Kirjoittaja Aihe: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja  (Luettu 4464 kertaa)

Seppo Jyrkinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 275
    • Profiili
LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« : 20.06.14 - klo:11.30 »
Kaavoissa tapahtuu muutoksia omia aikojaan.

Taulukossa olevassa kaavassa on tapahtunut muutos jonkin bugin seurauksena. Ohessa on linkit kuvakaappauksiin. "Alkuperäinen" on viime perjantaina tekemästäni varmuuskopiosta ja solussa F4 kaava on oikein: se laskee kolmen solun keskiarvon. "Vaurioitunut" linkki näyttää torstaina havaitsemani ongelman: kaavassa ollut E4 on vaihtunut I4:ksi eli se yrittää laskea myös itsensä mukaan summaan. Tähän taulukkoon en ole viikon aikana koskenut, mutta muiden välilehtien taulukoihin kylläkin.
- Alkuperäinen http://www.jyrkinen.fi/asioita/kuvat/kuva-2014-06-14.png
- Vaurioitunut http://www.jyrkinen.fi/asioita/kuvat/kuva-2014-06-19.png

Joku viikko sitten samassa taulukossa erään toisen solun yhteenlaskukaava oli laajentunut muutamasta vierekkäisestä solusta 2-ulotteiseksi alueeksi, mutta sitä en älynnyt dokumentoida kun luulin itse töpeksineeni.

Tämän taulukon olen tehnyt LibreOfficella, tiedoston oman päiväyksen mukaan 13.4.2014 ja alustana on ollut Ubuntu 11.10 tai jotain vastaavaa. Taulukossa on monta välilehteä jotka eivät kuitenkaan ole kytköksissä toisiinsa. Nykyinen versio on Ubuntu 14.04 LTS ja olen ottanut vastaan kaikki päivitykset, mitä on tullut.

Mikä olisi oikea osoite bugiraportille?

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16242
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #1 : 20.06.14 - klo:17.06 »
Kannattaisi luoda tiedosto uudelleen ja kopioida sisältö nykyisestä.

kx

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 701
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #2 : 20.06.14 - klo:17.54 »
Jos alkuperäinen taulukko ei ole kovin suuri, niin voisi yrittää katsoa solu solulta, missä on joku laskukaava ja missä ei ja että ne on oikein. Eli klikkaa solut läpi ja katsoo, mitä kaavarivi näyttää. Siitä voisi ehkä päätellä, onko taulukossa joku virhetoiminto piilossa jossain solussa.

Edelleen jos taulukko ei ole iso, niin kopioisi alkuperäisestä taulukosta vain pelkät luvut uuteen välilehteen. Varmuuden vuoksi sen uuden välilehden voisi ensin "putsata". Klikkaa koko välilehden ja määrittelee kaikki solut samoiksi, vaikkapa "yleiseksi". Sitten kopioi pelkät luvut ja laittaa kaavat erikseen uudelleen kaavat sarakkeittain kohdilleen. Josko se siitä asettuisi.

Joskus työelämässä teki pilkku ja desimaalipiste ongelmia, jos oli sekoiteltu taulukkoon niitä vääriin paikkoihin. Ja joskus tuota risuaitaa sai syntymään, kun osa soluista oli kirjaimia ja osa lukuja. Nolla oli helppo lyödä ooksi ja päinvastoin.

HP Pro Intel i5-3470 core 4  3,2,Hz RAM 8 Gb+Kingston 240Gt SSD+ nVidia Gt730+Ubuntu 22.04 lts + W10Pro64-bit ja Samsung ML-2165 sekä CanoScan Lide300

Seppo Jyrkinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 275
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #3 : 20.06.14 - klo:18.45 »
Kyseessä on tiedosto, jonka arvoja olen muokannut useasti. Osa välilehdistä on ollut muuttumattomia useita päiviä ja nyt niissä on virheitä. Kirjoitusvirheestä ei ole kyse, vaan alkuperäisessä kaavassa on soluosoite muuttunut. Olen käyttänyt laskelmien tietoja muissa teksteissä ja silloin ei risuaitaa ollut.

Ongelma löytyy saman tiedoston eräältä toiseltakin välilehdeltä; solussa C11 on risuaitaa:
- Alkuperäinen kaava: =SUMMA(C6:C10)/5
- Virheellinen kaava: =SUMMA(C6:H11)/5

Tässä välilehdessä on rivillä 11 yhtensä 7 alkuaan samanlaista keskiarvolaskua, mutta nyt niistä jokainen on saanut virheellisen kaavan. Joissain lasketaan yhteen usean sarakkeen tiedot kuten yllä, osassa vain yksi sarake. Eli virhe sinällään hieman vaihtelee, mutta sille on tyypillistä, että
- se muuttaa kaavassa vain yhtä tietoa, kaksoispisteen jäljessä olevan solun osoitetta
- se sijoittaa kaavaan lähtötiedoksi myös sen solun, jossa kaava sijaitsee eli tekee päättymättömän silmukan

Työskennellessäni muilla välilehdellä, on taulukko mennyt joitain kertoja harmaaksi aivan kuin se olisi aikonut kupsahtaa nurin, mitä ei kuitenkaan tapahtunut.

Poistin tiedostosta välilehtiä ja jätin jäljelle kaksi vaurioitunutta taulukkoa. On ladattavissa osoitteesta: www.jyrkinen.fi/asioita/Elintarviketilanne-testi.ods - toivottavasti tiedoston lataavilla on virusfiltterit kunnossa.

On muuten aika karmeaa tajuta, että tietokoneohjelma muuttaa kaavoja omin päin. Enkä yhtään kaipaisi sitä, että joudun korjaamaan kymmenittäin tietokoneen tekemiä virheitä.

Tässä on samaa makua kuin aiemmin esille ottamassani taulukossa, joka oli OpenOfficella tehty. Luulin silloin ongelman johtuneen ohjelman ja käyttiksen samanaikaisesta vaihtamisesta, mutta ei tainnutkaan olla siitä kyse. LibeOfficessa on jotain pahasti pielessä.

kx

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 701
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #4 : 20.06.14 - klo:21.00 »
Latasin tuon taulukkosi ja korjasin sarakkeen F solujen keskiarvolaskennat eli muutin I-kirjaimen E:ksi. Sen jälkeen kaksois-klikkasin solun oikean alanurkan mustaa neliötä, joka korjaa kaikki alapuoliset rivit kaavat samanlaisiksi (aina tyhjään riviin saakka). Lisäksi sieltä löytyi mielestäni 2...3 solua, jossa oli väärä kaava jotenkin muuten (jos nimittäin ymmärsin taulukon tarkoituksen.)

Tuossa mustan neliön kaksoisklikkauksessa kannattaa olla tarkka, ettei tee sitä vahingossa.

Yhden rivin, jossa laskettiin prosentteina keskiarvo, oli solu määritelty luvuksi, jolloin tulee risuaitaa. Taisi jotain muutakin olla.

Pahan näköinen taulukkosi on, joten ei kannata hukata ajatusta, jos sitä muuttelee ja tallettelee, Sekin saattaa sotkea toimintaa, jos ohjelma tallettaa välillä automaattisesti, eikä huomaa, että jossain tuli tehtyä virhe.

Eli ei ole iso homma laittaa taulukko kuntoon.  Voin lähettää korjaamani taulukon, jos haluat.
HP Pro Intel i5-3470 core 4  3,2,Hz RAM 8 Gb+Kingston 240Gt SSD+ nVidia Gt730+Ubuntu 22.04 lts + W10Pro64-bit ja Samsung ML-2165 sekä CanoScan Lide300

Seppo Jyrkinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 275
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #5 : 21.06.14 - klo:09.05 »
Saan varmuuskopioista virheettömät taulukot käyttööni joihin mahdollisesti pitää lisätä joku rivi.

Luottamuspula Calc'iin on isompi ongelma kuin virheiden korjaaminen, sillä tässä joutuu miettimään, että mitä tapahtuu viikon päästä? Kun muistiani rupesin kaivelemaan, niin sieltä löytyy lisääkin ongelmia, jotka olen huolimattomasti huitaissut näppisvirheiden piikkiin. Kun sitä keskittyy itse asiaan, niin taulukkolaskennan fibat menevät helposti ohi. Nyt tiedostossa on jo puolen tusinaa eri taulukkoa.

Ilmeisesti LibreOfficen eikä Ubuntun ongelma: https://www.libreoffice.org/get-help/bug/ Molemmilla kuitenkin miljoonia käyttäjiä. Ovatko he kaikki vielä tuhdimmassa unessa kuin minä?

kx

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 701
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #6 : 21.06.14 - klo:09.29 »
Katsoin taulukon läpi. Tein ensin jokaiselle välilehdelle fonttikooksi 6 tai 7, jolloin pääosa risuaidasta muuttui tiedoksi " virhe 522".
Korjasin sitten tuon F-sarakkeessa olevan virheellisen kaavan eli I -> E. Tällöin melkein koko taulukko korjautui "oikeaksi". Ekan välilehden alaosan summarivillä 68 oli vääriä kaavoja. Eli rivin keskiarvo olikin määritelty laskettavaksi 2x3 taulukosta, jossa toiset oli lukuja ja toiset %-arvoja.
Noita virheitä oli useita.

Muutama virhe oli solun määrittelyssä, eli %-arvo oli määritelty luvuksi tai päinvastoin.

Seuraavilla välilehdillä oli virheitä esim niissä kaavoissa, joissa kcal oli laskettu viereiseen tyhjään sarakkeeseen. Kaavassa oli väärä solu-alueet.

Itselläni näyttää taulukko pysyvän oikeana.

En tiedä, mutta helposti voi syntyä noita virheellisiä kaavoja, jos klikkaa yhtään huolimattomasti, jolloin joku solu kopioituun kaavaan. Voisiko myös jossain tilanteessa se, että lisää sarakkeen olemassa olevaan, kopioi sen ja painaa enteriä, jnee jättää vääriä kaavoja soluihin.

Entisessä työelämässä huomasinn kyllä nämä taulukkolaskennan vaarat. Tarkkana kannattaa olla ja varmistaa, ettei virheitä ole tullut mukaan. Siksi itsekin aina otin varmuuskopion siitä, missä "kaikki oli oikein".
Yritän laittaa taulukon takaisin YV:nä. Katsotaan jos postaus onnistuu. Samalla voit verrata menikö korjailuni oikein.

Edit: Käytössä oli nyt LibreOffice 4.2.3.3.  Huomasin asetuksista, että libren calc-kaava-kohdassa löytyy vaihtoehto: Uudelleen laskenta avattaessa tiedosto:
- excel 2007 ja uudemmat
- odf taulukot (ei Libre Officella tallennettu)

Näistä voi valita toisia vaihtoehtoja.
Joten saattaa syytä löytyä tuostakin.
« Viimeksi muokattu: 21.06.14 - klo:17.21 kirjoittanut kx »
HP Pro Intel i5-3470 core 4  3,2,Hz RAM 8 Gb+Kingston 240Gt SSD+ nVidia Gt730+Ubuntu 22.04 lts + W10Pro64-bit ja Samsung ML-2165 sekä CanoScan Lide300

Seppo Jyrkinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 275
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #7 : 25.06.14 - klo:16.52 »
Korjasin virheet ja tein eilen kaksi tallennusta eri nimillä. Tänään totesin, että virheet ovat palanneet, mutta pienillä variaatioilla. Toivottavasti bugi-ilmoitus auttaa. Tämä taulukko on alunalkaen Librellä tehty.

kx

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 701
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #8 : 25.06.14 - klo:17.07 »
Miten on Calc-asetusten kohta " Uudelleen laskenta avattaessa tiedosto"?

Siinä on valittavana useita vaihtoehtoja. Katso mikä nyt on päällä ja muuta se vaikka, "ei lasketa uudelleen" vaihtoehdoksi tai joksikin muuksi toisella taulukolla, niin voit seurata tilannetta.
Availet ja suljet taulukkoja sitten.
.
HP Pro Intel i5-3470 core 4  3,2,Hz RAM 8 Gb+Kingston 240Gt SSD+ nVidia Gt730+Ubuntu 22.04 lts + W10Pro64-bit ja Samsung ML-2165 sekä CanoScan Lide300

Seppo Jyrkinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 275
    • Profiili
Vs: LibreOffice Calc muuttaa kaavoja
« Vastaus #9 : 26.06.14 - klo:08.16 »
Asetus on ollut "Älä laske uudelleen". Tosin ei pitäisi koskea tätä taulukkoa, koska se on tehty ja tallennettu LO:ssa. Tänä aamuna kaavat on taas oikein. Eilen eivät vielä olleet käsitelleet bugi-ilmoitusta. Voi kyllä viedä aikaa.