Kirjoittaja Aihe: Ubuntu lakkaa vastaamasta  (Luettu 15455 kertaa)

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Ubuntu lakkaa vastaamasta
« : 06.10.07 - klo:10.00 »
Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta ongelma ei tunnu ratkeavan.
Ongelma esiintyy siten, että ubuntu vaan lopettaa yht'äkkiä reagoimisen hiireen ja näppikseen.
Tätä tapahtuu epäsäännöllisin väliajoin, joten sen toistettavuuden ennakointi on vaikeaa ja tapahtuu eri tilanteista.
Vaihdoin Ubuntun tässä välissä toiseen koneeseen ja kopion Home-kansion/hakemiston sinne, kun ei kiinnostanut lähteä asentamaan kaikkea uusiksi ja vika seurasi myös toiseen koneeseen.
Vaikuttaa siltä, että täytyy varmaan Windowsmaisesti asentaa kaikki uusiksi, niin ehkä töksähtely lakkaa. Kun tyhjentää levyltä kaikki, niin usein se ongelmia aiheuttavakin poistuu tai ainakin luulin niin, mutta joku siirsi sen myös tähän koneeseen. Käytän tosin muutamia KDE:lle tarkoitettuja ohjelmia Gnomessa, mutta olen kuullut, että näin voi tehdä. Kokeilin kyllä KDE:äkin, mutten jaksanut säätää niin paljon, kun sen käyttäminen vaati. Mulla on muutakin tekemistä, kun säätää konetta.

Kun vika on päällä, ei Gnomen uudelleenkäynnistys Ctrl-Alt-Backspace yhdistelmällä (aina) toimi vaan ainoa tapa on buutata suoraan Kernel-komennolla Alt-SysReq-b
Työpöytä kyllä pyörii alla, eli kello käy ja jos on vaikka amaroK päällä, niin se soittaa musiikkia aivan kuten ennenkin, mutta hiiren "sohominen" tai näppäimistön näpyttely ei vaikuta mitenkään. Lukuun ottamatta noita Kernel komentoja.

Tätä on nyt jatkunut muutaman kuukauden ja on ärsyttävää, kun täytyy käynnistellä kaikki tietyt sovellukset uudelleen, kuten KNotify, Firestarter, Beryl manager, Glipper jne. Lisäksi KNotifierin uudelleenkäynnistys hukkaa kaikki asetetut muistutukset.

Nake

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 79
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #1 : 06.10.07 - klo:16.17 »
Sama ongelma oli  minullakin, kunnes poistin Flashin. 

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #2 : 06.10.07 - klo:16.35 »
Sama ongelma oli  minullakin, kunnes poistin Flashin. 

Taidanpa kokeilla tuota ensin!
Tosin "kaatuilu" tai miksi sitä voisi nimittää tapahtuu sen verran satunnaisesti, jottei välttämättä selviä heti, korjaantuiko se sillä.

RistoH

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #4 : 07.10.07 - klo:10.06 »
Kokeileppa vaikuttaako tämä: http://rudd-o.com/archives/2007/10/02/tales-from-responsivenessland-why-linux-feels-slow-and-how-to-fix-that/

r

Luin artikkelin läpi, mutta kuvittelisin, ettei kyse ole hitaudesta, koska olen joskus jättänyt koneen siihen tilaan nukkumaan käydessä ja herättyä kokeillut uudestaan samoin tuloksin. Koneella on ollut siinä välissä aikaa vähintään 6 tuntia  "kakuttaa" asiansa.
Joskus tosin herään yöllä siihen, että kiintolevy raksuttaa tuhottomasti, vaikka koneella ei tekisikään mitään, mutta luulen, että sitä tekee Simple Backup Suite.

Firefox on kyllä ohjelma, joka saa prosessorin käyttöaseteen ilmaisimen pomppaamaan 100%, mutta Firefoxissa on tiettyjä ominaisuuksia, jonka vuoksi ei netti surffailu ilman niitä juuri kiinnosta, mutta prosessorin kuormitus putoaa heti, kun pienentää Firefoxin ikkunan, Yleisimmin "töksähdys" tulee jotain muuta ohjelmaa käytettäessä.

(Minulle on jäänyt päähän vanhoja termejä, kuten kiintolevy. Olen yrittänyt päästä eroon Winsu-nimestä, koska sitä ei tunnistaisi kukaan! :P )

RistoH

audi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1124
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #5 : 07.10.07 - klo:16.28 »
Ongelma esiintyy siten, että ubuntu vaan lopettaa yht'äkkiä reagoimisen hiireen ja näppikseen. Tätä tapahtuu epäsäännöllisin väliajoin, joten sen toistettavuuden ennakointi on vaikeaa ja tapahtuu eri tilanteista.

Käynnistäessäni koneen uudelleen, pääsen kirjautumisikkunaan niin näppäimistö eikä hiiri reagoi. Ratkaisu on bt-palikan irroitus.

Löytyi bugi:
Koodia: [Valitse]
var/log/messagesBUG: at drivers/hid/hid-core.c:780 implement
Tämä ei ole minun koneeni, sama näppäimistö kuitenkin. Luultavasti itselläni on myös ko. bugi tai bluetoothin pitäisi käynnistyä aikaisemmin.

Muokkaus: Tarkennus koneesta.

« Viimeksi muokattu: 07.10.07 - klo:18.04 kirjoittanut audi »
Mozillazine

A1398 ym romua,  macOS 10.13
Linux Mint 18, Mate

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #6 : 07.10.07 - klo:17.26 »
Ongelma esiintyy siten, että ubuntu vaan lopettaa yht'äkkiä reagoimisen hiireen ja näppikseen. Tätä tapahtuu epäsäännöllisin väliajoin, joten sen toistettavuuden ennakointi on vaikeaa ja tapahtuu eri tilanteista.

Käynnistäessäni koneen uudelleen, pääsen kirjautumisikkunaan niin näppäimistö eikä hiiri reagoi. Ratkaisu on bt-palikan irroitus.

Löytyi bugi:
Koodia: [Valitse]
var/log/messagesBUG: at drivers/hid/hid-core.c:780 implement

Näppäimistö ja hiiri on kyllä langaton, Logitechin MX 3000, mutta se on kytketty PS2-portteihin. Lisäksi KERNEL-komennot menevät silti läpi, ettei kone nyt ihan vastaamattomaksi rupea.

Kallistuisin mielellään tuohon arvioon noiden piilotiedostojen johonkin bugiin. Täytyy lähiaikoina pistää siivouspäivät. Tosin tuli myös ohje, jolla päivitetään Uusi Ubuntu 7.10. Ei tosin taida olla suomenkielistä versiota vielä.

RistoH

UbunTux

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2046
  • KubunTux
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #7 : 09.10.07 - klo:19.25 »
Alkaa meikäläisenkin  käämit jo tässä asiassa palaa  >:(
+4 buuttia päivässä välillä parin minuutin välein. Alkaa tuntua siltä, että sellainen kohtuu  vanha ati olisi ollut parempi valinta 3D sujuu sentään jotenkin suljetuilla ja avoimilla ajureilla ilman tommoisia jäätymisiä. Nv ajurikin tuota tekee. Googlettelin tätä asiaa ja noita tapauksia gutsyyn liittyen löytyy lisääkin. Sama juttu Siduxissa tosin ne nyt ovat aika samalla viivalla ohjelmiston kanssa Gutsyn kanssa, mutta PCLosissa en tuota havainnut. Taitaa X:n vakaus ajaa jo muiden mieltymysten edelle  :-\
Tämmöistä se näillä suljetuilla ajureilla kai sitten on. Yrittelin kyllä kalastella jotain virheilmoituksia ilman tulosta.

Niin ohjain on asus nvidia 7600 GS silent  256Mt 64 bittisellä ajurilla (32 bittisellä feistyllä meni vielä huonommin: näkymätön kursori vähän väliä). En suosittele  ;)
KDE neon
Uudempaa KDE:tä Ubuntulla

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #8 : 09.10.07 - klo:19.32 »

Tässä koneessa on joku ikivanha ATI, en muista tyyppiä, mutta kone on 1,6 GHz:n kone joita ei varmaan ole ollut kuin joskus vuosituhannen vaihteessa, joten ihan uusimmasta näytönohjaimesta ei ole kyse.
Hiiri kyllä pyörii näyttöruudulla, mutta sen klikkailu ei tuota mitään tulosta.

Systeemin vakaudesta puheen ollen tuntuu siltä, että ollaan pitkälti samoilla linjoilla.

RistoH

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #9 : 10.10.07 - klo:18.38 »
Jaa...vuosituhannen vaihteesta? Tämä mitä käytän on (kannettava) vuodelta 03-04 (en muista kumpi) ja tässä on 1,6 GHz AMD Athlon XP Mobile 3000+. Tiedän pari konetta vuosituhannen vaihteesta 500 MHz P3 (ei silti varmaan kaikkein nopeimpia silloin).
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #10 : 10.10.07 - klo:18.55 »
Jaa...vuosituhannen vaihteesta? Tämä mitä käytän on (kannettava) vuodelta 03-04 (en muista kumpi) ja tässä on 1,6 GHz AMD Athlon XP Mobile 3000+. Tiedän pari konetta vuosituhannen vaihteesta 500 MHz P3 (ei silti varmaan kaikkein nopeimpia silloin).

Tää on kaverini vanha kone. Windows-koneeni on 2,4GHz:n ja se on vuodelta 2003, joten sen perusteella epäilin 1,6:n olevan vanhempi! :P

Jatkaakseni näistä Ubuntun "hienouksista", niin sitkeistä viritysyrityksistä huolimatta tämän koneen jaot eivät näy Windows-koneessa, mutta toisin päin näkyy. Siihen on nyt kokeiltu kaikki netistä löytyneet konstit, joita olen ennättänyt ja jaksanut etsiä.

Kun päivä kuluu työmaalla, niin sen jälkeen ei ole hirveää intoa säätää näitä paskoja ja viikonloput on tarkoitettu rentoutumista varten, niin ei ole intoa. Eikä muutenkaan enää 17 vuoden käyttämisen jälkeen ole kauheaa säätämisintoa. Koneet saisi toimia tässä vaiheessa niin kuin ilman säätöä. Tuunauspuoli saisi jäädä nuoremmille, kuten autojenkin kanssa. Jotain pientä jaksaa vielä tehdä, mutta isommat alkaa käydä rasitteeksi. En ole enää vuosiin kasaillut tuttavillekaan koneita. Viimeisen omanikin ostin valmiiksi kasattuna.

RistoH

eliasj

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4075
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #11 : 10.10.07 - klo:20.34 »
Tosin tuli myös ohje, jolla päivitetään Uusi Ubuntu 7.10. Ei tosin taida olla suomenkielistä versiota vielä.
Kyllä saa suomen kielen tuen tuohon uusimpaankin Ubuntuun.
alias vililikku

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #12 : 10.10.07 - klo:21.25 »
Tosin tuli myös ohje, jolla päivitetään Uusi Ubuntu 7.10. Ei tosin taida olla suomenkielistä versiota vielä.
Kyllä saa suomen kielen tuen tuohon uusimpaankin Ubuntuun.

Juuri yllä päästiin kehumaan miten buginen se on! Taidan odotella vähän, kunhan alkaa kuulua enemmän kommentteja ja muistan liittää oikean alueen mukaan minulle tuleviin muistutuksiin, koska muuten jää alueet lukematta!

Sitä, onko alkuperäinen asia ratkennut, ei tiedä vielä, kahdesta syystä. Rämpytin on ollut nyt ihmeen toimiva, mutta kun ennätän kirjoittamaan tämän, niin heti aamulla on tiltissä, kun en sammuttele näitä myllyjä.

Ensimmäisellä tulevalla tiltillä katoaa kaikki pisteellä alkavat jutut Home-kansiosta Mozillaa tai Firefoxia lukuunottamatta, kumpi siellä nyt sattuu olemaan!

WinAmpille on muuten olemassa ClockAmp-niminen herätyskello. AmaroKiin en ole löytänyt mistään vastaavaa yhtä helppokäyttöistä! Ottaa päähän kun joutuu heräämään kelloradioon, kun tietokoneessa on kello, joka pitäisi pysyä vielä NTP-palvelimen kanssa ajassa ja musiikkisoitin, mutta niiden yhdistäminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä. Tosin tietysti sitten eräänä aamuna kone on tiltissä, eikä herätystä tapahdu, mutta se vaara on olemassa muissakin kellosovelluksissa.

RistoH

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #13 : 11.10.07 - klo:07.55 »
WinAmpille on muuten olemassa ClockAmp-niminen herätyskello. AmaroKiin en ole löytänyt mistään vastaavaa yhtä helppokäyttöistä! Ottaa päähän kun joutuu heräämään kelloradioon, kun tietokoneessa on kello, joka pitäisi pysyä vielä NTP-palvelimen kanssa ajassa ja musiikkisoitin, mutta niiden yhdistäminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä. Tosin tietysti sitten eräänä aamuna kone on tiltissä, eikä herätystä tapahdu, mutta se vaara on olemassa muissakin kellosovelluksissa.

Tutkippa sellaiset jutut kuin dcop ja cron ;)

r
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #14 : 11.10.07 - klo:18.27 »
Jaa...vuosituhannen vaihteesta? Tämä mitä käytän on (kannettava) vuodelta 03-04 (en muista kumpi) ja tässä on 1,6 GHz AMD Athlon XP Mobile 3000+. Tiedän pari konetta vuosituhannen vaihteesta 500 MHz P3 (ei silti varmaan kaikkein nopeimpia silloin).

Tää on kaverini vanha kone. Windows-koneeni on 2,4GHz:n ja se on vuodelta 2003, joten sen perusteella epäilin 1,6:n olevan vanhempi! :P

Jaa... mahtaako niissä olla minkä merkkiset ja malliset prossut. Nimittäin AMD:llä aikaisemmin oli pienemmät kellot kuin Intelillä, tosin nyt tilanne taitaa olla päinvastoin.
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

Petri Järvisalo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 579
    • Profiili
    • Kotisivut
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #15 : 11.10.07 - klo:18.50 »
jos boottaat koneen niin sysrq-b ei ole oikea tapa sitä tehdä. sysrq + s + u + b boottaa turvallisesti koneen.

Mutta voit päästä helpommalla painamalla sysrq + k
pika-apu.
Lisää [ratkaistu] ketjun ensimmäisen viestin otsikkoon, kun ongelma on ratkennut.

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #16 : 11.10.07 - klo:22.18 »
Jaa...vuosituhannen vaihteesta? Tämä mitä käytän on (kannettava) vuodelta 03-04 (en muista kumpi) ja tässä on 1,6 GHz AMD Athlon XP Mobile 3000+. Tiedän pari konetta vuosituhannen vaihteesta 500 MHz P3 (ei silti varmaan kaikkein nopeimpia silloin).

Tää on kaverini vanha kone. Windows-koneeni on 2,4GHz:n ja se on vuodelta 2003, joten sen perusteella epäilin 1,6:n olevan vanhempi! :P

Jaa... mahtaako niissä olla minkä merkkiset ja malliset prossut. Nimittäin AMD:llä aikaisemmin oli pienemmät kellot kuin Intelillä, tosin nyt tilanne taitaa olla päinvastoin.

Taitaa olla joku AMD! (Kai) No, joka tapauksessa ei ole ihan eilen ostettu kone! :P

RistoH

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #17 : 11.10.07 - klo:22.24 »
jos boottaat koneen niin sysrq-b ei ole oikea tapa sitä tehdä. sysrq + s + u + b boottaa turvallisesti koneen.

Mutta voit päästä helpommalla painamalla sysrq + k
pika-apu.

Joo, luin jostain englanninkielisestä ohjeesta noita komentoja ja osa niiden merkityksestä meni pari senttiä yli pääkopasta!

Nyt kun vielä jossain olisi joku ominaisuus, että saisi käynnistymään nuo samat ohjelmat takaisin, jotka oli käynnissä ennen mokomaa buuttailua ja jäämään muistiin nuo KOrganizerin muistutukset.

RistoH

RistoH

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #18 : 11.10.07 - klo:22.26 »
WinAmpille on muuten olemassa ClockAmp-niminen herätyskello. AmaroKiin en ole löytänyt mistään vastaavaa yhtä helppokäyttöistä! Ottaa päähän kun joutuu heräämään kelloradioon, kun tietokoneessa on kello, joka pitäisi pysyä vielä NTP-palvelimen kanssa ajassa ja musiikkisoitin, mutta niiden yhdistäminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä. Tosin tietysti sitten eräänä aamuna kone on tiltissä, eikä herätystä tapahdu, mutta se vaara on olemassa muissakin kellosovelluksissa.

Tutkippa sellaiset jutut kuin dcop ja cron ;)

r

Croniin tutustuin kerran ja laitoin sinne jotain aikoja ja AmaroKissa on joku lisäosa, jolla niiden pitäisi toimia (kai) mutta taisi olla liikaa liikkuvia osia, kun en saanut toimimaan.

RistoH

Frank

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 76
    • Profiili
    • Atk-Kurssit.fi
Vs: Ubuntu lakkaa vastaamasta
« Vastaus #19 : 12.10.07 - klo:08.22 »
Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta ongelma ei tunnu ratkeavan.
Ongelma esiintyy siten, että ubuntu vaan lopettaa yht'äkkiä reagoimisen hiireen ja näppikseen.
Tätä tapahtuu epäsäännöllisin väliajoin, joten sen toistettavuuden ennakointi on vaikeaa ja tapahtuu eri tilanteista.

Juuri tästä kirjoitin jokin aika jonnekin ja kaipasin neuvoa.

Kun vika on päällä, ei Gnomen uudelleenkäynnistys Ctrl-Alt-Backspace yhdistelmällä (aina) toimi vaan ainoa tapa on buutata suoraan Kernel-komennolla Alt-SysReq-b

Juuri tätä tietoa kaipasin, että mitä tehdä, jos kone menee jumiin.

Kiitos ainakin tästä

Työpöytä kyllä pyörii alla, eli kello käy ja jos on vaikka amaroK päällä, niin se soittaa musiikkia aivan kuten ennenkin, mutta hiiren "sohominen" tai näppäimistön näpyttely ei vaikuta mitenkään. Lukuun ottamatta noita Kernel komentoja.

Tätä on nyt jatkunut muutaman kuukauden ja on ärsyttävää, kun täytyy käynnistellä kaikki tietyt sovellukset uudelleen, kuten KNotify, Firestarter, Beryl manager, Glipper jne. Lisäksi KNotifierin uudelleenkäynnistys hukkaa kaikki asetetut muistutukset.

Hmmm... Itse olen aina joutunut vetämään koneen täysin alas virtanapista.
 >:(