Äänestys

Tarvitaanko yrittäjille oma keskustelualue Ubuntu-foorumilla?

Kyllä, ehdottomasti!
13 (23.2%)
Kaiketi
19 (33.9%)
Kaiketi ei
13 (23.2%)
Ei kuuna kullan valkeana!
3 (5.4%)
Ei osaa sanoa
8 (14.3%)

Äänestäjiä yhteensä: 53

Kirjoittaja Aihe: Tarvitaanko yrittäjille oma keskustelualue Ubuntu-foorumilla?  (Luettu 18935 kertaa)

Ubumpi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 294
    • Profiili
Yrittäjä voi aivan hyvin kysyä asiat siellä missä muutkin, vai eikö?

Ei, koska yrittäjän kannalta on keskeistä löytää tieto helposti. Kysehän on aivan eri tarpeita omaavasta ryhmästä.


Uuden alueen perustamista voisi mielestäni harkita sitten, kun sille sitä kysyntää tulee.

Tarve ja kysyntä ovat kaksi eri asiaa. 20 vuotta sitten ei kukaan kysynyt ilmaista käyttöjärjestelmäydintä, mutta onneksi sellaiselle oli valtava tarve. Kehittäjät kuitenkin löysivät toisensa ja saatiin jotakin suurta aikaiseksi. Yrittäjät eivät pääsääntöisesti ole avoimen koodin kehittäjiä, mutta kaikkien alojen osaamista löytyy. Tuo osaaminen täytyisi vain saada valjastetuksi ja Ubuntun yhteydessä luontevinta olisi tietenkin aloittaa omasta alueesta yrittäjille.


Huutavan ääni korvessa ei kerro siitä miten moni on metsässä.



Wikiin voi kirjoittaa asiaa nytkin, jos tietää alan asioista, ei siihen erillisiä keskusteluja tarvita. Tuskin asia nyt kuitenkaan niin on, ettei joku yrittäjä kysy vain sen takia, ettei ole erillistä aluetta?

Ongelma onkin siis se, että Wikiin ei näillä näkymin tule sitä tarpeellista tietoa. Jos joku tänne eksyy kysymään, vastaus tulee tai ei tule, jonka jälkeen tieto katoaa muiden ketjujen alle. Tietoa ei näin tule koottua.


Esimerkki hedelmällisestä, mutta kuvitteellisesta yrittäjäalueen keskustelusta Ubuntu-palstalla:


A: Olen löytänyt erilaisia laskutusohjelmia, mutta en tiedä mikä niistä olisi sopivin.

B: Omassa käytössäni olen hyväksi havainnut X:n, mutta se on englanninkielinen eikä sitä ole saatavana pakettivarastossa.

A: Sen saamista pakettivarastoon voisi yrittää edistää. Mitenkähän onnistuisi?

C: En tiedä vastausta tuohon, mutta voisin osallistua X:n suomentamiseen. Onkohan muita halukkaita?

D: X saadaan näillä näkymin tulevan julkaisun pakettivarastoon.

A: Mainiota! Tein X:stä Wikisivun: ...

E: X:n kehitys on ollut hidasta. Y vaikuttaa kattavammalta...



Tällaista keskustelua ei tulla näkemään nykyisen sivustomme puitteissa, joten ei myöskään toivottua kehitystäkään. On melko merkityksetöntä tuleeko tällaiseen keskusteluun nopeaan tahtiin viestejä vai ei, koska kuitenkin tällä tavoin päästään eteenpäin. Nykyisellään siis ei. Nämähän ovat siis valintakysymyksiä; halutaanko edistää Ubuntua yrittäjien tarpeisiin vai ei.

Linux-ydin kasvaa, Ubuntu kasvaa ja kehittyy, ohjelmia tulee lisää, samoin käyttäjiä, joten on aivan luonnollista kehitystä jäsentää myös keskustelusivustoa palvelemaan paremmin eri käyttäjien tarpeita.


En todellakaan ymmärrä miten jotkut kuvittelevat miten yrittäjillä ei olisi tarvetta päästä eroon MS-hegemoniasta. Jos joutuu käyttämään Windowsia töissä, olipa sitten yrittäjä tai ei, niin on paljon luontevampaa käyttää myös kotona samaa järjestelmää. Samalla tavoin kun jotkut sitten tulevat kertomaan miten hyvä ja toimiva se Linux on, niin voi ihmetellä että onko kun sitä ei näy työpaikoilla. Kun sen jälkeen aletaan spekuloimaan syillä, kannattaa miettiä missä määrin mikään ilmainen linux-pohjainen käyttöjärjestelmä on tehty yrittäjille ja tarpeisiinsa soveltuva.

Ubuntulla on kyllä tämä kouluihin tarkoitettu Edubuntu, mutta tällä hetkellä annetaan viesti siitä miten sitten työelämässä pelkällä Linuxilla ei enää pärjääkään.



Pohjalinja kuitenkin itselläni on se, ettei uutta aluetta ole järkevä tehdä niin kauan, kun sille ei ole selvää kysyntää.

Jos Ubuntu tarjoaa rahanarvoisia ohjelmia ja ratkaisuja, niin eiköhän yrittäjätkin osaisi sellaisia arvostaa. Kehityksen kannalta olisi oleellista, että heidät saataisiin mukaan toimintaan. Onhan se nähty miten vuosienkaan jälkeen yritysten tarvitsemat ohjelmat eivät ole Linux-puolella päätyneet pakettivarastoihin. Jos se ei kerro miten jotain on pielessä, niin sitten ei mikään.

Olisikin toivottavaa, että vastustajat voisivat tarjota silkan vastustamisen sijaan hedelmällisiä ehdotuksia siitä miten Ubuntu saataisiin toimistoihin, ja mielellään toimiston tarpeet huomioiden.

« Viimeksi muokattu: 15.09.10 - klo:11.11 kirjoittanut Ubumpi »

kyb3R

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3
  • Hackers create, crackers break
    • Profiili
Ei, edustaa turhaa segregaatiota.

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Ylläpidon näkökulmaa asiaan.

Lyhyesti: En kannata erillisen yrittäjä- tai yrittäjäohjelmistoalueen perustamista tälle forumille.

Keksi muutaman eri käyttötarkoituksen johon tällaista voitaisiin haluta/tarvita:

a) käyttötuki yrittäjille
b) yritykselle suunnattujen ohjelmien käyttö
c) Linuxin ja OSS-ohjelmien hyödyntäminen yrityksissä/yrittäjänä

a) käyttötukea tarjotaan siinä yrittäjille kuin yksityisille muilla alueilla, emme halua tarjota yrittäjille tämän suhteen mitään ohituskaistaa (joka oman kokemukseni mukaan kuihtuisi pian - kiinnostus auttaa yrittäjiä ilmaiseksi on vähäisempi kuin 'yksityishenkilöiden' auttaminen).

b) Yrityksille suunnatut ohjelmistot - mitä näitä oikeastaan on? Kirjanpito/laskutus on mainittu. Onko Ubuntu-fi oikea paikka tällaisen tuen hakemiseen, luulisin että paras apu tähän löytyisi ohjelmiston valmistajan yhteydestä, jossa on muitakin käyttäjiä. Uskon että jonkin kirjanpito-ohjelmiston käyttäjiä ei tältä forumilta kovin montaa kymmentä löydy -> perustellumpaa olisi siis perustaa omat alueet esim. OpenOfficelle, VLC:lle jne jne - mutta ei tämäkään riitä perustelemaan miksi olisi tarve hajottaa nykyistä aluejakoa (varsinkin kun vanhat viestit jäävät vanhoille alueille siirtämisen työläyden takia). Muita yritysohjelmistoja mitkä pitäisi eriyttää? Ei tule mieleen. Toimisto-ohjelmistot ja selaimet ovat käytössä niin yksityisillä kuin yrittäjillä.

c) Tämä on mielestäni hyvä peruste, toivon että pystyisimme tukemaan ja kannustamaan yrityksiä käyttämään Linuxia ja OSS-ohjelmia, tarjoamaan tiedonvälityskanavaa yrittäjien kesken siitä, mitkä ohjelmat ovat parhaita, miten niillä voi ansaita jne jne. Tähän tarkoitukseen ehdotan kuitenkin kääntymistä ei-distro-spesifin http://linux.fi/foorumi/ puoleen. coss.fi on tietysti myös erittäin tärkeä tekijä tällä alalla, heidän tehtävänäänhän on nimenomaan hoitaa ja lobata avointa koodia mm. yrityksissä. Ehkäpä linux.fi -wikiin olisi hyvä perustaa wikisivu tai -alue johon voisi vinkkailla näitä yritysten tarpeisiin osuvia ohjelmistoja tms? Ubuntu-fi yrittäjäsivulle varmastkikin saa ilmestymään linkin joka osoittaa tälle sivulle.

Allamainittu esimerkki jonkun yrityksen tarvitseman ohjelmiston saattamisesta esim. pakettivarastoihin; yritysten tulee olla tarvittaessa myös valmis panostamaan (jopa taloudellisesti) avoimen ohjelmien ylläpitoon esim. maksamalla jollekin paketoimisesta, jos he takovat sillä tämän jälkeen myös voittoa. On väärin lähteä olettamuksesta että 'teetetään kaikki työ ilmaiseksi yhteisön jäsenillä' ja suuttua jos hommat eivät menekään niin kuin halutaan.

Asiaa voisi mielestäni käsitellä esim. seuraavassa http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteisön_kokous :ssa, jos joku haluaa. Lisätkää asialistaan.

Risto
« Viimeksi muokattu: 15.09.10 - klo:11.30 kirjoittanut Risto H. Kurppa »
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Kunnollinen tullimies

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 180
    • Profiili
Äänestin kyllä-vaihtoehdon puolesta, mutta tuon Riston C-vaihtoehdon muodossa. Linux.fi:n ja Ubuntu Suomen välillä sitten kyse onkin vain siitä, että halutaanko esittää Linux yleisesti yrittäjille vaihtoehtona, vai spesifisti Ubuntu.

Yrittäjähän aiheen merkityksessä tarkoittaa paitsi jokaista joka harjoittaa yritystoimintaa, myös jokaista yrittäjäksi aikovaa.

Ja, käytännössähän pienyrittäjät muuten ovatkin yksityishenkilöitä.

Xnewbie

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 126
  • Britney
    • Profiili
Sitten työnantajille, veronmaksajille, työttömille, työtä tekeville, sivareille

..ei lopu lista.

Nykysysteemi hyvä.

Komppaan Storck:ia.

Lisäksi ei tänne tarvita kuolleita alueita. Todellisia yritysäikeitäkään ei ole ollut kuin kourallinen.

No mites  toi "På svenska" alue, täysin kuollut osio. Pitäisikö poistaa?

Lasse.

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1668
  • Techjunkie.
    • Profiili
    • Liquid Flower Games
Sitten työnantajille, veronmaksajille, työttömille, työtä tekeville, sivareille

..ei lopu lista.

Nykysysteemi hyvä.

Komppaan Storck:ia.

Lisäksi ei tänne tarvita kuolleita alueita. Todellisia yritysäikeitäkään ei ole ollut kuin kourallinen.

No mites  toi "På svenska" alue, täysin kuollut osio. Pitäisikö poistaa?
Suomi on kuitenkin kaksikielinen maa :)
Kone 1: Intel Core i5 2500K, 8GB DDR3, nVidia GTX 560 Ti 1GB, 2x1TB & 1x 250GB HDD, Windows 7 & Arch
Kone 2: Lenovo Ideapad Z370 (i5-2410M, 4GB RAM & GeForce 410M) Chakra
Google LG Nexus 4 (ParanoidAndroid)
Linuxia noin vuodesta 2004.

Matti Saastamoinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
    • Avautuma-blogi
Hyvä, että tästä aiheesta keskustellaan!

c) Linuxin ja OSS-ohjelmien hyödyntäminen yrityksissä/yrittäjänä

Komppaan Riston c)-vaihtoehtoa ja tuon COSSin näkemyksiä asiaan.

Meiltä kysytään ja kaivataan aika ajoin kanavaa, jossa voitaisiin keskustella ja kysyä avoimen lähdekoodin asioista. Koska COSS on ensisijaisesti avoimen lähdekoodin liiketoimintaverkosto, niin verkostossa voisi syntyä keskustelua Linuxin ja OSS:n yrityshyödyntämisen lisäksi esim. liiketoimintamalleista, juridiikasta, yhteisöissä toimimisesta, koodin avaamisesta, ohjelmistojen integroimisesta suljettuihin järjestelmiin, avoimista standardeista, julkisista tarjouspyynnöistä jne.

Tähän asti olemme ohjanneet keskustelun esim. tänne tai Linux.fi-foorumille, emmekä ole nähneet järkeä jälleen uuden foorumin perustamiselle. Keskustelu on nykyään kuitenkin harmillisen hajallaan: osa tappelee Digitodayn ja muiden medioiden uutiskommenteissa, toiset kyselee asioista Suomi24:ssä, osa kokoontuu LinkedIniin ja Facebookiin, ja päälle tulevat monet foorumit, joista osa, kuten Ubuntu-fi -foorumi, on todella toimivia ja keskustelu aktiivista.

Ubuntu-fi:n alle tällaista laaja-aiheista keskustelukanavaa ei kannata perustaa, koska se viuhuu kovaa ja korkealta ohi pelkästä Ubuntu-aiheesta. Linux.fi:nkin päälle heittäisin kysymysmerkkiä, koska tämä on paljon laajempikin asia kuin pelkkä Linux.

COSSin fokukseen tällaisen keskustelukanavan perustaminen osuu selvästi. Haasteena on keksiä paras tapa toteuttaa se ja saada keskustelu aktiiviseksi - ja lisäksi tietysti resurssit. Yksi vaihtoehto, jota itse olen pyrkinyt viimeiseen asti välttämään, mutta johon aina ajatuksissani palaan, on kaikille avoin sähköpostilista - helppo perustaa, ei vaadi tunnuksia ja kaikki osaa käyttää. Mutta onhan nykyään parempiakin vaihtoehtoja tälle, onhan?

Matti, COSS

Tommi S.

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 240
    • Profiili
Yksi vaihtoehto, jota itse olen pyrkinyt viimeiseen asti välttämään, mutta johon aina ajatuksissani palaan, on kaikille avoin sähköpostilista - helppo perustaa, ei vaadi tunnuksia ja kaikki osaa käyttää. Mutta onhan nykyään parempiakin vaihtoehtoja tälle, onhan?

Satuin lukemaan vähän aikaa sitten jostain blogista tms. kuinka keskustelufoorumi on vanhanaikainen väline, ja tietynlaiseen osaamisen välittämiseen jopa täysin sopimaton. Esimerkkinä sivusto http://stackoverflow.com/ , joka on osaamista välittävä keskustelupalsta, mutta joka toimii täysin eri logiikalla kuin vanhanaikainen keskustelualue, esim. viestit järjestetään siten että hyödyllistä tietoa sisältävät viestit nousevat ylimmäksi, ja muut putoavat alimmaksi. Nythän samaa toiminnallisuutta matkitaan sillä että aloitusviestiin lisätään kuvaus siitä miten ongelman saa ratkaistua, ja otsikkoon lisätään [ratkaistu], eli keskustelualueen perustoiminnallisuutta joudutaan kiertämään muokkaamalla viestejä käsin, sillä keskustelualueen toiminnallisuus on tarkoitukseen nähden täysin väärä.

Olisiko joku taho joka voisi perustaa suomenkielisen open source/linux aiheisen stackoverflow-tyyppisen sivuston? Sivustomoottorista löytyy joitain avoimia klooneja, esim. http://askbot.org tai http://www.osqa.net/

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Mielestäni tässä sekoitetaan kaksi asiaa: keskustelun aihepiiri ja keskustelijoiden segmentointi - eihän täällä koululaisillekaan ole omaa palstaa, mutta peleille on.

Keskustelufoorumilla yleensä jako tehdään aihepiireittäin. Sikäli täällä voisi aivan hyvin olla esim. "ammattiohjelmien" keskustelupalsta, tai mikä lie - onhan täällä multimedialle ja peleillekin omansa. Olisi ihan hyödyllistä vaihtaa ajatuksia siitä, mitä ohjelmia kannattaa ammattikäytössä suosia - ohjelmiahan katsotaan ammattikäytössä eri perspektiivistä kuin esim. koti- tai opiskelukäytössä.

Tällaista kannatan kyllä ehdottomasti, koska ei kai keskustelu koskaan huonoksi oli - siihen, että löytyykö täältä tarpeeksi kiinnostuneita, niin siihen en ota kantaa. Kieltämättä joskus täällä olevaa keskustelua vaivaa se, että esim. 7 euron hintaisen laitteen uusimisesta keskustellaan viikkotolkulla - tällaista ei välttämättä halua nähdä samassa yhteydessä kuin esimerkiksi virtualisointikeskustelua, joka on rahallisesti vaikutukseltaan useampia kertaluokkia isompi asia. Tässä mielessä aihepiirin segmentointi ns. ammattiohjelmiin voisi olla hyväksi.

Toisaalta sitten jos puhutaan ensin mainitusta asiasta eli yrittäjistä ja JOS on tarkoitus jotenkin saada heille parempi palvelu tämän Foorumin kautta, niin suosittelen kaupallista mallia. Mielestäni minkään yhteisön idea ei ole palvella yrityksiä, vaan yritysten pitäisi osata pyytää palvelua kohtuullista ja ammattitaitoista korvausta vastaan etupäässä toisilta yrityksiltä jos omaa osaamista ei ole. Jos on kysyntää, syntyy varmaan tarjontaakin - niin se toimii markkinataloudessa, jota yritykset itse puhtaasti edustavat.

Joten yrittäjien palstaa en kannata, koska yhteisön asia ei ole tukea yrityksiä.

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Keskustelufoorumilla yleensä jako tehdään aihepiireittäin. Sikäli täällä voisi aivan hyvin olla esim. "ammattiohjelmien" keskustelupalsta, tai mikä lie - onhan täällä multimedialle ja peleillekin omansa. Olisi ihan hyödyllistä vaihtaa ajatuksia siitä, mitä ohjelmia kannattaa ammattikäytössä suosia - ohjelmiahan katsotaan ammattikäytössä eri perspektiivistä kuin esim. koti- tai opiskelukäytössä.

Tällaista kannatan kyllä ehdottomasti, koska ei kai keskustelu koskaan huonoksi oli - siihen, että löytyykö täältä tarpeeksi kiinnostuneita, niin siihen en ota kantaa. Kieltämättä joskus täällä olevaa keskustelua vaivaa se, että esim. 7 euron hintaisen laitteen uusimisesta keskustellaan viikkotolkulla - tällaista ei välttämättä halua nähdä samassa yhteydessä kuin esimerkiksi virtualisointikeskustelua, joka on rahallisesti vaikutukseltaan useampia kertaluokkia isompi asia. Tässä mielessä aihepiirin segmentointi ns. ammattiohjelmiin voisi olla hyväksi.
Tuo voisi toimia.

Joten yrittäjien palstaa en kannata, koska yhteisön asia ei ole tukea yrityksiä.
Totta. Mietin itsekin tätä kirjoittaessani viestiäni tähän ketjuun. Tähän ketjuun foorumiin turvautumisesta voisi yritykselle olla haittaakin, mikäli jostain syystä ei saisi apua. Maksetusta palvelusta voi (ehkä) varmemmin saada apua tai ainakin voi valittaa.

Muokkaus: Yksi sana vaihdettu. Kiireessä kirjoitin hieman pieleen.
« Viimeksi muokattu: 15.09.10 - klo:22.16 kirjoittanut Tomin »
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

whiski

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
    • Profiili
    • Fotopiironki
Kannatan tuollaista vaihtoehtoa
Ei ole häpeä olla pelle, kunhan vain itse tietää olevansa sitä.

http://www.fotopiironki.fi/palsta/index.php
http://www.malmilandia.fi/kuvagalleria/main.php
Kuvagalleria Fotopiirongin jäsenille valmis

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
...
Tähän ketjuun turvautumisesta voisi yritykselle olla haittaakin, mikäli jostain syystä ei saisi apua. Maksetusta palvelusta voi (ehkä) varmemmin saada apua tai ainakin voi valittaa.

Juuri näin mielestäni.

Pjotor

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 291
    • Profiili
Ammattiohjelmat tai ohjelmat yrityskäyttöön osio olisi mielestäni hyvä.
Ohhoh!

Tommi S.

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 240
    • Profiili
Keskustelupalstan järjestelyssä on pari ohjaavaa periaatetta.
Ensimmäinen on, että kun keskustelun avauksia alkaa tulla liian nopeasti niin jaetaan avaukset useammalle eri alueelle. Vaikka kaikkien keskustelunavausten seuraaminen onkin määrän vuoksi mahdotonta niin nyt käyttäjä voi kuitenkin pysyä kärryillä tietyn alueen keskustelunavauksista.
Toinen on, että kun keskustelut on jaettu eri alueisiin niin alueiden jako on sellainen että käyttäjä voi löytää mahdollisimman kattavasti ne alueet joita ei halua lukea.

Yrittäjien tai ammattisovellusten alueen perustamisessa tulee siis miettiä onko nyt olemassa tilanne jossa joillekin alueille tulee niin paljon keskustelunavauksia päivässä ettei kaikkia ehdi seuraamaan. Lisäksi tulee miettiä onko olemassa käyttäjiä jotka eivät halua lukea tiettyä osaa kyseisen keskustelualueen sisällöstä.

Onko siis nyt olemassa jokin keskustelualue jonne tulee niin paljon avauksia ettei kaikkia ehdi lukemaan, ja/tai tuleeko jollekin keskustelualueelle sellaisia keskustelunavauksia joita mielellään ei haluttaisi lukea ollenkaan (tarpeeksi suuri joukko ei haluaisi lukea).

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Tai onko Foorumilla joku paikka jossa voisi avata keskustelun esim. Ubuntulle löytyvistä CAD-ohjelmista tai laskutusohjelmista? Tai vaikkapa virtualisoinnista yritysratkaisuna?

... peruskäyttöön, yleiseen keskusteluun, multimediaan, asennukseen, ohjelmointiin ... vai mihin?

Yksi Foorumin johtava periaate on tarjota Foorumi tietyn otsikon mukaiselle keskustelulle ... tosin asia on sitten erikseen se, että mistä yleensäkään halutaan, että täällä keskustellaan. Siihen en ota kantaa, se on aivan eri ihmisten asia.

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Niin. Kuuluisiko tämä nyt oikeastaan tuonne Ubuntu Suomi ja yhteisöt -alueelle, koska tämähän olisi foorumin kehittämistä. Toisaalta jos keskustelu siirtyy muuhun suuntaan niin sitten ei välttämättä, mutta nykyisellä aiheella kyllä.
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

Ubumpi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 294
    • Profiili
Keskustelufoorumilla yleensä jako tehdään aihepiireittäin. Sikäli täällä voisi aivan hyvin olla esim. "ammattiohjelmien" keskustelupalsta


JOS on tarkoitus jotenkin saada heille parempi palvelu tämän Foorumin kautta, niin suosittelen kaupallista mallia.
Yrittäjille siis. Kyllä tietenkin jo tehokkuusvaatimukset edellyttävät, että aikaa ei tärvätä foorumeilla roikkumiseen, vaan että hommat hoidetaan ammattitaidolla, joten siitä kannattaakin maksaa. Eri asia on sitten sellainen työ yrittäjyyden edellytysten parantamiseksi, joka on itselle tuottamatonta siinä kuin mikä tahansa hyväntekeväisyys. Samoin kuin joku käyttää aikaansa täällä auttamiseen, toinen koodaamiseen, niin joillakin voi olla samanlaisia intressejä Ubuntun, ammattilaisohjelmien ja yrittäjien tarpeiden yhteensovittamiseksi. Ehkäpä sitä voisi ajatella jonkinlaisena alkuna Bisnesbuntulle ;D



yrittäjien palstaa en kannata, koska yhteisön asia ei ole tukea yrityksiä

En aivan näin - miten tämä nyt pitäisi muotoilla - melodramaattisesti / poliittisesti / filosofisesti / tms. suhtautuisi, koska yrityksetkin ovat tukeneet yhteisöä. Hyvää hyvyyttään ne eivät sitä kylläkään ole yleensä tehneet. Oikeastaan ajan takaa vain sitä miten tästä eteenpäin, kun joillakin alueilla tarjotaan ns. ylilaatua samalla kun toiset alueet ovat vielä retuperällä.

Kommenttisi siitä että palstalla pitäisi olla ammattilaisohjelmille oma alueensa on hyvä. Kyllä yrittäjät sinne löytäisivät.


Mielestäni minkään yhteisön idea ei ole palvella yrityksiä, vaan yritysten pitäisi osata pyytää palvelua kohtuullista ja ammattitaitoista korvausta vastaan etupäässä toisilta yrityksiltä jos omaa osaamista ei ole.

Osa lisensseistä on täysin vapaita, toiset rajaavat esimerkiksi kaupallisen käytön. Ubuntun kohdalla kyse on ensimmäisestä, joten en näe tuossa ongelmaa. Tietenkään kukaan ei halua joutua ilmaiseksi työvoimaksi toisen yritykseen, mutta toisaalta yritysten kautta voi myös tulla yhteisölle hyötyä. Vastahan tuossa joku tarjosi jotakin animoitua logoa yhteisölle. Hyöty siis voi tulla yhteisölle monella tavalla. Vaan enpä tässä nyt erimielisyyttä halua korostaa, kun kerran ehdotukseni 'vastustajalta' tuli nyt noin hyvä ehdotus kuin minkä teit.


Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Ubumpin kommenteista:

En oikeastaan haluaisi ilmoittautua "vastustajaksi", kerroinpa vain melko suorasuokaisesti mielipiteeni. Mielestäni ehdotuksesi oli oikeastaan sinänsä mainio.

Se, että yrittäjät toimisivat enemmän tällä Foorumilla voisi tuoda ihan hyvää ammattimaisuutta - vaatimukset esim. toimivuudelle ja ohjeistukselle ovat ammattikäytössä kovemmat eikä laadun parantuminen ole keneltäkään pois - päinvastoin.

Nimittäin yrittäjätkin ovat sinänsä yksilöitä ja kyllähän hekin keskustelevat asennusongelmista siinä missä kaikki muutkin. Ongelmien ratkaisumallit vain voivat olla erilaisia - siinä mielessä lisääntynyt keskustelu "yritystason ohjelmista" toisi lisää keskustelua muuallekin, luulisin. Toisaalta yrityksissä käytetään ihan samojakin ohjelmia kuin mitä esim. koti- ja opiskelukäytössä.

Muutenkin se, että Ubuntun sopivuus "yritysohjelmille" tulisi kaikille tutummaksi, ei voi olla huono asia Ubuntun menestykselle. Itse asiassa se voisi olla varsin hyvä asia  - joten mielestäni hyvin mielenkiintoinen keskustelun avaus Ubumpilta.
« Viimeksi muokattu: 15.09.10 - klo:22.59 kirjoittanut Ganymedes »

asuspoju

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 640
  • Linux_Eki useissa verkkopeleissä, palveluissa jne.
    • Profiili
    • Youtube kanavani.
Minusta yritysosion voisi perustaa. En ole kyllä ajatellut onko joku kysellyt ubuntu apua juuri yritysasioissa mutta eiköhän niitäkin tule.
http://www.youtube.com/user/LinuxEki
"Varkaat tulee ikkunoista"
http://tinyurl.com/ltspopin - Opinnäytetyöni LTSP-järjestelmästä

henri_aleksi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 319
    • Profiili
Olethan jo tutustunut tälläkin foorumilla esiintyneisiin projekteihin asian tiimoilta? Mitähän niille muuten nykyisin kuuluu? Ainakin yksi (olikohan se nyt henri_aleksin projekti) oli mielestäni jo aika hyvässä vauhdissa yhdessä vaiheessa.
http://gitorious.org/tinybill, kuten tuolta näkee on projektin tiimoilta aktiivisuus hyvinkin vaihtelevaa riippuen muista projekteista jne... Tällä hetkellä siitä puuttuu laskujen "oikea" editointi, alv-erittely ja pientä viimeistelyä ja sen jälkeen mielestäni ohjelma alkaa pitämään sisällänsä ensimmäisen version ominaisuuden (minun mielestäni) ja olemaan valmis beta-vaiheeseen.

Mitä tulee varsinaiseen kysymykseen...
Jos lähdetään miettimään yritys-alueen todennäköisimpiä kysymyksiä ne tulisivat luultavasti olemaan tyyliin "tarvitsen taloushallinto-ohjelman x...", joten lähtisin wikin:n tielle. Wikissä yritysohjelmistot sektion päivitystarvetta voisi katsoa, loput kysymykset voisi ihan hyvin mennä edistynyt/palvelinkäyttö, yleistä keskustelua jne...
"Theory is when you know something, but it doesn't work. Practice is when something works, but you don't know why.
Programmers combine theory and practice: Nothing works and they don't know why."