Kirjoittaja Aihe: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?  (Luettu 39004 kertaa)

meizirkki

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1039
    • Profiili
Saunalahti tarjoaa moista kapulaa 6.90€/kk kahden vuoden sopimuksella.

http://saunalahti.fi/gsm/norppaplus_blade.php

Sinänsä mielenkiintoiseksi tämän tarjouksen tekee jo mobiililaajakaista nopsa joka kuuluu pakettiin. Jos nopsan hankkisi mokkulan kanssa olisi se 13.90€/kk samalla kahden vuoden sitoutumisella. O_o

Nyt jostain syystä päättivät lyödä pakettiin mokkulan sijasta puhelimen ja laskivat hinnan järjettömän alas. Meninhän minä sitten tietysti ostamaan tuon luurin. Kuukausimaksuni nousi edellisestä liittymästä eurolla joten näin teoreettisesti kapula tulee kahden vuoden aikana maksamaan minulle 24 euroa ;D joskin rajaton laajakaista puuttui edellisestä liityymästäni.

Tilaukseni on myöhässä edellisen operaattorin (dna) sössittyä numeronsiirron kanssa, mutta toivottavasti saan luurin tänään illalla tai viimeistään huomenna. Ennen ostopäätöstä tulin kuitenkin luurista semmoseen tulokseen että kyseessä on varsin rakenteeltaan jykevä ja laadukkaan oloinen puhelin. Tämän voin uskoa koska hankin vähän aikaa sitten samalta valmistajalta mokkulan (ZTE MF668), joka on edelliseen Huawei E1820aan verrattuna sekä rakenteeltaan että toimivuudeltaan aivan eri luokassa.

Käyttiksenä on Android 2.1 mikä ei vakuuttanut ainakaan nopeudellaan missään youtube videossa tai arvosteluissa. Tuossa 2.1 versiossa onkin kuulemma muun muassa jätetty käyttöliittymästä rautakiihdytys pois. Varmaankin tyytyisin siihen, mutta näköjään on kiinasta jo vuotanut puolivaiheessa oleva Android 2.2 :P

http://android.modaco.com/category/453/zte-blade-blade-modaco-com/

Säätämään pääsee siis heti, mikäli semmosesta tykkää ;) eräässä youtube videossa joku teki jo testejäkin tällä uudella softalla joka sijoittui vertailussa jopa Samsung Galagy S:n yläpuolelle! Tiedä sitten mikä käyttisversio siinä pyörii.

Turhapa mun on etukäteen enempää mainostaa kun pakettin on vasta tulossa...
Onko kellään jo käyttökokemuksia jaettavaksi. Tai käyttispäivityksestä kokemusta? Mielipiteitä?
Fanitan:
Bitcoin, maailman suurin virtuaalivaluutta ja hajautetun laskennan projekti.
Enlightenment, helposti kustomoitava työpöytä. => PPA ubuntulle


linukka

  • Vieras
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #2 : 11.12.10 - klo:12.57 »
Eipä ole kritiikkiä tullut vastaan tästä puhelimesta. Hinta/laatusuhteeltaan lyömätön ja samalla saa tuon nettiyhteyden puoleen hintaan. On jo niin räikeä tarjous ettei siitä voi kieltäytyä, puhelimen toimitusaika on tosin 3 viikkoa suuren suosion vuoksi. Kivijalkaliikkeestä voi onnella luurin löytää.

http://saunalahti.fi/zte_blade/

Ebaysta saa halvalla näyttöön suojia http://cgi.ebay.com/3X-LCD-SCREEN-3-PROTECTOR-GUARD-SAMSUNG-i900-OMNIA-i908-/180598905929?pt=PDA_Accessories&hash=item2a0c889c49
« Viimeksi muokattu: 11.12.10 - klo:12.59 kirjoittanut linukka »

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #3 : 11.12.10 - klo:13.56 »
Eipä ole kritiikkiä tullut vastaan tästä puhelimesta.
Kaipaatko kritiikkiä? Tuossa puhelimessa on antiikkinen prossu ja varsin vähän tallennustilaa (150 Mt). Laitteen kameran kuvanlaatu on kehno, eikä sillä voi kuvata hämärässä.

Jussi52

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 416
  • Lubuntu 18.04 ja android vehkeet
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #4 : 11.12.10 - klo:14.43 »
Laitteen kameran kuvanlaatu on kehno, eikä sillä voi kuvata hämärässä.

Galaxy S puhelimessa on varmasti parempi kamera, mutta taitaa se hämäräkuvaus olla huonoa silläkin. Ei salamaa.
Hinta on hyvä pitää mielessä kritiikkiä antaessa.
alkaa se kokemus karttua tästäkin

Storck

  • Vieras
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #5 : 11.12.10 - klo:14.52 »
Hinta on hyvä pitää mielessä kritiikkiä antaessa.

Ai satasen luuri saa olla ihan romu millä ei tee yhtään mitään - koska se on halpa.
Puhelin saa hajota vuodessa kun on niin halpa, tulee halvemmaksi ostaa kaksi 200€ kuin yksi 400€/ kaksi vuotta.
Samat kritiikit pitää olla oli hinta mikä vaan. Jos on vikoja/ominaisuuksia niin niitä vain on, ei se hinta niitä poista.

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5369
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #6 : 11.12.10 - klo:19.03 »
Eipä ole kritiikkiä tullut vastaan tästä puhelimesta.
Kaipaatko kritiikkiä? Tuossa puhelimessa on antiikkinen prossu ja varsin vähän tallennustilaa (150 Mt). Laitteen kameran kuvanlaatu on kehno, eikä sillä voi kuvata hämärässä.
Noinhan se on, mutta on tuo mielestäni hinta/laatusuhteeltaan aika mainion oloinen laite. Jos en olisi ehtinyt aiemmin hankkia Desireä, niin varmaankin nyt hankkisin tuon kapulan Android tutustumismielessä.

Lainaus käyttäjältä: Storck
Samat kritiikit pitää olla oli hinta mikä vaan. Jos on vikoja/ominaisuuksia niin niitä vain on, ei se hinta niitä poista.
Aika erikoinen argumentti ominaisuuksien osalta? Kyllä sillä hinnalla vain saa tietotekniikassa poikkeuksetta lisäominaisuuksia. Varsinaisia vikoja nyt ei tietysti saisi olla halvassakaan tuotteessa.
« Viimeksi muokattu: 11.12.10 - klo:19.10 kirjoittanut qwertyy »

Jussi52

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 416
  • Lubuntu 18.04 ja android vehkeet
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #7 : 11.12.10 - klo:22.56 »
Jos haluaa halvan ja hyvän, on yleensä ostettava kaksi, toinen halpa ja toinen hyvä:) Minusta  on turha verrata kännyköitä keskenään jos hintaeroa on vaikka 200 euroa. Itselläni on Spica, edullinen siis sekin. Hyvin toimii ja ainoa mikä vähän pännii on ettei 2.2 tule luuriin virallista tietä. Pääasia että toimii oli sitten halpa tai kallis!
alkaa se kokemus karttua tästäkin

Storck

  • Vieras
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #8 : 11.12.10 - klo:23.18 »
Kyllä sillä hinnalla vain saa tietotekniikassa poikkeuksetta lisäominaisuuksia. Varsinaisia vikoja nyt ei tietysti saisi olla halvassakaan tuotteessa.

Kerta vielä.

Osta tuhannen €n ijoku mikä mykistyy kun pitää kädessä, osta 150€ joku halpiskiinalainen joka tekee jotain muuta.
Lopputulos on että mitä saat vaatimalla enemmän tonnin luurissa? Et yhtään mitään. Päin vastoin, tonnin luurin ostajaa sapettaa taatusti enemmän koneen bugit kuin 150€ luurin omistajaa.

UGH

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5369
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #9 : 12.12.10 - klo:16.16 »
^ No yleensä kalliimmat tuotteet tuuppaa oleen hiotumpia käytettävyydeltään.

Jussi52

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 416
  • Lubuntu 18.04 ja android vehkeet
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #10 : 12.12.10 - klo:18.56 »
^ No yleensä kalliimmat tuotteet tuuppaa oleen hiotumpia käytettävyydeltään.

Jossainhan sen hinnan pittää näkyä:)
alkaa se kokemus karttua tästäkin

DonJuha

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 205
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #11 : 14.12.10 - klo:12.43 »
Saako tuota käytettyä helposti "mokkulana" linux-koneen kanssa, bluetoothilla ja piuhalla kytkettynä? Voisi olla mukava lelu, jos keksis jonkun puolijärkevän perusteen ostamiseen :) Vai joko se on loppuunmyyty?

shelby

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1865
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #12 : 14.12.10 - klo:14.51 »
Heh, sain vielä tilattuu. Luvattiin joulun jälkeen paketti kotiin. Olisin saanut tietes heti, jos marssin myymälään, mut mikäpäs hoppu tässä.:)


e. lupasi pelittävän Linuxissa kaikilla mausteilla, näkyy sitten???

e2. alla olevaan.  Maverickissa "pitäisi" pelittää.????  tie sitten vaik. 64bit
« Viimeksi muokattu: 14.12.10 - klo:15.04 kirjoittanut shelby »
Ubu Gnome 20.04.3 LTS
Win 8.1 laptop I
Win 10 laptop II
Ubu Mate 20.04.3 LTS
Kubu 20.04.3 LTS

HMi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1424
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #13 : 14.12.10 - klo:14.59 »
Ystäväni oli hankkinut tuon luuri ja hänen kertomansa perusteella laite ei suostu yhdistämään 10.04 ubuntua nettiin, mitään oikeaa tietoa minulla ei ole, kuulopuheita vain.

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5369
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #14 : 14.12.10 - klo:17.54 »
HTC:ssa on oletuksena Wi-Fi Hotspot niminen ohjelma, joka on kyllä ihan loistava. Luulisi Marketista löytyvän vastaavia jos ei sitten ole jo valmiiksi asennettuna jotain vastaavaa?

Eikait nyt kukaan enää nykyään käytä mitään langallista mokkula hässäkkää ;)

meizirkki

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1039
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #15 : 14.12.10 - klo:18.44 »
Android 2.2 on tuo WiFi tethering käsittääkseni ihan vakiona. Itse asennan kyllä 2.2 tohon ZTE Bladeen varmaan aika pian. Kunhan nyt vaan saisivat sen toimitettua...
Fanitan:
Bitcoin, maailman suurin virtuaalivaluutta ja hajautetun laskennan projekti.
Enlightenment, helposti kustomoitava työpöytä. => PPA ubuntulle

HMi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1424
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #16 : 14.12.10 - klo:19.03 »
Wifi tether on 2.2 versiossa mukana mutta vanhempiin versioihin sen saa vain roottaamalla puhelin, siis minun käsittääkseni se menee noin, korjatkaa jos parempaa tietoa.

koivukoski1

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 716
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #17 : 14.12.10 - klo:19.30 »
  Itse ostin lähinnä liittymän, puhelin tuli, koska näin liittymä kampanja hinnalla. Jos ei kovin toimiva
niin ainakin voi tutustua.ko. ossiin . Harmi, ettei saannut tuplasimmiä.

   t.Koivukoski1
ps.Voihan sen kortin laittaa puhelimeenkin!?

meizirkki

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1039
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #18 : 14.12.10 - klo:20.48 »
  Itse ostin lähinnä liittymän, puhelin tuli, koska näin liittymä kampanja hinnalla. Jos ei kovin toimiva
niin ainakin voi tutustua.ko. ossiin . Harmi, ettei saannut tuplasimmiä.

   t.Koivukoski1
ps.Voihan sen kortin laittaa puhelimeenkin!?
Jos sim-korttia tarkoitat niin tottahan toki sen voi puhelimeen laittaa :P
Fanitan:
Bitcoin, maailman suurin virtuaalivaluutta ja hajautetun laskennan projekti.
Enlightenment, helposti kustomoitava työpöytä. => PPA ubuntulle

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5369
    • Profiili
Vs: ZTE Blade - Hintaansa nähden vaikuttava Android luuri ?
« Vastaus #19 : 14.12.10 - klo:22.11 »
Harmi, ettei saannut tuplasimmiä.
Itsellä on ainakin "lisäpalveluna" multisim, eli kaks korttia samalle numerolle jos sitä tarkoitat.