Museokapineita minunkin mittarit jo ovat. Niin käy kun niitä pitää hyvin. Hinnat ovat tulleet roimasti alas. Muutama vuosikymmen sitten mittalaitteet olivat tosi kalliita.
Hintojen alentamiseen on käytetty myös kyseenalaisia keinoja, joiden korjaaminen vaatii loppukäyttäjän toimenpiteitä ja investointeja:
Mittajohdot ovat yleensä ala-arvoisia. Niissä on ollut helpointa säästää. Ne kannattaa heti hankkia, ja hyvät. Säästyy monelta harmilta kun sondi ei lipsu ja johdin ei kovetu pakkasessa, eikä irtoile juotoksistaan. Kun mittari on taskussa mallina kannattaa käydä alan erikoisliikkeessä ja uhrata muutama kymppi juuri siihen mittariin sopivilla päillä varustettuihin, paksuihin ja notkeisiin johtimiin. Niihin tarvitaan valikoima kytkentävälineitä, muutama tukeva ja eri mallinen (iso ja pieni) ja hyvin eristetty puristin, tukeva ja kovametallinen ja neulanterävä mittasondi/puikko, ainakin yksi ylimääräinen ja riittävän pitkä apujohdin sopivilla päillä ja puristimilla. (Monessa mittauksessa tarvitaan kolme johdinta.)
Myös mittarin säilytyskotelo on yleensä surkea muovipussi. Kannatta siksi poiketa myös kalastustarvikeliikkeessä. Vaikuttaa hassulta, mutta idea on se, että sopivan kokoinen ja pehmustettu ja vetoketjullinen kalastusperhokukkaro on erinomainen suojus sekä mittarille, että sen arvokkaille mittajohdoille ja mittapäille, eikä maksa paljoa. Sitten siitäkin joskus tulee ehjä museolaite.
Mihin kaikkeen monipuolista mittalaitetta sitten voi käyttää? On varmaan selvä, että ammattilaisten monipuolinen ja monivuotinen koulutus helpottaa vaativista tehtävistä selviytymistä ja mittalaite haukkuu nopeasti hintansa. Ei ole sattuma, eikä kiusantekoa, että sähköasentajan työt ovat monessa asiassa luvanvaraisia. On kuitenkin paljon kohteita, joissa itseoppinutkin voi selvitä elävänä, kunhan käyttää järkeä ja tarkistaa: missä on isot sähköt ja missä pienet vaan. Oppimateriaalia kyllä löytyy, eikä se eikä opiskelu ole luvanvaraisia. Kannatta alottaa laitteen käyttöoppaasta ja harjoitella käytännössä ne esimerkit. Ainakin vanhoina hyvinä aikoina Flukella oli erinomaiset käyttöoppaat.
Rakkaan opinahjoni laboratorion seinällä oli iso huoneentaulu (silloin -70 luvulla kun laitteet olivat kalliita):
–Toisen luokan välineet + ensimmäisen luokan tekijät = ensimmäisen luokan tulokset.
–Ensimmäisen luokan välineet + toisen luokan tekijät = kolmannen luokan välineet.