Kirjoittaja Aihe: Ubuntu 16.04 kuvakkeet katosivat ja ongelma palautui asennuksessa  (Luettu 3207 kertaa)

HannuK

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 392
    • Profiili
Muutama päivä sitten Ubuntu 16.04 koneeseeni tuli ongelma, käynnistyksen jälkeen perusnäytöltä katosivat kaikki muut asiat paitsi pari linkin kuvaketta ja hiiren kursoori muuttui ristiksi. Uudet käynnistykset eivät johtaneet yhtään parempaan tulokseen. Niinpä asensin tikulta koko Ubuntun uudelleen ja sen jälkeen DejaDubilla palautin omat tiedostoni, mikä onnistui hyvin. Olin siis jälleen häiriötä edeltävässä tilanteessa.
Nyt parin päivän jälkeen Ubuntu alkoi käyttäytyä jälleen samalla tavalla, ei mitään näytöllä paitsi punertava vakiopohja ja pari linkkikuvaketta ja kursoori on risti (kuolema?).
Sain ilmoituksen "Ubuntu kohtasi sisäisen ongelman", kuten ennekin ja nyt tarkastelin sitä paremmin ja teksti oli:
/usr/lib/x86_64-linux-gnu/unity/compiz-profile-setter

Nyt siis tuntuu, että uudelleen asentaminen ja dejadubin käyttö tuovat itse ongelman uudelleen koneeseen, eli nyt lääkkeeksi jotain muuta. Ekana tulee mieleen, että asennan Ubuntun uudelleen ja palautan dejadubilla tiedostot ja sitten kiireesti otan erillisen kopion erilliselle muistille omista tiedostoistani, sekä Firefoxin ja Thunderbirdin käyttäjätiedoista ja vielä kerran uusi asennus ilman Dejadubia ja tuon vain nuo omat tiedot koneelle.
Mutta onko jotain järkevämpää lääkettä. Tämä viesti on nyt lähetetty toisella toimivalla koneella.
Motto: Monimutkaista on helppo tehdä.
2 kpl HP Stream 14" 2 Gt/32 Gt, 1 kpl HP 250-G5 15" 8 Gt/120 Gt, Ubuntu 16.04 LTS ja 20.04 LTS  ja Linux Mint 20.1 Cinnamon , ei Windowsia.  Acer 17" Ubuntu Mate+Win XP

ubpappa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1460
    • Profiili
Kokeile recovery vaihtiehto ;)
xubuntu 18;rasberry
acer aspire XC,näyttönä Toshiba tv ja vga päte...
Ymmärtää epätäydellisesti vain
suomea...;)

Jos tiedät vastaa, jos luulet tietäväsi vastaa.
Jos et tiedä/ymmärrä...älä vastaa.vanhuus tullee muillennii :))

HannuK

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 392
    • Profiili
Täydennyksenä; hiiren 2. klikkaamalla saan valikon, mistä pääsen terminaaliin, mutta miten eteenpäin
recovery ilmoitti, että ei löydy
Motto: Monimutkaista on helppo tehdä.
2 kpl HP Stream 14" 2 Gt/32 Gt, 1 kpl HP 250-G5 15" 8 Gt/120 Gt, Ubuntu 16.04 LTS ja 20.04 LTS  ja Linux Mint 20.1 Cinnamon , ei Windowsia.  Acer 17" Ubuntu Mate+Win XP

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Nähtävästi ikkunamanageri (Compiz) kaatuu. Ehkä tämä bugi:
https://askubuntu.com/questions/1068699/compiz-config-profile-setter-crashed-with-sigabrt-in-cssobjectgetinterface?rq=1
https://bugs.launchpad.net/ubuntu/+source/unity/+bug/1758009

Varsinaista korjausta ei taida olla Ubuntussa asti, mutta kannattaa kokeilla tuota AskUbuntun neuvoa: https://askubuntu.com/a/1115264
Voin suomentaa, jos tarpeen?


Jos ei auta, ehkäpä siirtyminen Ubuntu 18.04:ään ja GNOME 3 -työpöytään olisi tässä vaiheessa paikallaan?

HannuK

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 392
    • Profiili
Taas on puuhasteltu. Kiitos nm:lle. Lueskelin ohjeita läpi, jotain ymmärsin, jotain en. Ilmeisesti näyttää olevan laajempikin ja varsin kinkkinen vika, minkä uhriksi olen joutunut. Täyttä ratkaisua en tuntunut löytävän.
Koska en ole vihkiytynyt vieläkään tuohon teminaali-kieleen, niin tein päätöksen, että asennan jälleen tikulta Ubuntu 16.04 LTS uusimman version, minkä olin eilen tehnyt ja jo kertaalleen asentanut.
Heti, kun asennus oli valmis, menin katsomaan home-kansiosta tuota .config/compiz-1/compizconfig/config -polkua.
Siellä oli juuri samalla tavalla asiat, mihin ohjeessa pyydettiin siirtymään eli
[general_ubuntu]
profile = unity
Eli mitään muutoksia ei tarvinnut tehdä.
Tämän jälkeen palautin Dejadubilla omat tiedostoni alkuperäisille paikoilleen ja jälleen kävin katsomassa tuota .config-kohtaa eikä se ollut muuttunut mihinkään.
 Jään nyt seuraamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Seurailen tuota config-polkua silloin tällöin, että muuttuuko se.
Ei ole tekstien mukaan mitenkään varma homma mutta katsotaan.

Kerron tässä vielä yhden jipon, minkä oivalsin puuhastellessa.
Nimittäin jos kone menee täysin tilttiin ja jää ihmettelemään, että miten pelastan omat tiedostoni koneelta ( kun varmuuskopiota ei ole tullut tehdyksi), niin seuraavaa voi kokeilla.
1. Valmista tuo Ubuntu usb-asennustikku ( asennustikku kannattaa olla aina valmiina ) ja laita se koneeseen, mutta vain testikäyttöön, ei varsinaista asennusta.
2. Kun kone on käynnistynyt tikulta, laita koneeseen toinen muistitikku, mikä tulee näkyviin tiedostonhallinnassa
3. Nyt näet tiedostohallinnassa kolme muistia, eli Ubuntu-asennus-tikun, laittamasi tikun ja koneen oman kovalevyn.
4. Omalta kovalevyltäsi pääset kopioimaan omat tiedostosi ja kansiosi tuolle tyhjälle tikulle. Noita piilotiedostoja ohjelma ei suostu kopioimaan, mutta omat tiedostot ja kansiot saat kopioitua .
Näin saat pelastettua omat tietosi, mutta et sähköposteja etkä netin suosikkeja.
Joku viisas varmaankin saa myös ne kopioitua sopivilla valtuuksilla.

Ja lopuksi; mulla on toisella koneella Ubuntu 18.04 ja toisella 16.04. Tykkään enemmän tuosta 16.04:sta vaikka tuntuu 18.04:ssä olevan ainakin tulostimien ja skannerin asennus helpompaa. 16.04:n päivityksien pitäisi jatkua 2021 asti, mutta joku noissa teksteissä ihmetteli, että onko ohjelmoijilla jo kiire uuden version kanssa eikä ehdi korjailla esim. tätä mun vikaa. Sitä kiääntyessään kiintyy asioihin.
Motto: Monimutkaista on helppo tehdä.
2 kpl HP Stream 14" 2 Gt/32 Gt, 1 kpl HP 250-G5 15" 8 Gt/120 Gt, Ubuntu 16.04 LTS ja 20.04 LTS  ja Linux Mint 20.1 Cinnamon , ei Windowsia.  Acer 17" Ubuntu Mate+Win XP

juyli

  • Käyttäjä / moderaattori
  • Viestejä: 1198
    • Profiili
...16.04:n päivityksien pitäisi jatkua 2021 asti, mutta joku noissa teksteissä ihmetteli, että onko ohjelmoijilla jo kiire uuden version kanssa eikä ehdi korjailla esim. tätä mun vikaa. Sitä kiääntyessään kiintyy asioihin.
Toki tuki järjestelmälle (16.04 LTS) yhä jatkuu. Mutta Ubuntu on luopunut Unity-työpöydän kehittämisestä ja siirtynyt Gnome-työpöytään, joka jo vuodesta 2004 oli ollut Ubuntu-jakeluiden työpöytä.
Mahdollisesti päivitys 16.04 -> 18.04 onnistuu ihan mallikkaasti, joten mitään tarvetta järjestelmän asentamiseen ei ole.

HannuK

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 392
    • Profiili
Vähän vielä pohdiskelua. Jos 16.04:lle on luvattu tuki 2021 asti, niin mielestäni Linuxin ja Ubuntun suhteen tehdään aikamoinen karhunpalvelus, jos selviä ongelmia ei korjata. Menee järjestelmän maine! Varmaankin 16.04:n käyttäjiä on maailmassa vielä paljon ja tämänlaatuinen ongelma, missä koko ohjelma jumittuu eikä mitään pääse tekemään, on tavalliselle käyttäjälle aika katastrofaalinen, etenkin, jos koneessa on paljon tärkeitä asioita, joihin ei pääse käsiksi. Itse nyt keksin tuon usb-tikunkäytön ja samalla tikkuasennuksella voi myös rinnalle asentaa uuden käyttiksen, minkä avulla ilmeisesti voi pelastella toimimattomasta järjestelmästä omia tiedostoja. Huono homma, toivottavasti saavat vian korjattua ja päivitettyä.
On tässä varmaankin siirryttävä 18.04 een, kun epävarmuus nyt jatkuu tuon 16 suhteen, että milloin taas tilttaa. Varmuudeksi olen siirtänyt kaikki omat tiedostoni nyt sd-kortille, mitä kautta niitä käyttelen.
Motto: Monimutkaista on helppo tehdä.
2 kpl HP Stream 14" 2 Gt/32 Gt, 1 kpl HP 250-G5 15" 8 Gt/120 Gt, Ubuntu 16.04 LTS ja 20.04 LTS  ja Linux Mint 20.1 Cinnamon , ei Windowsia.  Acer 17" Ubuntu Mate+Win XP

vili84

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 73
    • Profiili
Tässä threadissa oli joskus vähän samanlainen ongelma https://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=52985.0 ja ratkaisu oli täällä https://ubuntuforums.org/showthread.php?t=2331306 . En tiedä onko toi ollenkaan sama ongelma, mutta alkuun voisi esim kokeilla tehdä kokonaan uuden käyttäjätunnuksen ja kokeilla toimiiko tolla (tuon uudelleen asennuksen jälkeen vissiin palautettiin vanhat tiedostot niin voi selittää miksi uudelleen asennuksen jälkeen ongelma ei kadonnut)

Postimies

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2619
    • Profiili
Asennustikku hyvä apuväline. Kun systeemi toimii sen voi tökätä koneeseen kerran kuussa ja ottaa koko systeemistä varmuuskopion. Itse suosin dar-ohjelmaa.

Uuden systeemin asennusta hieman helpottaa jos datat on eri levyllä kuin systeemi. Ne asetukset voi olla /home/käyttäjä kansiossa. Niissä usein ongelmia.

Suurimmat ongelmat ovat päivityksissä ja käyttäjän hölmöilyssä eli poistetaan vahingossa vääriä tiedostoja tai muutetaan asetuksia väärin.

Itse tykkään käyttää vielä Ubuntu 16 - kun kerran toimii hyvin. Ubuntu 18:ssa ei toiminut kauko-ohjain. Siksi tärkeä minulle sekä vdr ja Kodi joita en
päivitä saadakseni lisää harmeja.
 

HannuK

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 392
    • Profiili
Totean vaan, että viimeeksi tekemäni Ubuntun asennuksen jälkeen kone on taas toiminut moitteetta, eli syytä onelmaani en ole keksinyt. Ainoa pieni vaiston varainen epäilys jäi siitä, kun olin käyttänyt aikaisemmin työpöydällä linkkejä pariin tiedostoon ja näytön jumittumisessa vain ne näkyivät eikä muuta eikä ne linkitkään toimineet. Siksi nyt jätin tekemättä nuo linkit työpöydälle. Mutta missään noista saamistani samanlaiseen liittyvissä onelmissa ei kylläkään viitattu mitenkään linkkeihin, joten epäilys saattaa olla täysin vainoharhainen.
Motto: Monimutkaista on helppo tehdä.
2 kpl HP Stream 14" 2 Gt/32 Gt, 1 kpl HP 250-G5 15" 8 Gt/120 Gt, Ubuntu 16.04 LTS ja 20.04 LTS  ja Linux Mint 20.1 Cinnamon , ei Windowsia.  Acer 17" Ubuntu Mate+Win XP