Kirjoittaja Aihe: [RATKAISTU] Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma  (Luettu 5126 kertaa)

uggeli

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 351
    • Profiili
Moi!

Päätinpä sitten asentaa ubuntun ulkoiselle kovolle, kun sain läppärini takuuhuollosta (vika ei toki liity ubuntuun, mutta ajattelin että voisi olla kätevä näinkin, lisäksi multa on kysyttykin onnistuuko, eli voinen saada käännytettyä yhden käyttäjäksi kun itse lähdin ensin testaamaan..) No itse asiaan siis taasen. Asennus eteni normaalisti live cd:ltä, kytkin ulkoisen levyn kiinni, ja "unmounttasin" levyn jotta osiotauluun voidaan tehdä muutoksia..

Asennusohjelma tarjosikin opastetussa levyjaossa heti ulkoista levyäni, josta liukukytkimellä annoin noin 13 Gt siivun ubuntulle tässä vaiheessa testiä. No kaikki eteni siis hyvin, osasin odottaakin että grubin kanssa olisi oltava tarkkana, ja olisin asentanut sen ulkoiselle kovolle enkä sisäiselle, koska tarkoituksena oli luoda järjestelmä, joka boottaa ubuntuun ulkoisen levyn ollessa kiinnitettynä käynnistyksen yhteydessä (biosista toki valittu käynnistysjärjestys siten, että usb asema on ennen sisäistä), ja windowsiin kun kone käynnistetään siten, ettei levy ole kytkettynä. No asennuspa ei kysynytkään mihin grub asennetaan (ehkä sen olisi saanut kysymään jos olisi asentanut toisin (vai olisiko?), no olin tässävaiheessa toiveikas, olihan asennusohjelma tarjonnut suoraan ulkoista levyäni. Katselinkin silmä tarkkana sisäisen levyn merkkivaloa, enkä ollut näkevinäni sen vilkahtavan..

No mikä on sitten lopputulos?

Ubuntu toimii hienosti kun ulkoinen asema on kytkettynä, toimisi varmasti windowskin kun valitsee grubin valikosta (ei ole tulut koitettua), mutta grub siis loppuviimein asentui kuin asentuikin sisäiselle levylle. Kun käynnistän konetta ilman ulkoista levyä, tulee grub error (olikohan 21). Kuinka saisin tehtyä järjestelmästä sellaisen, että grub olisi ulkoisella levyllä (tämän asennuksen uskoisin vielä onistuvani tekemään, ainakin netistä ohjeita selaamalla..), ja sisäisen levyn boot sektori palautuisi ennalleen, sallien windowsin suoran käynnistyksen kun ulkoinen levy ei ole kiinni, tai vaihtoehtoisesti pelkän mediaohjelmiston käynnistämisen ilman varsinaista käyttöjärjestelmää, eli kone sisäisesti ennalleen?

Ennenkaikkea, kuinka välttää tämä ongelma jo asennusvaiheessa, jotta osaisin neuvoa ystävääni oikein (opastaa siis teidän neuvojenne ääreen paremmin sanottuna, sillä itselläni ei olisi tuossa osaa eikä arpaa sinänsä), ja toki hyvä olisi myös, jos tästä ketjusta jäisi apua muillekin.

Kiitos jo etukäteen! :)
« Viimeksi muokattu: 12.07.08 - klo:17.09 kirjoittanut uggeli »
Linux: Be root
Windows: Reboot

jussike

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 979
    • Profiili

uggeli

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 351
    • Profiili
Vs: Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #2 : 08.07.08 - klo:21.16 »
Kiitos vastauksesta, mutta liemessä ollaan yhä ja entistä pahemmassa. :D

Itse en ainakaan äkkiseltään keksinyt kuinka soveltaa tuossa ketjussa selostettua seikkaperäistä ohjetta omaan tilanteeseeni jossa ubuntu jo asennettu ja toimi, nimenomaan toimi.. Kokeilin nimittäin sitten (omalla vastuullani toki, kuten näissä on tapana) tuossa ketjussa mainitun pendrivelinux sivun ohjetta lukea, ja keskityin grub virhettä käsittelevään osaan:

http://www.pendrivelinux.com/2007/08/11/grub-error-21-after-full-install-to-usb-hard-drive/

Ajattelin että asennan grubin  nyt sdb:lle joka on siis tuon ulkoisen levyn tunnus itselläni, teinkin työtä "käskettyä" ja ajattelin että seuraavaksi vain boottaan windowsiin ja vedän fix mbr komennot jahka löydän netistä miten se tarkkaan ottaen menikään. Näin siis ajattelin, että homma alkaisi toimimaan ekassa viestissä toivomallani tavalla...

Nyt lopputuloksena on se, ettei koneen yksikään käyttöjärjestelmä enää käynnisty (en siis luonnollisesti mitään fix mbr komentojakaan ole windowsin puolelta tehnyt). Grubin voisi tietenkin asentaa live cd:ltä käsin uudestaankin, mutta jospa en säätäisi (tm) enää yhtään mitään, vaan kysyisin, osaisiko joku opastaa kuinka tästä tilanteesta pääsisi kätevimmin ensimmäisessä viestissä mainittuun tavoite tilanteeseen?

Sekin täytyy todeta, että tuskin tulee suositeltua usb levylle asentamista kaverilleni, se ajaisi hänet todennäköisesti kauemmas linuxista.

Edit:

Nyt kone siis ilmoittaa joko "no such partition", tai "invalid device request". Auttaako tässä muu kuin asentaa grub uudestaan sda:lle live cd:n avulla? Tosin en tiedä toimiiko silloinkaan, ehkä helpoin mutta pisin tapa on tyypillinen windows ratkaisu, eli uudestaanasennus. Mutta kun ei sekään auttaisi toimimaan täysin niinkuin haluaisin toimivan, niin odottanen josko täältä apu löytyisi, vaikkakaan en toki voi jättää asiaa muiden harteille. Konettakaan ei kauaa viitsi toimimattomanakaan katsoa, joten huomenna täytyy harkita mikä ratkaisuksi, ellei täältä ilmene jotain, tai googlella löydy täsmäratkaisu. :)
« Viimeksi muokattu: 08.07.08 - klo:22.22 kirjoittanut uggeli »
Linux: Be root
Windows: Reboot

uggeli

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 351
    • Profiili
Vs: Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #3 : 09.07.08 - klo:18.54 »
Päivitystä. Laitoin XP asennuslevyn sisään, ja käynnistin asennuksen korjauksen painamala R, kirjauduin vaihtoehdoista ensimmäiseen, eli C:\Windows johon windowsini luonnollisesti asennettu, ja kirjoitin fixmbr. Nyt siis käynnistyy Windows..

Yritin vielä asentaa ubuntuta kovolle siten, että asennusasetusten loppuvaiheessa painoin asenna napin yläpuolelta lisäasetukset, ja asensin grubin /dev/sdb:lle, eli tuolle ulkoiselle asemalleni ja käynnistin asennuksen. Nyt Windows käynnistyy yhä kun kovalevy ei ole käynnistettäessä kiinni, kun kovalevy on kiinni, käynnistyy grub valikoineen, mutta mitään ei saa käynnistettyä senkautta. Samoja tuttuja virheilmoituksia tulee kuin yllä lueteltu. No nyt tästä on toisaalta hyvä jatkaa vaikka vielä kerran uudestaan asentamista koittaen, seuraten alusta alkaen jotain ohjeita.

Ongelma ei ole siis ratkaistu grubin virheiden osalta, eikä tavoitetta toistaiseksi saavutettu (tavoite saada ubuntu käynnistymään kun usb levy käynnistettäessä kiinni, kun ei ole kiinnitetty, käynnistyisi windows).. Jokatapauksessa pahimmat ongelmat ovat nyt taaksejääneitä, sillä konetta pystyy jo käyttämään..
Linux: Be root
Windows: Reboot

jussike

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #4 : 09.07.08 - klo:22.54 »
Noo mitäs siel /boot/grub/menu.lst:ssä majailee?

uggeli

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 351
    • Profiili
Vs: Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #5 : 10.07.08 - klo:20.12 »
tallensin nuo ulkoiselle kovolle txt tiedostona, ja nyt windowsista käsin yritän ottaa tolkkua noista kun tää notepad rivittää ne kivasti miten sattuu. Joka tapauksessa suunnilleen tällaista löytyy:

Koodia: [Valitse]
/boot/grub/menu.lst

## ## End Default Options ##


title          Ubuntu 8.04, kernel 2.6.24-16-generic
root (hd1,4)
kernel /boot/vmlinuz-2.6.24-16-generic root=UUID=cb4f51e7-d2b4-4c3c-8286-a757c1831841 ro quiet splash

initrd /boot/initrd.img-2.6.24-16-generic
quiet



title           Ubuntu 8.04, kernel 2.6.24-16-generic (recovery mode)

root (hd1,4)
kernel /boot/vmlinuz-2.6.24-16-generic root=UUID=cb4f51e7-d2b4-4c3c-8286-a757c1831841 ro single

initrd /boot/initrd.img-2.6.24-16-generic



title Ubuntu 8.04, memtest86+

root (hd1,4)
kernel /boot/memtest86+.bin
quiet



### END DEBIAN AUTOMAGIC KERNELS LIST



# This is a divider, added to separate the menu items below from the Debian
# ones.


title Other operating systems:

root





# This entry automatically added by the Debian installer for a non-linux OS

# on /dev/sda1


title Microsoft Windows XP Home Edition

root (hd0,0)

savedefault

chainloader +1






# This entry automatically added by the Debian installer for a non-linux OS

# on /dev/sda2


title Windows NT/2000/XP

root (hd0,1)

savedefault

chainloader +1





# This entry automatically added by the Debian installer for a non-linux OS
# on /dev/sda3

title Microsoft Windows XP Embedded

root (hd0,2)
savedefault

chainloader +1

ja sitten...

Koodia: [Valitse]
/boot/grub/device.map

(hd0) /dev/sda
(hd1) /dev/sdb


Ennen eilistä ubuntun udestaan asennustakin tuli tosiaan koitettua muuttaa menu.lst:ssä eri osiota, mutta huonolla menestyksellä. Ehkä tässävaiheessa helpoin tie olisi seurata tosiaankin ohjetta: http://www.pendrivelinux.com/2008/04/14/ubuntu-804-usb-hard-drive-install/

Tai miten sen ottaa, tokihan asetustiedostoa säätämällä on pienempi homma kun tietää mitä tekee, mutta jotenkin tuntuu että tuli alun akaen oletettua liikaa. :)

Linux: Be root
Windows: Reboot

juyli

  • Vieras
Vs: Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #6 : 10.07.08 - klo:20.54 »
Ubuntu toimii hienosti kun ulkoinen asema on kytkettynä, toimisi varmasti windowskin kun valitsee grubin valikosta (ei ole tulut koitettua), mutta grub siis loppuviimein asentui kuin asentuikin sisäiselle levylle. Kun käynnistän konetta ilman ulkoista levyä, tulee grub error (olikohan 21).
Grub käy lukemassa ohjeiden mukaisesti /boot/grub/menu.lst tiedostoa, joten jos irroitettavaa mediaa ei ole olemassa, tai se luodaan vasta ajonaikana, ei grub sitä voi löytää. Tästä syystä /boot/grub/menu.lst tiedostoon tehtävät muutokset ovat suoraa käytettävissä normaalikäytössä ilman komentoa grub-install <mbr-osio>.
Lilo tuollaisissa tilanteissa vain yksinkertaisesti käynnistäisi järjestelmän kuten se on määritelty, kunhan käynnistymiseen vaadittavat tiedostot ylipäätään löytyvät sieltä, missä niiden on kerrottu olevan (Lilo ei asennu, jos konfigurointi on virheellinen). Lilon konffitiedoston (/etc/lilo.conf) muutokset astuvat voimaan vasta kommennon lilo jälkeen.
Oikeasti kunnon Linux-järjestelmää ei ole tarkoitettu asennettavaksi kaikenmaailman irroitettaville meedioille vaan kiinteästi kovalevyille tms. massamuisteille. Live-versiot käynnistyvät oletuksena toisilla metodeilla kuten syslinux:lla tai Loadlin:in avulla vaikkapa fat/vfat/ntfs -osiolta.
Vielä olisi mahdollisuus käyttää jotakin ulkoista boot-loaderia, joka hanskaisi käynnistymiset vähän sieltä sun täältä. Tai jopa käynnistimen käynnistämisen.

jussike

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #7 : 10.07.08 - klo:23.59 »
Kuten toisessa threadissa totesin, grubin käyttö ulkoisen levyn kanssa ei ole ollenkaan ongelmatonta. Sensijaan extlinux / syslinux -systeemit toimii ihan hyvin. Jos ulkoista haluat vielä viritellä, suosittelisin kokeilemaan tuota toisessa ketjussa selostamaani tapaa. Kunhan pidät huolen, ettet kirjoittele sisäisen levyn mbr:ään mitään.

Muoks: Näköjään Grub toimi ihan ykkösellä usb-härpättimessä.

Kokeile muuttaa menu.lst:hen root=UUID....:n tilalle root=/dev/sdb5 (tai mikä nyt onkaan oikea sinulla)

Muoks:

Minulla toimii näin.

Title Ubuntu
root (hd0,0)
kernel /boot/vmlinuz-2.6.24-19-generic root=/dev/sdb1 ro quiet splash
initrd /boot/initrd.img-2.6.24-19-generic
quiet

Jostain syystä device mappingin säätäminen ei vaikuttavan mihinkään. Jos nykäisen sisäisen levyn irti, sdb pitää vaihtaa sda:ksi, mutta hd pysyy tiukasti 0,0:na.

Tolla tavalla pystyn siis käynnistämään normaalisti sisäiseltä levyltä riippumatta onko usb-levy kiinni vai ei. Ja usb-levyn ollessa kiinni pystyn valitsemaan käynnistyykö sisäiseltä vai ulkoiselta. Ja molemmille oma käynnistyslatain.
« Viimeksi muokattu: 11.07.08 - klo:02.51 kirjoittanut jussike »

uggeli

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 351
    • Profiili
Vs: Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #8 : 12.07.08 - klo:17.08 »
KIITOS VASTAUKSISTA!

Pidin tuossa hieman luovaa taukoa "projektista", ja nyt testatessani sain toimimaan, laitan tarkemmat tiedot jahka ubuntu päivittynyt 8.04.1.
Eli itseläni toimi tuohon tyyliin, kuin jussike sanoikin, eli itselläni vastavat olivat:

title      Ubuntu 8.04.1, kernel 2.6.24-19-generic
root      (hd0,4)
kernel   /boot/vmlinuz-2.6.24-19-generic root=/dev/sdb5 ro quiet splash
initrd   /boot/initrd.img-2.6.24-19-generic

Tosin tuo päivitysprosessi ehdotti menu.lst:n päivittämistä ja olisi ajanut taas yli nämä arvot joilla käynnistyi, lisäsin sitten tuon uuden kernelin käsin valikkoon. Kummassakin tapauksessa olisi joutunut muokkaaman, mutta itse siis tein näinpäin, ja toimii.

Anyway kiitos tosiaan neuvoista, tuli paljon tietoa taas kun lähti säätämään itselleni erikoisempaa asennusratkaisua. :)
« Viimeksi muokattu: 12.07.08 - klo:22.42 kirjoittanut uggeli »
Linux: Be root
Windows: Reboot

jussike

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: [RATKAISTU] Asennus ulkoiselle kovolle => Grub ongelma
« Vastaus #9 : 12.07.08 - klo:23.32 »
hyvä jos oli apua :)