Kirjoittaja Aihe: Viisaille pähkinä purtavaksi  (Luettu 7176 kertaa)

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Viisaille pähkinä purtavaksi
« : 23.08.12 - klo:19.59 »
Olen käyttänyt Ubuntua versiosta 4 alkaen. Ubuntun kehittyessä olen jatkuvasti suositellut sitä ystävilleni, ja vaikka itse en ole atk-alan ihmisiä, olen auttanut ja asentanut joitakin ystävieni koneille. Vasta Ubuntun viimeinen versio eli 12.04 on ollut minulle pettymys. Minulla on kaksi läppäriä Dell  Precision ja Acer Aspire, johtuen siitä että yhdessä vaiheessa Dell pimeni, mutta heräsi muutaman päivän perästä uudelleen eloon. Tai oikeastaan kone toimi, mutta ruudulla ei näkynyt mitään. Acerin päivitin 12.04 ehkä noin pari kuukautta sen julkistamisen jälkeen. Monet ohjelmat kuten Abiword, klipper ja glipper eivät toimineet kunnolla. Ilmoituksia, että Ubuntu kohtasi sisäisen virheen tuli hyvin usein, joten päätin tehdä puhtaan asennuksen. Se ei auttanut, vaikka tein sen kaksi kertaa.

Dellissä 11.10 toimi hyvin kuten se oli toiminut Acerissäkin ennen päivitystä. Acerissä on 4 ytiminen prossu ja 16 gigaa muistia, joten siitä ongelmat tuskin johtuivat. Päivityksen jälkeen Dellissä Blender alkoi takkuilla, ja "sisäinen virhe" viestejä alkoi sadella. Tein siihenkin puhtaan asennuksen, ja silloin kohtasin ongelman, jollaiseen en ollut koskaan aikaisemmin törmännyt. Heti asennettuani suositellut näytönohjainajurin ja käynnistettyäni koneen uudelleen, Ubuntu ei hyväksynyt salasanaani. Koitin monta kertaa, ja lopulta käytin capslockia, koska ajatteli, että jos olin vahingossa a:n sijasta painanut kapslockia. Mikään ei auttanut, enkä myöskään tiennyt, miten olisin voinut vaihtaa salasanani. Tein uudelleen puhtaan asennukset ja kaikki meni jälleen hyvin. Nyt en asentanut videoajuria, vaan annoin vain Ubuntun päivittää tiedostot. En ollut myöskään asentanut edes Medibuntua, mutta käynnistettyäni koneen päivityksen jälkeen, se ei edelleenkään hyväksynyt salasanaani, jota olen itseasiassa käyttänyt jo vuosia.

Voitte varmasti kuvitella, että näiden kokemusten jälkeen luottamukseni Ubuntuun on pahasti horjunut. Versiossa 11.10 oli alussa joitakin ongelmia, mutta ne korjaantuivat suhteellisen pian. Keskustelualueilta saa yleensä hyvin apua, ja jos ei sieltä löydy, niin googlaamalla. En kuitenkaan kirjoittanut tätä osastolle "peruskäyttö", koska olisi ollut täysin sattumanvaraista, olisiko joku todella asioista tietävä lukenut sen. Osallistuessani Tampereella pari vuotta sitten Ubuntun edellisen LTS-version julkaisutapahtumaan, jossa käytin pienen puheenvuoronkin, huomasin monen Ubuntu- osaajan käyttävän Macia. Pitäisikö minunkin siirtyä Maciin Ubuntusta, jota olen kuitenkin ylistänyt jo useita vuosia? En tiedä! Acerissä perusohjelmani toimivat, vaikka jouduinkin Abiwordistä asentamaan edellisen eli stabiilin version. Glipper ja Klipper eivät toimi. Klipit jotenkin.  Sisäisiä virheitä tulee tuon tuosta, mutta työskentelyä voi kyllä jatkaa. Dell on hiljaa, koska se ei hyväksy salasanaani. Kertokaa jos tiedätte, mitä minun pitäisi tehdä? Windows on molemmissa koneissa, mutten haluaisi käyttää sitä. 

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #1 : 23.08.12 - klo:20.33 »
Acerista suosittelen testaamaan muistin. Testiohjelma löytyy esimerkiksi valitsemalla käynnistyslistasta (Grubin lista) Memtestin. Anna sen ajaa vaikkapa pari tuntia, tosin koneessasi on aika paljon muistia, joten pidempikin voi olla tarpeen, yleensä en kuitenkaan ole ajanut koko testiä (se aloittaa sitten heti uudestaan valmistuttuaan) vaan lopettanut kun "tuntuu siltä". Jos virheitä löytyy, ruutu muuttuu punaiseksi.
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

Jallu59

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3430
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #2 : 23.08.12 - klo:20.58 »
Mitähän rautaa ja kuinka paljon tuo Dell on syönyt ? Vai olisiko sen suhteen jo aika vaihtaa kevyempään vaihtoehtoon, Xubuntuun tai Lubuntuun. Oma kokemus 12.04 Unityllä on myös pettynyt, ei se vaan toimi aina niin kuin pitäisi, etenkään työtilojen ja ohjelmien vaihdon suhteen ja sen käyttökin on epäergonomisempaa ja vähemmän intuitiivistä kuin Gnome2:n, XFCE:n tai LXDE:n.

T:Jallu59
Jari J. Lehtinen, Wanhempi (iki?)tietoteekkari & tietotekniikkakonsultti Turust, P4-HT / 3,0 GHz, Intel945 IGP 226MB & 4GBram & UbuntuStudio 14.04. Toshiba Satellie 50-C, i5 dual-core 2,3GHz, ubuntu-mate 16.04 LTS

JarTak

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 333
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #3 : 23.08.12 - klo:23.59 »
Muistaakseni tällä forumilla on joillakin ollut tuota salasana ongelmaa, joka on sitten ratkaistu. Haulla varmasti löytää.

Ei käy kyllä kateeksi. Sen verran ollut varmasti työtä tuossa savotassa. Suosittelen kokeilemaan jotain muuta ubuntu pohjaista distroa esim. Minttiä mate työpöydällä, joka on käytännössä vanha Gnome kakkonen. Toivotaan parasta. Ps. itse en ole viisas, vaan peruskäyttäjä.

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #4 : 24.08.12 - klo:00.25 »
Minulla taasen 12.04 version myötä kaikki koneet toimivat paremmin tai huomattavasti paremmin kuin ennen - mukaanlukien Asus eeePC 901 ... joten riippuu siitä mikä on tilanne ja mitä tekee.

Joitakin mahdollisia syitä lueteltiin aiemmin - raudan väsyminen tai huono yhteensopivuus. Tuota kannattaisi tutkia järjestelmällisesti - muistitestejä jo kerrottiin edellä. Näytönohjain tietysti vaikuttaa moneen asiaan.

On totta, että Ubuntu-maailmassa jotkin sovellukset ovat huonoja (esim. Brasero)  tai muuttuvat huonommiksi ajan saatossa. Omalle kohdalle on osunut lähinnä vain Audio CD Extractor joka ei ole enää ollenkaan hyvä viime versioissa (oli huono jo ennen 12.04:ää). Olen vaihtanut sovelluksia ja tilalle on tullut parempia kuin mitä koskaan ennen on ollut ... tai joita olen löytänyt, kuten esim. Clementine musiikin soitto-ohjelma. Huonous voi johtua myös rautaympäristöstä - epäilen, että Braserossa on jotakin jota minun CD/DVD-asemani vierastavat.

Toisaalta sovelluksia on tarjolla niin paljon, että mikään pakko ei ole juuttua huonoihin.

Salasanoissa on monesti kyse siitä, että käytetään salasanaa, joiden merkkien paikat vaihtuvat kun näppäimistön layout-muuttuu. Esim. piste ja pilkku ovat samassa paikassa myös English-näppiksessä ja sikäli ovat "turvallisia" erikoismerkkejä käytettäväksi. Asiaa voi testata esim. kuvaruutunäppiksen avulla. Voihan näppiksessä olla vikaakin - sitä voi taas testata ulkoisella USB-näppiksellä.

Noin yleisesti - jos vika vaikuttaa hyvin hämärältä ja vaikeasti löydettävältä, niin kyseessä ei olekaan yksittäinen vika vaan useampi samaan aikaan vaikuttava vika. Tällöin voi käyttää eliminointimenetelmää, jossa eliminoidaan niitä asioita, joissa vika ei ainakaan voi olla. Näin saadaan asiaan jotakin tolkkua.

2-mieli-FI-poliisi

  • Vieras
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #5 : 24.08.12 - klo:16.42 »
Ganymedeksen juttuun on hyvä jatkaa omasta boottirompun poltoistani...

Eli, yritin vast'ikään polttaa Lubu(+muita).iso boottiromppuja asennettavaksi vanhaan koneeseni. Poltossa oli käyössä sama kone ja romppuasema.
-Linuxissa poltetut (xfburn/brasero) romput eivät pelittäneet kummassakaan koneessa.
-Xp:ssä poltetut romput toimivat molemmissa koneissa moitteetomasti!
Kyllähän tällainen 20 vuotta vanha tekniikka pitäisi toimia kaikissa poltto-ohjelmissa? En voi muuta kuin ihmetellä!

zepotus

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 271
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #6 : 25.08.12 - klo:21.20 »
Salasanaongelma, mistä jo aiemmin puhuttiin.

Ja aina ihan alusta täysi asennus. Nuo päivitykset ei oikein toimi.

Mun mielestä Ubuntu on menny parempaan suuntaan kokoajan. Noh, nyt Mint 13 käytössä, mutta samaa systeemiä sekin on.
Ubuntu 12.04 64-bit (i5-750 @ 3.8 Ghz, 4Gt, OCZ Agility 3 60Gt, 150Gt Raptor + 500 Gt + 1000 Gt, GT240 nvidia)

New_user

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1242
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #7 : 25.08.12 - klo:22.04 »
Salasanaongelma, mistä jo aiemmin puhuttiin.

Ja aina ihan alusta täysi asennus. Nuo päivitykset ei oikein toimi.

Mun mielestä Ubuntu on menny parempaan suuntaan kokoajan. Noh, nyt Mint 13 käytössä, mutta samaa systeemiä sekin on.


Päivittelin tässä 11.04:n eilen 11.10:een, ja siitä tänään 12.04.1:een. Tuossa puolivälissä valitsin kirjautumisruudusta Gnome classicin ilman efektejä. 12.04 päivitys meni putkeen saman tein, ja yläpalkkiin vain piti lisätä oikealle se tuttu Ilmaisinsovelma (Complete). Kyllä ne päivityksetkin toimivat, ainakin mun kohdalla kaksi peräkkäin. Tässä HP nc6320-läppärissä ei mitään suljettuja ajureita eikä eksoottista rautaa.


Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #8 : 25.08.12 - klo:22.05 »
...
Eli, yritin vast'ikään polttaa Lubu(+muita).iso boottiromppuja asennettavaksi vanhaan koneeseni. Poltossa oli käyössä sama kone ja romppuasema.
-Linuxissa poltetut (xfburn/brasero) romput eivät pelittäneet kummassakaan koneessa.
-Xp:ssä poltetut romput toimivat molemmissa koneissa moitteetomasti!
Kyllähän tällainen 20 vuotta vanha tekniikka pitäisi toimia kaikissa poltto-ohjelmissa? En voi muuta kuin ihmetellä!

Tuota polttoasiaa käsitellään sattumoisin toisessakin säikeessa samaan aikaan. Itse en ole käyttänyt Braseroa, koska se ei ole toiminut koskaan kunnolla. Käytin ennen Gnome Bakeria. Epäilen, että riippuu jotenkin käyttämistäni CD/DVD-asemista ja niiden yhteensopivuudesta tms, vaikeata oikeasti sanoa.

Huomasin myös, kesän aikaisissa testeissä, että CD:n rippaus kesti tosi kauan eräässä ympäristössä. Epäilen, että CD/DVD-asema on tässäkin syypää - tosin en saanut sitä varmennettua, koska lähes samanlainen asema toimi toisessa koneessa ... eihän ne välttämättä ole ihan samoja jos ostaa vaikka eri viikoilla.

Hyvän poltto-ohjelman löytämiseen kannattaa panostaa - niin se on kyllä Windows maailmassakin.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3319
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #9 : 26.08.12 - klo:07.10 »
K3B on ollut ongelmaton ainakin itelläni, toki se sitten asentaa läjän kde kirjastoja jos ei kde:tä ennestään ole. Tosin KDE on hyvä työpöytäympäristö joten mitäpä sitä vierastamaan ellei kone pode akuuttia muistin puutetta.
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 22.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #10 : 26.08.12 - klo:17.36 »
Minäkin käytän K3B poltto-ohjelmaa ja olen ollut siihen tyytyväinen. Salasanaongelmastani vielä. Kun asensin Ubuntun toiseen kertaan, huomasin viimein, mitä oli tapahtunut. Kone käynnistyi kuten edellisenkin asennuksen yhteydessä, mutta käynnistettyäni sen uudelleen salasana ei toiminut. Silloin huomasin näppäimistön vaihtuneen venäläiseksi (Russian-phonetic), jota olen käyttänyt aina välillä Ubuntun edellisissä versioissa. Suomi on kuitenkin aina ollut oletuksena. Nyt en ollut ehtinyt asentaa venäläistä näppäimistöä, mutta siihen se vain putkahti eikä salasanani tietenkään toiminut. Normaalisti kun klikkaa pikkukuvaketta, tulevat kaikki asennetut näppäimistöt näkyviin, nyt ei tullut. Asensin siis Ubuntun kolmanteen kertaan. Home-osion jätin kuten edellisilläkin kerroilla. Jälleen sama juttu, suljettuani koneen kertaalleen ja käynnistettyäni sen uudestaan näppäimistö oli vaihtunut venäläiseksi.

Home-osioni on ext3 ja käyttöjärjestelmän osio ext4. Ei siinä aikaisemmin ole ollut ongelmaa, mutta nyt epäilen, että onko syy siinä. Kummallinen vika joka tapauksessa. Kysyn vielä, tietääkö joku, miten saisin näppäimistön vaihdettua suomalaiseksi ennen kirjautumista? Odottelen siis vielä vastauksia ennen kuin tuhoan home-osion ja asennan Ubuntun vielä kerran. Koneeni muuten ei ole kovin vanha. Siinä 2,4 Ghz dual core prossu. Muistia tosin vain kaksi Gigaa.

Timo Virtanen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2083
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #11 : 26.08.12 - klo:18.22 »
Oletan, että käytät Unity työpöytää. Näppäimistön valinta löytyy kirjautumisikkunan yläpaneelissa oikealla. Tutustuin itsekin noihin valintoihin äskettäin. terveisin Timo
"Linux, made in Finland"

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #12 : 26.08.12 - klo:19.06 »
Näppäimistön vaihto ennen kirjautumista pitäisi olla ihan normaalia Ubuntun funktionalisuutta - kuten edellä jo ohjeistettiin.

En suosittele /home -kansion (mahdollisen osion) sisältämien asetusten jättämistä jäljelle tilanteessa jossa järjestelmää päivitetään ... ellei sitten suvereenisti hallitse /home :ssa majailevia asetuksia. Muussa tapauksessa asetusten jättämisestä voi seurata paholaismaisia ongelmia, esim. jos jokin ohjelman logiikka muuttuu. Ja mistäs sen logiikan muutoksen arvaisi, jos on vasta uutta versiota ensimmäistä kertaa asentamasti.

/home:n kopiointi sopii hyvin esim. koneiden kloonaamiseen ... ja miksei muuhunkin jos hallitsee /home:n sisällön (siis piilotiedostot ja -hakemistot ja muut) ... tai osaa muutoin operoida, esim. osaa käyttää toista käyttäjätunnusta asioiden verifiointiin jms.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #13 : 27.08.12 - klo:10.16 »
Kiitos tiedoista, mutta ylhäällä olevasta näppäimistön valinnasta oli kadonnut suomenkieli ja siksi en pystynyt sitä vaihtamaan. Ajattelin että voisiko se onnistua päätteen kautta?

Neuvo home-osion suhteen oli minulle todella tärkeä, sillä olen yleensä jättänyt sen koskemattomaksi. Tiedostot on helppo kopioida, mutta sähköpostin kanssa on ongelmia. Olen tehnyt monta kansiota ja alikansiota, mihin tallennan tärkeät sähköpostit. Jos home on puhdas, niin thunderbird hakee kyllä palvelimella olevat tiedostot, mutta ei kansioissani olevia. Sama koskee myös osoitteita. Viimeksi otin homesta lucky backupoṕilla kopiot ja palautin siitä, kun asensin tein tähän uudempaa läppäriin 12.04 puhtaan asennuksen. Piilotiedostot tulivat tietenkin mukana. Pitäisikö sähköpostista tehdä oma bk, vai ainoastaan kopioida jotkut kansiot ja palauttaa ne, että omat asetukset ja kansiota pysyisivät?

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #14 : 27.08.12 - klo:14.35 »
En osaa sanoa mitä tiedostoja ja hakemistoja Thunderbird käsittelee, mutta on kai se jossakin dokumentoitu ja varmennettavissa kokeiluilla (toisella käyttäjätunnuksella). Varmaankin joku toinen osaa vastata tuohon ...

Itse en säilytä suoraan home:n alla mitään tärkeää, koska siitä ei saa järkevästi ja helposti varmuuskopioita ... kuten sanoit piilotiedostot tulevat helposti mukana. Teen home:n alle esim. hakemiston "data" ja sen alla vasta säilytän kaiken tärkeän. Yleensä tämä "data" on kuitenkin toisella levyllä tai useammalla levyllä. Tällöin voi yhdellä komennolla varmentaa ja palauttaa kaiken. Sinänsä komento "rsync -urv ..." riittää, eikä mitään backup-ohjelmaa tarvita.

Mielestäni sähköpostiohjelmankin "datat" pitäisi säilyttää vastaavalla tavalla, mutta en osaa sanoa taipuuko Thunderbird tähän. Yleensäkin, monet ohjelmat sotkevat ohjelmahakemistot, konfiguraatiot ja käyttäjän datat samaan mössöön - mikä on mielestäni lähtökohtaisesti väärin. Windowsin ja toimisto-ohjelmien oletustoimintatavat ovat sieltä hirveimmästä päästä - valitettavasti niitä tapoja sitten muut ohjelmistofirmat joskus kopioivat.
« Viimeksi muokattu: 27.08.12 - klo:16.09 kirjoittanut Ganymedes »

motalb

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 279
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #15 : 27.08.12 - klo:19.16 »
Thunderbirdin asetukset ja postit saa helposti siirrettyä vaikkapa toiselle levylle. Oleellista on että kyseinen sijainti on käytettävissä kun Thunderbirdin käynnistää.

Kaikki Thunderbirdin tarvitsemat tiedostot sijaitsevat kotikansion (home) piilotetussa ".mozilla-thunderbird"-kansiossa.
Tuo kansio siirretään kokonaisuudessaan uuteen sijaintiin. Tässä uudessa sijainnissa .mozilla-thunderbird -kansiosta tehdään linkki. Linkin nimeksi tulee "Linkki kohteeseen .mozilla-thunderbird". Tämä linkki siirretään kotikansioon, ja muutetaan sen nimi muotoon ".mozilla-thunderbird".

Nyt Thunderbirdin pitäisi toimia aivan normaalisti, vaikka asetuskansio sijaitseekin jossain muualla kuin kotikansiossa.

Tällä samalla menetelmällä voi "ulkoistaa" monien muidenkin ohjelmien asetuskansioita ja -tiedostoja.

Postimies

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2619
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #16 : 28.08.12 - klo:14.45 »
Kiitos tiedoista, mutta ylhäällä olevasta näppäimistön valinnasta oli kadonnut suomenkieli ja siksi en pystynyt sitä vaihtamaan. Ajattelin että voisiko se onnistua päätteen kautta?

Lokaalit hieman hankalia Linux-systemissä. Ne voivat olla käyttäjäkohtaisia ja/tai systeeminlaajuisia. Työpöytä ympäristössä käyttäjä voi valita kielen ja näppäimistön vapaasti. Samoin päätteen kautta kirjautuessa. .bashrc tiedostoon voi pistää kaikenlaista. Kun X käynnistyy (startx) .xinitrc tiedostossa voi määrittää työpöytäympäristön ja monia muitakin juttuja. Syysteemin lokaali (oletus) voi olla eri kuin käyttäjän. Sudo antaa root oikeudet, mutta käyttää käyttäjän asetuksia (ympäristömuuttujat, lokaalit..). Siksi on turvallista antaa salasana, jossa ei skandeja tai muita erikoismerkkejä. sudo passwd vai mennä siis metsään jos käyttäjällä venäläinen lokaali käytössä ja systeemin oletus on posix tai C. Näppäimistön lisäksi merkistöä voi vaihtaa. Niitä on muitakin kuin utf-8.

Linuxilla on myös useita eri ajotasoja. Jos graafisesti ei pääse sisälle, niin sitten koettaa merkkitilassa (ilman X) ja lopulta singe user tilassa. Jos mikään muu ei auta, niin chrootin alla voi toisesta systeemistä käsin vaihtaa salasanan ja/tai lokaalit. Uudestaan ei siis tarvitse asentaa.

Neuvo home-osion suhteen oli minulle todella tärkeä, sillä olen yleensä jättänyt sen koskemattomaksi. Tiedostot on helppo kopioida, mutta sähköpostin kanssa on ongelmia. Olen tehnyt monta kansiota ja alikansiota, mihin tallennan tärkeät sähköpostit. Jos home on puhdas, niin thunderbird hakee kyllä palvelimella olevat tiedostot, mutta ei kansioissani olevia. Sama koskee myös osoitteita. Viimeksi otin homesta lucky backupoṕilla kopiot ja palautin siitä, kun asensin tein tähän uudempaa läppäriin 12.04 puhtaan asennuksen. Piilotiedostot tulivat tietenkin mukana. Pitäisikö sähköpostista tehdä oma bk, vai ainoastaan kopioida jotkut kansiot ja palauttaa ne, että omat asetukset ja kansiota pysyisivät?

Home kansion asetukset ovat hankalia. Tilantarvekin vaihtelee kovasti. Joissain kansioissa voi olla tiedosto tai pari ja joissain voi olla tuhansia tai jopa satoja tuhansia. Sähköpostit, selaimen linkit, salasanat, kuvatiedostojen pienoiskuvat, soitto-ohjelman tietokanta (levykannet, tilastot, sanoitukset), ties mitä...  eli ei missään tapauksessa kannata hukata. Parempi tehdä niin, että poistaa sitten vanhat asetukset, jos joku ohjelma ei toimi. Tuossa laskin itsellä .kde4 ja .xbmc kansioiden yhteenlaskettu kpl on yli 10 000. .thumbnails kansiossa yli 7000 tiedostoa. Kaikki yhteen on niin paljon, että en kehtaa sanoa.

Onneksi moni ohjelma osaa tuoda vanhat asetukset jos aloittaa puhtaalta pöydältä. Eli sähköposteja ei välttämättä menetä jos vaikka vaihtaisi ohjelmaa. Amarok osaa hakea asetukset myös edellisestä versiosta. Mutta voi käydä niinkin että jos on digikamilla tehnyt tuhansista valokuvista tietokannan ja palautus ei onnistukkaan. Siinä voi mennä iso työ hukkaan.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #17 : 02.09.12 - klo:11.23 »
Hei

Olen ollut niin kiireinen, että en ole päässyt kokeilemaan saamiani hyviä neuvoja. Siirsin jokin aika sitten Kdenlive ja thunderbirdin ja Mozillan hakemistot Asiakirjoihin, ja otin niistä backupin. Tein puhtaan asennuksen, mutta asensin varmuuden vuoksi Kubuntun, jota olin muutenkin ajatellut kokeilla, kun sitä on Linux Formaatissa kehuttu niin paljon. Se asentui hyvin, mutta kun en ole moniin vuosiin käyttänyt Kde-työpöytää, oli minulla melkoisia vaikeuksia löytää asetuksia ja ohjelmia. Rupesin kyllä oppimaan, mutta sitten jätin koneen valmiustilaan, ja siihen se jymähti. Ensin ei toiminut mikään, mutta sitten käynnistyi Vista.

Koitan asentaa siihen vielä Ubuntun, koska olen niin tottunut käyttämään Unityä, Minulla se toimi mainiosti jo 11.10:ssä. En ole kuitenkaan ehtinyt tehdä sitä, kun ostin vaimon pyynnöstä tarjouksena myydyn Ipad 2:n wifi-version. Loistava näyttö ja kiva lukea, mutta mitä helppokäyttöisyyteen tulee, niin ei se minusta ollut sen helpompi kuin mikään muukaan käyttämäni kone. Päinvastoin siinä on melkoiset ongelmat tiedon siirron suhteen ja aikaa kului paljon ennen kuin sain edes tärkeimmät tiedostot siirrettyä vaimon koneelta. Linuxissa en löytänyt muuta tapaa kuin Dropboxin. Windowsissa siirto  onnistuu jotenkuten Itunesin ja Disk Aidin avulla. Pahin ongelma siinä on tulostus. Pitäisi olla joku Air-printer eikä edes verkkotulostin kelpaa sille. Netin selailu ja e-kirjojen lukeminen on todella miellyttävää varsinkin, koska sen näyttö on niin hyvä. Matkalla käyttäisin itsekin mielelläni sellaista. Ehkä Samsung olisi kätevämpi valinta, mutta siinä ei kuulemma ole yhtä hyvä näyttö. Varsinkin auringonvalossa kaikki pc-koneet, joita olen käyttänyt toimivat kehnosti, mutta serkkuni Macissä pystyi ruutua lukemaan vaivatta. Yritin netistä löytää neuvoja, miten Ipadia voisi Ubuntun kanssa käyttää. Ubuntu näkee koneen, mutta en voi kopioida siihen mitään. Dropboxilla ja sähköpostilla voi siirtää tiedostoja, mutta esim. odt-tiedostot eivät näy eikä siihen saa asennettua Openoffice.orgia. Sääli että Ubuntun oma tabloidi on tulossa vasta 2014.

Varsinainen pääkoneeni toimi ihan mukavasti, vaikka aina välillä herjaakin, että Ubuntu kohtasi sisäisen virheen. Vanha Dell on ongelma. Ajoin koneen mukana tulleelta levyltä kaikki testit, mutta niissä ei ilmennyt mitään vikaa. Jos Ubuntu 12.04 ei seuraavan kerran asennu kunnolla, palaan 11.10 versioon. Ubuntusta en halua luopua. Vanhat Amigani olen luvannut lahjoittaa Amiga käyttäjien yhdistykselle, vaikka olisin mielelläni pitänyt ne itse, sillä ehdin käyttää niitä monta vuotta. Tilaa ei kuitenkaan ole riittävästi, ja koti alan harrastajien luona on oikea paikka niille.

Postimies

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2619
    • Profiili
Vs: Viisaille pähkinä purtavaksi
« Vastaus #18 : 02.09.12 - klo:13.08 »
Hei

Tein puhtaan asennuksen, mutta asensin varmuuden vuoksi Kubuntun, jota olin muutenkin ajatellut kokeilla, kun sitä on Linux Formaatissa kehuttu niin paljon. Se asentui hyvin, mutta kun en ole moniin vuosiin käyttänyt Kde-työpöytää, oli minulla melkoisia vaikeuksia löytää asetuksia ja ohjelmia. Rupesin kyllä oppimaan, mutta sitten jätin koneen valmiustilaan, ja siihen se jymähti. Ensin ei toiminut mikään, mutta sitten käynnistyi Vista.

Itselläni Kubuntu ei ole aiheuttanut harmia. Tosin en en käytä valmiustilaa ja näytönsäästäjääkin säästäväisesti. Jos tykkää kuunnella musaa niin musakin lakkaa kun kone nukahtaa. Samoin leffa katoaa ruudusta jos näytönsäästäjä iskee. Jos koneessa puhtia niin KDE on hyvä. Mieluumin 4 kuin 2 ydintä. Jos asennuksen jälkeen paljon päivityksiä - jopa satoja ei niitä kaikkia kannata kerralla ahnehtia. Kummallista ongelmista pääsee kun päivittää esim. X:n, sitten työpöydän, sitten varsinaiset ohjelmat ja lopuksi tarpeettoman sälän ja kenties kernelin ja siihen liittyvät ajurit. Ja pitää edes jossain välissä X ja työpöytä käynnistää uusiksi.

En pidä oletuksesta, että kone sammutetaan tai pistetään valmiustilaan oletuksena. On konekohtainen juttu toimiiko valmiustila. Laitteita kun on monenlaisia. Virtaa säästyy jo siinä kun kellotaajuus tippuu ja näyttö nukahtaa ja levyt lopettaa pyörimisen.

Eri työpöydille löytyy meta-paketteja. Itse tykkään välillä LXDE:n keveydestä. Kevyen Ubuntun saa kun asentaa server-version. Siihen alsa, X ja joku kevyt työpöytä. Sen lataa ja asentaa äkkiä. Ja välttyy myös
satojen pakettien päivitykseltä.