Koetin kahlata, mutta väsyin aikasten pian ;(
<li><code>sudo -s</code></li>
<li><code>apt install usbmount</code></li>
<li><code>/lib/systemd/system/systemd-udevd.service</code> – muuta <code>PrivateMounts=no</code></li>
<li><code>/etc/usbmount/usbmount.conf</code> – muuta <code>FS_MOUNTOPTIONS="-fstype=vfat,umask=0000"</code></li>
<li><code>reboot</code></li>
<li>komento <code>lsusb</code> näyttää mitä on missäkin, vastaava on <code>mount | grep media</code></li>
</ul>
<div class="bpress-anchor"><a name="kovojen-murros" class="bpress-anchor-link"></a>
<h2><span class="ez-toc-section" id="Kovojen_murros"></span>Kovojen murros<span class="ez-toc-section-end"></span></h2>
</div>
<p>Raspberry Pi on mahtava mikrotietokone (näin ne merkitykset muuttuvat). Tai en minä tiedä kuinka mikro se on muuta kuin fyysiseltä kooltaan. Otin moisen ihmeen <a href="https://www.eksis.one/ohjeet/raspberry-pi/raspberry-pi-4-kayttoonotto/">vähän aikaa sitten käyttöön</a> (aikasidonnaiset ilmaisut ovat vaarallisia… jospa luet tätä jonkun vuoden kuluttua ja minulle onkin jo laivasto Raspberryjä) ja nyt se on hakemassa rooliaan sisäverkon serverinä ja yleispalvelijana.</p>
<p>Sillä on yksi puute. Siinä ei ole massamuistia. Tai on, sen verran kuin mitä siinä käytettävässä SD-muistikortissa on, mutta ei mitään teratolkulla. Massamuistien koko on tietysti aina suhteellinen käsitys. Aivan vähän aikaa sitten katsottiin säälivästi, jos koneen sisällä oli vain teran verran tallennustilaa ja kyseltiin, että miten oikein pärjäät. SSD-levyt tulivat markkinoille ja yhtä äkkiä 256 gigaa olikin normaalia. Aika monissa halvemman hintaluokan läppäreissä on 128 gigaa ja törmäsin yhteen, jota myytiin 64 gigan levyllä.</p>
<p>Syy levyjen pienemiseen oli hinta. SSD:t ovat kalliita. Aikoinaan, kun modeemien nopeus oli huimaavat 56,6 kiloa, niin Nokia toi markkinoille uuden keksinnön: mobiilidatan. Nopeus oli 9600. Se oli karsea heikennys ja kalenteri pyörähti vuosia taaksepäin. Silti heikennystä pidettiin parannuksena. Sama tapahtui massamuisteille. Toki SSD on nopeampi, mutta suurin osa nopeutta hehkuttavista eivät aidosti sitä nopeutta mihinkään tarvinneet. Mutta tallennustilan koko romahti ja tuli lähes pakolliseksi ostaa ulkoinen levy.</p>
<p>Nyt ulkoisista massamuisteista on tullut uusi normi. Toki niissä on etunsa, mutta myönnetään silti tosiasiat. Eivät ne ole käytössä siirrettävyyden takia. Ne ovat käytössä siksi, että koneissa ei ole riittävästi tallennustilaa. Joten ei Raspberryn massamuistinsa vähyyttä tarvitse hävetä – se on samassa seurassa Macien ja PC-koneiden kanssa. Servereillä kovo vasta kallista onkin. kalliimpaa kuin kuluttajamarkkinoilla.</p>
<p>Jos Raspberry Pi ei ole vimpainkäytössä, vaan toimii ns. tietokoneena, niin siihen on pakko liittää ulkoinen massamuisti. Joka muuta väittää, niin ei tee koneellaan kuin pilvihommia tai selailee nettiä, ei muuta. Siksi on kerrattava miten Raspberryn saa keskustelemaan USB-muistien kanssa.</p>
<p>Ohjeet on sidottu Raspberryyn ja Ubuntuun, mutta aidosti tämä on eräällä tavalla universaalia pingviiniasiaa. Tietääkseni aivan jokaisessa linuxissa distrosta ja konelaatikon ulkomuodosta piittaamatta asiat tehdään tismalleen samoin.</p>
<p>Ongelman tynkää on hieman siinä, että nyt sokea yrittää olla oppaana. Minä olen hyvin vahvasti PC-taustainen ja minulla on suunnattomia vaikeuksia sisäistää miten linuxit muistejaan hallitsevat. Siitäkin huolimatta, että kun kuorrutus otetaan pois, niin perusta on tismalleen sama – joten
...
Tuo kuitenkin osui silmiini, "apt install usbmount"
En muista että olisin koskaan moista temppua tehnyt.
Parissa koneessa joissa haluan että usb-muistit ovat tunnetussa polussa, niin käytän levyn labelia tunnisteena. Ja mountpoint yleensä samalla nimellä.
Helpompaa kuin se mainostettu heinänteko
En toki tohdi väittää että olisi jotenkin "ainoa oikea tapa" - mielestäni oikea tapa on se joka tuntuu luontevalta käyttää ja teknisesti toimii.
Edit:
Jaksoin kuitenkin perata tuon jutun lukukelpoiseksi
Paljon sanoja ja seassa riittävästi tolkun asiaa, koen että kannatti.