Kirjoittaja Aihe: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?  (Luettu 4726 kertaa)

roikale

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 321
    • Profiili
1%, 2%, 4-5%, 7-10%...

Microsoft arvioi itse jo vuonna 2004 Linuxin osuudeksi 3.2% pc-laitteissa. Ja vuonna 2009 Steve Ballmerin powerpoint-esityksessä Linux esitettiin "suuremmaksi kuin Mac".


Kuvan perusteella Microsoft arvioi että noin 4-5% clienteista olisi ollut v. 2009 Linux-koneita.

Linuxin markkinaosuuden arvioiminen on vaikeaa sillä kymmeniä tuhansia koneita voi olla muutamien tai jopa vain yhden ip-osoitteen takana. Niinpä jonkun brasialaisen oppilaitoksen tuhannen koneen vierailu vaikkapa Wikipedian sivulla saattaa näkyä vain yhden Linux-työaseman käyntinä. Toisaalta näinhän voi olla myös Windows-koneidenkin osalta.

Jotain faktatietoa Linux-koneista voi kylläkin löytää. Esim. ChromeBookien myynti. Niitä arvoidaan olevan nyt vuoden 2013 lopulla käytössä jo noin 3 miljoonaa. Niistä varsin huomattava osa -jopa enemmistö USA:ssa.

StatCounterin joulukuun alkupäivien tilastoista löytyykin tällaista tietoa:



USA:ssa lienee ainakin 300 miljoonaa pc-konetta käytössä (vähintäin). Niistä siis n. 1.2 miljoonaa ChromeBookia ja 5 miljoonaa muita pc-Linuxeja. Androidien suhteellinen vähäinen määrä taas kertoo siitä ettei näitä tutkimustuloksia taatusti kerätä ainakaan Youtube- ja sometilastoista. Youtube-vierailuistahan jo lähes puolet tehdään mobiileilla.
Kannettava (17,3") Intel - järjestelmät Linux Mint 17.2 ja Ubuntu 15.04

matsukan

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2148
    • Profiili
Vs: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?
« Vastaus #1 : 23.12.13 - klo:23.59 »

Kukaan ei tiedä tarkkaa osuutta kun sitä vaikea muodostaa. Ehkä Googlella ja todellakin M$:llä on käsitys ja näppituntuma tästä. Molemmilla on omat syynsä ettei näistä tilastoista kerrota kovin suureen ääneen. Se on fakta että osuus nousee jo senkin takia että esim jopa ei Chrome läppäreitä myydään Usa:ssa yhä enemmässä määrin. Puoli vuotta sitten eräässä juutuubi clipissä erään peli firman edustaja arvioi Linux:lle noin 8 -12 prosentin osuutta.

Pohjois-pohjanmaa
-- motto:  backupin tarve huomataan aina liian myöhään

Illu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1061
    • Profiili
Vs: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?
« Vastaus #2 : 24.12.13 - klo:09.42 »
"Linuxin markkinaosuuden arvioiminen on vaikeaa sillä kymmeniä tuhansia koneita voi olla muutamien tai jopa vain yhden ip-osoitteen takana."

Onkos jokaisella selaimella oma "sormenjälkensä"? Ainakin jollain sivuilla on näkynyt omasta selaimesta tietoja. Tuollaisella jo pystyy laskeskelemaan.

villevi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 90
    • Profiili
Vs: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?
« Vastaus #3 : 30.12.13 - klo:18.35 »
Tässä on yksi sivusto, joka kerää selaimien perusteella mitä käyttöjärjestelmää käytetään.
http://www.w3schools.com/browsers/browsers_os.asp

roikale

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 321
    • Profiili
Vs: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?
« Vastaus #4 : 01.01.14 - klo:11.58 »
ChromeBook myy ainakin hyvin jenkeissä. Verkkomyyntitilastojen mukaan tammi-marraskuussa 2013 myydyistä kannettavista 21% olisi ollut ChromeBookeja. Niiden markkinaosuus oli ollut vuotta aiemmin vain 0,2%.

Globaalista ChromeBookin myyntimäärät ovat kuitenkin olleet vasta noin 3 miljoonaa kuluneena vuonna eli suurin piirtein 1½% kaikista kannettavista. Android- tabletteja ja älypuhelimia myytiin sentään viime vuonna jo noin miljardi kappaletta. Kaikista vuoden loppupuolella myydyistä nettiin kytketyistä laitteista (pc tai taulutietokone tai älypuhelin) jo peräti 60% käytti jotain Linux-pohjaista järjestelmää.

Hyvin pieni osa pc-käyttäjistä ylipäätänsä on halukkaita/kykeneviä asentamaan mitään käyttöjärjestelmää koneelleen. Tämä asia on muistettava. Linux ei yleisty niin kauan kun sitä myydä liikkeissä valmiiksiasennettuna. Suomen Linux-käyttäjiin (ei-mobiileissa) kuuluvat tietysti myös nämä:

http://www.opinsys.fi/asiakkaat

"Opinsys-palvelua käyttää 150 koulussa yhteensä noin 45 000 oppilasta ja opettajaa."

Määrä näyttää olevan mukavalla tavalla kasvussa. Vielä taannoin lukema oli 25 000, myöhemmin 35 000. Linuxin käyttö oppilaitoksissa näyttää olevan kaikesta huolimatta kasvussa. Tietääkö kukaan onko Suomen oppilaitoksissa käytössä muitakin Linux-järjestelmiä kuin vain Opinsysin?
« Viimeksi muokattu: 01.01.14 - klo:12.05 kirjoittanut roikale »
Kannettava (17,3") Intel - järjestelmät Linux Mint 17.2 ja Ubuntu 15.04

spark

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1752
    • Profiili
Vs: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?
« Vastaus #5 : 01.01.14 - klo:12.33 »
Chromebookki voi tosiaan tänä vuonna yleistyä, kuten Android aikanaan. Parin sadan läppäri pitkällä akkukestolla, jolla voi netissä surffata ja Netflixiä yms. videopalveluita pyörittää riittäisi varmasti valtaosalle kotikäyttäjistä.



http://www.muktware.com/2013/12/chromebook-giving-macbook-run-money/18479

Voisi tuommoista itsellekin harkita. Onkos noissa estetty muiden käyttöjärjestelmien asennus? Ei tuo pelkkä Chrome minulle riitä.

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Vs: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?
« Vastaus #6 : 01.01.14 - klo:12.38 »
Tietääkö kukaan onko Suomen oppilaitoksissa käytössä muitakin Linux-järjestelmiä kuin vain Opinsysin?
Tampereen yliopistossa sähköisen tentin voi tehdä linux-koneella. Myös info-päätteinä on linux-koneita. Kumpikaan näistä ei liene Opinsysin tuote.

Elekaz

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 92
    • Profiili
    • Piece of code
Vs: Ikuisuusaihe - Linuxin "markkinaosuus" pc-laitteissa?
« Vastaus #7 : 01.01.14 - klo:18.46 »
Chromebookki voi tosiaan tänä vuonna yleistyä, kuten Android aikanaan. Parin sadan läppäri pitkällä akkukestolla, jolla voi netissä surffata ja Netflixiä yms. videopalveluita pyörittää riittäisi varmasti valtaosalle kotikäyttäjistä.

Tämä. Voi kun ne hinnat oikeasti olisi suomessa sen pari sataa. Halvin chromebook verkkokaupassa 299 (Acerin C710) ja halvin windows 8 läppäri 349 (Packard Bell). Aika moni maksanee 50e tutusta ja turvallisesta vaikka ei tarvitsisi. Anopille sain puhuttua chromebookin syksyllä kun Samsungin halvempaa sai verkkokaupasta tarjouksessa 199. Hyvin on sillä pärjännyt.

Sen takia tuo menestynee jenkeissäkin niin hyvin, kun hinta on edullinen. Hinnan pitää olla kuitenkin suhteessa ominaisuuksiin, jotko chromebookissa rajoittuvat selaimeen (tosin kokoajanhan tekniikat paranevat ja ollaan menossa html5/js sovelluksiin).