Kirjoittaja Aihe: Jakelupaketti-verkkolehti  (Luettu 22162 kertaa)

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Jakelupaketti-verkkolehti
« : 04.10.08 - klo:12.13 »
Verkkolehdestä tiedottamaminen hoituu nyt siis tämän aiheen kautta. Tähän ketjuun voi myös lähettää kysymyksiä verkkolehdestä.  Eli wiki-sivu löytyy osoitteesta http://wiki.ubuntu-fi.org/Ubuntu_Suomi-verkkolehti ja suunnitteluaihe on nyt hieman vanhentunut, mutta halutessaan senkin voi lukaista. Seuraavassa tiedotteita:

10.10.2008
Verkkolehden tekeminen on lähtenyt nyt käyntiin. Suunnittelemme heterosankarin kanssa ulkoasua lehdelle ja etusivun pohjan suunnittelu on lähtenyt nyt käyntiin. Ensimmäinen julkaisu tapahtuu näillä näkyminen ensivuoden lopputalvesta, joten hiukan on vielä lukijoilla odottelemista. Rekrykampanjan teho on yllättänyt minut totaalisesti, kun porukkaa ilmoittautuu ihan hyvää tahtia ja eipä tässä varmaan tarvitse mennä kuin kuukausi eteenpäin, niin on ensimmäisen verkkolehden teko täydessä vauhdissa. Vielä sen verran, että lehdessä tullaan näkemään mm. Mythbuntun päivittäiskätyöstä ja mahdollisesti ubuntun käytöstä ja siinä kehittymisestä aloittelijan silmin. Puhuimme heterosankarin kanssa irkissä tuosta omalla nimellä kirjoittamisesta, emmekä löytäneet vielä täydellistä ratkaisua. Kuitenkin on varmaa, että omalla nimellään saa kirjoittaa, kuten heterosankari haluaa oman nimensä tekijälistaan. Vielä en ole kysynyt muiden mielipidettä, mutta vaihtoehdot taitavat olla simppelit; oman nimen julkaisupakko tai henkilökohtainen yksityisyys, nimimerkin takana pysyttely.

Päivityksiä tulee sitämukaa kun asiaa tulee...

PS. Äänestäkää: http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=22011.0
« Viimeksi muokattu: 13.03.09 - klo:21.02 kirjoittanut Nollapiste »
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

gdm

  • Sitä saa mitä tilaa...
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4363
    • Profiili
    • Keskustelualueiden säännöt
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehti (REKRY AUKI)
« Vastaus #1 : 05.10.08 - klo:12.29 »
Jos sinulla sattuu olemaan pöydän laatikkossa jo valmis artikkeli, niin senkin voit lähettää.
Muuten vain ylimääräistä aikaa, niin voit kirjoittaa jonkin artikkelin.

Virallinen osallistuminen tuntuu vaikealta tai aikaa vievältä operaatiolta, niin se ei tarkoita ettet voisi muuten auttaa :)
Mitä enemmän materiaalia on hallussa/valmiina, sitä nopeammin saadaan ensimmäinen numero ulos.
Lisää [Ratkaistu] aloitusviestiin jos ongelmasi selviää!
Saamasi tuki on ilmaista, joten älä vaadi tai uhkaile saadaksesi apua!

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #2 : 10.10.08 - klo:17.38 »
Aloitusviesti päivitetty.
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #3 : 10.10.08 - klo:18.36 »
Tuli tälläistä logoideaa kehiteltyä, mutta katsoo mikä tuosta ubuntu suomen virallisesta logosta sitten tulee...

Tämä on vain kokeilun tulosta, rakentavaa palautetta otetaan vastaan. Poistin reunuksen koska oli pikselöityneen näköinen, tuokin on nyt hieman pikselimössöä, mutta korjaillaan sitten.

Pitäisi siirtää tuota tekstiä ylemmäs.

[ylläpito on poistanut liitteen]
« Viimeksi muokattu: 10.10.08 - klo:18.42 kirjoittanut Nollapiste »
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #4 : 10.10.08 - klo:20.35 »
Nimi on auki joten varmaan logoakaan ei vielä kannata päättää tms..
(ja jos nimeksi tulisikin jotain ubuntumeininkiä, ei ehkä kannata laittaa x/k/edubuntu-logoja mukaan - ubuntu-logon tunnettavuus on pieni mutta kuitenkin massiivisesti paljon suurempi kuin noiden muiden..

r
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #5 : 11.10.08 - klo:10.32 »
Mutta noiden pikkulogojen mukanaoleminen tarkoittaa luonnollisesti sitä ettei lehti käsittele vain ubuntua, vaan myös rinnakkaisjakeluita.
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #6 : 18.10.08 - klo:22.14 »
Eli siis tänään tuli "juoniteltua" vappasuomi.fi:n porukka mukaan tekemään artikkelisarjaa lehteen. Itse en katso ulkopuolisten osallistumista pahalla, vaan erittäin hyvänä ja yhdistävänä tekijänä. Vapaan Suomen yhteisö tuntuu muutenkin olevan lähellä Ubuntu Suomen yhteisöä, joten en nähnyt mitään estettä täydelle yhteistölle. Tämä siis tarkoittaa että jokaisessa lehdessä on artikkeli vapaasuomi.fi-sivulla pähkäiltyä materiaalia, vaikkei se Ubuntuun liittyisikään.

Toinen uutinen, tai no pikemminkin ilmoitus on, että saatte nyt vaikuttaa verkkolehden sisältöön, wikisivulla on lisätietoja(lopussa).
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

eliasj

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4075
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #7 : 19.10.08 - klo:00.18 »
Eli siis tänään tuli "juoniteltua" vappasuomi.fi:n porukka mukaan tekemään artikkelisarjaa lehteen. Itse en katso ulkopuolisten osallistumista pahalla, vaan erittäin hyvänä ja yhdistävänä tekijänä.
Minusta lehti voisikin olla enemmän yleisesti vapaiden ohjelmistojen lehti, ehkä Ubuntuun painottuen. Eli hyvä, että saatiin Vapaasuomen porukkaa mukaan!
alias vililikku

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #8 : 19.10.08 - klo:01.17 »
Minusta lehti voisikin olla enemmän yleisesti vapaiden ohjelmistojen lehti, ehkä Ubuntuun painottuen. Eli hyvä, että saatiin Vapaasuomen porukkaa mukaan!

Pitää paikkansa! 'Yksi lehti ylitse muiden' - suomalaisten vapaiden ohjelmien jne yhteisöjen yhdessä tuottaman lehti? Ei kannata nimetäkään liian Ubuntumaiseksi jotta esim. suse/fedora/mandrake/bsd/unix/jotain käyttäjiltä voi yrittää kalastella satunnaisia juttuja lehteen mukaan.

r
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

eliasj

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4075
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #9 : 19.10.08 - klo:10.40 »
Minusta lehti voisikin olla enemmän yleisesti vapaiden ohjelmistojen lehti, ehkä Ubuntuun painottuen. Eli hyvä, että saatiin Vapaasuomen porukkaa mukaan!

Pitää paikkansa! 'Yksi lehti ylitse muiden' - suomalaisten vapaiden ohjelmien jne yhteisöjen yhdessä tuottaman lehti? Ei kannata nimetäkään liian Ubuntumaiseksi jotta esim. suse/fedora/mandrake/bsd/unix/jotain käyttäjiltä voi yrittää kalastella satunnaisia juttuja lehteen mukaan.

Jep, tuo varmistaisi senkin, että juttua riittää. Ja mitä enemmän tekijöitä, tai mitä enemmän ihmisiä keitä lehti liikuttaa, sitä enemmän on kirjoittajia. Ja siitähän seuraa, että yksittäisen ihmisen työpanos pienenee. Ja samalla myös lehden sisältö monipuolistuu, ja siitä on enemmän iloa lukijalle.
alias vililikku

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #10 : 19.10.08 - klo:11.30 »
No tuota olen miettinyt ja en vielä minkäänlaista ratkaisua ole vielä löytänyt. Minä en menisi kovin nopeasti tarjoamaan lehdestä tilaa muille jakeluille, sillä silloin kaikkea pitäisi olla tasamäärin jne. Vapaan Suomen mukaanottaminen tuntui luontevalta kuten sanottu, joten taitaa jäädä muiden mukaan ottaminen myöhäisemmäksi. Itse kyllä ryhtyisin neuvottelemaan eri yhteisöjen kanssa jos ottaisivat oikeasti yhteyttä ja olisivat kiinnostuneita. Esteitä ja rajoituksia on aika vähän, joten eipä tämä lehti ole vielä todellista loppumuotoansa löytänyt.
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #11 : 19.10.08 - klo:13.24 »
Hienoa, hienoa, mukaan vaan!

Ja kannattanee aktiivisesti tosiaan ottaa yhteyttä muihin yhteisöihin (esim. opensuse -forum?) eikä odottaa että he ottavat yhteyttä..

r
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #12 : 05.11.08 - klo:21.41 »
Lisää uutisia lehtirintamalta.

Noniin, verkkolehden ensimäisen numeron tekeminen on lähtenyt käyntiin(ainakin kohta lähtee). Ensimmäiseen numeroon ei tule vielä asiaa muiden jakeluiden porukoilta, mutta vapaasuomesta kyllä. Noiden muiden jakeluiden mukaantuleminen kaatui sellaisiin vaatimuksiin, ettei verkkolehteä olisi yksinkertaisesti pystytty toteuttamaan. Vaatimuksiin kuului esimerkiksi ehdoton tasapuolisuus ja se, että millekkään tietylle jakelulle tarkoitettuja artikkeleja ei olisi pystynyt julkaisemaan. Näinollen jatkamme ubuntu-vapaasuomi-linjalla toistaiseksi.

Sitten iloisempia uutisia. Ensimmäinen verkkolehti ilmestyy 27.03.2009. Kirjoitan tämän nyt itse tänne, koska se olisi kuitenkin parin päivän päästä ollut tiedossa.

Kaikki, jotka eivät saaneet sähköpostiinsa tiedoitetta verkkolehdestä, ja ovat mukana projektissa, niin kipin kapin mailia osoitteeseen nollapiste@nettikirje.fi

Kiitos.
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #13 : 05.11.08 - klo:22.57 »
hienoa että nyt on aikataulu tiedossa (tosin uskon että lehden saisi valmiiksi nopeamminkin).

Mihin otit yhteyttä muiden distrojen tienoilta? forumeilta, maililla vai miten, meinaan lähinnä että oliko tuo tuollainen vastaanotto vain yhden ihmisen näkemys vai koko yhteisön: mikäänhän ei estä jotain yksittäistä ihmistä kirjoittamasta jostain toisesta distrosta juttua, sitä ei voi kukaan kieltää, vaikka joku yhteisön pääjehu sanoisikin että vaatimus on ehdoton tasapuolisuus. Ja sinänsä ehdoton tasapuolisuus ei ole huono JOS muut pystyvät tuottamaan juttua samaan tahtiin kuin ubun sakki.. Mutta toivon että vaikka alustava vastaanotto on ollut tuollainen, myös muiden distrojen juttuja saataisiin mukaan (pitääkö tästä provosoitua, kokeilla Suse, Mandriva, Gentoo ja Fedora ja kirjoittaa niistä pikakokemukset neljään ensimmäiseen lehteen :)

r
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #14 : 05.11.08 - klo:23.34 »
Ja jatkoa:

Nollapiste:
Lukaise http://opensuse.fi/keskustelu/index.php?topic=742.0

Kaikki eivät osaa katsoa Ubuntun menestystä ja suuruutta hyvällä vaan kokevat sen kilpailuksi. Tällaista asetelmaa pitäisi aktiivisesti pyrkiä putsaamaan. Käytännössä siis toivon, että lehdestä siivotaan rankasti Ubuntu-keskeisyyttä pois ja tehdään Linux-lehteä jossa on myös muita open source ja vapaan sisällön projekteja ja juttuja mukana. Eli

Tässä muutama toive. Sinä päätät mitä teet, muut kertokoot mitä ovat näistä mieltä:
a) Nimestä Ubuntu pois
b) Wikisivun siirto linux.fi -wikiin
c) wikisivulta ubuntu -sanoja pois rankalla kädellä
d) kaikkiin mahdollisiin paikkoihin täsmätietoa tuosta: forumit, maililistat, irkkikanavat jne

juttujen kirjoittelussa olisi tosiaan hyvä kirjoitella Linuxista, ei Ubuntusta..

Ja tosiaan jos johonkin yhteisöön olet ottanut yhteyttä maililla ja vastaus on ollut kielteinen niin se yksi hemmohan ei voi koko yhteisön puolesta kieltäytymistä päättää. Tästä syystä on hyvä kirjoitella julkisesti maililistoille ja forumeille jotta lukijoita on paljon ja jokainen voi reagoida haluamallaan tavalla. Riittää että 100 lukijasta yksi kiinnostuu kirjoittamaan jutun, vaikka ne 99 muuta eivät olisi pätkääkään kiinnostuneita. Niinhän tämä yhteisömeininki ja avoin koodailu muutenkin toimii.

ja release early, release often: pidä väki tilanteen tasalla. Kerro mitä pitää tehdä, mitä on tehty, missä tarvitaan apua jne jne jne.



r

(entistä enemmän pettynyt Linux-yhteisöihin)
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #15 : 06.11.08 - klo:16.05 »
Joo, eli olen kysynyt yleistä mielipidettä irc-kanavilla, sekä yhteisöjen yhteyshenkilöiltä. Itsellenikin tulos oli pettymys, sillä linux-yhteisö on jo muutenkin hieman erillään. Myötämielisimmin suhtautui asiaan fedora-porukka, kun taas suurimpia epäilyksiä ilmestyi - kas kummaa - openSUSEn puolelta.

Katson sitten myöhemmin tuota muiden liittymistä mukaan, mutta eiköhän tämä sitten tästä lähde luonnistumaan. Mutta ottakaa yhteyttä jos joku haluaa mukaan!

Alan tänään päivittelemään tuota wiki-sivua, lisäksi teen sinne tässä jonkin ajan kuluttua lehden oikean sivun, joka siis olisi "relase"-sivuna, kun toistaiseksi en ole vielä ketään php-koodaajaa löytänyt, eikä sellaista välttämättä tarvitsekkaan.

Aikatauluun en kommentoi muuta kuin että se kuitenkin myöhästyisi. Varsinkin kun layout ja kaikki on kesken.
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #16 : 07.11.08 - klo:18.45 »
Projektin jäsenten yhteiseksi yhteydenpitokanvaksi on valittu irc-kanava freenodessa, joka luonnollisesti kulkee nimellä #ubuntu-fi-verkkolehti(ainakin toistaiseksi). Pyrimme pitämään yhteyttä keskenään tämän välityksellä, ja päättämään lehden sisällöstä jne. Järjestän tässä jossain vaiheessa jonkun ajan jolloin voi yleisesti tulla kyselemään verkkolehdestä, sen sisällöstä ja kaikesta mitä päähän juolahtaa. Lisäksi voimme hieman spoilata ensimmäisen lehden sisällöstä. Pyrimme saamaan mahdollisimman paljon tekijöitä mukaan, jotta he voivat hieman kertoa, mitä aikovat kirjoittaa.

Toivon, ettei kanvalle tulisi turhaa keskustelua, ne voi käydä offtopic-kanavalla. Lisäksi puhdistan kanavan väestä tekijäporukan kokouksien ajaksi, joista niistäkin ilmoitetaan. Mutta kaikki kysymiset ja muut vastaavat ovat tervetulleita kyseiselle kanavalle.
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

eliasj

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4075
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #17 : 07.11.08 - klo:19.42 »
Toivon, ettei kanvalle tulisi turhaa keskustelua, ne voi käydä offtopic-kanavalla. Lisäksi puhdistan kanavan väestä tekijäporukan kokouksien ajaksi, joista niistäkin ilmoitetaan. Mutta kaikki kysymiset ja muut vastaavat ovat tervetulleita kyseiselle kanavalle.
Hmm. Meneeköhän jo liian "viralliseksi"? Minusta lehteä voisi kehittää niin, että kaikki, jotka siihen haluavat osallistua, saavat tietää irc-kanavalla lehdestä. Silloinhan lehdestä saadaan parempi, kun useampi keskustelee asiasta ja sisällöstä. Tietenkin sinä teet lopulliset päätökset.
alias vililikku

Nollapiste

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 292
  • Saku Laukkanen
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #18 : 07.11.08 - klo:19.46 »
Lähinnä uutuudenviehätyksen takia tein tuon, ja muutenkin. Kaikki ratkaisut ja päätökset tulevat sitten heti julkisiksi. Turhalla keskustelulla tarkoitan kaikkea verkkolehteen liittymätöntä tauhkaa, mutta en minä ole tiukkapipo kaikissa asioissa.

Mite hienoa olisi lehdessä, jonka sisällön tietää etukäteen aivan tarkasti? Parastahan on ottaa kahvikuppi näytön ääreen ja lukea rauhassa juttuja lehdestä.
« Viimeksi muokattu: 07.11.08 - klo:20.00 kirjoittanut Nollapiste »
Terveisin nollapiste
Jakelupaketti-informaatiota löydät tämän linkin takaa
(pahoittelen, että joku oli käynyt spämmäämässä wikin etusivua)

eliasj

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4075
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomi-verkkolehden tiedotus
« Vastaus #19 : 07.11.08 - klo:20.10 »
Mite hienoa olisi lehdessä, jonka sisällön tietää etukäteen aivan tarkasti? Parastahan on ottaa kahvikuppi näytön ääreen ja lukea rauhassa juttuja lehdestä.
Niinpä, eihän sitä pakko ole siellä ircissä olla jos haluaa vain lukea lehteä. Uskon kuitenkin, että he, kenelle lehti mielestäni pitäisi suunnata (tavalliset tietokoneen käyttäjät) eivät kuitenkaan oleskele lehden irc-kanavalla. :)
alias vililikku