Kirjoittaja Aihe: Mitä Picasan jälkeen  (Luettu 2375 kertaa)

JussiS

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 626
    • Profiili
Mitä Picasan jälkeen
« : 23.04.12 - klo:10.50 »
Asensin joskus Picasan koneelleni ja olen sillä organisoinut kuva-arkistojani. Nyt kun Google on ilmoittanut, että Linux -tukea ei enää tule, niin on aika kysyä mitä seuraavaksi.
Yksi syy miksi Picasaan aikoinaan siirryin oli, että Linuxin puolella tuntui olevan lukuisia toinen toistaan keskeneräisempiä hankkeita, joista yhdenkään jatkuvuus ei tuntunut varmalta. Ubuntunkin politiikka on tuntunut tässä kohtaa sekavalta. Ensin tulee oletuksena yksi, ja sitten seuraavassa päivityksessä toinen softa. En todellakaan ole kiinnostunut vaihtamaan ohjelmaa vuoden välein, vaan haluaisin ainakin tuollaista viiden vuoden varmuutta valitsemalleni ohjelmalle.
Vaihtoehtoja olen hahmottanut seuraavasti:
- f-spot
- gThumb
- Shottwell.
Pikaisesti katsottuna gThump vaikutti aika kelvolliselta, mutta nettisivuilta sai sen kuvan että se on ollut Gnome kakkosen projekti. Miten jatkossa?
F-spot puolestaan näyttäisi olevan mono-softaa, jos oikein ymmärsin Synaptikin tiedostolistauksesta. Mikä on monon asema tulevaisuudessa?
Shottwell näyttää olevan Gnome -projektin sivuilla. Onko tämä nyt se, jota jatkossa tuetaan?

Löytyykö jostakin näiden systemaattinen vertailu ja tietoa projektien kehitysvaiheesta ja tulevaisuudesta?

Niin, ja tietenkin vielä: onko muita kelvollisia vaihtoehtoja?

JusSi
Ubuntu Mate 16.04 LTS. Ubuntu Mate 18.04 LTS. Ubuntu 18.04 (Dell edition) LTS.
Honor 20 View.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 13464
    • Profiili
Vs: Mitä Picasan jälkeen
« Vastaus #1 : 23.04.12 - klo:13.05 »
Pikaisesti katsottuna gThump vaikutti aika kelvolliselta, mutta nettisivuilta sai sen kuvan että se on ollut Gnome kakkosen projekti. Miten jatkossa?
F-spot puolestaan näyttäisi olevan mono-softaa, jos oikein ymmärsin Synaptikin tiedostolistauksesta. Mikä on monon asema tulevaisuudessa?

Mono ei häviä mihinkään ainakaan seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kehittäminen voi loppua jossain vaiheessa, mutta alusta on saatavilla pitkään senkin jälkeen. F-Spotin kehitystyö on kuitenkin käytännössä loppunut, pieniä bugikorjauksia lukuunottamatta.

Kaikilla luettelemillasi ohjelmilla on niin laajat käyttäjäkunnat, että ne jatkavat elämäänsä vielä vuosikausia. Niitä ei myöskään poisteta Ubuntun lähteistä niin kauan kuin joku viitsii ylläpitää paketteja. Oikeastaan suurempi ongelma kuin kehityksen pysähtyminen on se, että kehitys lähtee sellaiseen suuntaan, josta et itse pidä. Silloin voi olla vaikea saada sitä vanhempaa "hyvää" versiota uusiin jakeluihin, ellet tee paketteja itse.


Picasa varmaan toimii jatkossa ihan hyvin Winellä. Eihän se nytkään ole natiiviohjelma, vaan ainoastaan käännetty Winen avulla helposti ajettavaksi binääriksi, vaikka ohjelma on käytännössä Windows-koodia.


Shottwell näyttää olevan Gnome -projektin sivuilla. Onko tämä nyt se, jota jatkossa tuetaan?

Shotwell on toistaiseksi Ubuntun oletusohjelma valokuvien arkistointiin. Tilanne tuskin muuttuu ainakaan pariin vuoteen.

Niin, ja tietenkin vielä: onko muita kelvollisia vaihtoehtoja?

digiKam on varmaankin monipuolisin näistä avoimista ohjelmista. Se sopii etenkin edistyneemmille käyttäjille. Tosin se on KDE-ohjelma, joten mukana asentuu aika paljon ohjelmakirjastoja ja ohjelman käynnistyminen voi kestää hitusen kauemmin muissa työpöytäjärjestelmissä, mutta Picasa ja F-Spot ovat vielä pahempia tapauksia riippuvuuksineen.

Kaupallisia ohjelmiakin on saatavilla. Corel AfterShot Pro maksaa 90 euroa.
« Viimeksi muokattu: 23.04.12 - klo:13.08 kirjoittanut nm »

JussiS

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 626
    • Profiili
Vs: Mitä Picasan jälkeen
« Vastaus #2 : 24.04.12 - klo:12.18 »
Hei,

kiitos selvennyksistä. Vilkaisin myös tuota Corelin ohjelmaa.

Kaupallisia ohjelmiakin on saatavilla. Corel AfterShot Pro maksaa 90 euroa.

Siitä on näemmä jakelussa 30 päivän kokeiluversio, ja hinta näyttää olevan 79 dollaria. Ihan OK, jos ohjelma on hyvä. Ajattelin lähipäivinä tutustua perusteellisemmin.
Onkohan tuo ihan natiivia Linux koodia?
Kiinnostaisi katsastaa muitakin kaupallisia, mutta onkohan Linuxille muita kuin tämä Corelin?
JusSi
Ubuntu Mate 16.04 LTS. Ubuntu Mate 18.04 LTS. Ubuntu 18.04 (Dell edition) LTS.
Honor 20 View.

khaosaming

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 348
    • Profiili
Vs: Mitä Picasan jälkeen
« Vastaus #3 : 24.04.12 - klo:13.21 »
...hinta näyttää olevan 79 dollaria.
----------------------
Hinta ilmoitetaan tässäkin tapauksessa ilman veroja. VAT mukaan lukien loppuhinta on 97,59 dollaria. Käyttämällä alennuskuponkikoodia CORELUGSAVE20 saa ohjelman hintaan $ 78,07.

Latasin Aftershot Pron 30 päivän kokeiluversion DEB-paketin ja asensin. Paketti vaati riippuvuuksia 245 kappaletta, mutta asentui melko nopeasti. Asennuspaketin koko on noin 70 megaa.

Corel Aftershot Pro vaatii ison näytön. Jos ei tarvitse kuvankäsittelyominaisuuksia, kokeilisin mieluummin Shotwellia, jonka kanssa voi käyttää Gimppiä. Kannettavan pieneltä ruudulta Shotwell on mukavampi käyttää ja paljon helpompi omaksua.

Ohjelman help löytyy tuolta:
http://product.corel.com/help/AfterShot/540111115/Main/EN/Doc/index.html

Jonkinlainen tuotearvio tai -esittely:
http://www.photoreview.com.au/reviews/software/corel-aftershot-pro

Corelin mukaan ohjelma kilpailee Lightroomin tai Aperturen kanssa. Shotwell on rinnastettavissa iPhotoon.

Shotwellissa on sisäänrakennetut plugarit verkkopalveluille, kuten Picasalle, Flickrille ja Facebookille. Kuvat voi julkaista publish-napilla thumbnail-näkymässä.

Linuxille on olemassa ainakin yksi uudempi RAW-kuville sopiva tulokas: Darktable.
http://www.darktable.org/

PPA Ubuntulle:
https://launchpad.net/~pmjdebruijn/+archive/darktable-release
« Viimeksi muokattu: 24.04.12 - klo:16.19 kirjoittanut khaosaming »

jemaku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 328
    • Profiili
Vs: Mitä Picasan jälkeen
« Vastaus #4 : 14.05.12 - klo:11.37 »
Vilkaisin myös tuota Corelin ohjelmaa.

Onkohan tuo ihan natiivia Linux koodia?

Kai se on, sehän on vanha Bibble.

Eesaurus

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2961
    • Profiili
Vs: Mitä Picasan jälkeen
« Vastaus #5 : 14.05.12 - klo:13.25 »
Jos ei ole erikoistarpeita kuvien arkistoinnin suhteen, niin suosittelen Shotwelliä. On selkeä ja helppokäyttöinen, ja sillä saa perus -kuvankäsittelytkin tehtyä. Ja soveltuu myös ihan kuvankatseluohjelmaksikin, koska avautuu aika nopeasti.