Kirjoittaja Aihe: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?  (Luettu 5007 kertaa)

korppa

  • Vieras
Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« : 24.02.10 - klo:11.11 »
Tällähetkellä kun ongelma on se, että koulussa tehdyt työt tarvii kotona ssh:n yli ladata koneelle, että voi kotona jatkaa. Ja kun kotona tiedostoa muuttaa, ei sitä voi koulussa jatkaa jossei muista aina uppia niitä koulun palvelimelle.
 
Ajattelin ratkaisuksi käyttää palvelintani tähän hyödyksi. Ajatuksena olisi, että omat tiedostot sijaitsisivat palvelimella, jotta voisin tehdä kouluhommia etänä ihan mistä huvittaa, siirtelemättä tiedostoja kokoaika edestakas. Niin kotona kuin koulussa siis otettaisiin yhteys palvelimeen ja työskentely tapahtuisi sielä "pilvessä". Ikäänkuin googledocs toimii webbipohjaisella käyttöliittymällä.

Kotona palvelimen tiedostoihin pääsy käy helposti ja niitä pystyy muokkaan suoraan openofficella, mutta koulussa tilanne menee hankalemmaksi. Koulunkoneilla kun ei ainakaan ssh-yhteys toimi muuta kuin ottamalla ensin yhteys koulun palvelimeen. Siis puttylla yhteys koulun palvelimeen ja sielä uudelleen yhteys omalle palvelimelle.

Mielessä kävi ssh ja jotain tekstipohjaisia ohjelmia tekstinkäsittelyyn ja taulukkolaskentaan.

Mutta löytyykö keltään tietoa k.o ohjelmista tekstipohjaisina, tai viisaampaa tapaa toiminnan toteuttamiseen?


Tha-Fox

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3315
  • Arch Linux && CentOS
    • Profiili
    • http://kettu.dy.fi
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #1 : 24.02.10 - klo:11.14 »

Jakke77

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3947
  • Oulu (Oinaansuo)
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #2 : 24.02.10 - klo:11.20 »
U_G_H

Aspire E5-575G V1.27 CPU: Intel i3-6100U (4) @ 2.300GHz GPU: Intel® HD Graphics 520 GPU: NVIDIA GeForce 940MX Samsung SSD 970 EVO Plus 500GB

korppa

  • Vieras
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #3 : 24.02.10 - klo:16.28 »
Mielenkiintoisen kuuloisia sovelluksia kumpikin. Tämä tosin johtaa jatkokysymykseen, johon pääsen itse ottamaan tarkemmin selvää vasta huomenna.

Dropbox:sta näyttäisi ainakin olevan myös windows versio, mutta mites vaatiiko asentaminen pääkäyttäjän oikeuksia? Koulun koneilla kun oikeudet on luonnollisesti aika rajoitettuja.

Tha-Fox

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3315
  • Arch Linux && CentOS
    • Profiili
    • http://kettu.dy.fi
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #4 : 24.02.10 - klo:17.43 »
Ainakin katselun pystyy Dropboxissa hoitamaan selaimellakin. Olettaisin, että asentaminen Windowsiin vaatii oikeuksia.

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #5 : 25.02.10 - klo:04.55 »
Ainakin katselun pystyy Dropboxissa hoitamaan selaimellakin. Olettaisin, että asentaminen Windowsiin vaatii oikeuksia.
Katselun lisäksi tiedostojen lataaminen pudotusboxiin onnistuu selaimella.

Jakke77

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3947
  • Oulu (Oinaansuo)
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #6 : 25.02.10 - klo:10.33 »
ubuntuonen vastaavia ominaisuuksia en ole vielä päässyt kokeilemaan millän muulla koneella kuin tällä, mutta oletan sen olevan samanlainen kuin dropbox
U_G_H

Aspire E5-575G V1.27 CPU: Intel i3-6100U (4) @ 2.300GHz GPU: Intel® HD Graphics 520 GPU: NVIDIA GeForce 940MX Samsung SSD 970 EVO Plus 500GB

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5781
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #7 : 25.02.10 - klo:11.35 »
Dropbox on oiva valinta. Itse pidän tällä hetkellä mm. tehdyistä työtunneista listaa siellä ja on todella miellyttävää, että kaikki muutokset näkyvät aina koneilla missä vain on nettiyhteys. Samoin varmuuskopiot listasta tulee kaikille kolmelle pääasiassa käytössä olevalle koneelle ihan huomaamatta.

UbuntuOne on periaatteessa aika pitkälti samanlainen, mutta tällä hetkelläkin se ei ole jostain syystä yhteydessä pilveen, eli listat ei olisi välttämättä oikeasti synkassa jos siellä pitäisin tiedostojani. Tosin sekin yleensä toimii ihan ok, mutta yhteys dropboxiin ei ole vielä koskaan itsellä temppuillut. Dropbox saa myös ehdottoman plussan tuosta sovelluksesta, se kun löytyy oikeastaan kaikille käytetyille alustoille kuten Linux, Windows ja Apple. Sekä vielä karkiksi tuo webbipohjainen liittymä, jota ei ole tarvinnut vielä oikeastaan häävin koskaan käyttää. Mitä nyt tiliin rekisteröidyt koneet tulee tehtyä sivustolta.

*edit*
Vielä yksi plussa DB:lle. Tiedostohallinnassa näkyy kätevästi merkintä tiedostojen päällä jos ne on synkronoitu ja ajantasalla, eli vanhaa tiedostoversiota olisi lähes vaikea avata vahingossa. Ubuntu Onessa en ainakaan itse ole huomannut vastaavaa toimintoa. Ainakaan tuollaista että sen huomaa lähes sokeakin tiedostonhallinnasta.
« Viimeksi muokattu: 25.02.10 - klo:11.38 kirjoittanut qwertyy »

korppa

  • Vieras
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #8 : 25.02.10 - klo:14.44 »
DropBox ei suostunut asentumaan koulun koneelle, puutteellisten oikeuksien takia.
Ubuntuo One:sta ei näyttänyt olevan windows versiota?

Elikkä ne tekstipohjaiset ohjelmat tai muut vaihtoetoiset tavat ovat vieläkin avoimena.

UbunTux

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2046
  • KubunTux
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #9 : 25.02.10 - klo:15.23 »
Vähän riippuu siitä, mitä varsinaisesti hakee...
Tekstiin LaTeX. Taulukkolaskentaan awk/muita skriptikieliä.
KDE neon
Uudempaa KDE:tä Ubuntulla

Asmo Koskinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4443
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #10 : 25.02.10 - klo:15.45 »
Vähän riippuu siitä, mitä varsinaisesti hakee...

Tosimiehet tekevät sen versionhallintaohjelmalla ;-)

"I keep my life in a Subversion repository. For the past five years, I've checked every file I've created and worked on, every email I've sent or received, and every config file I've tweaked into revision control. Five years ago, when I started doing this using CVS, people thought I was nuts to use revision control in this way."

http://onlamp.com/pub/a/onlamp/2005/01/06/svn_homedir.html

http://extensions.services.openoffice.org/project/OOoSVN

PS. Minä en ole tosimies ;-) Minulle riittää muistitikku.

Ystävällisin terveisin Asmo Koskinen.

muep

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 896
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #11 : 25.02.10 - klo:20.23 »
DropBox ei suostunut asentumaan koulun koneelle, puutteellisten oikeuksien takia.
Ubuntuo One:sta ei näyttänyt olevan windows versiota?

Elikkä ne tekstipohjaiset ohjelmat tai muut vaihtoetoiset tavat ovat vieläkin avoimena.

Emacsilla voi ainakin taulukkolaskea ja maineestaan huolimatta jopa kirjoittaa tekstiä :-) Jos jotain muotoiltua tulostuskelpoista toisaalta haet, niin aika herkästi joutuu tekemään asiat jonkinlaisella merkkauskielellä kuten LaTeXilla tai HTML:lla.

Muistiinpanojen ja tekstinpätkien kirjoittamiseen Emacsin org-mode on minusta hyvin näppärä. Sillä voi siis kivasti kirjotella semmoisia rakenteisia tekstejä, missä on otsikoita ja alaotsikoita ja ala-ala-...-otsikoita. Lisäksi se osaa generoida dokumenteistaan ainakin HTML:aa ja LaTeXia, joista jälkimmäisestä saa helposti PDF:n tehtyä. Kaikenlaisia muitakin jippoja siinä on ja jotkut vaikuttavat pitävän suunnilleen elämäänsä siinä, mutta peruskäytössä se ei ole paljoa notepadia hankalampi.

Versionhallintatyökaluihin kannattaa kans tutustua. Jos sinulla on jo joku ssh-yhteyden päässä oleva palvelin, niin esim. Gitiä (oma suosikkini) ja Subversionia voi helposti käyttää sen läpi tiedostojen synkronointiin. Myös työhistoria jää kivasti samalla talteen.
[http://smolt.fedoraproject.org/show?uuid=pub_ac53b581-021a-4b76-bd14-e7d51f55462f]Pöytäkone[/url]
Läppäri

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #12 : 25.02.10 - klo:22.52 »
DropBox ei suostunut asentumaan koulun koneelle, puutteellisten oikeuksien takia.

Elikkä ne tekstipohjaiset ohjelmat tai muut vaihtoetoiset tavat ovat vieläkin avoimena.
Dropboxin peruskäyttö sujuu tavallisella nettiselaimella, joten et välttämättä tarvitse erillistä ohjelmaa.

John Rivera

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 181
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #13 : 28.02.10 - klo:22.30 »
Itsellä on ollut ajatuksen tehdä eräs lähiverkko palvelin projektins soveltuvista käyttötarkoituksista mm. koulutöiden tekemiseen ja tallentamiseen webselain pohjaisella sovelluksella niin että niitä voi tehdä mistä vain saa nettiyhteyden.

Idea on vielä hieman raakile eikä se välttämättä ole nopea ratkaisu, mutta pohja sille.

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5781
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #14 : 28.02.10 - klo:22.59 »
Tuli mieleen muuten vielä google docs jos jäsentelyltä yms. ei vaadita mahdottomia.

peran

  • Vieras
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #15 : 01.03.10 - klo:08.14 »
Sinun ongelmasi saattaisi ratketa USB-tikulla, mikäli koulun koneet boottaavat siltä. Asennat vain normaalisti Ubuntun ilman swappia tikulle, ja käytät sekä kotikoneessasi, että koulun koneessasi sitä.

Pellervo Kässi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 191
    • Profiili
Vs: Tekstipohjaisia toimistoohjelmia?
« Vastaus #16 : 03.03.10 - klo:17.16 »
Itse olen käyttänyt tuohon svn:ää paikallisella, usb tikulle luodulla repolla. Sliksvn toimii asentamatta, suoraan tikulla, näin saan pidettyä tiedostoversiot ojennuksessa ja voin käyttää keskeisimpiä fileitä missä tahansa.

Portable putty:n ja tikulla asuvan sliksvn:n yhdistelmää en ole vielä jaksanut opiskella, eiklhön sekin jotenkin onnistuisi. Silloin välttyisi tuohon tikkuun liittyviltä ongelmilta.