Kirjoittaja Aihe: DraftSight ei enää toimi Linuxissa  (Luettu 2212 kertaa)

mpiso

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 655
    • Profiili
DraftSight ei enää toimi Linuxissa
« : 29.01.20 - klo:20.09 »
DraftSight 2019 Linux lopetti toimintansa vuoden 2019 lopussa. Uutta versiota ei näillä näkymin tule. Ilmeisesti jatkossa DraftSight on maksullinen ohjelma, joka on saatavana vain Windowsille ja tulevaisuudessa pilvelle.

Olen hakenut korvaavaa sovellusta. Asennettuna oli jo LibreCAD, mutta se ei avaa kuin osan dwg kuvista. Lisäksi piirtäminen pitäisi sillä opetella uudelleen. Toisin kuin DraftSight joka on toiminnaltaan lähes Autocadin kopio.

Asensin lisäksi Qcadin, joka löytyi ppa:sta. Sillä ei kuitenkaan pysty avaamaan dwg kuvia, vain dxf käy. Piirtäminen sillä tuntui kuitenkin jotenkin tutummalta. Tiedostojen avaamisessa ja tallentamisessa ei Dolphinin oikopolut toimineet, piti valita yksinkertaisempi valikko.

Kokeilin lisäksi asentaa ODA File Converterin, joka löytyi DEB pakettina. Asennus ei kuitenkaan suoraan onnistunut. Vaadittiin vähintään Qt 5.3.2, jota uudempi minulla Kubuntussa piti olla. Netistä löytyi kuitenkin tieto, että vaadittava paketti olisi qt5-default. Asensin sen pakettivarastosta ja asennus onnistui. En löytänyt netistä ymmärrettävää selitystä mikä ero eri Qt paketeilla on, mutta nyt käännös dwg >dxf tai vaikka R12 dwg toimii.

Kokeilin erilaisia muunnoksia, mutta LibreCAD ei avaa kaikkia kuvia oikein ja jotkut isot kuvat ei avaudu ollenkaan. Qcad selviää paremmin ja toistaiseksi kaikki kuvat ovat avautuneet. Ääkösten näyttämisen kanssa on ongelmia, mutta onneksi korjaaminen on helppoa.

Näinkin tämä toimii vähintään tyydyttävästi, mutta haluaisin kuulla mitä vaihtoehtoja muut ovat löytäneet.

Edit: Pari kirjoitusvirhettä korjattu. Lisäksi kiinnostaa onko joku löytänyt nopean dwg kuvien katseluohjelman. Pelkkä katselu riittäisi jos kääntäminen jäisi pois.
« Viimeksi muokattu: 30.01.20 - klo:11.35 kirjoittanut mpiso »

matsukan

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2148
    • Profiili
Vs: DraftSight ei enää toimi Linuxissa
« Vastaus #1 : 02.02.20 - klo:21.55 »

En ole cad henkilöitä mutta oletkok kokeillut näitä täällä listattuja ohjelmia ?

https://itsfoss.com/cad-software-linux/
Pohjois-pohjanmaa
-- motto:  backupin tarve huomataan aina liian myöhään

mpiso

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 655
    • Profiili
Vs: DraftSight ei enää toimi Linuxissa
« Vastaus #2 : 03.02.20 - klo:00.00 »
Kiitos vinkistä, minulla on noista käytössä jo kolme LibreCAD, QCAD ja FreeCAD (3D). Lisäksi siellä oli kaksi vapaata ohjelmaa.

OpenSCAD on myös 3D ohjelma, mutta ei varsinaisesti piirto-ohjelma. ”Sinun on ohjelmoitava malli ja OpenSCAD tulkitsee koodin visuaalisen mallin tuottamiseksi”.

BRL-CAD on Yhdysvaltain armeijan ballistinen tutkimuslaboratorio vanha (alkaen 1979) työkalu. Siitä Wikipediassa mm: ”Vaikka BRL-CAD: ää voidaan käyttää moniin teknisiin ja graafisiin sovelluksiin, paketin ensisijainen tarkoitus on edelleen ballististen ja sähkömagneettisten analyysien tukeminen”. Ei taida sopia tähän tarkoitukseen, mutta voi olla mielenkiintoista kokeilla.

Toinen noista kaupallisista, eli VariCAD näyttäisi kuitenkin sisältävän myös ilmaisen katseluohjelman. Täytyy selvittää miten ilmainen se on ja mistä sen kannattaa hankkia.
Vinkatkaa jos joku on jo kokeillut.

Lisäksi selaimella toimiva Autodesk-katseluohjelma, onko joku kokeillut?