Kirjoittaja Aihe: Langaton yhteys ei toimi Koalassa  (Luettu 2362 kertaa)

utelius

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1
    • Profiili
Langaton yhteys ei toimi Koalassa
« : 01.11.09 - klo:23.22 »
Tähän asti, seiskaversioista lähtien, Ubuntussa ei ole ollut mitään ongelmia wlan -yhteyden käyttämisessä. Nyt meni homma niin hankalaksi, että harkitsen Ubuntun käytön lopettamista kokonaan.

Foorumissa on aikaisemmin jo ollut yksi kysymys, miten wlanin saisi toimimaan Koalassa. Siihen ei ollut tullut yhtään vastausta. Tuleekohan sitten tähänkään.

Minulla on Amilo Pa 1510 kannettava ja siinä Atheroksen kortti. Olen kokeillut useita eri korjausvinkkejä netissä. Mikään ei auta. Kortti tunnistaa SSID:n, pyytää salasanaa aivan oikein (WPA2). Sen jälkeen pyörittää ja ilmoittaa yhteyden katkenneen. Näin sekä automaattisissa että edeltäkäsin määritellyissä wlan -profiileissa.

Ilmeisesti on tietoisesti lopetettu tuki joillekin ajureille tässä versiossa, eikä korvaavaa ole (olisko ollut tuo madwifi pudotettujen listalla). Yritin myös acerhk:n avulla saada hommaa pelittämään.

En ole ihan tumpelo, olen selvinnyt oma-aloitteisesti mm. grubiongelmista, kun Vista päätti ryhtyä ilkeäksi. Mutta kannettava ilman wlania ei ole mitään, ja käyttis ilman wlan-tukea ei ole mitään.

Keskusteluissa on näkynyt että wlan-onglemat alkoivat Koalan kehitysvaiheessa, eli ne olivat hyvin tiedossa. Tässä versiossa on grafiikka-ajuri asiat saatu vihdoin kohdalleen (ati xpress 1100 / 200 M), mutta paljon kiusallisempi vika tuli tilalle. Jostakin luin virkkeen, että ongelmat saattaisivat liittyä uuteen kerneliin.

Tähän kun vielä lisätään, että dvd-elokuvissa tekstitys lägittää, kun kuitenkaan ennen ei, niin taitaa päivitys Vistasta Seiskaan olla houkutteleva vaihtoehto. Suurin pettymys on, että lupaava käyttis on käynyt ajan mittaan käyttökelvottamaksi. Harmi.


Asmo Koskinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4443
    • Profiili
Vs: Langaton yhteys ei toimi Koalassa
« Vastaus #1 : 01.11.09 - klo:23.29 »
Minulla on Amilo Pa 1510 kannettava ja siinä Atheroksen kortti.

Voit ihan hyvin pysyä 8.04- tai 9.04-versioissa, jos ne kerran toimivat. Ota ensi kesänä käyttöön pitkän tuen, kolmen vuoden, päivitys. Pakonomainen päivitys uusimpaan uuteen ei aina ole oikotie onneen.

Ystävällisin terveisin Asmo Koskinen.

pttk

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1045
    • Profiili
Vs: Langaton yhteys ei toimi Koalassa
« Vastaus #2 : 01.11.09 - klo:23.57 »

Samaa mieltä Asmon kanssa, itse meinaan käyttää tätä  "Hardyä  8.04.3" kevääseen asti ainakin.  Tähän asti käytin 6.06,sesta lähtien kaikki väliversiotkin ( olen toki kokeillut 8.10 & 9.04 ) mutta  tämän pidän tällä koneella mitä eniten käytän ainakin 10.4 ilmestymiseen + joitakin kuukausia ehkä senjälkeenkin.

Perustelut erittäin hyvä ja vakaa käytössäni & en tarvitse ihan viimeisintä vaan vakaan ilman lastentauteja, se on tuossa matkanvarrella tullut huomattua.
Debian 6 "Squeeze", Ubuntu  10.04, Ubuntu 12.04

I Svärd

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 297
    • Profiili
Vs: Langaton yhteys ei toimi Koalassa
« Vastaus #3 : 02.11.09 - klo:00.53 »
Minulla on msi läppärissä atheros AR5001 wlan härpäke ja se pelittää koalassa todella hyvin, ilman mitään säätämisiä.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: Langaton yhteys ei toimi Koalassa
« Vastaus #4 : 02.11.09 - klo:01.13 »
Minulla on Amilo Pa 1510 kannettava ja siinä Atheroksen kortti. Olen kokeillut useita eri korjausvinkkejä netissä. Mikään ei auta. Kortti tunnistaa SSID:n, pyytää salasanaa aivan oikein (WPA2). Sen jälkeen pyörittää ja ilmoittaa yhteyden katkenneen. Näin sekä automaattisissa että edeltäkäsin määritellyissä wlan -profiileissa.

Ilmeisesti on tietoisesti lopetettu tuki joillekin ajureille tässä versiossa, eikä korvaavaa ole (olisko ollut tuo madwifi pudotettujen listalla). Yritin myös acerhk:n avulla saada hommaa pelittämään.

Todennäköisesti ongelma on jossain muualla kuin ajurissa. Näytä /var/log/daemon.log -tiedoston sata viimeistä riviä yhteydenottoyrityksen jälkeen.

zissoh

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1
    • Profiili
Vs: Langaton yhteys ei toimi Koalassa
« Vastaus #5 : 05.12.09 - klo:12.13 »
Itselläni lakkasi myös wlan toimimasta Koalassa. Koneena on IBM Thinkpad T42, ja edellisessä Ubuntun veriossa langaton yhteys toimi jonkin ulkopuolisen ajurin voimin, jota Ubuntu itse tarjosi käytettäväksi mikäli defaulttiasetuksilla oli ongelmia. Sain homman toimimaan Koalassa näiden ohjeiden mukaan:

http://dimitar.me/?p=616

Eli olisiko aiemmin ollut käytössä juuri tuo madwifi, jota nykyään ei ilmeisesti tueta  ??? Hommasta tekee ikävän se, että tämä asennus pitää tehdä joka kerta uudestaan, kun Ubuntu on ajanut automaattisia päivityksiä enemmälti, eli vaatinut koneen uudelleen käynnistystä. Ilmeisesti tässä on kyseessä aina jokin kernelin-päivitys, joka vetää samalla tuon asennuksen hevon kuikkaan?

Enpä olisi päivittänyt Koalaan, jos tämän olisin tiennyt. Toivottavasti tulevassa pitkäaikaisversiossa asia on jollain tavalla ratkaistu. Ja jos on, niin siitä en taatusti vaihda enää eteenpäin tähän koneeseen. Pitäisi vissiin uskoa tuo ettei kannata aina päivittää uusimpaan versioon...