Kaikki reitittimeen tai NAT-boksiin kytketyt laitteet ovat edelleen samassa aliverkossa, jossa ne keskustelevat suoraan IP-osoitteilla ja löytävät toisensa esimerkiksi DNS-SD:n avulla.
Ethernet verkoissa toimitaan MAC osoitteilla; sitä tarkoitin että kun host on suoraan kiinni reitittimessä, laittaa host paketin otsikkokenttään aina reitittimen MAC osoitteen. Reititin päättää IP-osoitteen perusteella lähettääkö se paketin paikallisverkkoon vai internetiin.
Protokolla on sama jolla toimittiin jaetuissa Ethernet verkoissa, joissa IP-osoitteen aliverkko- ja host-osan perusteella host saattoi päätellä, voiko se lähettää suoraan toisen hostin MAC osoitteella, eikö vain?
Jos protokolla nyt suunniteltaisi vain p-t-p host-reititin verkkoja varten, niin ehkä hostin ei tarvitsisi tietää kuuluuko toinen host samaan aliverkkoon, koska reititin voisi hoitaa homman.
Em. on tietysti turhaa höpinää ja on kai tuhat syytä miksi noin ei tehtäisi eikä sillä ole mitään tekemistä standardiprotokollan kanssa. Joskus kauan sitten standardiprotokollat oli jotenkin hallinnassa, nyt en viitsi enää alkaa palauttaa niitä mieleen.
Tämä ihmettely sen takia että jäin miettimään miksi tuo /24 määrittely ei Raimon testissä ollut tarpeen. Siihen kai löytyy joku yksinkertainen selitys.