Kirjoittaja Aihe: Linuxin markkinarako aukeamassa.  (Luettu 4468 kertaa)

2-mieli-FI-poliisi

  • Vieras
Linuxin markkinarako aukeamassa.
« : 21.04.12 - klo:23.01 »
Jos, yksikin verkkoliikenteen solmukohtavaltioista muuttaa lainsäädäntöään suuntaan jossa taloudellisin perustein luodaan erityisille inressipiireille luvalliseksi tietojenkalastelu joka loukkaa yksityisyyden suojan lisäksi myös kotirauhaa ja omistusoikeutta, niin on kylmää kyytiä odotettavissa.

Karkeasti ottaen tällöin firmalla X on lailliset poliisin tutkinnalliset valtuudet ahdistella nettiliikenteen käyttäjiä. Laki velvoittaa palveluntarjoajia luovuttamaan tietoja jatkuvalla syötöllä, eikä esim. Windows ole mitenkään immuniteetin suojassa jos terminologia on muodossa "taloudellinen terrorismi".

Neljästä pelurista siis n. kolme megalomaanista tahoa saataneen haluttaessa ahdistamaan sen lilliputtisen pienen maksumiehen nurkkaan. Naps! Sanoo hiirenloukku. Ja loput valtiokaan eivät voi kieltäytyä legitiimeiltä virka-apupyynnöiltä.

Vaikka kukaan täysijärkinen ei tällaista toivokaan niin dominoefektin jälkeiseen joukkopakoon voisi hieman jo ennakolta varautua. Ilmeisesti selaimen ja muun verkkokäytön nopeus verkkaistuu ensi aallossa, mutta käyttäjien lisääntyessä sitä voidaan vielä lyhentää.

Mutta, ettei jäisi sanomatta, niin Jammujen, Breivikien ja vastaavien kiinnisaamiseksi ei ole mitään mieltä siirtyä kylmän sodan vastakkainasetteluihin pelkästään sen takia, että joka tapauksessa kuolevat vahat bisnesmallit saavat kuolinkorinojensa pontimeksi muutaman kymmentä lisämiljoonaa.

Ei, ei ja ei! Vaikka taloudellisen ahdingon aikana houkutus onkin melkoinen niin valtioiden erilaiseen lainsäädäntöön perustuvasta luvallisesta tietojenurkinnasta ei saa tulla huutokauppatavaraa.

En tiedä olenko ainoa, mutta mielestäni nykyinen maailmantilanne tanssii tässä suhtessa melko heikoilla jäillä?
« Viimeksi muokattu: 21.04.12 - klo:23.27 kirjoittanut 2-mieli-FI-poliisi »

planetisti

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 421
    • Profiili
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #1 : 23.04.12 - klo:17.54 »
Miten ihmisten yksityistä verkkoliikennettä voitaisiin käytännössä valvoa? Dataahan liikkuu edestakaisin aivan hemmetisti. On varmaan selvää, että mahdollisimman paljon yritettäisiin tehdä koneellisesti, mutta siinä tapauksessa voisi tulla virhetulkintaa ja paljon. Esim. se brittiläinen, joka twitterissä kirjoittaa "Free this week, for quick gossip/prep before I go and destroy America?", napataan lentokentällä kuulusteluihin tuon vuoksi. Ei koneelta voi odottaa täydellistä slangin ja kontekstin hallintaa, tosin tässä tapauksessa myös virkailijat käyttäytyivät jostain syystä aivottomasti. Joka tapauksessa, kaikki vähänkään järkevät ihmiset ymmärtävät, että kaiken valvominen on mahdotonta. Voi olla, että tulevaisuudessa näitä kaikkia viestejä, kaikkea verkkoliikennettä valvoo ainakin joku kone, mutta ihmistä tarvitaan lopulta tekemään arvio tilanteesta. Siten tuo tulevaisuusnäkymä ei ole mitenkään erityisen pelottava.

Jos p2p-jutuista puhutaan, niin vaikka se on teknologiana neutraali ja varmasti erinomaisen käytännöllinen, voidaan se ehkä kylmästi kieltää, käsittääkseni se on helppo havainnoida. Mielestäni tämä olisi katastrofi Microsoftille, jonka asemaa pönkittää waretetut Windowsit ja Officet. Ihmisillä ei ole loputtomasti rahaa käytettävissään, varsinkin kun kaikki tuntuu kallistuvan. Silloin ilmaiset Libreofficet ja Ubuntut alkaisivat nopeasti kiinnostamaan.

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5735
    • Profiili
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #2 : 23.04.12 - klo:19.51 »
Niin miten tuo sekava teksti liittyy aiheen otsikkoon?

2-mieli-FI-poliisi

  • Vieras
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #3 : 25.04.12 - klo:20.43 »
Teoreettisin haulein varustettua Schrödingerin kissaa ollaan jo latataamassa haulikon piippuun. Ja kuten psykologiaa tuntematon metsästäjäkin tietää niin ensimmäisen hutin jälkeen saalis pakenee henkensä kaupalla. Reppana kun elelee todellisuudessa, jossa henki lähtee laakista, eikä uutta vedetä kuin kvanttitaikurin hatusta.

Käänteisenä esimerkkinä liikennekuolemien puolittaminen alta aikayksikön.
Sakottamisen sijaan:
Liikennesääntöihin perustuva vaihtelevan nopeuden etähallinta ohi kaasupolkimen
Ajoneuvon automaattinen pysäytys ja sammutus poikkeavien ohjausvirheiden vuoksi

Esimerkki voi olla ontuva, mutta kuitenkin osuva siinä suhteessa, että tulevaisuuden tiet ovat osa tietoliikenneverkkoa. Tyydytäänkö tällöin siihen, että pelastetaan ihmishenkiä vai jatketaanko sakottamista?

Pakottaminenko sitten on se oikea ratkaisu? Ehei. Luotettavuus, uskottavuus ja yleishyödyllisyys täytyy säilyttää, jotta joskus saataisiin poimittua niitä kypsiäkin hedelmiä.
« Viimeksi muokattu: 25.04.12 - klo:20.54 kirjoittanut 2-mieli-FI-poliisi »

Mistofelees

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 644
    • Profiili
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #4 : 25.04.12 - klo:23.34 »
Miten ihmisten yksityistä verkkoliikennettä voitaisiin käytännössä valvoa? Dataahan liikkuu edestakaisin aivan hemmetisti.
Muistakaa aina ilahduttaa Ruåtsin poliisia ja Jenkkien Echelonia liittämällä sähköpostinne siguksi jotain sopivaa. Esim näin:

09oigeöjlr0 Bin Laden råoweiogjvvklös AMERICA rifguwihjvnlöruw84&/()= WTC ¤%&/()=GHJ explosion ()UKLFDA Stockholm ödlkjföldskajf

Tuotakin luultavasti Ruåtsalaiset märehtivät jo hetken aikaa

2-mieli-FI-poliisi

  • Vieras
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #5 : 27.04.12 - klo:23.06 »
Käämit paloivat Ubuntu Brainstormia lukiessa.
http://brainstorm.ubuntu.com/idea/29596/

Miksi naiivin hyvää tarkoittavat ihmiset aina ehdottavat lisää toimintoja yhteen ohjelmaan. Seurauksena on vain se, että kymmenen suosituinta eri genren ohjelmaa paisuvat ja hoitavat keskenään samoja tehtäviä, jotka niille ei edes kuuluisi. Esim. LifeRea RSS-lukuohjelma, joka sisältää selaimen. Mitääh!

Linuxissa homma pitää hoitaa esim. video, musiikki ja streamien yms. kohdalta näin:

-Kaikki Automaattiset toiminnot ja taustahaut ovat oletuksena pois käytöstä. Eritoten ulkoisten asemien osalta. (200Gt usb2:n takana hidastaa ohjelman käyttöönottoa huomattavasti = 5-10 min.)

-Media tiedostojen hallintaan luodaan GUI, jolla hallitaan kaikkia toistettavissa olevia mediamuotoja.

-Kehittyneet toiminnot ovat tätä kautta myös luotavissa ja hallittavissa eri tiedostomuotojen parhaan käytännön mukaan.

-Mikäli soittolista sisältää seuraavana videotidoston avataan taustalla ennakkoon mplayer ilman gui'ta. Musiikin ja streamien jne. osalta ohjelman valinta on vaikea, jolleivat ohjelmien tekijät suostu jakamaan hedelmiään tähän koostettuun yhteiskäyttöön.

-Tämä ohjelma on käynnistyksen jälkeen käytettävissä mediaohjauksen osalta 'indicator' nappuloiden kautta.

Media Center ajatushan on jo vanha, mutta linux twistinä tähän voisi tuoda selkeämmän manuaalisen toiston aloitus- ja hallintakeskuksen. Käytännössä se on mediakirjaston hallintaohjelma, joka ohjaa oletusohjelmien käyttöä ilman gui'ta.

Paras mahdollinen lopputulema: Miljoonan kaatumisilmoituksen jälkeen on, että linux hoitaa homman! Millä ohjelmillako? Ei hajuakaan. Lisäilen vain haluamani lähteet "tiedostojenhallintaan" ja järjestelen ne siellä haluamallani tavalla.

Tavallaan taisin hieman epäreilusti valita esim. aiheeksi sektorin jossa teoreettisen puusilmäilyn lisäksi tarvitaan myös insinöörien käytännöllistä mittaustaitoa, joka pitää vielä erikseen alistaa aistihavaintojen normatiivisille fysiologisille rajoitteille, joiden ylittäminen laskennalliseti on hyödytöntä.

Mutta, loppujen lopuksi hakusessa on vain uusi käyttöliittymä (tapa), suhteessa olemassa oleviin.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3343
    • Profiili
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #6 : 27.04.12 - klo:23.45 »
Teoreettisin haulein varustettua Schrödingerin kissaa ollaan jo latataamassa haulikon piippuun. Ja kuten psykologiaa tuntematon metsästäjäkin tietää niin ensimmäisen hutin jälkeen saalis pakenee henkensä kaupalla. Reppana kun elelee todellisuudessa, jossa henki lähtee laakista, eikä uutta vedetä kuin kvanttitaikurin hatusta.
Off-topic, metsällä elikko pakenee ohilaukauksen jälkeen koska tuliaseen ääni on melkoisen säikäyttävä. Äänenvaimennin ja aliäänikuti eikä välttämättä juokse yhtään mihinkään. Ei se eläin tiedä ampuma-asetta itsessään tappavaksi vaan pelkää ääntä.  :)
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

2-mieli-FI-poliisi

  • Vieras
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #7 : 29.04.12 - klo:03.04 »
Linux kvanttitietokoneiden edelläkävijäksi.

Alkuräjähdyksen luoma kiihtyvästi laajeneva "aikakupla" sallii teoreettisen mahdollisuuden aikamatkalle. Tarvitsee vain rakentaa polkuauto ja iskeä jarrut pohjaan. Universumi jatkaa kiihdytysajoaan ja polkuauto seisoo paikallaan.

Multiversumin alkuräjähdysten luomien kuplien välissä ja osin niiden sisässäkin on siis mahdollisesti alueita, joissa aika ja muutkin fysiikan lait ovat "lainsuojattomassa tilassa".

Vaikka pimeä enrgia ja massa, eivät tällaisia olisikaan niin siltikin on olemassa "state of nothingness", jossa mystiset alkuräjähdykset tapahtuvat.

Olisikohan tämä olemattomuuden tila lähellä sitä mitä kvantti ja säie teorioissa hahmotellaan. Tehtyjä alustavia "teleportaatio" kokeita ja vastaavia ei nykytietojen pohjalta oikein muutenkaan saada selitettyä.

Toisaalta voi olla, että kvanttitodellisuuden tapahtumat näyttäytyvät meille kuten yksisuuntaiset kemialliset reaktiot, joiden lopputuloksesta ei voida päätellä aineita jotka sen ovat tuottaneet.

Syntyykö kvanttimaailmasta "kuona-aineita", johon pätevät kaikki klassiset lainalaisuudet, jotka määrittelevät jokapäiväisestä elämäämme.

Onhan tämä järkyttävää jos kaiken kvantitatiivisen olemassaolon syvin periaate perustuu "open source" filosofialle. Julmetun suuri satunnaisgeneraattoreiden joukko tuottaa riittävän määrän rinnakkaistodellisuuksia, joissa kaikissa on samat lainalaisuudet.

Ja nyt naamat näkkärille siellä takarivissä  ;D

gdm

  • Sitä saa mitä tilaa...
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4363
    • Profiili
    • Keskustelualueiden säännöt
Vs: Linuxin markkinarako aukeamassa.
« Vastaus #8 : 02.05.12 - klo:12.04 »
Linux kvanttitietokoneiden edelläkävijäksi.
.
.
.

Turbineair taas vauhdissa värikkäin sanakääntein....

Pysy asiassa. Esko Valtaojamaiset purkaukset ja mietelmät voisi niputtaa tuonne testaus-alueelle
Otsikon alle " Mitä ihmettä"
Lisää [Ratkaistu] aloitusviestiin jos ongelmasi selviää!
Saamasi tuki on ilmaista, joten älä vaadi tai uhkaile saadaksesi apua!