Otin puhelimessa vastaan Android 15 (One UI 7) -päivityksen. Kun puhelin käynnistyi päivityksen jälkeen uudelleen, se ehdotti jotain, mikä minusta näytti kahdenkertaisen tunnistuksen aktivoimiselta. Ajattelin että ehkä olisi jo aika. Luulin että kyse olisi vain Google-tilistäni, jolla sovellukset on asennettu, mutta jossain vaiheessa tajusin, että puhelimeen luotiinkin Samsung-tili, jollaista en ollut aikaisemmin mihinkään tarvinnut. Kaikki näytti kumminkin onnistuneen, ja kun puhelin ehdotti että asetetaan tilille varmuuden vuoksi myöskin oman salasanan, päätin tehdä sen, ja sekin näytti onnistuvan. Mutta sitten tuli tenkkapoo. Yritin kirjautua Samsung-tililtäni ulos, mutta siihen vaadittiin salasanavahvistusta, ja salasana, jonka juuri olin kirjannut talteen, ei kelpaakaan. Yritin palautustoimintoa, mutta se meni joka kerta mönkään, kun en löytänyt puhelimeen lähetettyä koodia mistään. En keksi mistä sen olisi pitänyt löytyä. Olen ihan solmussa. Mitään toista tiliä en ollut ehtinyt lisätä palautusta varten, eikä lisääminen nyt onnistu, kun kerran salasana ei kelpaa.
Joudunko palauttamaan puhelimen tehdasasetuksiin?