Kirjoittaja Aihe: Kotimainen äly lautapelaamisessa.  (Luettu 10192 kertaa)

HannuTapio

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1264
  • OpenJDK + JavaScript testailuu ja säätelyy.
    • Profiili
    • Hannun netti internet sotaisa aihe lautapelejä.
Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« : 12.10.19 - klo:03.52 »
Hei,

Meillä on suomessa älykkyyteen kykeneviä ihmisiä, niin, miehissä kuin naisissakin, lautapeleissä on varmaankin mikko saari ja tuomo pekkanen kaksi näkyvintä, ainakin minun netissäni ollut.

Mutta, minun alallani harraste netti lautapelit ei kotimainen äly kukoista, ei miehissä ei naisissa, meiltä puuttuu rohkeita henkilöitä jotka lähtisivät kehittämään kotikaupunkinsa tilannetta, netti lautapeleissä.

Minä itse olen Hannu Särö ja minä olen yksi niistä jotka ovat ryhtyneet kehittämään tätä suomi älykkyyttä netti lautapelaamiseen, jonka tilanne on ainakin minusta tällä hetkellä, kun ottaa huomioon, että, esim. Java ohjelmoniti kielen avulla, tämän kaltaiset sivustot ovat olleet mahdollisia suomeen jo vuodesta 1995, kun microsoft windows toi Java kielen meille, niin, melko olematon on suomalaisten netti lautapelien kirjo.

Minulla on tilanne, että, minulla on 34 lautapeliä linjalla, mutta, minulla ei ole käytännössä pelaajia, minä koen, että, tämä johtuu siintä, että, ei ole kilpailua, moni saattaa ajatella, että, kilpailu on pahasta, on parempi rakentaa yksi hallitsemaan ja kehittämään kaikkea, kuten microsoft, mutta, silti jos suomessa olisi paljon pieniä netti lautapeli sivuja, niin, tällöin meillä olisi ihmis ryhmä, tämä ihmis ryhmä on, kotimaisen älykkyyden netti lautapelien pelaajat.

Kotimaisen älykkyyden netti lautapelien pelaajat ovat itsestään selvä asia englannissa, ranskassa, saksassa ja uskoisin vaikka en tunne tilannetta, mutta, myös jopa ruotsissa ja norjassa.

Minä toivoisin, sen sijaan, että, pyytäisin teitä kaikkia tukemaan minun kotimaisen älykkyyden netti lautapelejä, niin, pyydän, että, eri suomalaiset sivustot lähtevät jotenkin helpottamaan kynnystä rakentaa netti lautapeli sivusto suomalaiseen kulttuuriin, vaikka vain omaan kaupunkiinsa.

Tällöin syntyisi tämä elävä netissä liikkuva ryhmä, kotimaisten netti lautapelien pelaajat, meillä ei tällä hetkellä 2019 ja miltein on jo 2020, ja vuodesta 1995 kun MS toi Javan, on ollut mahdollista, niin, meillä ei ole tälläistä ryhmää.

Minä olen itse valmis lähtemään rakentamaan tälläistä ryhmää, kuin kotimaisen älykkyyden netti lautapelejä, en tiedä mitenkä tuo sitten älykkäämpien puolesta kirjataan myöhemmin, mutta, minä koen, että, olisi jo suomen aika ryhtyä ajatteluun, joka on itsestään selvää englannissa, ranskassa, saksassa ja ruotsi norjakin varmaankin.

Hannu Särö

Tässä on minun kotimaisen älykkyyden netti lautapelejä sivuni - https://www.lautapelisivusto.com

:) :) :)

--
Suomalainen Linux netti lautapelejä indie .. ( Gimp, Inkscape, Netbeans, Audacity ) ..
Blogi - [ https://lautapelimestari.com ]
Pelisivut - [ https://lautapelisivusto.com | https://hannunsankarit.com | https://lautapelikenraalit.com ]
--

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #1 : 12.10.19 - klo:05.37 »
Mitä tuo sitten testannee:
"Failed to Connect

The connection was refused when attempting to contact www.lautapelisivusto.com."

On myönnettävä että minun 'älykkyyteni' ei riittänyt jotta olisin malttanut pysyä erossa ;(

HannuTapio

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1264
  • OpenJDK + JavaScript testailuu ja säätelyy.
    • Profiili
    • Hannun netti internet sotaisa aihe lautapelejä.
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #2 : 12.10.19 - klo:06.24 »
Hei,

Minulla on palvelin päivitykset kello 5.30 - 5.45, kävit varmaankin silloin. :).

Minulla on kaikki 3 palvelinta päivittymässä tuona aikana, tervetuloa uudelleen, muina aikoina.

:) :) :)

--
« Viimeksi muokattu: 12.10.19 - klo:06.39 kirjoittanut HannuTapio »
Suomalainen Linux netti lautapelejä indie .. ( Gimp, Inkscape, Netbeans, Audacity ) ..
Blogi - [ https://lautapelimestari.com ]
Pelisivut - [ https://lautapelisivusto.com | https://hannunsankarit.com | https://lautapelikenraalit.com ]
--

stade5000

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #3 : 12.10.19 - klo:10.59 »
Ennen kuin tuota sivustoa pystyy käyttämään, pitäisi siitä saada korjattua jonkinlainen omituinen skaalausbugi. Sivusto "skaalaa itseään" koko ajan siten, että siitä ei näy kuin osa kerrallaan selaimellani - riippumatta siitä, mikä selaimen sisäinen zoomiasetus on. Ethän vain skaalaa sivua näytön resoluution mukaan? Itse ajan selainta 4k-näytöllä ikkunassa enkä täyden ruudun tilassa.

HannuTapio

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1264
  • OpenJDK + JavaScript testailuu ja säätelyy.
    • Profiili
    • Hannun netti internet sotaisa aihe lautapelejä.
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #4 : 12.10.19 - klo:11.55 »
Hei,

Minulla on automaattinen zoom, minun zoom ei zoomaa kuva kokoa 4K tilaan, vaan tämä zoom zoomaa ruudun samanlaiseksi mitä on fullhd näytölläkin.

Mutta, minun skaalauksen tarkoitus on että jokainen voi resoluutiosta riippumatta, katsella sivua suurin piirtein samanlaisena.

Minä skaalaan sivua, window.innerHeight mukaan. :). ja zoom toimii googlen, edgen ja operan selaimissa, firefox ei tue zoomia.

Minulla on tämä seuraava zoom rutiini javascriptissäni - >

Koodia: [Valitse]
    function mainhtmlzoom ()
    {
        var lzoomarvo = window.innerHeight / 10;
        if(lzoomarvo<20) lzoomarvo = 20;
        if((lzoomarvo>85)&&(lzoomarvo<125))
          lzoomarvo=100;
        if(lzoomarvo!==lzoomarvovanha)
        {
          document.getElementById("mainhtml").style.zoom = lzoomarvo+"%";
          lzoomarvovanha=lzoomarvo;
        }
        if(window.innerWidth/window.innerHeight>2.25)
            document.getElementById("maindiv").style.width = (window.innerHeight*2.25/window.innerWidth*100)+"%"; else document.getElementById("maindiv").style.width = "100%";
    }

:) :) :)

--
« Viimeksi muokattu: 13.10.19 - klo:01.22 kirjoittanut HannuTapio »
Suomalainen Linux netti lautapelejä indie .. ( Gimp, Inkscape, Netbeans, Audacity ) ..
Blogi - [ https://lautapelimestari.com ]
Pelisivut - [ https://lautapelisivusto.com | https://hannunsankarit.com | https://lautapelikenraalit.com ]
--

stade5000

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #5 : 12.10.19 - klo:16.02 »
Juu, katsopa kun nyt käy niin, että tuosta Javascript-zoomistasi johtuen, tuo sivusto "toimii" minulla Firefoxilla, mutta ei Operalla, Chromella tai Edgellä.

AimoE

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2785
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #6 : 12.10.19 - klo:17.13 »
Kannattaisi ehkä katsoa miltä sivut näyttävät kavereiden, sukulaisten, kirjaston, nettikahvilan, jne. koneilla ja selaimilla. Siitä voisi vähän saada käsitystä siitä mikä on käyttäjien kokemus.

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #7 : 12.10.19 - klo:17.23 »
Kannattaisi ehkä katsoa miltä sivut näyttävät kavereiden, sukulaisten, kirjaston, nettikahvilan, jne. koneilla ja selaimilla. Siitä voisi vähän saada käsitystä siitä mikä on käyttäjien kokemus.

Tuo oli hyvä varaus "ehkä" ;)

Normaalisesti älykäs koodari tietää mitä haluaa - jos joku toinen haluaa muuta niin se on hänen häpiänsä?

HannuTapio

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1264
  • OpenJDK + JavaScript testailuu ja säätelyy.
    • Profiili
    • Hannun netti internet sotaisa aihe lautapelejä.
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #8 : 12.10.19 - klo:18.32 »
Hei,

CSS Zoom ei ole tuettuna firefoxissa, mutta, on tuettuna google, edge ja opera selaimissa.

CSS Scale on tuettuna firefoxissa.

Ja kyllä olen testannut sivuston toiminnan eri resoluutioilla, se toimii niin kuin olen määrännyt, se ei toimi kuten toiset toivovat, se toimii kuten olen koodannut, tuossa yllä on koodi.

:) :) :)

--
« Viimeksi muokattu: 12.10.19 - klo:18.40 kirjoittanut HannuTapio »
Suomalainen Linux netti lautapelejä indie .. ( Gimp, Inkscape, Netbeans, Audacity ) ..
Blogi - [ https://lautapelimestari.com ]
Pelisivut - [ https://lautapelisivusto.com | https://hannunsankarit.com | https://lautapelikenraalit.com ]
--

stade5000

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #9 : 12.10.19 - klo:20.27 »
se ei toimi kuten toiset toivovat, se toimii kuten olen koodannut

Juuri näin.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #10 : 12.10.19 - klo:21.02 »
Ja kyllä olen testannut sivuston toiminnan eri resoluutioilla, se toimii niin kuin olen määrännyt, se ei toimi kuten toiset toivovat, se toimii kuten olen koodannut, tuossa yllä on koodi.

:) :) :)

--

Se SAATTAISI olla ongelma miksi sivuston suosiossa on toivomisen varaa?
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #11 : 12.10.19 - klo:21.17 »
No niin kokeiltu sivustoa, uusin Firefox ja Windows 10. Tehdäänpä pieni arvostelu: Kirjoitusvirheet teksteissä saavat sivun näyttämään melko epäammattimaiselta, pikku juttu. Varsinaiset pelit vaikuttavat olevan monen klikkauksen päässä. Huono juttu. Yksikään peli ei käynnisty vakikonfiguraatio FF:llä, aika lailla ikävä juttu. Kokeilen tuossa jossain kohtaa Linuxin FF:llä mutta jo nyt veikkaan tuloksen olevan samaa.

Saattoi toki olla että i5:sessa ei riittänyt ruuti näitä pelejä pyörittämään tai kärsivällisyys meni odotellessa....
« Viimeksi muokattu: 12.10.19 - klo:21.22 kirjoittanut JaniAlander »
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #12 : 12.10.19 - klo:21.43 »
...
Saattoi toki olla että i5:sessa ei riittänyt ruuti näitä pelejä pyörittämään tai kärsivällisyys meni odotellessa....

Kuinkas noin yleisesti pelimaailmassa, varsinkin selaimilla pelattaessa,  pitääkö se ruuti olla palvelimella vai päätelaitteella?

HannuTapio

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1264
  • OpenJDK + JavaScript testailuu ja säätelyy.
    • Profiili
    • Hannun netti internet sotaisa aihe lautapelejä.
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #13 : 13.10.19 - klo:00.08 »
Toimivuus,

Sivuston pelit toimivat google, edge ja opera selaimilla täysin, ja osittain firefox selaimella, ihan kuten ilmoitan.

Firefoxilla on joissain tietokoneissa toimivuus, mutta, ei kaikissa.

Sivustot eivät ole ammattimaiset, ne ovat harrastetta.

Minulla on ollut paljon ongelmia firefox selaimen kanssa, minä olen nyt poistanut kokonaan tuen firefox selaimeen, sivustot toimivat nyt google, edge ja opera selaimissa oikein, kuten aiemminkin, mutta, nyt siis ilman firefox tukea.

Firefox ei halua tukea nykypäivän ominaisuuksia, jotenka en enää tue sitä.

Firefoxin käyttö aiheuttaa jatkossa virheilmoituksen, joka pysäyttää lautapeliohjelman.

:) :) :)

--
« Viimeksi muokattu: 13.10.19 - klo:00.33 kirjoittanut HannuTapio »
Suomalainen Linux netti lautapelejä indie .. ( Gimp, Inkscape, Netbeans, Audacity ) ..
Blogi - [ https://lautapelimestari.com ]
Pelisivut - [ https://lautapelisivusto.com | https://hannunsankarit.com | https://lautapelikenraalit.com ]
--

stade5000

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #14 : 13.10.19 - klo:00.38 »
Sivuston pelit toimivat google, edge ja opera selaimilla täysin, ja osittain firefox selaimella, ihan kuten ilmoitan.

Siis se, mitä tuossa yllä tarkoitin oli, että minulla sivut toimivat ainoastaan Firefoxilla, koska siinä tuo sinun sivun rikkova JavaScript-zoomauksesi ei toimi.

HannuTapio

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1264
  • OpenJDK + JavaScript testailuu ja säätelyy.
    • Profiili
    • Hannun netti internet sotaisa aihe lautapelejä.
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #15 : 13.10.19 - klo:00.45 »
Hei,

Minun zoomauksen koodi on tuossa yllä, zoom ainoastaan tekee sen että kaikki resoluutiot näyttävät ruudun suurinpiirtein samalta mitä fullhd 1920x1080.

Siinä zoomissa ei ole mitään lehmä voimia taikka ylimalkaista, se vain tekee kaikkiin resoluutioihin saman kuvan, ja sitä ei voi muuttaa.

Koodi on tuossa yllä, jos siinä on jotain vikaa, voin kuunnella kun kerrotte mitä.

:) :) :)

--
« Viimeksi muokattu: 13.10.19 - klo:00.48 kirjoittanut HannuTapio »
Suomalainen Linux netti lautapelejä indie .. ( Gimp, Inkscape, Netbeans, Audacity ) ..
Blogi - [ https://lautapelimestari.com ]
Pelisivut - [ https://lautapelisivusto.com | https://hannunsankarit.com | https://lautapelikenraalit.com ]
--

noverix

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 158
  • Se mikä tänään on opittu, on jo huomenna unohdettu
    • Profiili
    • Median ihmeellisyyksiä
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #16 : 13.10.19 - klo:11.55 »
Lyhyesti virsi kauniis eli sun pelit eivät toimi chromeboogilla ei ipadilla.  Täysin amatööri hommaa. Mikset voi tehdä yhtä peliä joka OIKEASTI toimisi?? Nyt sivustosi on todella sekava, mistään ei tahdo saada selvää mikä missäkin on. Latautuu todella hitaasti. Resoluutio esim; Cromella on täysin perseellään. Ilmeisesti testaat vain ja ainoastaan windows alustalla???

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #17 : 13.10.19 - klo:12.28 »
Mutta ilmeisen tehokas keino rajata käyttäjiä - ja samalla säästää palvelinten resursseja.

Ja kuten on toistuvasti tullut esille, kyseessä on harrastus eikä ansaintakeino. Joten kävijämäärällä ei liene merkitystä.

AimoE

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2785
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #18 : 13.10.19 - klo:14.31 »
Joten kävijämäärällä ei liene merkitystä.
Kejtun aloitusviestissä pelaajien vähäistä määrää kyllä harmiteltiin.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili
Vs: Kotimainen äly lautapelaamisessa.
« Vastaus #19 : 13.10.19 - klo:15.02 »
Kuinkas noin yleisesti pelimaailmassa, varsinkin selaimilla pelattaessa,  pitääkö se ruuti olla palvelimella vai päätelaitteella?

Jaa-a kai se riippuu aika lailla toteutuksesta, jos peli pääosin on selaimen ajamaa skriptiä sitten pitäisi olla päätelaitteessa tehoja. Minä tosin taisin olla vähän sarkastinen, toi mun i5 pöytäkone ajaa ihan kelvollisesti vaikkapa GTA vitosta jne AAA luokan pelejä, että tuskin sen tehoista asia oli kiinni.