Kirjoittaja Aihe: Internetiin samaa aikaa Eth ja Wifi?  (Luettu 2267 kertaa)

AnttiLehtinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 161
    • Profiili
Internetiin samaa aikaa Eth ja Wifi?
« : 19.04.15 - klo:21.49 »
Hei pitkästä aikaa! Olipas vaikeaa keksiä kompakti Aihe-otsikko.
Nyt minulla on 8Mbit/sec ADSL ja sen vahvuus on katkeamattomuus.
Netflix ja muukin maailma on kuitenkin siirtymässä viihteessä 4K -aikaan ja epäilen että tökkiminen vahvistuu. Samaten vieläpä jos
latailen jotain netistä, vaikkapa maailman parasta anime-sarjaa OnePieceä HD-tarkkuudella. Saman ADSL:n takana on myös naapuri
(anoppi ja appiukko), joten ratkaisua voisi etsiä.

Eli olen miettinyt 4G-liittymän ja 4G-wifin hankkimista. Nettipankissa asioidessani en kuitenkaan halua kokea sukulaisilla esiintynyttä
pätkimistä (onko yleistä) ja pitäisin siis ADSL:n myös, ainakin aluksi molemmat.
Enkä haluaisi että lataamiseni netistä hidastaisi muun perheen Netflix-katsomisia, saatika omaa surffailuani.

Voinko siis toteuttaa kätevästi jotain seuraavaa:
-Selain-tietoliikenne ethernet-ADSL:n kautta, muu tietoliikenne valinnan mukaan (esim. torrentit) wifi-4g-yhteyden läpi. Samanaikaisesti yhteys molempiin.
-Selain-tietoliikenne wifi-ADSL:n kautta, muu wifi-4g -yhteyden läpi. Samanaikaisesti yhteys molempiin.
-Yhteys molempiin eth-ADSL ja wifi-4g:hen samanaikaisesti, mutta tietyn adsl-nopeuden ylittyessä käyttää liukuvasti enemmän/vähemmän 4g:tä.
-Vain joko 4g-wifi, adsl-wifi tai adsl-ethernet -yhteys. Helposti vaihdettavissa, ilman uudelleenkäynnistystä, vain yksi yhteys kerralla.

Onko mikään noista toteutettavissa järkevästi ja helposti?

OT: Jos hankin 4g-yhteyden (tilaan netistä), onko siinä 2vko (14pvä) palautus-oikeutta, kuten muissa nettiostoksissa?
Antti Lehtinen

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Internetiin samaa aikaa Eth ja Wifi?
« Vastaus #1 : 19.04.15 - klo:22.43 »
-Selain-tietoliikenne ethernet-ADSL:n kautta, muu tietoliikenne valinnan mukaan (esim. torrentit) wifi-4g-yhteyden läpi. Samanaikaisesti yhteys molempiin.
Onnistunee, mutta ei mitenkään liian helposti. Eli ei ihan nappia painamalla vaan joutuu käsin muokkaamaan reititystauluja (ja/tai palomuuria).
Vinkkiä siihen: http://www.linux.fi/wiki/Kahden_oletusreitin_k%C3%A4ytt%C3%B6

Toinen mahdollinen vaihtoehto voisi olla bonding: http://www.linux.fi/wiki/Verkkoliitynn%C3%A4t_monimutkaisemmin#Yhteysnopeuden_kasvattaminen_ryhmitt.C3.A4m.C3.A4ll.C3.A4

Juttua englanniksi, harmi tosin, että viimeinen kappale on kirjoittamatta: http://linux-ip.net/html/adv-multi-internet.html

Kuitenkin nuo vaativat ymmärrystä verkkojen ja Internetin toiminnasta, eikä siihen ole mitään oikopolkua eli voi jäädä toteuttamatta.

-Selain-tietoliikenne wifi-ADSL:n kautta, muu wifi-4g -yhteyden läpi. Samanaikaisesti yhteys molempiin.
Sama kuin yllä, mutta vaatinee kaksi langatonta verkkokorttia.

-Vain joko 4g-wifi, adsl-wifi tai adsl-ethernet -yhteys. Helposti vaihdettavissa, ilman uudelleenkäynnistystä, vain yksi yhteys kerralla.
Onnistuu kyllä.
« Viimeksi muokattu: 19.04.15 - klo:22.48 kirjoittanut Tomin »
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

99

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 168
    • Profiili
    • URL-lyhentäjä
Vs: Internetiin samaa aikaa Eth ja Wifi?
« Vastaus #2 : 19.04.15 - klo:23.40 »
Minulla on tässä koneessa Ethernet piuhalla 4G routteriin kytketty yhteys, sekä wifin kautta ADSL yhteys. Nämä kummatkin samaan aikaan toiminnassa, ja bitit kulkevat mistä kulkevat. Toimii Bueno.

Nopeuskin on ihan kohtuullinen.
http://shareitservice.com/
No one is in charge of your happiness, except you.

AnttiLehtinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 161
    • Profiili
Vs: Internetiin samaa aikaa Eth ja Wifi?
« Vastaus #3 : 20.04.15 - klo:05.53 »
Nopeudesta päätellen yhteys on 4g ja tuo ADSL-wifi tulee sitten backuppina, josko 4g-reititin tai tukiasema tilttaisi?
Pingi on kyllä ihan ok-pieni. Itse en enää pelaile, mutta silloin kun pelailin oli toi pingi aikas tärkee.

@Tomin: Kiitos tiedoista! Nyt pitää surffailla ahkerasti noita 4g-tarjoajia, että mistä saa nopeimman halvimmalla ja vaikkapa vielä kokeilu-ajalla.

Tässäpä olisi jollekkin pikkuiselle apuohjelmalle markkinapaikka, muutaman euron sellaisesta konffi-ohjelmasta voisi maksaakin.
Antti Lehtinen