...
Unity on minusta /C:stä, ohjelmat ovat piilossa monen monen valinnan alla
Katsotaanpa valintojen lukumäärää:
0.
Monestihan ei kannattaisi ajatella ohjelmaa vaan tiedostoa eli varsinaista asiaa tai projektia mitä on tekemässä. Tällöin ensimmäinen valinta on "projektin kansion avaaminen", ajatuksellisesti. Esimerkiksi "hakemiston mp3-tiedostojen heittäminen Media Playeriin" tai "tekstitiedoston avaaminen editoitavaksi".
Tällaisessa käyttötavassa ohjelma löytyy kun tiedoston avaa - tilanne on aina sama työpöydästä riippumatta. Tällainen datakeskeinen käyttötapa on monille tietysti aika vieras - sen unohtaminen johtaa turhiin valintoihin joka tapauksessa.
1.
Jatkuvasti käytetyt ohjelmat - pitää tietää onko ohjelma jo käynnissä jollakin työpöydällä vai ei.
Gnome2 - Perustilassa: 2 klikkausta ja pitää ajatella missä kohtaa hierarkiaa ohjelma ja navigoida sinne. Vaihtoehtoisesti 3 klikkausta - jota ilman voi olla vaikeata pärjätä jos työskentelee ilman hiirtä mobiilikäytössä.
Helpon modifioinnin jälkeen - 1 klikkaus, tosin ikonit ovat melko pieniä.
Unity - Osalle ohjelmia 1 klikkaus. Kaikille 1 klikkaus helpon modifioinnin kanssa. Ikonit on helppo valita kaikissa olosuhteissa.
2.
Jo käynnissä olevat ohjelmat
Gnome2: On sattumankauppaa tietääkö että ohjelma on jo käynnissä. 50% todennäköisyys nähdä tapahtuu yhdellä klikkauksella, joten valintaan menee keskimäärin samalla todennäköisyydellä 2 klikkaus ja 100% todennäköisyys vaatii 4 klikkaus. Siis 2-4.
Unity: 1 klikkaus ja käynnissäolon näkee heti, jo ennen klikkausta.
Unity siis vapautti ajattelemasta kahta täysin turhaa asiaa: oliko ohjelma jo käynnissä vai ei ja toisaalta sitä, että millä työpöydällä ohjelma on.
3.
Jo käynnissä olevien ohjelmien monitorointi. Tarkoitetaan tilannetta, jossa ohjelma on käynnissä useampaan kertaan ja pitää tietää mitä ne tekevät (esim. useampi Terminal, jotka tekevät kopiointia).
Gnome2: Ei tue suoraan tällaista. Työpöytien välillä pitää navigoida ja tutkia. Klikkausten määrä riippuu siitä miten monimutkainen tilanne on ja miten monta kertaa pitää palata takaisin vertaillakseen. Valinta ei ole suoraviivainen sekään. Esimerkiksi 2-4 klikkausta + valinta 2-4 klikkausta.
Unity1: Yksi klikkaus, monimutkaisuudesta riippumatta. Valinta 1 klikkaus, monimutkaisuudesta riippumatta.
Tätä analyysiä voisi jatkaa "ohjelman poikkeuksellinen käynnistäminen" (toinen instanssi ja muut valinnat, jotka nekin löytyvät Unityssä helpommin, suoraan ikonista), "harvemmin, mutta kuitenkin aiemmin käytettyihin ohjelmiin", "ei koskaan käytettyihin ohjelmiin", "asennusta kaipaavat ohjelmat", "tuntemattomat, yleisimmät puuttuvat ohjelmat" jne. Näissä vertailua haittaa Gnome 2:n rajoittunut käyttötapa, jossa eri asioita hallitaan eri ohjelmilla. Unityn Dashboardin kautta voi hallita näitä kaikki luokkia.
Joka tapauksessa edellä numeroidut kohdat kattoivat jo yli 90% minun käyttötarpeestani ... tai ainakin pitäisi kattaa normitilanteessa.
Unitystä voi minun puolestani olla vapaasti pitämättä ja käyttää jotakin muuta - vaihtoehtoja riittää Linux-maailmassa aivan tarpeeksi. Mielestäni Unityn käytettävyyttä on kuitenkin ihan turha pitää huonona, koska sitä se ei selvästikään ole. Ainakin minulle tuli jo ensimmäisen tunnin aikana ajatus "että kaverit ovat tainneet ajatella jotakin tätä tehdessään".