Kirjoittaja Aihe: langaton nettiyhteys hukassa [RATKAISTU]  (Luettu 5383 kertaa)

Bittihirmu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
langaton nettiyhteys hukassa [RATKAISTU]
« : 09.10.17 - klo:16.26 »
Olin perillä langattoman yhteyden vaikeuksista, kun sen yhteyden oli ensin ylipäänsä saanut. Päivitin vanhan läppärini, jossa minulla on pelkkä Ubuntu Linux ja sain yhteyden pelaamaan netistä löytämieni ohjeiden avulla. Se on kuitenkin vanha ja hidas 32-bittinen ja sen näyttö alkaa reistailla. Ostin siksi kesällä uuden läppärin, koska halusin varmistaa hyvän käytettävyyden matkoilla ollessani. Uudessa läppärissä oli tietysti Windows 10 ja siinä pelasivat (ja pelaavat yhä) sekä Ethernet että WiFi.  Osioin sitten kovalevyn ja asensin Ubuntu 17.04 version. Kyllä se osaa piuhan avulla mennä nettiin, mutta langatonta se ei havaitse mahdollisuudeksi, vaikka samalle koneelle asennettu Windows 10 se löytää useammassakin paikassa. Minusta on nyt tulossa Windows 10 käyttäjä kodin ulkopuolella. Se ärsyttää. Kaipa aiheesta on ohjeet jossain päin nettiä, mutta en vain onnistu löytämään niitä. Alla näkyy, ettei WiFi löydy, mutta miten tästä eteenpäin?

ifconfig -a
eno1      Link encap:Ethernet  HWaddr 30:e1:71:36:6d:49 
          inet addr:192.168.100.10  Bcast:192.168.100.255  Mask:255.255.255.0
          inet6 addr: 2001:999:34:82:6a1b:736e:353c:bda7/64 Scope:Global
          inet6 addr: 2001:999:34:82:5c03:399a:1734:4/128 Scope:Global
          inet6 addr: fd5c:339:9a17:3400:227e:e9e0:4d06:b4f6/64 Scope:Global
          inet6 addr: 2001:999:34:82:713e:ab53:253f:d37c/64 Scope:Global
          inet6 addr: fe80::7fb3:4d43:6d52:7b5d/64 Scope:Link
          inet6 addr: fd5c:339:9a17:3400:713e:ab53:253f:d37c/64 Scope:Global
          UP BROADCAST RUNNING MULTICAST  MTU:1500  Metric:1
          RX packets:15883 errors:0 dropped:0 overruns:0 frame:0
          TX packets:6661 errors:0 dropped:0 overruns:0 carrier:0
          collisions:0 txqueuelen:1000
          RX bytes:17880570 (17.8 MB)  TX bytes:893185 (893.1 KB)

lo        Link encap:Local Loopback 
          inet addr:127.0.0.1  Mask:255.0.0.0
          inet6 addr: ::1/128 Scope:Host
          UP LOOPBACK RUNNING  MTU:65536  Metric:1
          RX packets:634 errors:0 dropped:0 overruns:0 frame:0
          TX packets:634 errors:0 dropped:0 overruns:0 carrier:0
          collisions:0 txqueuelen:1000
          RX bytes:64631 (64.6 KB)  TX bytes:64631 (64.6 KB)

sudo lshw -C network
  *-network               
       description: Ethernet interface
       product: RTL8111/8168/8411 PCI Express Gigabit Ethernet Controller
       vendor: Realtek Semiconductor Co., Ltd.
       physical id: 0
       bus info: pci@0000:02:00.0
       logical name: eno1
       version: 15
       serial: 30:e1:71:36:6d:49
       size: 1Gbit/s
       capacity: 1Gbit/s
       width: 64 bits
       clock: 33MHz
       capabilities: pm msi pciexpress msix bus_master cap_list ethernet physical tp mii 10bt 10bt-fd 100bt 100bt-fd 1000bt 1000bt-fd autonegotiation
       configuration: autonegotiation=on broadcast=yes driver=r8169 driverversion=2.3LK-NAPI duplex=full firmware=rtl8168h-2_0.0.2 02/26/15 ip=192.168.100.10 latency=0 link=yes multicast=yes port=MII speed=1Gbit/s
       resources: irq:33 ioport:3000(size=256) memory:f0b04000-f0b04fff memory:f0b00000-f0b03fff
  *-network UNCLAIMED
       description: Network controller
       product: Realtek Semiconductor Co., Ltd.
       vendor: Realtek Semiconductor Co., Ltd.
       physical id: 0
       bus info: pci@0000:03:00.0
       version: 00
       width: 64 bits
       clock: 33MHz
       capabilities: pm msi pciexpress cap_list
       configuration: latency=0
       resources: ioport:2000(size=256) memory:f0a00000-f0a0ffff
« Viimeksi muokattu: 12.10.17 - klo:09.17 kirjoittanut Bittihirmu »

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #1 : 09.10.17 - klo:17.02 »
  *-network UNCLAIMED
       description: Network controller
       product: Realtek Semiconductor Co., Ltd.
       vendor: Realtek Semiconductor Co., Ltd.
       physical id: 0
       bus info: pci@0000:03:00.0
       version: 00
       width: 64 bits
       clock: 33MHz
       capabilities: pm msi pciexpress cap_list
       configuration: latency=0
       resources: ioport:2000(size=256) memory:f0a00000-f0a0ffff

Koneen wlan-piirille ei ole ajuria kernelissä. Katso lspci:n listauksesta, mikä Realtekin piiri on kyseessä:

Koodia: [Valitse]
lspci -nnn
Piirin mallin perusteella voi sitten googlailla mahdollista Linux-ajuria tai muita vinkkejä.

Bittihirmu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #2 : 11.10.17 - klo:11.21 »
Kiitos. Hyvä idea. Tarkastin netistä asiaa, mutta kaikki oli vanhaa, versioon 16.04 liittyvää.  Koetin sitten vain saada uusimman Realtek ajurin ja sain ilmoituksen, että minulla on jo uusin versio eikä mitään asennettu.
Vertasin sitten toimivaan vanhaan läppäriini ja siinä on myös vanhempi Realtek versio, jolla tuntuu olevan tarvittava tuki:
  *-network                 
       description: Ethernet interface
       product: RTL8101/2/6E PCI Express Fast/Gigabit Ethernet controller
       vendor: Realtek Semiconductor Co., Ltd.
       physical id: 0
       bus info: pci@0000:07:00.0
       logical name: enp7s0
       version: 02
       serial: 00:23:8b:18:ed:c6
       size: 10Mbit/s
       capacity: 100Mbit/s
       width: 64 bits
       clock: 33MHz
       capabilities: pm msi pciexpress msix vpd bus_master cap_list rom ethernet physical tp mii 10bt 10bt-fd 100bt 100bt-fd autonegotiation
       configuration: autonegotiation=on broadcast=yes driver=r8169 driverversion=2.3LK-NAPI duplex=half latency=0 link=no multicast=yes port=MII speed=10Mbit/s
       resources: irq:29 ioport:3000(size=256) memory:f2010000-f2010fff memory:f2000000-f200ffff memory:c0c00000-c0c1ffff
  *-network
       description: Wireless interface
       physical id: 2
       bus info: usb@1:5
       logical name: wlx00225f3c67b9
       serial: 00:22:5f:3c:67:b9
       capabilities: ethernet physical wireless
       configuration: broadcast=yes driver=rtl8187 driverversion=4.10.0-35-generic firmware=N/A ip=192.168.100.12 link=yes multicast=yes wireless=IEEE 802.11

Olisi luullut, että versiossa 17.04 olisi homma jo haarukassa, kun vain 16.04 korjauksia on tarjottu. Asensin sitten version 16.04 korvaamaan version 17.04 ja sillä puolella minulla oli myös uusin versio. Hukkaan heitettyä aikaa, jota näin eläkeläisellä kyllä riittää. Pitäisikö kokeilla josko versio 14.04 tukisi langatonta yhteyttä uudella läppärilläni. Helpointa lienee tyytyä odottamaan versiota 18.04 ja tyytyä Windows 10 langattomaan yhteyteen matkoilla ollessani.

raimo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4155
  • openSUSE Tumbleweed
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #3 : 11.10.17 - klo:11.30 »
USB-porttiin liitettävä WLAN-palikka ei mahdottomia maksa.
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.
Aaro Hellaakoski

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #4 : 11.10.17 - klo:11.36 »
Kiitos. Hyvä idea. Tarkastin netistä asiaa, mutta kaikki oli vanhaa, versioon 16.04 liittyvää.  Koetin sitten vain saada uusimman Realtek ajurin ja sain ilmoituksen, että minulla on jo uusin versio eikä mitään asennettu.
Vertasin sitten toimivaan vanhaan läppäriini ja siinä on myös vanhempi Realtek versio, jolla tuntuu olevan tarvittava tuki:

Vanhemman koneen vanhempi piiri on paremmin tuettu.

Olisi luullut, että versiossa 17.04 olisi homma jo haarukassa, kun vain 16.04 korjauksia on tarjottu. Asensin sitten version 16.04 korvaamaan version 17.04 ja sillä puolella minulla oli myös uusin versio. Hukkaan heitettyä aikaa, jota näin eläkeläisellä kyllä riittää. Pitäisikö kokeilla josko versio 14.04 tukisi langatonta yhteyttä uudella läppärilläni. Helpointa lienee tyytyä odottamaan versiota 18.04 ja tyytyä Windows 10 langattomaan yhteyteen matkoilla ollessani.

Tuo piirisi on ilmeisesti liian uusi jopa uusimmalle versiolle, joten vanhemmasta versiosta sille ei löydy tukea.

Nm kysyi tuota lspci-komennon listausta (katso muoto hänen viestistään), koska siinä näkyisi piirin yksilöiviä tietoja, joiden perusteella on mahdollista etsiä apuja tai selvittää, mistä versiosta alkaen tuo on tuettuna tai onko ollenkaan. lshw ei niitä osannut näyttää kuin valmistajan, mikä ei hirveästi auta.
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #5 : 11.10.17 - klo:15.47 »
Nm kysyi tuota lspci-komennon listausta (katso muoto hänen viestistään), koska siinä näkyisi piirin yksilöiviä tietoja, joiden perusteella on mahdollista etsiä apuja tai selvittää, mistä versiosta alkaen tuo on tuettuna tai onko ollenkaan. lshw ei niitä osannut näyttää kuin valmistajan, mikä ei hirveästi auta.

Juuri näin, eli kopioi lspci:n listaus tänne nähtäville, niin voidaan tutkia asiaa eteenpäin.

Vanhemmat Ubuntun versiot eivät tässä auta, kun piiri on niin uusi että 17.04:n kernelissäkään ei ole sille tukea. 17.10:ssä voi jo olla, mutta se selviäisi piirin tiedoilla. Wlan-ajurit eivät ole Linuxin suurimpia vahvuusalueita, koska valmistajille vain Windows (ja mobiilipiirisarjojen tapauksessa Android) -tuella on väliä.

kamara

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2944
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #6 : 11.10.17 - klo:17.36 »
Kuinka ndiswrapper nykyään toimii ?

Aiemmin se oli purkkakeino saada Windows-ajurin avulla hankala langaton verkko toimintaan.

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #7 : 11.10.17 - klo:17.48 »
Joskus vuonna kivi ja kirves, tuota ndiswrapperia kokeilin.

Ja ratkaisu oli/on usb-dongle jolle löytyi tuki Linuxissa :)
(muistaakseni joku TP-link, alle parinkympin lelu. Käytössä edelleen Raspberry Pi:ssä)

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #8 : 11.10.17 - klo:18.42 »
Kuinka ndiswrapper nykyään toimii ?

Se tukee vain Windows XP:n NDIS 5 WDM-ajureita, kuten esim. Debianin NdisWrapper-wikiartikkelissa todetaan:

Lainaus
Windows XP drivers are required to be used. NDISwrapper does not support NDIS 6.x (Windows Vista/7/8) at this time.

Wikipediassa on myös lista rajoituksista: https://en.wikipedia.org/wiki/NDISwrapper#Limitations
« Viimeksi muokattu: 11.10.17 - klo:18.46 kirjoittanut nm »

Bittihirmu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #9 : 11.10.17 - klo:20.01 »
OK. Tilanne on nyt kuitenkin 16.04 eikä 17.04. Odotan pari viikkoa imaistakseni version 17.10 ennen kuin heitän pyyhkeen kehään ja muutun matkoilla Windows 10 käyttäjäksi. Vielä 18.04 on kokeilun arvoinen ja sen jälkeen siirryn kokeilemaan jotain muuta Linux versiota.
Halusitte nähdä koko listan, tässä se seuraa:

lspci -nnn
00:00.0 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:1576]
00:00.2 IOMMU [0806]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:1577]
00:01.0 VGA compatible controller [0300]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD/ATI] Device [1002:98e4] (rev d4)
00:01.1 Audio device [0403]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD/ATI] Device [1002:15b3]
00:02.0 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:157b]
00:02.1 PCI bridge [0604]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:157c]
00:02.2 PCI bridge [0604]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:157c]
00:02.3 PCI bridge [0604]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:157c]
00:03.0 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:157b]
00:08.0 Encryption controller [1080]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:1578]
00:09.0 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:157d]
00:09.2 Audio device [0403]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:157a]
00:10.0 USB controller [0c03]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] FCH USB XHCI Controller [1022:7914] (rev 20)
00:11.0 SATA controller [0106]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] FCH SATA Controller [AHCI mode] [1022:7904] (rev 4b)
00:12.0 USB controller [0c03]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] FCH USB EHCI Controller [1022:7908] (rev 49)
00:14.0 SMBus [0c05]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] FCH SMBus Controller [1022:790b] (rev 4b)
00:14.3 ISA bridge [0601]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] FCH LPC Bridge [1022:790e] (rev 11)
00:18.0 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:15b0]
00:18.1 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:15b1]
00:18.2 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:15b2]
00:18.3 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:15b3]
00:18.4 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:15b4]
00:18.5 Host bridge [0600]: Advanced Micro Devices, Inc. [AMD] Device [1022:15b5]
02:00.0 Ethernet controller [0200]: Realtek Semiconductor Co., Ltd. RTL8111/8168/8411 PCI Express Gigabit Ethernet Controller [10ec:8168] (rev 15)
03:00.0 Network controller [0280]: Realtek Semiconductor Co., Ltd. Device [10ec:d723]

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #10 : 11.10.17 - klo:20.55 »
OK. Tilanne on nyt kuitenkin 16.04 eikä 17.04.
lspci kertoo tuon piirin tunnisteen aivan yhtä hyvin siinäkin versiossa.

Halusitte nähdä koko listan, tässä se seuraa:

03:00.0 Network controller [0280]: Realtek Semiconductor Co., Ltd. Device [10ec:d723]

Joo, tuolle ei ole vielä Linux-ajuria. Lupailtu tämän vuoden loppuun mennessä.
Realtek RTL8723DE · Issue #265 · lwfinger/rtlwifi_new
rtl8723de · Issue #267 · lwfinger/rtlwifi_new
wireless - Cannot see my wifi [10ec:d723] when trying Ubuntu - Ask Ubuntu
new [] version of RTL8723  - RTL8723de · Issue #270 · lwfinger/rtlwifi_new

Lainaus
lwfinger commented 12 days ago
Just this morning, I got the following statement from Realtek "The driver for RTL8723DE will be ready on 2017 Q4.", thus it will be in 3 months, or so.
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #11 : 11.10.17 - klo:21.10 »
Sikälis tilanne helppo jos kerran windowsillakin pärjää ja sitä on mahdollisuus käyttää.
Säästyypähän sekin vajaa kakskymppinen. 

Kuinkahan tuo mahdollinen ajuri, tulleeko takautuvasti myös vanhempiin, ainakin LTS-versioihin?

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: langaton nettiyhteys hukassa
« Vastaus #12 : 11.10.17 - klo:21.20 »
Sikälis tilanne helppo jos kerran windowsillakin pärjää ja sitä on mahdollisuus käyttää.
Säästyypähän sekin vajaa kakskymppinen. 

Kuinkahan tuo mahdollinen ajuri, tulleeko takautuvasti myös vanhempiin, ainakin LTS-versioihin?

16.04 LTS saa uuden ytimen vielä ensi vuoden elokuussa ja se vastaa 18.04 LTS:n ydintä, joten jos siinä on tuki, niin myös 16.04:stä pitäisi siinä vaiheessa löytyä. Muihin vanhempiin tuo tuskin on tulossa. Toki sen saattaa voida asentaa erikseen.
https://wiki.ubuntu.com/Kernel/LTSEnablementStack#Kernel.2FSupport.A16.04.x_Ubuntu_Kernel_Support
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

Bittihirmu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: langaton nettiyhteys hukassa [RATKAISTU]
« Vastaus #13 : 12.10.17 - klo:09.33 »
Ongelmaan on nyt ainakin odotettavissa ratkaisu. Kiitos avusta!  Pöytäkoneeni on ollut aina se tärkeämpi työväline (tai mitä nyt eläkeläinen työnään pitää - harrastusten kirjaamista ja kirjeenvaihtoa) ja läppäri lähinnä yhteydenpitoväline matkoilla ja testivehje uusille ohjelmaversioille. Nyt niitä on kaksi. Vanhempi tekee kuolemaa (kuva näytöllä häipyy välillä) eikä sille kohta enää saa uutta Ubuntu versiota, kun lopettavat 32 bittisten tuen. Ennen vanhan läppärin lopullista "kuolemaa" toivon uuden toimivan matkoillakin odotusten mukaisesti. Sitä on kevyempänä mukavampi kuljettaa mukana - eikä sen näyttö reistaile. Oli tosiaan mukavaa saada apua näinkin pieneen ongelmaan.