Kirjoittaja Aihe: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?  (Luettu 15795 kertaa)

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Moi. Avaanpa tässä nyt ihan vain alustavasti ketjun, jos ihmisillä olisi kiinnostusta tapaamisiin mahdollisesti eri puolilla Suomea Ubuntu 7.04:n julkaisun yhteydessä eli huhtikuun 19. päivän tienoilla.

Ajattelin tähän ketjuun lähinnä pk-seutua näin alustavasti, mutta jos viestiketju ei ruuhkaannu pahasti niin pidetään ihan yleisenä ketjuna, eli voi ehdottaa tapaamista millä tahansa paikkakunnalla (voin esim. päivittää tähän ensimmäiseen viestiin sovittuja tapaamisia, tai sitten linkata toisiin viestiketjuihin jne.)

#ubuntu-fi (freenode), #ubuntu.fi, ja #kubuntu-fi (freenode) -IRC-kanavilla on sekalaisesti ollut ideoita, katsotaan jos jotain konkretisoituu. Kysyntää olisi sekä yleiselle paikalle jossa nähdä, että esim. myöhemmin illalla varttuneemmalle porukalle mahdollisesti jokin ravintola tms. kiinnostuksen mukaan. Yksi idea oli saada esim. sopiva pieni tila käyttöön vaikkapa yliopistolta ja tavata + asennella uutta Ubuntua.

Nyt kun Ubuntu Suomen tiimitkin alkavat muodostua, niin niidenkin merkeissä voisi tavata. Kaikki on mahdollista kunhan joku organisoi hieman :) Myös IRCissä ym. voi sopia asioista, ja ilmoitella täällä mitä tapahtuu missäkin.

Tm_T

  • Käyttäjä / tiedottaja
  • Viestejä: 35
    • Profiili
    • Ubuntu Suomi
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #1 : 22.03.07 - klo:23.05 »
Asian tiimoilta on avattu IRC-kanava, #ubuntu.fi-miitti @ IRCnet

Itse toivoisin että mahdollisimman moni lähtisi innolla mukaan, enkä näkisi pahaksi muidenkin Linuxistien ja asiasta kiinnostuneiden kuin Ubuntukäyttäjien läsnäoloa.

ps. onpas veikeä tapa kommunikoida tämä foorumi :O
Kulkee myös nimellä Jussi Kekkonen, on Ubuntu Suomen yhteyshenkilö, Ubuntu, Kubuntu- ja KDE aktiivi, omituinen höpöttäjä.

Jouni Karlsson

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 188
    • Profiili
    • G+
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #2 : 23.03.07 - klo:01.56 »
Kerava voisi sopia ainakin kulkuyhteyksien perusteella miittipaikaksi. Ihan rautatieaseman lähettyvillä on vuokrattava nuorisotila Areena. http://www.kerava.fi/nuoriso_areena.asp

Itse en laitosta ulkopaikkakuntalaisena tunne, mutta jos löytyisi keravalaisia kommentoimaan tilan sopivuutta käyttöön?

- N
--- Jep ---

Heikki Mäntysaari

  • Käyttäjä / tiedottaja
  • Viestejä: 377
    • Profiili
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #3 : 25.03.07 - klo:23.40 »
[23:37:39] Tm_T [^tm_travol@tm-travolta.net] has changed topic to "http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=9112 | julkistamistilaisuus & käyttäjätapaaminen alustavasti Helsingissä lauantaina 21.4. klo 13-16"

Paikka on siis jo varattu. Itse en ole varma siitä, pääsenkö osallistumaan, mutta päivittelenpä tietoa tänne tuolta #ubuntu.fi-miitti-kanavalta (@ IRCNet).
Suomenkielinen Linux-wiki: Linux.fi - katso myös http://linux.fi/foorumi

Jouni Karlsson

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 188
    • Profiili
    • G+
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #4 : 27.03.07 - klo:20.36 »
Kuvaa tiloista nähtävissä: http://nakkel.pp.fi/images/?category=Ubumiit

- N
--- Jep ---

samitheberber

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 15
    • Profiili
    • Sami Saada
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #5 : 29.03.07 - klo:08.49 »
Toi menee hieman päälle FLUGin kokouksen kanssa, mutta voisin tulla paikalle piipahtamaan.
samitheberber was here...

Jouni Karlsson

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 188
    • Profiili
    • G+
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #6 : 05.04.07 - klo:00.08 »
Jospa pientä päivitystä tänne.

Eli pitopaikaksi on varmistunut Helsinki, mannerheimintie 76, Suomen Yrittäjien tilat ja ajankohdaksi 21.4. klo 13-16.

Ubuntun 7.04 version julkistamisen lisäksi otetaan mielellään vastaan muitankin mahdollisia ohjelmanumeroita ja temppuja.
Alustavasti on ollut puhetta Ubuntun demottamisesta esim. Windowsin korvaajana (esitellään ouppen/Linux-versioita yleisimmistä Windows maailman softista) tahi Ubuntun toimivuutta PVR käytössä. Yhtään tekijää ei kuitenkaan näille vielä ole, joten vapaaehtoiset käsi ylös tai lisää ideoita myllyyn. :)

- N

--- Jep ---

Toni Alenius

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1506
    • Profiili
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #7 : 05.04.07 - klo:11.17 »
Asian tiimoilta on avattu IRC-kanava, #ubuntu.fi-miitti @ IRCnet

Itse toivoisin että mahdollisimman moni lähtisi innolla mukaan, enkä näkisi pahaksi muidenkin Linuxistien ja asiasta kiinnostuneiden kuin Ubuntukäyttäjien läsnäoloa.

ps. onpas veikeä tapa kommunikoida tämä foorumi :O
Minä saatan vaikka tullakin, jos saan joltakulta kyydin Riihimäkeen, sieltä sitten junalla Hälsninkiin.
Ubuntu 20.04.06 LTS
16 GB DDR3
Intel® Core™ i5 CPU 760 @ 2.80GHz × 4
GeForce GT 730 2GB
480 GB SSD

E.K.Virtanen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 736
    • Profiili
    • Sähköaivoilua
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #8 : 06.04.07 - klo:14.10 »
En pääse koska paikkakunnan vaihto menossa.
Ajattelin kuitenkin että kun minulla on tuollainen XP oem cd tuossa joka on suhteellisen hyödytön tässä vaiheessa kun kone jo vaihtunut parikin kertaa sen ensi asennuksen jälkeen, niin postittaa tuon cd:n takaisin redmontiin.

Pitäisiköhän odotella sen aikaa että saa feistyn levykkeen ja postittaa sellainen yksi mukana? :D

Ryppy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 837
    • Profiili
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #9 : 06.04.07 - klo:21.42 »
En pääse koska paikkakunnan vaihto menossa.
Ajattelin kuitenkin että kun minulla on tuollainen XP oem cd tuossa joka on suhteellisen hyödytön tässä vaiheessa kun kone jo vaihtunut parikin kertaa sen ensi asennuksen jälkeen, niin postittaa tuon cd:n takaisin redmontiin.

Pitäisiköhän odotella sen aikaa että saa feistyn levykkeen ja postittaa sellainen yksi mukana? :D


Ovat varmaan testailleet Feistyä jo jonkin aikaa...  Jos saisivat muutaman miljuunan omia käyttiksiä
takaisin päin, voisi housut alkaa tutisemaan  ;D
Poistuu taka vasemmalle - - -

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #10 : 10.04.07 - klo:10.37 »
Laitoin tästä Helsingin tapahtumasta nyt myös tekeillä olevaan lehdistötiedotteeseen maininnan, kuten oli puhetta IRC:ssä.

Otto

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 32
    • Profiili
    • FSFE.org
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #11 : 10.04.07 - klo:21.35 »

Eli pitopaikaksi on varmistunut Helsinki, mannerheimintie 76, Suomen Yrittäjien tilat ja ajankohdaksi 21.4. klo 13-16.

Ubuntun 7.04 version julkistamisen lisäksi otetaan mielellään vastaan muitankin mahdollisia ohjelmanumeroita ja temppuja.


Meillä olisi myös varaus kahvila Soihtuun (http://www.soihtu.org/tapahtumat). Sielläkin on videotykki, mutta tila on pienempi. Toisaalta varaus on pidemmäksi aikaa ja Soihtu on enemmän keskustassa.

Mitä mieltä olette, kannattaako pitää kaksi tilaisuutta vai keskittää kaikki resurssit yhteen tilaisuuteen? Linux-tuki.fi:n puolesta voisimme tuoda tilaisuuteen esim 3D-työpöytä/Beryl-demon videotykillä, Ubuntu 7.04 -CD-levyjä sekä painettuja Ubuntu-käyttäjän pikaoppaita.

Voiko tuon Suomen Yrittäjät -tilan varata pidemmäksi aikaa, esim kello 18 asti?

Lehdistötiedotteessa olisi hyvä julkaista yksi osoite, josta yleisö ja toimittajat voivat käydä hakemassa markkinointimateriaalia ja Ubuntu CD-levyjä.

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #12 : 10.04.07 - klo:22.14 »
Meillä olisi myös varaus kahvila Soihtuun (http://www.soihtu.org/tapahtumat). Sielläkin on videotykki, mutta tila on pienempi. Toisaalta varaus on pidemmäksi aikaa ja Soihtu on enemmän keskustassa.

Mitä mieltä olette, kannattaako pitää kaksi tilaisuutta vai keskittää kaikki resurssit yhteen tilaisuuteen? Linux-tuki.fi:n puolesta voisimme tuoda tilaisuuteen esim 3D-työpöytä/Beryl-demon videotykillä, Ubuntu 7.04 -CD-levyjä sekä painettuja Ubuntu-käyttäjän pikaoppaita.

Äkkiseltään tuntuu vähän hassulta pitää kaksi tilaisuutta, varsinkin jos ne on jotenkin 'kilpailevia' eikä yhtä tapahtumaa/tilaisuutta joka on vain fyysisesti kahdessa paikassa (tai useammassakin paikassa, ympäri Suomea) mahdollisimmaan suuren maantieteellisen kattavuuden aikaansaamiseksi. Soihtu ja Yrittäjien talo on kuitenkin varsin lähekkäin niin en kahdesta tilaisuudesta hyötyä näkisi. Beryl-demo on tietysti plussaa ja näyttämisen arvoinen kuten myös esim. Openoffice Voikolla, Firefox jne..

Itse istun aamun tentissä mutta kunhan siitä toivun, lienen maisemissa, todennäköisemmin tuolla yrittäjien talolla.


r
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

juminy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 500
    • Profiili
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #13 : 10.04.07 - klo:22.42 »
Mitä mieltä olette, kannattaako pitää kaksi tilaisuutta vai keskittää kaikki resurssit yhteen tilaisuuteen?

Asiahan ei minulle kuulu, mutta jos teillä on kerran jo tila varattuna, niin miksipä ei voisi aloittaa tuolla yrittäjien tiloissa 13-16 ja jatkaa Soihdussa siitä eteenpäin? Jotta ei menisi kummatkaan järjestelyt hukkaan jne. Toki teilläkin taisi olla 13 eteenpäin alkup. suunnitelma...   en kuitenkaan usko niin valtavaan ryntäykseen, että kahta paikkaa tarvitsisi... en tosin tarkistanut tilojen vetoisuuksiakaan.

Itse en ole ennen viittä missään nimessä liikkeellä.
« Viimeksi muokattu: 10.04.07 - klo:22.47 kirjoittanut Jussi Nykänen »

Jouni Karlsson

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 188
    • Profiili
    • G+
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #14 : 13.04.07 - klo:01.47 »
Lainaus
Mitä mieltä olette, kannattaako pitää kaksi tilaisuutta vai keskittää kaikki resurssit yhteen tilaisuuteen?

Taitaa olla huono pitää kahta tilaisuutta samaan aikaan, eli jos vaan mergataan nuo ja tapellan siitä sijainnista ja ajasta enemmän? :)
Varausta voin kokeilla venyttää vielä, vaikka tavotteeksi tuon 20 ja viimekädessä se 18.

Lainaus
Linux-tuki.fi:n puolesta voisimme tuoda tilaisuuteen esim 3D-työpöytä/Beryl-demon videotykillä, Ubuntu 7.04 -CD-levyjä sekä painettuja Ubuntu-käyttäjän pikaoppaita.

Kaikki tuo tervetullutta.


Lainaus
en tosin tarkistanut tilojen vetoisuuksiakaan

Yrittäjien tilojen vetoisuus on karkeasti arvioitu änkemällä sinne kerralla noin 70 istumapaikkaa.
Lisäksi kerroksen aula on käytettävissä myös joten tilat eivät heti lopu kesken vaikka hiukan enemmän väkeä paikalle saapuisikin. Sopu sijaa tekee ja seisoen sillipurkissa kavereita tavataan.

Tuon kaffepaikan etuja ainakin on mahdollisuus vaihtaa rahaa naposteltavaan ja juotavaan(?). :)


Lisää ideoita tänne rohkeasti vaan niin saadaan ikimuistoinen elämys aikaan.

- N
--- Jep ---

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #15 : 13.04.07 - klo:10.50 »
Yrittäjien tilojen vetoisuus on karkeasti arvioitu änkemällä sinne kerralla noin 70 istumapaikkaa.

Tuo on sen verran iso etu, että näkisin että päätilaisuus kannattaisi pitää tuolla, kun siitä on nyt jo tiedotettukin. Kahvila Soihtu kuulostaisi hyvältä yhdeltä jatkopaikalta vaikka jo klo. 16 eteenpäinkin, tai sitten myöhemmin - silloin ei enää tarvita niin suurta tilaa koska melko varmasti porukka on aika lailla Ubuntun käyttäjätapaamiseen tullutta väkeä, ei muuta yleisöä.

Olisi todella hienoa, jos Sangesta löytyy lisäohjelman järjestäjää tapahtumaan, vaikkapa juuri Beryl-demoa. CD-levyjen jakoa on jo ideoitukin, eli kun Ubuntu 7.04:n virallinen CD-levykuva julkaistaan niin sitä sitten poltetaan ja jaetaan. Vai oliko Sangella aikeissa jakaa omilla mainoksilla varustettua versiota virallisen sijaan? Samapa tuo jos asian merkitsee jotenkin.

Yksi esille tullut idea on paneeli, johon valmisteltaisiin muutama kysymys ja esim. 4 ihmistä vastaamaan / keskustelemaan.

juminy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 500
    • Profiili
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #16 : 13.04.07 - klo:11.13 »
Yksi esille tullut idea on paneeli, johon valmisteltaisiin muutama kysymys ja esim. 4 ihmistä vastaamaan / keskustelemaan.

Olisikohan kenellakaan innostusta vaikka aanittamaan tai videokuvaamaan mahdollista paneelia ja muutakin tapahtumaa?

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #17 : 13.04.07 - klo:11.43 »
Kuulostaa hyvältä ajatukselta jos 'varsinainen' tilaisuus olisi avarammissa yrittäjien tiloissa ja jatkot tms. sitten esim. soihdussa. Tyhmää pitää kahta tilaisuutta samanaikaisesti sotkemassa ihmisiä ja kilpailemassa keskenään - keskittämisessä on etunsa (no, pakko myöntää että samaa tuumin ubuntu-fi.org ja ubuntu.fi - saittien kanssa..)..

Mitä tuumii Sange?


r
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Jouni Karlsson

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 188
    • Profiili
    • G+
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #18 : 14.04.07 - klo:01.10 »
Olisikohan kenellakaan innostusta vaikka aanittamaan tai videokuvaamaan mahdollista paneelia ja muutakin tapahtumaa?

Meinaan ottaa kovalevyllisen videokameran mukaan. Suomen Yrittäjistä voin kysellä HD-kameran perään vielä. :)

- N
--- Jep ---

Otto

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 32
    • Profiili
    • FSFE.org
Vs: Ubuntu 7.04:n julkistuksen yhteydessä tapaamisia?
« Vastaus #19 : 14.04.07 - klo:10.41 »
Kuulostaa hyvältä ajatukselta jos 'varsinainen' tilaisuus olisi avarammissa yrittäjien tiloissa ja jatkot tms. sitten esim. soihdussa. Tyhmää pitää kahta tilaisuutta samanaikaisesti sotkemassa ihmisiä ja kilpailemassa keskenään - keskittämisessä on etunsa (no, pakko myöntää että samaa tuumin ubuntu-fi.org ja ubuntu.fi - saittien kanssa..)..

Tämä olisi varmati paras järjestely:

lauantaina 21.4.
13-16 Julkistaminen ja esittelyä/esitelmiä Suomen Yrittäjien tiloissa
16-20 Vapaamuotoista kanssakäymistä sekä install-fest käyvijöiden kannettaviin tietokoneisiin kahvila Soihdussa

Niko Lewman on lupautunut pitämään "esitelmän" 3D-työpöydästä ja muista Feistyn herkuista Suomen Yrittäjien tiloissa. Ketäs muita haluaisi esitellä jotain videotykillä yleisön edessä?

Itse tuon paikalle kasan vastapainettuja pikaoppaitamme sekä pienen määrän Feity-CD:itä. Soihdussa meillä on WLAN ja verkkopiuhoja asennuspuuhia varten. Vieraiden on itse tuotava kannettavansa paikalle, tai jos on pöytäkone, niin siihen pitää tuoda oma näyttö mukana.

Soihtu on kahvila, joten siellä on myös tarjoilua edulliseen hintaan.

Miltä kuulostaa? Lähdetäänkö tälläisellä suunnitelmalla liikenteeseen ja tiedotetaanko siitä lehdistötiedotteessa?