Onko jakeluiden välillä mitään olennaisia eroa?

[Snufkin]

Erilaisia Linux-jakeluita lienee jo tusina tai pari. Mutta onko noiden välillä mitään muuta olennaista eroa kuin tuo ikkunointi? Ja toki siihen sidoksissa olevat ohjelmat. Eikö muut ohjelmat saa ladattua jakeluun kuin jakeluun? (Jos kysymys kuulostaa tyhmältä, niin minulla kokemusta vain näistä *buntuista.

Miksi näitä eri jakeluita pitää olla näin tolkuton määrä?

[elohope]

Jakeluja on satoja, ehkä enemmänkin: https://linuxvox.com/blog/how-many-linux-distros-are-there/
Määrä kertoo ihmisen luontaisesta kilpailunhalusta eli itseilmaisun tarpeesta. Ja siitä, että distrojen tuottaminen ei ole äärimmäisen vaikeaa.

[SuperOscar]

Mutta onko noiden välillä mitään muuta olennaista eroa kuin tuo ikkunointi?

Tarkoitatko ”ikkunoinnilla” käytössä olevaa ikkunanhallintaa tai työpöytäympäristöä? Silloinhan jakeluja ei erota edes se. Plasma, Gnome, XFCE, LXQt, WindowMaker, i3, Sway, mikä vain – kaiken saa yleensä jakelusta riippumatta, vaikka aina jakelu ei jotakin ympäristöä tue.

Mutta toki eroja on:

• mitä ylävirrasta tarkalleen ottaen on valittu, mitä versioita mistäkin asennettu ja mihin ne on tiedostopuussa sijoitettu
• mitä paketinhallintaa käytetään ja mitä asennuslähteissä on tarjolla
• sekä mahdolliset omat apuohjelmat: onko sellaisia?

Viimeksi mainittu erotti jakeluja hyvin pitkään. Käytännössä esim. X11:tä ei yleensä saanut mitenkään automaattisesti pystyyn, ja X11:n omat menetelmät olivat kivikautisia; tällöin apuun tuli jakelun tarjoama asennusohjelma tai -skripti. Samanlaisia apuohjelmia oli muihinkin tarpeisiin, ja joskus niistä koottiin oma yleistyökalu.  SuSE Linuxin (myöhemmän openSUSEn) YaST oli yksi tällainen.

Nykyään edistyneimmät työpöytäympäristöt kuten Plasma ja Gnome tarjoavat jo itsessään liki kaikki tarvittavat työkalut, joten jakelun omilla on yhä vähemmän merkitystä.

[nm]

Määrä kertoo ihmisen luontaisesta kilpailunhalusta eli itseilmaisun tarpeesta. Ja siitä, että distrojen tuottaminen ei ole äärimmäisen vaikeaa.

Perusjakelun ja sen paketoinnin ylläpitäminen vaatii hyvin paljon resursseja ja pitkäjänteistä työtä. Esimerkiksi Archin, Debianin ja nykyisen openSUSE:n tapauksessa tämä perustuu vapaaehtoiseen yhteisöön, jossa kukin pitää huolta pienestä joukosta paketteja. Fedora perustuu sekä yhteisön että Red Hatin / IBM:n kehittäjien työpanokseen.

Ubuntu on rakennettu Debianin paketoinnin päälle siten, että paketteihin tehdään tarvittaessa Canonicalin ja Ubuntun yhteisön tekemiä muutoksia, ja paketit käännetään uudelleen Ubuntun tukemille arkkitehtuureille. Debianin testing-jakelusta otetaan siis aina puolen vuoden välein uusimmat pakettiversiot kehityksen alla olevaan Ubuntuun. Ubuntuun perustuvat jakelut, kuten Linux Mint, Pop!_OS, KDE neon puolestaan käyttävät yleensä suoraan Ubuntun pakettivarastoja, mutta tarjoavat niiden lisäksi oman asennusohjelmansa ja kustomoidun työpöytäympäristön. Nämä jakelut eivät keskity juuri lainkaan perusjakelun ylläpitoon tai vaikkapa kernelin paketoinnin tietoturvapäivityksiin, jotka vaativat jatkuvaa työtä. Ilman Debianin ja Ubuntun kehitys- ja ylläpitopanosta ne eivät toimisi lainkaan. Sama pätee Archiin ja Fedoraan perustuviin jakeluihin.

Nykyisin merkittäviä perusjakeluja on yllä mainitut viisi: Arch, Debian, Fedora (Red Hat), openSUSE ja Ubuntu. Vielä kymmenen vuotta sitten mukaan voitiin ehkä laskea Gentoo ja Slackware, mutta ne alkavat olla hyvin marginaalisia. Lisäksi on toki muita itsenäisiä erityisjakeluja, kuten esimerkiksi Alpine Linux, NixOS ja OpenWRT, jotka ovat sinänsä tärkeitä omissa lokeroissaan, mutta käyttäjämäärä jää melko pieneksi. Android ja ChromeOS ovat myös omat lukunsa. Niiden ajonaikainen ympäristö ja rakenne poikkeaa hyvin paljon muista Linux-kerneliin perustuvista jakeluista ja järjestelmistä, ja käytännössä Google vastaa yksin niiden kehittämisestä.

Kannattaa katsoa myös Wikipedian artikkeli aiheesta. Siellä on kattavat kaaviokuvat jakeluiden sukupuista (joskin ilman paketointien riippuvuussuhteita):
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Linux_distributions

[qwertyy]

Jakeluja on satoja, ehkä enemmänkin: https://linuxvox.com/blog/how-many-linux-distros-are-there/
Määrä kertoo ihmisen luontaisesta kilpailunhalusta eli itseilmaisun tarpeesta. Ja siitä, että distrojen tuottaminen ei ole äärimmäisen vaikeaa.

Muotoilisin varmaan hiukan toisin. Distron luominen periaatteessa on helppoa, mutta ylläpitäminen todella vaikeaa.

Eikö muut ohjelmat saa ladattua jakeluun kuin jakeluun?

Ei ihan. Kuten mainittua, niin jokaisessa jakelussa on oma paketointi. Eli vaikkapa Fedoran ohjelmaa ei saa ihan noin vain esim. Ubuntuun.

Mutta suht tuoreena asiana, suurimpaan osaan jakeluista on tullut mm. Flatpak tuki ja niitä paketteja voi asentaa seuraaviin jakeluihin jos noudattaa tuota asennusohjetta. Monissa toimii ihan oletuksenakin. Sitten on vielä muitakin mahdollisuuksia, kuten AppImage joka sisältää yhdessä suoritettavassa tiedostossa kaiken tarvittavan.
https://flatpak.org/setup/

Miksi näitä eri jakeluita pitää olla näin tolkuton määrä?

No tämä onkin oikeasti hiukan hölmöä tuhlata resursseja noin älyttömän moniin jakeluihin. Keskittäminen olisi oikeasti monesti merkittävästi parempi vaihtoehto. Se on varmaankin tuo alun 'jakelu on helppo luoda' ajatukseen ja toki meillä kaikilla on hiukan tai jopa valtavasti eri käsitys siitä, mikä se hyvä käyttöliittymä on. Eikä tietysti pelkästään käyttöliittymä, vaan käyttö ylipäätään. Työpöytä vs palvelin jne.

Kyllä karu totuus on, että valtaosa forkeista kuolee pois ennemmin tai myöhemmin. Siksi itse pidänkin mm. Debianista ja vaikkapa Fedorasta, jotka on tuolla "puun juurissa". Tehottomilla koneilla käytin aikoinaan mm. Crunchbang nimistä jakelua, mutta sekin on nähnyt monenlaista. Kehitys loppunut, joku jatkanut hetken, taas loppunut yms.

Kyllä noissa jakeluissa voi olla muutenkin isoja eroja siellä syvemmällä. Muistaakseni Ubuntu esim. lopetti diskettiaseman tukemisen suht aikaisessa vaiheessa, kun Debianissa sen tuki säilyi pitkään. Eli eroja voi olla mitä ns. ajureita on käytössä jne.

Debian vielä hetki sitten sisälsi vain täysin avointa koodia asennuksessa. Siihen sai lisättyä kyllä suljetun koodin lähteitä, mutta avoimuus oli ideologisesti erittäin tärkeä. Siiksi siinä ei oletuksena toiminut esim. monet wifi kortit lainkaan. Mutta ohjelmapaketointi on ollut hyvä jo todella kauan ja siksi alunperin Ubuntu on tehty. Se käytännössä kopioi Debianin, laittoi siihen myös suljettua koodia normaalia käyttäjää helpottamaan ja teki asentimesta helpompikäyttöisen, Ubuntu on siksi edelleen hyvin suosittu, koska siihen oli helppo päästä "käsiksi". Itse kuulun kovinkin myös tuohon ryhmään. Aikoinaan kokeilin kotimaista SOT-Linuxia, mutta tuolloin nettiä ei ollut ja tietoa vaikea saada ja se asennus... Voi vit.. miten vaikeaa se oli tuohon aikaan. X:n asetukset piti tehdä täysin käsivoimin. Piti tietää pilkulleen resoluutiot, virkistystaajuudet ja monenlaista muuta, että sai edes työpöydän näkyviin. Itse asiassa Ubuntu taisi osallistua aika paljon X:n "automaatioon" alkuaikoinaan, en ihan varmaksi sano? Mutta nyttemmin Debian on kuitenkin höllentänyt ideologiaa ja mm. nuo suljetun koodin wifi ajurit toimii heti asentimessa.