Kirjoittaja Aihe: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)  (Luettu 18017 kertaa)

--Carpenter--

  • Vieras
DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« : 04.11.09 - klo:15.28 »
Tervehdys ystävät,

Olen testaillut dvd-elokuvien toistoa Ubuntussa viime aikoina.
Kyseessä on puhdas päivitys 9.10 versiosta. Muuten käyttis on toiminut vallan mainiosti.

Kyseessä on siis kaupasta ostetut virheettömät osto-dvd elokuvat.

Ubuntun mukana tullut Elokuvasoitin on ominaisuuksiltaan ja toistokyvyltään varsin puutteellinen, elokuvasoitin ei ala soittamaan suurintakaan osaa levyistä, ne joita sattuu soittamaan, toimii/ei toimi valikot eikä suurimmassa kuten ei myöskään ääni.

Näiden ongelmien ja suurimmaksi syyski huonon toistoasteen omaavana olen hylännyt Elokuvasoittimen käytöstäni jo lähes kokonaan.

MPlayerillä en ole saanut toimimaan yhdenkään elokuvan Menu-valikoita, vaan soitin alkaa soittamaan suoraan elokuvaa.

VLC playerin kanssa olen päässyt huomattavasti pidemmälle, ja ohjelma on vakuuttanut toiminnallaan ja rivakkuudellaan.
mutta myös kyseinen ohjelma kaatuu joihinkin levyihin.
Esim 1.
Joitakin, hieman vanhempia elokuvia ei soitin ala soittamaan lainkaan.

Esim 2.
Pirates 2 levyllä VLC antaa seuraavan virhesanoman;
Toistovirhe:
VLC cannot set the DVD's title. It possibly cannot decrypt the entire disc.



Niin, onko kyseessä vain ominaisuus, minkä kanssa on tultava toimeen ja unohdettava (toimimattomien levyjen) elokuvien katseleminen tietokoneella, vai onko kyseessä onkinsortin codec-puute?

Onko levyjen toistoa mahdollista parantaa mitenkään?
Jos win puolelta ottaa referenssiä, niin kaikki kokeillut, ei-toimivat levyt toimivat sillä puolella juuri niinkuin pitääkin ilman toisto-ongelmia.

Tai osaatteko noiden kolmen ulkopuolelta suositella jotakin 'parasta' mediatoistinta Ubuntulle?

ja tietysti jälleen kerran suuret kiitokset kaikille apuansa tarjoaville jo etukäteen.

-carpe-

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11440
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #1 : 04.11.09 - klo:15.43 »
http://linux.fi/index.php/DVD-elokuvat#Ubuntu
Neuvoo katsomaan täältä: http://www.ubuntu-fi.org/ubuntu-docs/musicvideophotos.html#video-dvd tai http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Suljetut_tiedostomuodot#DVD-elokuvien_katsominen
Noissa tosin on pieni virhe, koska nykyään tuo komento on (ja pakettikin on ilmeisesti muuttunut):

Eli asenna ensin nuo paketit libdvdnav4 ja libdvdread4 (vaikkapa Synapticilla)
ja sitten komenna:
Koodia: [Valitse]
sudo /usr/share/doc/libdvdread4/install-css.sh
PS. Voisikohan joku (dokumentointitiimikö?) korjata nuo wikit...?
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

qws

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 47
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #2 : 04.11.09 - klo:16.34 »
Minulla Elokuvasoitin, eikä VLC pääse DVD:ssä kielivalintaa pidemmälle. Kun siis yrittää valita kielen millä katsoo dvd:tä ja klikkaa siitä tulee virheilmoitus, "resurssia ei voitu lukea"

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #3 : 04.11.09 - klo:17.39 »
Ja olet asentanut libdvdcss2:n, kuten Tomppeli neuvoi?

qws

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 47
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #4 : 05.11.09 - klo:17.24 »
Kyllä olen, ja välillä dvd toimiikin, mutta välillä ei.

Crisa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 372
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #5 : 05.11.09 - klo:17.52 »
Itsellänikin on kaikki tarvittava asennettuna ja silti X-filesin 4 season ei suostu pyörimään, tästä johtuen olen tullut siihen tulokseen, että joko dvd tai dvd-asema on vähän rikki. Joskus lähtee surutta pyörittämään dvd:tä joskus taas ei valikot toimi ollenkaan. Yleensä levyn käyttö pois asemasta auttaa.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #6 : 05.11.09 - klo:18.13 »
Jep, minullakin on ollut samanlaisia kokemuksia näiden uudempien X-Files-julkaisujen kanssa. Monilla soittimilla on vaikeuksia juuri valikoiden kanssa.

--Carpenter--

  • Vieras
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #7 : 06.11.09 - klo:18.27 »
Kiitoksia kaikille vastauksista,

Tomppelille erityisesti kattavasta neuvosta.

Myös OMG! UBUNTU otti kantaa samaan asiaan, ja siellä käskettiin myös tehdä tuo css instaloinnin liipaisu.

Nuo libdvd kodekit olivat jo sisässä aikaisemmasta elämästä, mutta tuota installeria en ollut aiemmin tehnyt.

Pitää tänä iltana, kun elämä hieman rauhoittuu kokeilla joukolla testilevyjä toimintaa ja laittaa sen jälkeen ongelma ratkaissuksi jos kaikki toimii kuten pitääkin.

Kiitokset tähän mennessä. Palataan asiaan vielä myöhemmin.

qws

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 47
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #8 : 10.11.09 - klo:18.55 »
Mikä on vialla. Kun yritän toistaa DVD:tä tulee teksti: "Sijaintia ei voitu avata: oikeutesi eivät ehkä riitä tiedoston avaamiseen."
DVD näyttäisi olevan tyyppiä udf, mikä se tällainen on???
« Viimeksi muokattu: 10.11.09 - klo:19.05 kirjoittanut qws »

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #9 : 10.11.09 - klo:19.05 »
Toimiiko VOB-tiedostojen avaaminen suoraan VLC:llä?

qws

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 47
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #10 : 10.11.09 - klo:19.24 »
Vobeista en tiedä mitään, mutta eilen vielä kaikki DVD:t toimi. Tänään toimii vaan osa. (Esimerkiksi: kummelit dvd toimii, taru sormusten herrasta ei)

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #11 : 10.11.09 - klo:19.34 »
Vika voi olla raudassa tai softassa. Jos DVD-asema on hajoamassa, jotkut levyt saattavat toimia paremmin kuin toiset. Kokeile kuitenkin aluksi libdvdcss:n asentamista uudelleen ja yksittäisten VOB-tiedostojen toistoa VLC:llä.

qws

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 47
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #12 : 12.11.09 - klo:16.36 »
Elokuvasoittimella tulee teksti: Oikeutesi eivät ehkä riitä avaamiseen ja VLC:llä tulee seuraavanlainen virheilmoitus monta kertaa:

Koodia: [Valitse]
File reading failed:
VLC could not read the file.
Syötettä ei voi avata:
VLC ei kyennyt avaamaan MRL-sijaintia "dvd:///media/cdrom0/VIDEO_TS/". Katso lokista lisätietoja.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #13 : 12.11.09 - klo:17.05 »
Pystytkö kopioimaan jonkun ison VOB-tiedoston levyltä kotihakemistoosi? Jos tämäkään ei onnistu, aja yrityksen jälkeen päätteessä dmesg ja etsi tulosteen lopusta IO-virheilmoituksia.

qws

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 47
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #14 : 14.11.09 - klo:19.54 »
Vobin kopioiminen kotihakemistoon onnistuu.
Huomasin tässä muuten toisenkin ongelman joka varmaan liittyy tähän: kun asemaan laittaa dvd:n, se ei tule ulos painamalla asemassa olevaa nappia, vaan joutuu painamaan "posta asemasta" työpöydällä.
Tavalliset cd:t poistuu asemasta aseman napista, sekä asema aukenee napista kun mitää ei ole sisällä.

ajaaskel

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3401
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #15 : 14.11.09 - klo:20.26 »
Havaitsin saman nappiongelman koneessani.  Muuten elokuvat alkoivat toimia koneessani ok kun tein tuon "CSS" -asetuksen.
Autamme ilolla ja ilmaiseksi omalla ajallamme.  Ethän vaadi, uhoa tai isottele näin saamasi palvelun johdosta.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #16 : 15.11.09 - klo:02.32 »
Vobin kopioiminen kotihakemistoon onnistuu.

Kokeile ajaa päätteessä: vlc dvd://
Mitä ohjelma tulostaa päätteeseen?

Lainaus
Huomasin tässä muuten toisenkin ongelman joka varmaan liittyy tähän: kun asemaan laittaa dvd:n, se ei tule ulos painamalla asemassa olevaa nappia, vaan joutuu painamaan "posta asemasta" työpöydällä.
Tavalliset cd:t poistuu asemasta aseman napista, sekä asema aukenee napista kun mitää ei ole sisällä.

Tarkoitatko CD-audio-levyjä vai jotain muuta? Poistaminen napista estetään, kun levy liitetään tiedostojärjestelmään. Audiolevyjä ei liitetä, jolloin ne voi poistaa lennossa. DVD-video-levyjä ei myöskään tarvitsisi liittää, mutta GNOME taitaa tehdä sen automaattisesti, eikä siitä pitäisi olla muuta haittaa.

sidewinder

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 28
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #17 : 18.11.09 - klo:17.05 »
Itselläni myös täysin yllä kuvatun kaltaiset ongelmat DVD-levyjen kanssa.

Kokeile ajaa päätteessä: vlc dvd://
Mitä ohjelma tulostaa päätteeseen?

Täällä tulee loputon määrä rivejä tekstiä
Koodia: [Valitse]
*** libdvdread: CHECK_VALUE failed in ifo_read.c:2124 ***
*** for data[i] + VTS_ATTRIBUTES_MIN_SIZE < vts_atrt->last_byte + 1 ***

ja viimeisenä
Koodia: [Valitse]
libdvdread: Invalid main menu IFO (VIDEO_TS.IFO), ifoRead_VTS_ATRT() failed.
[0xa20da08] main access error: no access module matched "dvd"
[0xb6f00c80] main input error: open of `dvd://' failed: no access module matched "dvd"
^C[0x9eef6b8] signals interface error: Caught Keskeytys signal, exiting...
Asus P5Q Pro - Intel Core2Duo E8400 - 4GB DDR2 - Radeon HD4850

gabriel

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 99
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #18 : 26.11.09 - klo:18.56 »
Elokuvasoittimella tulee teksti: Oikeutesi eivät ehkä riitä avaamiseen ja VLC:llä tulee seuraavanlainen virheilmoitus monta kertaa:

Koodia: [Valitse]
File reading failed:
VLC could not read the file.
Syötettä ei voi avata:
VLC ei kyennyt avaamaan MRL-sijaintia "dvd:///media/cdrom0/VIDEO_TS/". Katso lokista lisätietoja.

Sama vika! Kyseisellä tietokoneella olen katsonut kyseistä dvd:tä kun käytössä on ollut ubuntu 8.04. Mutta uudemmalla ubuntulla en saa toimimaan:(
Kaikkia edellämainittuja keinoja olen kokeillut. Onko kukaan saanut nyt niitä dvd:levyjään toimimaan?

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: DVD-elokuvien toisto-ongelmia (Karmic)
« Vastaus #19 : 26.11.09 - klo:20.42 »
Minulla kyllä toimii ihan hyvin Karmicissa.

Olisikohan ongelmana puuttuvat oikeudet laitteeseen? Näytä näiden komentojen tulosteet:

Koodia: [Valitse]
ls -l /dev/sr* /dev/cd* /dev/scd* /dev/dvd*
grep $(whoami) /etc/group