HP 250-G5 15" 8 Gt/120 Gt, Ubuntu 16.04 LTS ja 20.04 LTS  ja Linux Mint 20.1 Cinnamon , ei Windowsia.  Acer 17" Ubuntu Mate+Win XP

Efraiminpoika

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 198
    • Profiili
Vs: Kalevala ja tekoäly
« Vastaus #1 : 28.02.26 - klo:08.58 »
Minä tyydyin Kuukkeliin ja löysin tämän: http://nebu.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&l=1

Varmaan auttanut tekoälyäkin ymmärtämään mistä Kalevalassa kysymys  ;)

Ihminen kuluttaa päivässä ehkä 2,8kWh (n. 2400kcal)

Kunkahan paljon tekoäly kulutti luodakseen versionsa?

Oliko tulos hyväksi, pahaksi vain pelkästään turhaa energian tuhlausta jätän muiden arvioitavaksi  8) :P

Sama koskee UMK finaalia, jossa ainakin kuluu sähköä rutkasti samoin ihmisten aikaa  :o ;)

PS Alkuperäinen löytyy täältä: [urlhttps://www.gutenberg.org/files/7000/7000-h/7000-h.htm][/url]
« Viimeksi muokattu: 28.02.26 - klo:09.00 kirjoittanut Efraiminpoika »
eläkeläisäijä

A. Hellaakoski: Tien kulkija tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.

elohope

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 173
    • Profiili
Vs: Kalevala ja tekoäly
« Vastaus #2 : 01.03.26 - klo:07.09 »
Aika mahtava demonstraatio alle 5-vuotiaan tekoälyn taidoista ja kyvystä tuottaa valtavasti materiaalia. Ei ihme, jos monia vähän hermostuttaa ajatella, mitä on luvassa 10 tai 50 vuoden kuluttua.

Snufkin

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 844
    • Profiili
Vs: Kalevala ja tekoäly
« Vastaus #3 : 01.03.26 - klo:14.07 »
Ei ihme, jos monia vähän hermostuttaa ajatella, mitä on luvassa 10 tai 50 vuoden kuluttua.

Veikkaan, että offline- ta paperipalvelut tulevat kokemaan renesanssin. Luottamus tiedon salaisuuteen internetissä alkaa olemaan romahtamassa.
Xubuntu 22.04 LTS, Fujitsu Lifebook E754

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16999
    • Profiili
Vs: Kalevala ja tekoäly
« Vastaus #4 : 01.03.26 - klo:15.52 »
Ei ihme, jos monia vähän hermostuttaa ajatella, mitä on luvassa 10 tai 50 vuoden kuluttua.

Veikkaan, että offline- ta paperipalvelut tulevat kokemaan renesanssin.

Entä sitten kun tekoäly palkkaa ihmiskätyreitä hoitamaan fyysiset hommat? Tilaukset se voi tehdä vaikka puhelimitse tai vuokrapalvelujen kautta. Esim. https://rentahuman.ai/

Luottamus tiedon salaisuuteen internetissä alkaa olemaan romahtamassa.

No nähtäväksi jää, miten tekoäly muuttaa tietoturva-asetelmia. Tekoälyä voidaan käyttää toisaalta hyökkäämiseen, mutta myös puolustamiseen.

Snufkin

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 844
    • Profiili
Vs: Kalevala ja tekoäly
« Vastaus #5 : 01.03.26 - klo:16.09 »
Entä sitten kun tekoäly palkkaa ihmiskätyreitä hoitamaan fyysiset hommat? Tilaukset se voi tehdä vaikka puhelimitse tai vuokrapalvelujen kautta. Esim. https://rentahuman.ai/

Eihän tuo rikollisuus ole poistumassa. Mutta ehkä tulevaisuuden Vastaamo-asiakkaat haluavat, että heidän tietonsa on vain heidän omassa hallussaan. Tai oikein vastuullinen palveluntuottaja pitää ne koneilla, jotka eivät ola kiinni internetissä.

Ranskassa pöllittiin juuri 15 miljoonan ihmisen terveystiedot.
https://yle.fi/a/74-20212852



Xubuntu 22.04 LTS, Fujitsu Lifebook E754