Itsekin postauksen julkaistuani havaitsin, että menee en tiedä iloisesti, mutta kaksi eri Logoa sekaisin tekstissäni.
Kaupallis/teknisen -koulutukseni ottaen huomioon "virhe" sallittaneen.
Positiivista tämän säikeen omassa sooloillussanikin osittain on se, että täytyy syventyä Turing Completeness, ja voisi illan käyttää tietojenkäsittely-aiheiden parissa itseäni sivistääkseni.
G:n tekoäly antaa vastaukseksi, että "Turing-täydellinen algoritmi on kykenevä ratkaisemaan minkä tahansa algoritmisesti ratkeavan ongelman saman, mitä Turingin kone kykenee ratkaisemaan annetun ajan ja muistiresurssien puitteissa", noin vapaasti suomennettuna.
G:n tekoäly sivisti minua myös, että "Logo" on proseduraalinen ohjelmointikieli, jolla on OOP-lähestymistavan laajennuksia.
Polku sivistyneempään suuntaan otettuani näin lauantai-iltapäivänä.
EDIT Lisäys 15:20 : 10.01.2026
Ei ketään voine kiistää, etteikö algoritmin määritelmään liittyen olisi mielenkiintoinen aihe, mihin tuo harhapoluille lähtemis kaupallisen tuotemerkin ja saman nimisen ohjelmointikielen postaukseni johdattaa. Ja sehän olisi kokonaan uuden säikeen aihe, Epätäydellisyydestäkin on ennen Turingin konetta käsittääkseni esitetty teorioita, muistelisin joskus noin 20 vuotta sitten lukeneeni hyvin laaditusta opintomonisteesta.