Kirjoittaja Aihe: Ubutusta kehiin  (Luettu 3662 kertaa)

barra

  • Vieras
Ubutusta kehiin
« : 13.09.11 - klo:13.32 »
Tuossa kovin kiitollinen ollut ubuntuun kaikin osin, toimivuus todella huomattavasti nopeampaa kuin yhdenkään aatamin aikuisen wintoosan. Huomasin kuitenkin erään pointin josta en ole mielissäni, jos kyllä yrittänyt etsiä keinoa siihen onnistumatta. Lieneekö sitten jollain takataskussaan operatiivista jippoa pulmaan.
Laittelin kuvia muistitikulta ja koneen kansiosta nettisivuille jonne sosiaalisesti itsekin hurahtaneena matkasin, ei kuitenkaan  facebookkiin koska koen se maailmanlaajuisena kaatopaikkana ja kun spurgu en ole turha siellä notkua kaivelemassa läjää, kun kerran tarjolla on parempiakin paikkoja. Siis asia on sellainen kun tikulta tai kansiosta kuvaa koitan ladata, jos sitten pikkasen aikailen koska haluan tutkia kuvaa mikä on ja sitä haluaisi suuremman siitä ladattavasta nähtäksi, mutta ubutumputin ei salli sitä suoralta kädeltä samalla ja aika joka pitäisi olla rajaamaton katseluun on kaikkea muuta. Peräti kauheat 15 sekkaa. Jos tuona aikana ei latausta laita alulle sieltäpä tulee toppi ja ilmoitus, sivustosi on kelvoton eikä voida antaa enää latauksia. Tai muuta vastaavaa luettavaa, sitten meneekin jo kiroilun puolelle koska kuva, josta halusi  nähtävän mitä esittää on  hirmuisen pieni  jota ei  voimakkailla laseillakaan ota selvää. Niinpä sitten kaikki alusta alkaa ja yrittää tapella kelloa vastaan. Siihen löytyi keinona se että ensin luuraa kansion tai tikun kuvastosta kuvan numeraalin ja hyökkää vauhdilla uusimaan siirron, jopa voi onnistua mutta varaa ei ole kömmähdyksiin. Tästä kaikesta seuraa kysymys *mitä hittolaista* miksi ei ole tehty aikaviiveetöntä siirtoa kuvistaan nettiin, miksi pitää ajastettu kun sitä kuvaa pitää voida nähdä ja ehkä rajatakin siinä samalla. Aika ahterista tuo tapa on ajateltu ja sinä mielessä täysin susi tekele, no toimetonkaan en ole ollut vaan yrittänyt etsiä paikkaa mistä tuon ajankäytön kuvansiirtoon saa poistumaan.  Muitakin pieniä epämukavuuksia ubutumputin tarjoilee, olen tietysti ihmetellyt sitäkin, kun kirjautuu sisään tunnuksillaan, niin miksi ihmeessä silti joka paikassa salasanaa vaaditaan, johan se on annettu kirjautuessa. Luulisi sen tajuavan jokaisen pahvipään ettei sitä kansiota tai muita käskyjä voi toiset tehdä kun vain yhdellä on siihen oikeus ja minun kaikki koneet on vain itseni käytössä. Kyllähän tuo sakemanni joskus kuonolla koittaa koputella mutta ei siitä mitään tule paitsi näppis lainehtii märkyyttään. Tuollaiset aikaviiveet pitäisi olla koneen käyttäjän hallinnassa kokonaan ja antaa niihin myös mahdollisuus toteuttaa, ei ole sentään niin että joku ubutumputin  tuosta vain voi alkaa rajaamaamaan toimiani, minähän siitä vastaan mitä koneellani on. Tietysti tälläisen ahdasmielisen ubutumputin tekeleen voin mennä ja poistaa kokonaan, siirtyä sitten aataminaikuiseen wintoosaan joka sittenkin prempi noilta kohdiltaan ilman aikakilpaa kelloa vastaan ja voin mitenkään ajasta riippumatta työstää muokata kuvaa kuinka vain siinä samalla kun aion siirtää nettimaailman ruuduille toisten töllötettäväksi ja samalla voin katsella aiottua kuvaa suurena niin että itsekin näen mitä oikein laittamassa nähtäville.

Jantunen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 254
  • Hö.
    • Profiili
    • Strobotti.com: Valokuvausta ja kameraharrastusta
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #1 : 13.09.11 - klo:14.01 »
Nyt on pakko olla sen verran kielipoliisi, että voitko ystävällisesti jäsentää tekstiäsi ja jakaa sitä kappaleisiin, sillä minulla ei yksinkertaisesti riittänyt kärsivällisyys edes lukea tuota loppuun asti?

Tarkoitus ei ole vinoilla eikä loukata, vaan autan mielelläni, kunhan selvitetään mitä halutaan tehtävän.  :)
Lenovo Thinkpad T420 Intel i5 16Gt/SSD512GB+HDD2TB, Ubuntu 16.04 Xenial Xerus 64bit; Kuvia ja lätinää valokuvauksesta: https://www.strobotti.com/

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3343
    • Profiili
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #2 : 13.09.11 - klo:14.50 »
Vastaus siihen salasanakysymykseen. Ubuntu tivaa ylläpitosalasanaa erinäisiin asioihin koska:
1. Turvallisuussyistä käyttäjätunnus ei koskaan ole ns. root tunnus, eli se mitä tapahtuu kun salasanaa kysytään on että käyttis antaa väliaikaisesti sille nimenomaiselle prosessille mitä olet käynnistämässä pääkäyttäjän oikeudet, ja poistaa ne sitten kun homma on tehty.

2.Salasanaa kysytään käyttäjän todentamiseksi ja vahinkojen rajoittamiseksi, ts. jos olet tekemässä jotain todella tyhmää saat hetken aikaa miettiä että pitikös mun tosiaan tehdä tämä, ja myöskin jotta mahdollinen haittaohjelma tms. ei pääse mellastamaan koneessa vapaasti vaan törmää oikeuksien puuttumiseen ilman salasanaasi.

Periaatteessa voi ottaa käyttöön vaikka root tunnuksen ja sinua ei sen jälkeen kiusata millään kyselyillä, mutta en aio sitä neuvoa, koska moisen käyttäminen normikäyttöön on totaalisen riskialtista ja niin ollen hölmöä.
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

vartsu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 506
  • Kyllä, hankin joskus elämän... apt-get a life ...
    • Profiili
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #3 : 13.09.11 - klo:15.02 »
Todella hirveätä lukea tuollaista tuubaa...
Mutta jos jotenkin oikein sain selvää niin urputuksen aiheutti siis nettisivusto jolla on 15 sekunnin
raja jonka aikana tarvii ladattava kuva laittaa menemään?
No tuohon on hyvä ratkaisu olemassa, vaihda sivustoa / palvelua jos noin tökkii.Onhan noita muitakin...
Toiseksi jos ainoa syy alkaa uhittelemaan vaihtoa takaisin windowsiin on nuo kuvat tai salasana kysely niin tervemenoa vaan.
Salasanoihin tulikin jo vastaus tuossa ylempänä.
Nyt mennään läppärillä: Hp DV6-6108US
Tulossa jotain muuta...

barra

  • Vieras
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #4 : 13.09.11 - klo:15.37 »
Koitin tuossa jäsentää ja jäsenkin, klik menoksi ja kas..samaan pötköön on heittänyt kaiken vaan minkäs voin moiselle asialle jälkeen päin, tuskinpa kukaan voi.

Nyt ronkin lisää ubuttimen saloja, siellä oli pieni syyn poikanen olemassa. Liekö moinen painohäröpaholaisen jälkeläisiä vai mitä. En edes muista laittaneeni sitä ainakaan itse, mutta
todettakoon samaan ilmanvaihtoon keuhkoissa että noitahan sattuu muillekin kuin itselle. Sinänsä ole syy tai mikään. Jos kyllä tämä ubutin on pelittänyt ilman temppuiluja toista vuotta kelvollisesti.

Kyllä tuo salasanapuoli on selvillä, ei siitä tarvitse hernettä nokkaansa tunkea tai kiehuttaa hatun alustaa. Mutta on vain kummalista että se tehdään joka ikisessä käänteessä, tekipä sitten tiedostoissaan tai lauatuksissaa jos poistoissaankin mitä hyvänsä. Aina antaa palakaatin johon pitää salauksensa koputtaa. Se tässä ihmetyttääkin, miksi ei yksi kerta riitä kun kerran käyttäjä ei muutu siitä miksikään istunnon aikana. Tietysti turvallisuus on kaikessa a ja o, sitä ei kieltää mutta jotenkin tuntuu että sitä on liioiteltu pikkasen yliampuvaksi.

Sitä en tiedä sanoa varmaksi mitenkään, onko mahdollisesti kuvien lataukseen vaikuttava tekijä jokin sivusto vaiko ubun oma aikaraja? Siitä ei ainakaan minkään valtakunnan teksteissä ole mainintaa, jos ei ole sivustojen kohdissakaan. Jää siis hämärän peittoon tuo asia, pitää vain nostaa katse kohti vastatuulta ja pidellä kiinni mietintämyssystä siltä varalta että asia selkiintyy, johon ei ole luottamista vielä.

Ei poijat, vaikka heitin puhtaasti läpän paluusta  aataminaikuiseen winotoosaan niin sitä en todellakaan himoa kaiken sen kokemani jälkeen mitä ubutin tarjonnut. Kyllä tähän astisista ohjelmistoista on nopein ja paras toimivuus ja minä sentään testannut eräitä määriä noita tekeleitä. Mielestäni mikään winotoosa ei pärjää ubulle jos nopeutensa vuoksi saati puhumattakaan muista  mukavista vermeistä. Vaikkain kentällä tnnutaan puhuvan sävyyn, liikaa yliarvostettu Linux, mutta pitäkööt mielipiteensä.

On kyllä pakosta joutunut menemään hätiin paikkoihin joissa winotoosa on sanonut itsensä irti ja kyllä siinä hikikarpaloita on virrannut lähes koskeksi asti. Jokaiselle olen muistanut sanoa että lataavat linuxin ubun niin voivat huokaista  orjuuttavan kaatumisilmiöiden loppumisesta siihen paikkaan.

Mutta ei sodita hyvät kamraatit, mielipiteille täytyy olla sijaa. Muutenhan tämä voi menna jonkun mielestä rotuerotteluksi :D Niin että, mukavia ubuttimen kikkialuja itse kullekin. Ja toivotaan että nyt julkistuu jäsennettynä kappaleina.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3343
    • Profiili
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #5 : 13.09.11 - klo:15.47 »
Ei ainakaan itsellä ole tullut mitään aikarajoja vastaan tiedostojen on ne sitten mitä hyvänsä uploadauksessa nettiin. Luultavasti jokin sivuston oma kikkailu kyseessä.

Samoin omassa systeemissä salasanaa kysytään ainoastaan järjestelmämuutoksissa (ts. asennat uuden ohjelman) tai jos sörkit järjestelmätiedostoja muuten vaan (käytännössä ei kysytä silloinkaan et vaan pysty ellet käynnistä nautilusta päätteestä komennolla gksudo nautilus). Omassa kotikansiossa tai vaikkapa ntfs osioilla touhuamiseen ei pääkäyttäjän oikeuksia vaadita. Kuulostaa hivenen erikoisilta noi oireet. Voi olla että käyttäjätunnuksesi oikeudet on asetettu pikkuisen hassuiksi sanoisin. Onko niin ettet ole itse ubuntua asentanut, vaan se on tehty jo aiemmin?
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

oh2ir

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 447
    • Profiili
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #6 : 13.09.11 - klo:15.53 »
Eikös noissa kuvien siirtämisessä ole kaikkein yksinkertaista kopioida tikun sisältö koneelle ja sitten kaikessa rauhassa tehdä jollain kuvankäsittelyohjelmalla albumi jonka sitten voi kerralla lähettää.

Minulla on tikku/kamera + Gimp toiminut erittäin hyvin tuolla periaatteella.
73's de Kari OH2BNE

Jan178

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 30
    • Profiili
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #7 : 13.09.11 - klo:16.25 »
Tuohon kuvaongelmaan on hieman hankala arvausta antaa, kun en maininnut mitä palvelua (Google+ tuli mieleen kun Facebookin ja sosiaalisuuden mainitsit) tai selainta käytät. En usko että Ubuntussa itsessään mitään aikakatkaisua olisi.

Itse olen huomannut että Operaa käytettäessä kuvien lisääminen Facebookiin on toisinaan aika tuskallista (jää lataamaan ajaksi x jonka jälkeen kuvia ei näy missään tai sitten ei lataa laisinkaan).
Sen ongelman olen kiertänyt käyttämällä Firefoxia ja nyttemmin Chromiumia, joka tuntuu kyseisen kaatopaikan kanssa pelaavan muutenkin paremmin. Google+ toimii Operallakin kuten pitää.

Olen hyväksi havainnut menetelmän, jossa teen jaettaville kuville oman kansion. Tosin harrastaja-amatöörikuvaajana käsittelen ja leimaan kuvat, eikä niitä paljoa jaettavaksi jääkään, itsekritiikki kun hylkää noin 80% ottamistani kuvista. Siis käsittelyn, leimauksen ja skaalauksen jälkeen kuvat menevät omaan kansioonsa josta ne on kätevä heittää sinne minne haluaa.
Ei tarvitse sitten latausvaiheessa alkaa arpomaan.

Tuo salasanajuttu kuulostaa aika omituiselta. Oletko rajannut itseltäsi oikeuksia pois tai jälkeenpäin luonut itsellesi toisen tilin jolle et ole oikeuksia antanut? Minulta ainakaan ei omien tiedostojeni käsittelyn aikana ole Ubuntu mitään kyseenalaistanut..

Mutta hyviä kikkailuja vaan, toivottavasti saat homman kulkemaan!  :)

Ryppy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 837
    • Profiili
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #8 : 13.09.11 - klo:18.48 »
Itsellä ei kokemusta, mutta miten on jos käyttäjällä on toisella salasanalla
suojattu kansio. Vaatiiko se salasanan aina uudelleen, joka kerta erikseen?
Poistuu taka vasemmalle - - -

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Vs: Ubutusta kehiin
« Vastaus #9 : 13.09.11 - klo:19.30 »
Koitin tuossa jäsentää ja jäsenkin, klik menoksi ja kas..samaan pötköön on heittänyt kaiken vaan minkäs voin moiselle asialle jälkeen päin, tuskinpa kukaan voi.
Kappalejaot saa tehtyä enterillä ja tekstiä on mahdollista muokata sen kirjoituksen jälkeen.