Kirjoittaja Aihe: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia? (Ratkaistu)  (Luettu 2970 kertaa)

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Tein otsikossa mainitun päivityksen ja kaikki toimi sen jälkeen mainiosti, myös päivityksen hallinta pääosin. Siellä huomasin, ettei Chrome päivittynyt siinä tahdissa kuin koneen toisella levyllä oleva Mint 9.  Menin taitamattomana sorkkimaan ohjelmalähteitä ja sain ne Chromen osalta sekaisin. Sain neuvoja http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=42564.msg327335#msg327335 täältä korjaukseen, mutta en saanut asiaa kuntoon. Nyt päivityksen hallinta näyttää tällaista (kuva alla). Eniten huolettaa tuo maininta siitä, kuinka monta päivää sitten päivitykset on tehty. Sain kuitenkin tarkista nappia sitkeästi painelemalla hetki sitten 14 uutta päivitystä tehtyä, joten tuo ilmoitus päivitysten iästä taitaa olla kytköksissä Chromen ohjelmalähteen temppuiluun ja muilta osin pävitysten hallinta on toivottavasti kunnossa.

Pieni epävarmuus kuitenkin kaihertaa, joten kysyn, voiko otsikossa mainitun päivityksen jotenkin uusia tai päivittää jotenkin vanhan päälle? Näin em. ongelma ehkä korjaantuisi.

Olen tietenkin halukas yrittämään korjata Chromea koskevan ohjelmalähteen, jos siihen helppo tapa löytyisi.

Puhdas asennus on tietysti se viimeinen keino.
« Viimeksi muokattu: 11.05.12 - klo:11.50 kirjoittanut jusssi »

retu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 949
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #1 : 10.05.12 - klo:12.45 »
1. avaa sovellusvalikoima (software center)
2. avaa muokkaa (edit) valikosta software sources (valikon alin kohta, miten lienee suomennettu)
3. sieltä toinen välilehti (other software)
4. poista ruksi chrome ppa:n kohdalta

Pitäisi loppua herjat.

5. poista chrome
6. asenna chromium (löytyy pakettivarastosta, joten et tarvitse ylimääräisiä ppa-juttuja)

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #2 : 10.05.12 - klo:14.39 »
Kiitoksia vastauksesta, mutta en osannut toimia.

1. Avasin Ubuntun sovellusvalikoiman.

2. Sieltä en löytänyt muokkaa kohtaa, joten jatko jäi auki. Kävin myös Synapticissa ja siellä oli muokkaa kohta, mutta en löytänyt ohjeesi mukaisia kohteita.

Otin kuvan ohjelmalähteistäni. Siellä ei ole chrome kohdalla ppa:ta. Poistin (Sypanticissa) Chromen. Kokeilin asentaa sen uudelleen. Sitä ei enää löytynyt, joten sen ohjelmalähteessä on vikaa. Kokeilin myös sudo apt-get update komentoa ja samat herjat toistuvat.

Chromium on ollut asennettuna jo aikaisemmin.

Muok. Poistin ohjelmalähteistä ruksit molemmista chrome läheistä ja nyt päivitysten hallinta ei herjaa vanhoista päivityksistä. Sudo apt-get update ja upgrade komennot antavat loppuun tiedot virheistä, mutta sillä tuskin on merkitystä.
« Viimeksi muokattu: 10.05.12 - klo:14.48 kirjoittanut jusssi »

Tomin

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 11433
    • Profiili
    • Tomin kotisivut
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #3 : 10.05.12 - klo:14.47 »
Otin kuvan ohjelmalähteistäni. Siellä ei ole chrome kohdalla ppa:ta.
Poista nuo http://dl.google.com rivit käytöstä ja kokeile häviävätkö herjat, koska nuo näkyvät olevan virheellisiä. Luultavasti Chrome tulisi tuosta lähteestä, mutta nuo rivit eivät ole oikein.
Automaattinen allekirjoitus:
Lisäisitkö [RATKAISTU] ketjun ensimmäisen viestin aiheeseen ongelman ratkettua, kiitos.

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #4 : 10.05.12 - klo:14.51 »
Kiitos Tomin, kerkesin poistaa ennen kuin vastasit. Lopputulos lienee kuitenkin nyt hyvä, kuten edellisen viestini muok. totesin.

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #5 : 10.05.12 - klo:15.37 »
Jatkan vielä asian selvittelyä siinä tarkoituksessa, että oppisin paremmin käyttämään Ubuntua. Liiteyssä kuvassa on sudo apt-get update komennon antaman tuloksen loppuosa, jossa jostain virheestä ilmoitetaan. Kun menin tuota polkua ect ..jne perille siellä oli tosinaan save1 ja save2 tiedostot, jotka ovat ilmeisesti virheellisiä tai ylimääräisiä. Niitä ei saanut kuitenkaan poistettua, koska niihin oli vain lukuoikeus.

Sudo apt-get upgrade komennon tulos oli loppuosaltaan muutoin samanlainen, mutta nuo save 1 ja 2 kohdat esiintyivät kahteen kertaan.

Voiko ja kannattaako näiden suhteen tehdä mitään?

retu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 949
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #6 : 10.05.12 - klo:15.54 »
^poista nuo viestissä mainitut tiedostot, niin eiköhän herjatkin lopu.

En tiedä miten sen sovellusvalikoiman valikot on suomenkielisessä, mutta olithan tuota näköjään löytänyt oikean asetusikkunan jostakin. Chrome ei näy synapticissa, koska sen ohjelmalähde on poistettu.

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #7 : 10.05.12 - klo:16.12 »
^poista nuo viestissä mainitut tiedostot, niin eiköhän herjatkin lopu.

Jos tarkoitat omaa viestiäsi, niin en löytänyt chrome ppa riviä. Jos taas tarkoitit minun viimeisintä viestiä, niin niitä ilmeisen virheellisiä save1 ja save2 tiedostoja en osaa poistaa. Oikeudet ei riitä.

retu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 949
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #8 : 10.05.12 - klo:16.24 »
Tarkoitin sinun viimeistä viestiä, siksi "^"

Oletin että hoksaat sudottaa. Neuvoihan superoskari siihen jo tuolla toisessa ketjussa.
Koodia: [Valitse]
sudo rm /etc/apt/sources.list.d/google-chrome.list.save.[12]
En tiennyt ettei chrome ole ppa-lähde, joten puhuin ppa:sta.

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #9 : 10.05.12 - klo:16.55 »
Tarkoitin sinun viimeistä viestiä, siksi "^"

Oletin että hoksaat sudottaa. Neuvoihan superoskari siihen jo tuolla toisessa ketjussa.
Koodia: [Valitse]
sudo rm /etc/apt/sources.list.d/google-chrome.list.save.[12]

Oliko tarkoitus, että koodia rivi pistetään päätteeseen tuollaisenaan. Yritin, ei toiminut. Tuossa toisessa ketjussa kerroin myös, että osaamiseni ei ole kovin korkealla tasolla, joten en ymmärtänyt tuon merkin tarkoitusta.

welmar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1582
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #10 : 10.05.12 - klo:17.41 »
Niitä ei saanut kuitenkaan poistettua, koska niihin oli vain lukuoikeus.
Ilmeisesti et ollut pääkäyttäjänä kun yritit poistaa. Avaa nautilus pääkäyttäjänä ja etsi noi ylimääräiset ja poista ne
Koodia: [Valitse]
gksu nautilus Tosin kyllä tiedostot poistuu tuolla rm komennollakin jos ei ole kirjoitus virheitä tai jotain sellaista.

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #11 : 10.05.12 - klo:18.29 »
Ikävä kyllä en osannut käyttää Nautilusta. Jos vielä on kärsivällisyyttä opettaa, niin olisin kiitollinen. Siis ihan kohta kohdalta ohje, kiitos.

matsukan

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2148
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #12 : 10.05.12 - klo:19.03 »
Avaa terminal:i


Koodia: [Valitse]
sudo su
cd /etc/apt/source.list.d
rm google-chrome.list.save.[12]

Älä pelkää komentoriviä, se on kuitenkin sinun ystäväsi loppupeleissä.


Korjasin koodin tagit ettei tule lisää hankaluuksia -Storck
« Viimeksi muokattu: 10.05.12 - klo:19.08 kirjoittanut Storck »
Pohjois-pohjanmaa
-- motto:  backupin tarve huomataan aina liian myöhään

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #13 : 10.05.12 - klo:19.46 »
Ei onnistunut vieläkään. Vastaus oli, että tiedostoa tai hakemistoa ei ole. Kun kävin tuon polun /etc/apt/ päässä ja löysin tiedoston google-chrome.list. save1 ja katselin sen ominaisuuskia, niin se oli tyhjä eli 0 kt. Johtuisiko tämä siitä?
Vastaavaa google-chrome.list.save2 siellä ei ollut enää.

jusssi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 444
    • Profiili
Vs: Voiko päivityksen 11.10>12.04 uusia?
« Vastaus #14 : 11.05.12 - klo:11.49 »
Asensin päivitystenhallinan kautta joukon päivityksiä. Kaikki meni sujuvasti ja lopuksi hallinta ilmoitti, että on päivitetty hetki sitten.

Sudo apt-get update ja vastaava upgrade komento päätteessä ei enää antanut herjoja. Aika oli näköjään korjannut ongelman.