Käytän mikrotietokoneita enää muutamaan perushommaan:
1) Internetistä iloitsemiseen. Siihen tarvitsen toki selaimen ja chattausohjelman. Musiikin ja videot saan helpommin ja paremmanlaatuisena radion, TV:n ja dvd-tallenteiden avulla.
2) Kirjoittamiseen. Siihen riittää Abiword tai vastaava. Tosin erilaisten toimisto-ohjelmien tuotokset täytyy saada näkyviin. Ehkäpä Open Office tai vastaava riittää.
3) Digikuvien käsittelyyn. Shotwell tai vastaava ja Gimp, niissä on kyllin. Ehkä ohjelma videoiden käsittelyyn, niitäkin tulee joskus digikameralla tehtyä.
4) Toki ajoittain poltan cd- tai dvd-levyjä, usiemmiten jonkun linuxjakelun asentamista varten.
Paljon kirjoitetaan siitä, miten hyvin integroituneita työympäristöjä ovat KDE ja Gnome. En kysy, kumpi on parempi. Sen sijaan haluaisin tietää, mitä etua niistä on esimerkiksi xfce-ympäristöön verrattuna.
Minulla on eeePC 701:ssä Crunch Bang - linux. Varhaisessa eeePC:ssä on pieni näyttö, mutta muuten siinä sujuu e.m. 1) - 4) tehtävät yhtä hyvin tai huonosti kuin muissakin mikroissani. Toki olen vaihtanut muistin 2 Gb:n muistiksi.
Asennan toki yleensä jakelun sillä työympäristöllä, minkä sanotaan olevan sille luontevin, esimerkiksi Ubuntun uudella työpöydällään, mikä on ihan kätevä käyttää kun hituisen viitsii opiskella ja totutella. On tietenkin hauska katsella erinäköisiä linux-jakeluita ja liikutella hiirulaista milloin milläkin tavalla. Oletaan siitä ilo irti, "viihde tekee hyvää"

.........................
Muutamat nettisivut olen tehnyt. Tällä hetkellä käytän käytettyä näyttövikaista MacBookia OS X järjestelmässä ja siinä FreeWay työkalua. Minulle kätevin. Jostain syystä en ole koskaan erityisen hyvin Macceissa viihtynyt, vika on varmasti vain minussa.
Käytän vanhuuden höperyyttä siihen, että uskallan kysyä asiaa, jota olen viimeiset 5 vuotta ihmetellyt
