Kirjoittaja Aihe: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570  (Luettu 3334 kertaa)

Eliask

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« : 31.03.20 - klo:13.38 »
Läppärini on jäätyillyt viime kuukausina häiritsevän paljon. Vaikka ongelmat eivät estä tietokoneen käyttöä, ne ovat kiusallisia. Jäätyilyt voisi jakaa kolmeen tyyppiin:
  • Pahimmillaan koko kone on jumiutunut siten, etteivät näppäimistö ja kosketuslevy ole reagoineet. Näin on käynyt ainakin kahdesti. Molemmilla kerroilla olen katsonut Yle Areenaa ja koneen jumiuduttua se on jäänyt toistamaan "luupilla" muutaman sekunnin mittaista kohtaa ohjelmasta. Viimeisimmällä kerralla odotin varmaan tunnin eikä kone saanut selviteltyä itseään. Näyttö pysyi päällä ja kuva näkyi, mutta se ei jäänyt pyörimään äänen tahdissa.
  • Ehkä kerran pari viikossa näppäimistö tai kosketuslevy jumiutuu. Yleensä tämä on ratkennut käymällä virtuaalikonsolissa.
  • Käytännössä päivittäin tapahtuu seuraavaa:
    • Kasvatan äänenvoimakkuutta läppärin omalta näppäimistöltä yhden pykälän, mutta voimakkuus menee täysille. Ikään kuin jokin jumiutuisi hetkeksi ja painallus tulkittaisiin pidemmäksi.
    • Kuuntelen jotain, hiiren osoitin on soittimen toisto/tauko -painikkeella, sammutan näytön taustavalon kirkkaudensäätöpainikkeista (en tiedä veisikö päällä oleva näyttö paljon virtaa, mutta teen kuitenkin näin) ja soitin lähtee päälle vaikka se oli alun perin tauolla.

Mistä ihmeestä nämä voivat johtua?

Koodia: [Valitse]
System:
  Host: elias-pc Kernel: 4.19.113-1-MANJARO x86_64 bits: 64
  Desktop: Xfce 4.14.2 Distro: Manjaro Linux
Machine:
  Type: Laptop System: LENOVO product: 20H500CAMX v: ThinkPad E570
  serial: <filter>
  Mobo: LENOVO model: 20H500CAMX v: SDK0J40709 WIN serial: <filter>
  UEFI [Legacy]: LENOVO v: R0DET85W (1.85 ) date: 08/23/2017
Battery:
  ID-1: BAT0 charge: 17.3 Wh condition: 28.3/41.8 Wh (68%)
CPU:
  Topology: Dual Core model: Intel Core i5-7200U bits: 64 type: MT MCP
  L2 cache: 3072 KiB
  Speed: 800 MHz min/max: 400/3100 MHz Core speeds (MHz): 1: 800 2: 800
  3: 800 4: 800
Graphics:
  Device-1: Intel HD Graphics 620 driver: i915 v: kernel
  Device-2: NVIDIA GM108M [GeForce 940MX] driver: nouveau v: kernel
  Display: x11 server: X.Org 1.20.7 driver: intel resolution: 1920x1080~60Hz
  OpenGL: renderer: Mesa DRI Intel HD Graphics 620 (Kaby Lake GT2)
  v: 4.6 Mesa 19.3.5
Audio:
  Device-1: Intel Sunrise Point-LP HD Audio driver: snd_hda_intel
  Sound Server: ALSA v: k4.19.113-1-MANJARO
Network:
  Device-1: Realtek RTL8111/8168/8411 PCI Express Gigabit Ethernet
  driver: r8168
  IF: enp4s0 state: up speed: 1000 Mbps duplex: full mac: <filter>
  Device-2: Qualcomm Atheros QCA9377 802.11ac Wireless Network Adapter
  driver: ath10k_pci
  IF: wlp5s0 state: up mac: <filter>
  Device-3: Qualcomm Atheros type: USB driver: btusb
Drives:
  Local Storage: total: 1.14 TiB used: 111.77 GiB (9.6%)
  ID-1: /dev/nvme0n1 vendor: Intel model: SSDPEKKF256G7L size: 238.47 GiB
  ID-2: /dev/sda vendor: Seagate model: ST1000LM014-SSHD-8GB
  size: 931.51 GiB
Partition:
  ID-1: / size: 138.45 GiB used: 111.77 GiB (80.7%) fs: ext4
  dev: /dev/nvme0n1p3
  ID-2: swap-1 size: 15.62 GiB used: 0 KiB (0.0%) fs: swap
  dev: /dev/nvme0n1p4
Sensors:
  System Temperatures: cpu: 40.0 C mobo: N/A
  Fan Speeds (RPM): cpu: 0
Info:
  Processes: 159 Uptime: 39m Memory: 7.26 GiB used: 1.56 GiB (21.5%)
  Shell: bash inxi: 3.0.37

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #1 : 31.03.20 - klo:13.45 »
Graphics:
  Device-1: Intel HD Graphics 620 driver: i915 v: kernel
  Device-2: NVIDIA GM108M [GeForce 940MX] driver: nouveau v: kernel

Koneessa on Intel+Nvidia -hybridigrafiikka, ja käytössä on avoin Nouveau-ajuri. Kannattaa kokeilla sen sijaan Nvidian suljettua ajuria tai kytkeä Nvidian näytönohjain kokonaan pois käytöstä, jos se onnistuu bios-asetuksella.

Eliask

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #2 : 31.03.20 - klo:15.32 »
Yritin asentaa suljettua ajuria tämän ja tämän ohjeen avulla. Sainkin asennettua sen ainakin inxi-komennon tulosteen perusteella, mutta en saanut työpöytää käynnistymään. Siispä poistin sen ja asensin tilalle vapaan ajurin. Tällä hetkellä ajuri ei näyttäisi olevan Nouveau, mutta onkohan tilanne yhtään parempi?
Koodia: [Valitse]
[elias@elias-pc ~]$ inxi -G
Graphics:
  Device-1: Intel HD Graphics 620 driver: i915 v: kernel
  Device-2: NVIDIA GM108M [GeForce 940MX] driver: nvidia v: 440.64
  Display: server: X.Org 1.20.7 driver: intel resolution: 1920x1080~60Hz
  OpenGL: renderer: Mesa DRI Intel HD Graphics 620 (Kaby Lake GT2)
  v: 4.6 Mesa 19.3.5
[elias@elias-pc ~]$ mhwd -li
> Installed PCI configs:
--------------------------------------------------------------------------------
                  NAME               VERSION          FREEDRIVER           TYPE
--------------------------------------------------------------------------------
         network-r8168            2016.04.20                true            PCI
           video-linux            2018.05.04                true            PCI


Warning: No installed USB configs!
Kannattaa kokeilla sen sijaan Nvidian suljettua ajuria tai kytkeä Nvidian näytönohjain kokonaan pois käytöstä, jos se onnistuu bios-asetuksella.
Mitenkähän tämä onnistuu? En mielellään ala uudestaan säheltämään ja kadottamaan ajureita :)

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #3 : 31.03.20 - klo:18.48 »
Yritin asentaa suljettua ajuria tämän ja tämän ohjeen avulla. Sainkin asennettua sen ainakin inxi-komennon tulosteen perusteella, mutta en saanut työpöytää käynnistymään. Siispä poistin sen ja asensin tilalle vapaan ajurin. Tällä hetkellä ajuri ei näyttäisi olevan Nouveau, mutta onkohan tilanne yhtään parempi?
Koodia: [Valitse]
[elias@elias-pc ~]$ inxi -G
Graphics:
  Device-1: Intel HD Graphics 620 driver: i915 v: kernel
  Device-2: NVIDIA GM108M [GeForce 940MX] driver: nvidia v: 440.64

Jos tuo on tämänhetkinen listaus, sinulla on suljettu ajuri käytössä. Nouveaun lisäksi muita vapaita ajureita ei Nvidian korteille ole saatavilla.

Sitten vain kokeilemaan, jumiutuuko edelleen samoissa tilanteissa.


Kannattaa kokeilla sen sijaan Nvidian suljettua ajuria tai kytkeä Nvidian näytönohjain kokonaan pois käytöstä, jos se onnistuu bios-asetuksella.
Mitenkähän tämä onnistuu? En mielellään ala uudestaan säheltämään ja kadottamaan ajureita :)

Tarkemmin katsottuna ei taida onnistua Lenovon biosissa, joten seuraavaksi helpoin tie on Nvidian suljettu ajuri. Tarvittaessa ajurin PRIME-säädöillä voi kytkeä Nvidian GPU:n pois käytöstä, jos sen 3D-suorituskyvylle tai GPU-laskennalle ei ole erityistä tarvetta. Tämä onnistuu siis Nvidia X Server Settings (nvidia-settings) -ohjelman PRIME Profiles -välilehdellä.

Eliask

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #4 : 01.04.20 - klo:07.10 »
En saa tällä hetkellä Nvidian asetuksia auki. Pitäisiköhän käytössä olla sittenkin jokin toinen ajuri?
Koodia: [Valitse]
[elias@elias-pc ~]$ nvidia-settings

ERROR: NVIDIA driver is not loaded


ERROR: Unable to load info from any available system

[elias@elias-pc ~]$ nvidia-smi
NVIDIA-SMI has failed because it couldn't communicate with the NVIDIA driver. Make sure that the latest NVIDIA driver is installed and running.

juhisi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 234
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #5 : 01.04.20 - klo:10.03 »
Auttaisiko asiassa mitään jos tekisit Kernel päivityksen... 5.5 tai uusimpaan 5.6 Kerneliin, tai sitten kokonaan uuden puhtaan asennuksen ja päälle Kernel päivitys. Itse käytän viimeisintä KDE versiota Manjarosta, eikä systeemissä mitään häikkää  :) Täältä löytyy kaikki uusimmat versiot systeemistä... https://osdn.net/projects/manjaro-community/storage/

Eliask

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #6 : 01.04.20 - klo:13.01 »
Auttaisiko asiassa mitään jos tekisit Kernel päivityksen... 5.5 tai uusimpaan 5.6 Kerneliin, tai sitten kokonaan uuden puhtaan asennuksen ja päälle Kernel päivitys. Itse käytän viimeisintä KDE versiota Manjarosta, eikä systeemissä mitään häikkää  :) Täältä löytyy kaikki uusimmat versiot systeemistä... https://osdn.net/projects/manjaro-community/storage/
Kokeilin molempia mainitsemiasi kerneleitä, mutta uudelleenkäynnistyksen jälkeen graafinen puoli oli pimeänä. No, tämän jälkeen alkuperäiselläkään kernelillä (4.19) ei pelittänyt. Poistin uudemmat kernelit ja Nvidian ajurit ja asensin integroitua näytönohjainta varten vapaan video-vesa -ajurin. Huh huh, tämä sentään toimii.

Uudelleenasennuksella homman saisi todennäköisesti toimimaan paremmin. Tämä asennus on joulukuulta 2018.

juhisi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 234
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #7 : 01.04.20 - klo:13.11 »
Uudella puhtaalla asennuksella homma hyv tod näk pelittäisi paremmin  :)  Itse käytän pakettienhallintaan Octopia ja tuossa on myös Cache cleaner toiminto, jolla pidän systeemin päivitysten jälkeen puhtaana. Kannattaa myöskin vanha Kernel vetää systeemistä veke... Ja noissa puhdistus hommissa myös Bleachbit on hyvä härpäke  :)
« Viimeksi muokattu: 01.04.20 - klo:13.17 kirjoittanut juhisi »

Eliask

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Manjaro jäätyilee Thinkpad E570
« Vastaus #8 : 01.04.20 - klo:13.31 »
Kiitos ohjelmistovinkeistä @juhisi. Itse käytän paketinhallintaan mukana tulevaa Pamac'ia. Siitäkin löytyy välimuistin tyhjennys, tosin asetusten perimmäisestä nurkasta. Poistettavaa näyttää olevan 1,6 GB.