1
Yleistä keskustelua / Ubuntu-Kubuntu-Linux; Onko jotain järkeä?
« : 24.08.07 - klo:13.50 »
Aikanaan kaverin innoituksesta asensin itselleni Ubuntun. Homma toimi periaatteessa jees, mutta toisella koneella kettuili äänikortti ja toisella verkkokortti (joka ei ikinä alkanut toimimaan). Aikani kun rimpuilin eri pakettilähteiden kanssa, sain niin paljon paketteja, että en enää viitsinyt käyttää koko Ubuntua.
Omaa hölmöyttäni tössin kannettavan windowsin ja ennen tuen saamista ajattelin helpottaa oloani ja asensin lehtiartikkelin perusteella Kubuntun. No, pieleen meni sekin. WLAN toimii jonkun naapurin tukiaseman kautta mutta ei oman. DigiTV ei myös näytä olevan tuettujen mallien joukossa ja sen räpläys veisi monta päivää.
Siis, kuka oikeasti kaipaa tämmöstä rassaamista? Mikään ei toimi kunnolla ja kymmenet ihmiset rassaavat samoja värkkejä. Kauhea riemu kun saa jonkun värkin toimimaan. Vaikka kuinka wndowsia haukutaan, niin kyllähän nykyisellään toimintavarmuus on aivan toista luokkaa kuin Ubuntussa tai Kubuntussa. Jos ajatellaan tietoturvaa, niin mitä hemmettiä jollain on kotonaan varastettavaa. Etenkään kun esim wlan salaukset eivät toimi pingviinipuolella. Ainakaan ilman älytöntä työmäärää.
Kyllä lähtee Kubuntut