Vankilan portit avautuivat heti sodan päätyttyä 19. syyskuuta 1944. Välirauhansopimuksen ehtoihin kuului poliittisten vankien vapauttaminen ja se koski myös kulttuurivasemmistoa. Jarno Pennanen samoin kuin muutkin kulttuurivasemmistoon lukeutuneet kävelivät ulos vankilan portista heti syyskuussa. Pennasen vankeudelle tuli mittaa vähän yli vuosi. Jotkut muut olivat istuneet sodan alusta asti, toiset vähän vähemmän. He vapautuivat enemmän tai vähemmän kärsineinä ja katkerina. Elvi Sinervollekin vankeus jäi kokemukseksi, jonka jälkeen hän ei ollut enää aivan entisensä. Tarinan mukaan runoilija Arvo Turtiainen lähti vapauteen pohtien, miten hän oli muuttunut vankeuden aikana. Sen sijaan Jarno Pennanen olisi astunut vankilan portista miettien, miten maailma oli tällä välin muuttunut. Tarina on peräisin paljon myöhäisemmästä lehtijutusta, mutta voi kertoa jotakin Pennasen elämänasenteesta.
Hyvä tarina, mutta Jarno Pennasella oli jo suunnitelmia oman tulevaisuutensa suhteen. Hän oli muistelmiensa mukaan Talvi- ja Jatkosodan välissä tavannut Helsingin asemaravintolassa Suomessa väliaikaisesti maanpaossa olevan Berthold Brechtin ja haastatellut tätä. Brecht oli todennut, että kun sota on ohi, alkaa teattereissa valtava nousun aika ja ne täyttyvät näytelmistä. Kaikki vastakohdat vain kärjistyvät sekä nousevat esiin ja meillä tulee olemaan enemmän materiaalia kuin Shakespearella. Brechtin tapaaminen oli innoittanut Pennasta ja kuinka ollakaan teatteri alkoi jälleen kiinnostaa häntä. Politiikka oli ajanut hänet eräänlaiseen loukkuun ja hänen oli selvitettävä itselleen, mitä hän oikeastaan halusi. Jarno tapasi Brechtin useamman kerran ja myös Anja Vammelvuo vieraili myöhemmin Berliinissä sekä tutustui siellä häneen lähemmin. Kun Jarno tapasi sodan aikana tämän suuren saksalaisen kirjailijan, Brecht ei ollut vielä se kuuluisuus, kuin mitä muutama vuosi myöhemmin, mutta hän oli vaikuttava persoona. Pennanen kirjoitti myöhemmin muistelmissaan:
”Tämä pieni mies, jonka herkkää runoilijanpäätä peittää musta lyhyt harjastukka, on täynnä ladattua voimaa ja täynnä näköaloja.”
Jarno Pennanen oli jälleen suuren valinnan edessä, jatkaako uraansa politiikassa ja vasemmistolehden toimittajana. Käytäntö, saneli varmaan monia ratkaisuja, mutta hänen kirjeissään käy ilmi, että taide kiinnostaa häntä yhä enemmän ja hän halusi päästä ulkomaille. Ja jos ei sinne, niin taiteellista työtä tekemään.