Kirjoittaja Aihe: Mint vai Xubuntu?  (Luettu 7107 kertaa)

Emithgih

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 152
    • Profiili
Mint vai Xubuntu?
« : 14.03.13 - klo:08.32 »
Toivottavasti en riko protokollaa, kun aloitan uuden aiheen näin vähäpätöisestä asiasta kuin Xubuntun ja Mint Xfce:n vertailemisesta.

Tarkoitukseni on asentaa vanhaan 2.4 Mhz Pentium 4 -pöytäkoneeseen (jonka verkkotunnus on "Blackbox" kotelon värin mukaan) jokin uusi Linux-versio Fedoran sanottua sopimuksensa irti - eli se ei enää käynnisty. Koneessa on kaksi (tai oikeastaan kolme, mutta yksi on kytkemätön) kovalevyä, joista toisella on Windows XP ja toisella Linux. Järjestelmä, jolla koneen halutaan käynnistyvän, valitaan biosista.  

Olen testaillut pintapuolisesti USB-tikun avulla yli kahtakymmentä eri Linux-versiota, ja loppukilpailuun ovat päässeet Xubuntu ja Mint Xfce. Monia muitakin mielenkiintoisia ja todennäköisesti hyviäkin järjestelmiä toki on. En ole vielä lopullisesti ratkaissut, kummanko edellä mainituista valitsen, jos teen valinnan näiden kahden välillä (muidenkin kokeileminen jatkuu yhä kunhan ehdin ladata niitä ja saan asennettua niitä USB-tikuille). Tällä hetkellä Mint johtaa hieman kisaa.

Xubuntu ja Mint Xfce ovat hyvin samankaltaisia. Olen poistanut Xubuntusta alapalkin ja siirtänyt yläpalkin alas. Tällöin se muistuttaa Mint Xfce:tä. En tarvitse kahta palkkia. Se, mikä on tällä hetkellä kallistamassa vaakaa Mintin hyväksi, on selkeämpi ja paremmin näkyvä Menu-valikko. Tekstit ovat suurempia ja Menu-nappi on isompi. Xubuntun pikkuruiseen kuvakkeeseen joutuu tähtäämään tarkasti hiirellä.

Ulkonäköön vaikuttavien asetusten tekeminen on Xubuntussa hienostuneempaa. Valikot taitavat olla lainaa Gnomesta - ainakin näin muistan jostakin lukeneeni. Mutta homma hoituu kuitenkin myös Mint Xfce:ssä.

Kolmas vaihtoehto voisi tietysti olla Mint Debian Xfce, mutta en keksi siinä sellaisia vahvuuksia, että sen valinta olisi perusteltua. Vai onko niitä? "Rolling release"? Ubuntuun perustuvat Mint ja Xubuntu ovat sen vuoksi vertailussani kärkisijoilla, että ne ovat perineet Ubuntun hyvän näköiset ja selkeästi erottuvat fontit. On inhottava lukea jotain nettisivua, jos kirjoitus on niin pientä ja rumaa, että siitä tuskin saa selvää. Tämä on monien ei-Ubuntujen ongelma. Ubuntu ja sen johdannaiset ovat tässä suhteessa omaa luokkaansa.

Lopputuloksen voi ratkaista täysin ulkopuolinen asia - nimittäin se, minkä järjestelmän yleensä pystyn asentamaan koneeseen. Sitä ei saa "boottaamaan" USB-tikulta, joten järjestelmä on asennettava levyltä.  Levyasema on lähes loppuun kulunut (siirretty eräästä toisesta koneesta), joten nähtäväksi jää, mitä levyä se suostuu vielä pyörittämään niin, että asennus onnistuisi.

Lisäys:  Ulkopuolinen tekijä voikin olla Mint Mate, jota parhaillaan kokeilen. Mate oli jossakin vaiheessa kiinteästi asennettuna yhteen koneeseeni, mutta luovuin siitä, kun tarvitsin kovalevyn digiboksiin.
« Viimeksi muokattu: 14.03.13 - klo:14.48 kirjoittanut Emithgih »

2-mieli-FI-poliisi

  • Vieras
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #1 : 15.03.13 - klo:19.15 »
Xfce on toistaiseksi ”teho/hyöty” näkökulmasta katsottuna paras löytämäni.
Mint vai Xubuntu?
Mint voi olla tuoksauksen raskaampi. Mutta jos koneen kapasiteetti ei ole rajoittava tekijä niin valinta kannattaa tehdä muokattavuuden ja käytettävyyden pohjalta.
Työpöytä, ikkunointi yms. ulkonäön tyylittelyt tehdään käytännössä vain kerran sen näköiseksi kun itse haluaa. Sen jälkeen niitä käytetään ja katsotaan pari vuotta putkeen ilman ihmeempiä muutoksia. Tähän kannattaa siis kiinnittää erityistä huomiota.
Kaikki muut ”eroavuudet” ovat kompensoitavissa muutaman ohjelmapaketin asennuksella Xubuntuun. Mintissä taas saattaa olla käyttötottumuksista riippuen enemmän pois asennettavaa? En tiedä en ole käyttänyt.

Jos et ole vielä kokeillut niin testaa Xubuntu 13.04:ää. Siinä on järkevöitetty ”Asetukset” ohjelman sisälle aiemmin hajallaan olleita järjestelmän säätöihin vaikuttaneita ”ohjelmakomponentteja”. Ikkunoiden siirto näytön reunojen eri kohtiin muuttaa myös ikkunan koon automaattisesti erilaisiin lohkoihin (1+1, 2x2). Nämä taitavat olla lyhykäisyydessään ne Xubuntun ”radikaaleimmat” muutokset lähitulevaisuudessa. Tosin Mintkin lukemani pohjalta panostaa tuttuun, turvalliseen ja käytettävyyteen, eikä liiemmälti brassaile ”uusimmilla pyörän keksimisinnovaatiollaan”

Valitsehan näistä sitten Itsellesi sopiva!  ;D
Protokolla premiäär sanoo, että vaikeeta on.  :o

Emithgih

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 152
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #2 : 16.03.13 - klo:13.20 »
Kiitos neuvoista. Täytyypä tutustua uusimpaan (beta)versioon.

Xubuntu ja Mint Xfce tuntuivat niin tasaväkiseltä kilpailuparilta, että voittajaa oli mahdotonta määritellä. Niinpä harkitsin jo Mint Maten valitsemista. Näitä vaihtoehtoja pohdiskellessani päädyin yllätysratkaisun. Sain "ahaa" -elämyksen ja asensin tietokoneeseen Fuduntun. Nyt kadun jo tätä ratkaisua. Kovalevylle on onneksi helppo asentaa uusi järjestelmä Fuduntun tilalle, joten mitään ei ole menetetty – paitsi hieman aikaa.

En tiennyt Fuduntusta etukäteen mitään. Olin korkeintaan ähnyt nimen jossakin. Luulin, että kyseessä on jokin monista Ubuntu-johdannaisista, mutta ei ollutkaan.

Innostuin Fuduntusta siksi, että se näytti hyvältä ja toimi hyvin, kun kokeilinsitä USB-tikulta. Pidän klassisesta Gnome2 -työpöydästä., eikä minulla ole myöskään mitään Mac-tyyppistä Cairo Dockia vastaan. Kun lisäksi luin toinen toistaan positiivisimpia arvioita kyseisestä järjestelmästä, ajattelin, että tässähän se on. Kumma kun en ole ennen keksinyt.

Ikävä kyllä järjestelmä ei toiseen koneeseen asennettuna enää toiminutkaan niin sujuvasti kuin USB-tikulta toisessa koneessa. Se hyytyi jo ensimmäisten kymmenen minuutin aikana niin, että ainoastaan virtanappi auttoi asiaan. Noin tunnin käytön jälkeen kaatui työpöytä, ja ohjelma meni ”log in” -tilaan. Kun siirsin muistikortilta kuvia tietokoneeseen, ruutu tyhjeni yhtäkkiä, ja ohjelma ilmoitti, että kuvia ei löydy, koska kortin sisältä on todenäköisesti deletoitu. Ehdin jo säikähtää, mutta onneksi kuvat sentään olivat tallella.

Uskon, että yksi syy ongelmiin on vanha tietokoneeni. Se on vähän liian ”ronkeli” Linuxeille. Toisella levyllä oleva Windows XP ei ole temppuillut.

Kyseessä on B-luokan kone, joten ei tässä nyt mistään vakavista ongelmista ja asioista puhuta. Aktivikoneessani en hyväksyisi järjestelmän kaatumisia ja muita tämän tyyppisiä vikoja. Niiden pitäisi kuulua Windows 95:n aikakauteen – ei nykyaikaan.

Fuduntu todennäköisesti tulee vaihtumaan johonkin muuhun, mutta kokeillaan nyt jonkin aika. Ilman teknisiä ongelmia tämä tuntuisi hyvältä.

http://kuvaton.com/k/YqnO.jpg

http://kuvaton.com/k/Yqn8.png

samihs72

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 846
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #3 : 16.03.13 - klo:13.38 »
Moi! Kokeile Mint Debian XFCE työpöydällä. Itselläni on pyörinyt se jo pitkään IBM T41 läppärissä ja ihan mukavasti toimi..
Desktop:HP Pavilion h8-1111sc Core i5-2320/8 GB/1.5 TB/GeForce GT 530 2 GB/Windows 10 64-bit,  Ubuntu 24.04 Noble Numbat
RPi 4B Nextcloudpi

spark

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1752
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #4 : 16.03.13 - klo:20.42 »
Heitetään nyt vielä tuo Peppermint pöydälle, jos et siihen ole jo törmännyt. Tuota olen muutamiin vanhoihin koneisiin asentanut hyvällä menestyksellä.

http://peppermintos.com/

Jos koneen levyasema on paska, niin voithan toki asentaa Linuxin kovolle jollain muulla koneella ja siirtää sen sitten kyseiseen koneeseen. Muutaman kerran olen tuon tehnyt, eikä ongelmia ole esiintynyt.

oh2ir

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 447
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #5 : 16.03.13 - klo:22.23 »
Tere

Tuohon otsikkoon viitaten, millä tavalla yleensä voi suorittaa vertailun, kumpi on parempi.

Olen nyt laittanut tuohon HP-läppäriin molemmat Mint 14 Nadia ja Xubuntu 13.04 Raring Ringtail

Lyhyellä kokemuksella on mielestäni jo kysymys tottumuksista, miten on oppinut ja tottunut käyttämään erilaisia versioita, ainakaan minulla ei ole sanottavampia eroavaisuuksia niin prosessorin käyttöasteessa kuin muistin kulutuksessakaan, perusohjelmat toimivat samalla tavalla ilman mitään kummallisuuksia.
Vertailun vuoksi sanottakoon että Windows 8 on huomattavasti vaikeampi saada toimimaan halutulla tavalla, toistaiseksi se on tuossa uudemmassa läppärissä mutta todennäköisesti korvaantuu jollakin Linux-distrolla
73's de Kari OH2BNE

Postimies

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2627
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #6 : 17.03.13 - klo:03.05 »
Paljon olet käyttänyt aikaa liki samanlaisten jakeluiden vertaamiseen. Paras käyttää sitä, minkä parhaiten osaa jo ennestään ja laitetuki on kunnossa. Tuskin niillä työpöydän kuvakkeiden tai fontin koolla niin paljoa merkitystä ole. Kuinka hyvä suomenkielen tuki on, niin siinä on eroja. Joistakin jakeluista uupuu suomenkielen oikoluku ja tavutus. Mikä ei ole kiva jos kirjoittaa paljon. Jos Fedora ei enää käynnisty voi raudassakin olla jo vikaa. Epäilen, että vika on Fedorassa.. Usein syy on jossain irronneessa johdossa, liittimessä...

Emithgih

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 152
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #7 : 19.03.13 - klo:14.00 »
Asensin tammikuussa 2009 Ubuntu 8.10 käyttöjärjestelmän jo silloin vanhaan AMD-prosessorilla ja GeForge näytönohjaimella varustettuun tietokoneeseen. Muistia taisi olla 512 Mb, mutta tuplasin sen määrän myöhemmin.

Käytin konetta aikoinaan melko paljon, ja se on edelleenkin pöydällä käyttövalmiina, jos tarvetta tulee. Käyttöjärjestelmä ei ole koskaan temppuillut. Kone ei ole mennyt jumiin. Työpöytä ei ole romahtanut. Muutamat jälkeen päin asentamani epämääräiset ohjelmat kaatuivat joskus, mutta eivät perusohjelmat kuten selaimet. Open Office kaatui ainoastaan siinä tapauksessa, jos siihen yritti vahingossa liittää nettisivulta kopioidun tekstin sellaisenaan. Kun tekstin liitti ”unformatted text” muodossa, ongelmia ei ollut.

Muutama päivä sitten asensin uudempaan – vaikkakaan ei uuteen – tietokoneeseen Funduntu Linuxin, koska luin netistä positiivisia arvioita siitä, kuinka luotettava ja vakaa järjestelmä on.

Vakaus on tietysti määrittelykysymys, mutta jos muutaman päivän aikana työpöytä romahtaa log in -tilaan, ja ruutu hyytyy pari kertaa niin, että vain virtanappi auttaa, en pitäisi järjestelmää kovin vakaana. Eihän vastaavaa tapahtunut Ubuntu 8.10 järjestelmässä kertaakaan vuosien aikana.

Viimeisen hyytymisen aikana painoin Ctrl+Alt+F5 nappeja, jolloin ruudulla alkoi pyöriä teksti

[5413.382570] [drm:radeon_cs_ib_chunk] *ERROR* Failed to schedule IB !
[5413.567368] radeon 0000:00:01.0: couldn't schedule ib

Tilanteesta selvisi vain katkaisemalla virran ja käynnistämällä koneen uudestaan.

Fuduntusta sai virittelemällä sinänsä kohtuullisen mukavan näköisen, joten hieman säälihän siitä on luopua. Arvostan kutenkin toimivuutta enemmän kuin ulkonäköä. Käyttöjärjestelmää pitää pystyä käyttämään eikä vain leikkimään sillä sammuu – ei sammu -leikkiä.

Mietin, pitäisikö asentaa kylmästi jokin vanha Ubuntu. Versio 10.04 on valmiina CD:llä.

Tässä ratkaisussa olisi se huono puoli, että uudet selaimet ja muut ohjelmat lakkaavat vähitellen toimimasta vanhentuneessa käyttöjärjestelmässä, ja nettisivut puolestaan lakkaavat toimimasta kunnolla, jos selain ei ole ajan tasalla. Ei vanha Ubuntukaan taida olla ratkaisu.

Thinkit

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 912
  • Kysyvä ei tieltä eksy, eikä eksyvä tietä kysy.
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #8 : 19.03.13 - klo:14.57 »
Voisit kokeilla tuohon crunchbang linuxia.

http://crunchbang.org/about/


t: Antti  ;)
Lenovo Thinkpad e520
Kde Neon 5.22.3
Intel(R) Core(TM) i5-2410M CPU @ 2.30GHz
Amd Radeon HD 6630m
Intel HD 3000 integroitu
Samsung Evo 120G kovo ja 8G muistia
Sony Xperia 5 mk2 ja android 11

Emithgih

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 152
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #9 : 19.03.13 - klo:17.13 »
Kiitos vihjeestä. Kokeilen parhaillaan USB-tikulta. On hankalaa, kun ä-kirjaimia ei saa tekstiin kuin kopioimalla. Keyboardin kielen muuttaminen vaatii erillisen ohjelman asentamisen. Koko homma olisi asennettava, jotta ominaisuuksista saisi kunnollisen kuvan.

http://kuvaton.com/k/YqoX.png
   


zordo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 170
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #10 : 19.03.13 - klo:17.53 »
Voisit kokeilla tuohon crunchbang linuxia.

http://crunchbang.org/about/


t: Antti  ;)
Crunchi vakuutti itseni miniläppärissä muuten, mutta en saanut "power ondemand"ia päälle akkukäytöllä ja se oli ratkaiseva vika, koska kaikki youtube-videot nyki. Ubuntun variantteihen saa tuon Jupiter power managmentin jolla hoituu nuo läppärin virranhallinnat hyvin helposti. Tehokkaammalla raudalla tosin saa varmaan olla "power saving mode"ssakin ilman tahmailuja.
Core I5 2500K  GTX970 ubuntu 14.10

Aatos Rapula

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 186
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #11 : 19.03.13 - klo:19.16 »
On hankalaa, kun ä-kirjaimia ei saa tekstiin kuin kopioimalla.

Komentoriville:
Koodia: [Valitse]
setxkbmap fi
ja näppäimistö on suomenkielinen.
Debian - Jessie - xfce

welmar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1582
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #12 : 19.03.13 - klo:23.22 »
On hankalaa, kun ä-kirjaimia ei saa tekstiin kuin kopioimalla.

Komentoriville:
Koodia: [Valitse]
setxkbmap fi
ja näppäimistö on suomenkielinen.
Erittäin kätevä muistaa jos kokeilee paljon eri jakeluita. Ei toimi kuitenkaan jos ei toimi X. Useimissa linux saa suominäppiksen ilman X komenolla
Koodia: [Valitse]
loadkeys fi mutta aika harvoin ääkösiä konsolissa tarvitse.

Emithgih

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 152
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #13 : 25.03.13 - klo:10.16 »
Kiitokset neuvoista. Suomenkielisen näppäimistön sai aikaan edellä olevilla ohjeilla. Ainoa, mikä ei jostakin syystä toiminut, oli @  -merkki. Tuli vain kirjain 2. Ehkä en keksinyt sopivaa näppäinyhdistelmää.  Kokeilin kyllä monia.

Palaan sen verran otsikon aiheeseen, että vertailun käyttöjärjestelmistä, joista jonkin asentaisin kiinteästi erääseen pöytäkoneeseeni, voitti lopulta Mint Mate 14.

Asentamisessa oli hankaluuksia, koska vanha DVD-asema ei toiminut tarpeeksi hyvin, ja asennus keskeytyi. Kun Verkkokauppaa (DVD-asema maksaa 25 euroa) ei satu olemaan lähettyvillä, asensin koneeseen CD:ltä (asema pystyi lukemaan sitä) vanhemman Mint -version ja yritin päivittää (upgrade) sen uudemmaksi. Ideaa ei suositeltu ja ilmeisesti syystä. "Päivityksen" jälkeen ohjelma toimi enää juuri ja juuri terminaalissa.

En malttanut odottaa seuraavaa Verkkokaupassa käyntiä (saa asemia toki muualtakin), joten lainasin toisesta koneesta toimivan DVD-aseman ja tein "puhtaan" Mint-asennuksen sen avulla.

Mint Maten valinta oli tavallaan paluuta juurille, koska järjestelmä oli jo asennettuna koneeseen yli vuoden ajan syksystä 2011 alkaen. Sitä ei vain kovin paljon käytetty. Se poistettiin, kun IDE-kovalevy tarvittiin digiboksiin.

Viikon ajan koneessa ollut Fuduntu oli pettymys. Järjestelmä ehti kaatua eri tavoilla monesti, viimeisen kerran pelkästään siitä, kun koneeseen kytkettiin kiinni ulkoinen USB-kovalevy. Tiedostonhallinnan ikkunoita ja virheilmoituksia "hyppi" ruudulle "looppina" kunnes järjestelmä romahti tekstipohjaiseksi.

Mint 14 ei ole toistaiseksi temppuillut.
« Viimeksi muokattu: 25.03.13 - klo:10.19 kirjoittanut Emithgih »

welmar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1582
    • Profiili
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #14 : 25.03.13 - klo:12.22 »


Palaan sen verran otsikon aiheeseen, että vertailun käyttöjärjestelmistä, joista jonkin asentaisin kiinteästi erääseen pöytäkoneeseeni, voitti lopulta Mint Mate 14.

Asentamisessa oli hankaluuksia, koska vanha DVD-asema ei toiminut tarpeeksi hyvin, ja asennus keskeytyi. Kun Verkkokauppaa (DVD-asema maksaa 25 euroa) ei satu olemaan lähettyvillä, asensin koneeseen CD:ltä (asema pystyi lukemaan sitä) vanhemman Mint -version ja yritin päivittää (upgrade) sen uudemmaksi. Ideaa ei suositeltu ja ilmeisesti syystä. "Päivityksen" jälkeen ohjelma toimi enää juuri ja juuri terminaalissa.
 
Ei onnistu mintin päivitys versiosta toiseen, vaan vaatii uuden asennuksen.  Minun oli syystä tehtävä äidille uusi asennus aikoinaan kun mint 9 ei saanut tarpeeksi uutta chromiumia OP-pankille. Mint debian on sitten eri asia koska rolling-releasena siinä ei versiopaäivityksiä tule vaan ollan aina ajantasalla. Äitin koneeseen meni sitten mint debian, joka myös tästä syystä on mielestäni ainoa järkevä mint koneeseen jota aikoo pidempään käyttää ilman säätämistä tai ongelmia. Ubuntussa versio päivitys toimii yleensä ihan ok mutta toisaalta jos on levyn osioinut hyvin uudelleen asennus on usein nopempi kuin päivitys.

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11447
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Mint vai Xubuntu?
« Vastaus #15 : 25.03.13 - klo:19.23 »
Kiitokset neuvoista. Suomenkielisen näppäimistön sai aikaan edellä olevilla ohjeilla. Ainoa, mikä ei jostakin syystä toiminut, oli @  -merkki. Tuli vain kirjain 2. Ehkä en keksinyt sopivaa näppäinyhdistelmää.  Kokeilin kyllä monia.
Kai painoit AltGr+2 etkä Ctrl+Alt+2?
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.