Kirjoittaja Aihe: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?(RATKAISTU)  (Luettu 4862 kertaa)

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa? Saan OneDriven kyllä auki selaimessa, mutta miten saan tehtyä siitä verkkotilin, jota voisin käyttää tiedostoselaimessa. Periaatteessa Googlea voi käyttää, mutta ainakin minulla se ei toimi kovin hyvin. Nyt en ole myöskään saanut Dropboxia liitettyä. Dropboxissa on muutenkin ongelmana se, että Windowsin Dropbox ja Kubuntun dropbox eivät synkronoidu.

Olen miettinyt myös lisätilaa ja OneDriveen lisätila on halvempaa ja siihen saa vielä joitakin officetuotteita kuten Wordin. Suomenkielisen oikoluvun tarkistus on siinä parempi kuin LibreOfficessa.

PS. Käytän kahta käyttöjärjestelmää lähinnä ohjelmistojen takia ja vaikka Windowsin osuus on minulla hyvin pieni, haluaisin saada tiedonsiirron niiden välillä mahdollisimman hyväksi. Yhdessä koneessa ei tietysti ole ongelmia, mutta minulla on kolme konetta, joista kahta käytän suht usein.
« Viimeksi muokattu: 04.11.19 - klo:19.23 kirjoittanut Pontus12 »

jekku

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2624
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #1 : 29.10.19 - klo:10.26 »
....
PS. Käytän kahta käyttöjärjestelmää lähinnä ohjelmistojen takia ja vaikka Windowsin osuus on minulla hyvin pieni, haluaisin saada tiedonsiirron niiden välillä mahdollisimman hyväksi. Yhdessä koneessa ei tietysti ole ongelmia, mutta minulla on kolme konetta, joista kahta käytän suht usein.

Sekakäyttäjäaikoinani minulla oli tiedostopalvelimessa samba, muistaakseni se tarjosi tiedostopavelut myös wintoosalle.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #2 : 29.10.19 - klo:11.50 »
Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa? Saan OneDriven kyllä auki selaimessa, mutta miten saan tehtyä siitä verkkotilin, jota voisin käyttää tiedostoselaimessa.

Ei onnistu ilman jotain erillistä ohjelmaa. Komentorivillä voisi käyttää tätä clientia, mutta se ei varmaankaan täytä vaatimuksiasi.

Pari maksullista ohjelmaa on myös tarjolla:
https://www.expandrive.com/onedrive-for-linux/
https://www.insynchq.com/i/onedrive


Periaatteessa Googlea voi käyttää, mutta ainakin minulla se ei toimi kovin hyvin.

Oletko kokeillut nyt lähiaikoina? Mikä siinä on vikana?


Nyt en ole myöskään saanut Dropboxia liitettyä. Dropboxissa on muutenkin ongelmana se, että Windowsin Dropbox ja Kubuntun dropbox eivät synkronoidu.

Kuulostaa erikoiselta. Synkkautuuko Kubuntun Dropbox kuitenkin pilveen, jos katsot selaimella? Tietty jos liittäminenkään ei nyt onnistu, pitäisi ratkaista se ongelma ensin.

raimo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4155
  • openSUSE Tumbleweed
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #3 : 29.10.19 - klo:12.32 »
https://www.insynchq.com/i/onedrive

Tuo on hyvä, olen käyttänyt sitä Google Driven kanssa.
« Viimeksi muokattu: 29.10.19 - klo:12.45 kirjoittanut raimo »
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.
Aaro Hellaakoski

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #4 : 29.10.19 - klo:18.18 »
Nyt Googlen verkkotili tuntui toimivan ihan ok. Tshekkasin ohjelmat ja insync tuntui lupaavalta minun tarkoitukseeni. Pitäisikö se asentaa mieluummin Kubuntusta käsin vai Windowsista? Jos 1 tarkoittaa yhtä käyttäjää, niin hinta n.30 euroa ei ole paha. Käsittääkseni sitä voi käyttää useammassakin koneessa. Mikäli 1 tarkoittaa konetta, tulee se aika kalliiksi kolmenkin koneen kanssa.Mutta kummalta puolelta se doublebootissa kannatta asentaa? Voisin kokeilla sitä ja jos kaikki menee ok. niin ostaa sen. Ymmärsin hinnan olevan kertamaksu.

raimo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4155
  • openSUSE Tumbleweed
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #5 : 29.10.19 - klo:18.45 »
Hinta on kertamaksu, sivulla lukee "Per Google or Microsoft account, one-time" eli jos tunnus on kaikilla käyttäjillä sama ei mene kuin yksi maksu ts. jos on pekka@gmail.com, lasse@gmail.com, liisa@gmail.com menee 3 maksua. Ja jos on vain kaikki@gmail.com menee 1 maksu vaikka sitä käyttäisi lukematon määrä koneita.

Dropbox on tulossa myös tuohon Insynciin. Aikataulusta ei tietoa.
« Viimeksi muokattu: 29.10.19 - klo:18.51 kirjoittanut raimo »
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.
Aaro Hellaakoski

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #6 : 30.10.19 - klo:11.32 »
Kiitos! Lataan insyncin, toinen oli kalliimpi. Edellisessä on myös kokeiluaika ennen maksua, mikä on hyvä syy ladata juuri se.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #7 : 31.10.19 - klo:11.08 »
Insync ei auttanut minua millään tavalla tai sitten en vain osaa käyttää sitä. Kun yritin asentaa sillä graafisesta ikkunasta valitsemani OneDriven, se aukaisi Dillon ja paljon tekstiä. Mistä tekstit olivat en tiedä enkä ruvennut tukimaan, koska en nähnyt hakemistoja enkä tiedostoja. Sitäpaitsi ajatushan oli, että saisin OneDriven verkkotiliksi. Toistaiseksi ainoa verkkotallenuspaikka joka toimii tiedostoselaimissani on Googlen Gdrive. OneDrive aukeaa kyllä verkkoselaimessa.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #8 : 31.10.19 - klo:11.31 »
Sitäpaitsi ajatushan oli, että saisin OneDriven verkkotiliksi.

Insync ei integroidu työpöytäjärjestelmän verkkotilisysteemiin. Se toimii erillisenä sovelluksena, mutta tukee nähdäkseni normaalia kansioiden synkronointia pilven kanssa, jolloin homma toimii millä tahansa ohjelmalla.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #9 : 31.10.19 - klo:14.07 »
Jos minä en näe OneDrivessa olevia kansioita, niin niiden käyttäminen ja synkronoiminen tuntuu aika vaikealta . Oikeastaan poistin jo koko insyncin, koska en ymmäftänyt siitä mitään. En myöskään oikein käsittänyt, mitä se voisi synkronoida. Tarkoitatko mahdollisesti, että minun pitäisi tehdä tyhjä One drive kansio, joka sitten synkronoisi kaikki verkossa olevat OneDriven tiedostot.

Olisiko yksinkertaisempaa kopioida tiedostot, jotka haluaisin OneDriveen suoraan koneen windows-levyllä olevaan OneDrive hakemistoon? Ja sitten kun kävisin myöhemmin windowspuolella One-Drive synkronoisi verkkoon myös kopioimani tiedostot. Ei tämäkään ehkä kovin viisaalta tunnu, mutta jotenkin yksinkertaisemmalta kuin insync. Ja jos käytän Onedrivea Windowsissa, niin kaikki muutoksethan näkyvät silloin myös Linuxissa. Vai näkyvätkö?

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #10 : 31.10.19 - klo:14.23 »
Jos minä en näe OneDrivessa olevia kansioita, niin niiden käyttäminen ja synkronoiminen tuntuu aika vaikealta . Oikeastaan poistin jo koko insyncin, koska en ymmäftänyt siitä mitään. En myöskään oikein käsittänyt, mitä se voisi synkronoida. Tarkoitatko mahdollisesti, että minun pitäisi tehdä tyhjä One drive kansio, joka sitten synkronoisi kaikki verkossa olevat OneDriven tiedostot.

Kokeilinpa itsekin Insynciä Ubuntu 18.04:ssä, ja minulla se kyllä toimi suoraviivaisesti ja yksinkertaisesti:

Ensin se avasi selaimeen Microsoftin kirjautumissivun, jolla sovellukselle annettiin lupa käyttää OneDrive-tiliä.

Onnistuneen kirjautumisen ja pääsyoikeuksien hyväksymisen jälkeen avautui Insyncin Welcome-ikkuna. Se kuitattiin painikkeella.

Sitten avautui asetusikkuna "Please confirm the Base Folder for your items", jossa oletuksena oli /home/käyttäjä/Insync/nimi@outlook.com/OneDrive. Kansion pystyi halutessaan vaihtamaan.

Tämän jälkeen avautui vielä seuraava asetusikkuna, jossa valittiin pilvestä synkattavat kansiot. Lopuksi ohjelma avasi näkymän pilvessä oleviin kansioihin ja tiedostoihin. Synkattavaksi valitut kansiot siirtyivät koneelle ja niitä pystyi selaamaan aiemmin määritellyssä kansiossa /home/käyttäjä/Insync/nimi@outlook.com/OneDrive


Jäiköhän sinulla tuohon ensimmäiseen vaiheeseen, eli ohjelma ei löytänyt oikeaa selainta vaan yritti avata kirjautumissivun Dilloon? Miksi Dillo on sinulla asennettuna? Sitähän ei ole edes ylläpidetty viiteen vuoteen.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #11 : 31.10.19 - klo:14.55 »
Kiitos. Kokeilen sitä uudestaan illalla ja palaan huomenna kertomaan miten kävi. Nyt joudun valitettavasti poistumaan netistä, mutta kokeilen ehdottomasti uudelleen ja poistan Dillon.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #12 : 01.11.19 - klo:11.22 »
Sain insyncin näyttämään OneDrive tiedostot ja ohjelma kysyi synkronoidaanko. Luulen tehneeni siinä virheen, kun annoin luvan. OneDrivessa olleet tiedostot olivat jo synkronoituja pilveen, mutta insync alkoi synkronoida. Annoin sen jauhaa useita tunteja, mutta sammutin kuitenkin koneen yöksi. Kun avasin sen tänään, se jatkoi synkronointia tai ainakin näkyvissä oli edelleen "Pause Syncing". Olen siis asentanut sen Kubuntussa windows-levyn OneDrive kansioon.

Mietiskelin vielä, että jos ostan esim teratavun tallennustilan pilvipalvelusta ja jos käytän sitä tiedostoselaimessa, niin sehän vie yhtä paljon tilaa koneessani.Jos taas käytän sitä vain netissä, niin yhteyden täytyisi olla melko nopea. Minulla on DNA:n nopein 4G netti, mutta ei se ole mielestäni kovinkaan nopea, kun ruvetaan lataamaan vähänkin isompia tiedostoja.

Koneessani on teran tavallinen levy. Sen varmuuskopioiminen pilveen voisi ehkä olla mielekästä. Usb-levyillä pidän vanhempia tiedostojani ja niitä on muutaman teran verran, joista osa on koneessani olevilla kovalevyillä. Vanhoja tiedostoja en tarvitse usein, mutta aina välillä niitä kuitenkin tarvitsen, esim. tarkistaakseni jonkun asian. Huomaan nyt ajatuksieni karkailevan kirjjoittaessani, mikä on tietysti väärin. Kun kirjoittaa, ajatusten pitäisi olla jo jäsentyneitä. Dolphinissa näkyy Windowsin OneDrive kansio, jonka oletan olevan windows-levyllä

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #13 : 01.11.19 - klo:12.10 »
Sain insyncin näyttämään OneDrive tiedostot ja ohjelma kysyi synkronoidaanko. Luulen tehneeni siinä virheen, kun annoin luvan. OneDrivessa olleet tiedostot olivat jo synkronoituja pilveen, mutta insync alkoi synkronoida. Annoin sen jauhaa useita tunteja, mutta sammutin kuitenkin koneen yöksi. Kun avasin sen tänään, se jatkoi synkronointia tai ainakin näkyvissä oli edelleen "Pause Syncing". Olen siis asentanut sen Kubuntussa windows-levyn OneDrive kansioon.

Kubuntun Insync ei tiedä, että tiedostot oli jo synkronoitu, joten se joutuu käymään ne kaikki läpi ja vertaamaan pilvessä olevaan versioon. Se varmaankin kestää niin kauan kuin tiedostojen sisällön siirto pilvestä kestää nettiyhteytesi kautta. (Ellei OneDrivessa ole jotain fiksumpaa tarkistussummamekanismia, mutta Insync ei välttämättä sellaista käytä vaikka olisikin.)

Ei tuossa auta kuin antaa sen jauhaa läpi asti. Jatkossa pitäisi olla sitten nopeampaa.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #14 : 03.11.19 - klo:11.28 »
Insync on nyt jauhanut useamman päivän ja yön noin yhden gigatavun suuruista kansiota. Otin yhteyden myös OneDriven tukipalveluun. Sain vastauksen, että OneDrive on optimoitu Microsoftin käyttäjille ja että linuxiin voi löytyä ohjelmia, jolla sen saa näkyviin, mutta ne eivät pystyy käyttämään sitä kuten Windowsissa. Nähtävästi tuo tukipalvelu on oikeassa. Jos hankkisin teran Microsoftilta, sen synkkaaminen linuxissa olisi aika onnetonta. Koska melkein kaikissa koneissani on Wndows, voisin synkronoinnin tehdä aina Windowsissa, mutta sekään ei ole kovin kätevää.

Linuxin asema on vaikea. Tampereen kaupunginkirjastossa käytetään lainaamiseen elibsin palveluja. Sieltä tuli ilmoitus, että linuxia ei tueta. Vastaus on kahdella tapaa mielenkiintoinen. Veronmaksajana minulla käsittääkseni pitäisi olla oikeus päättää, mitä järjestelmää käytän asioidessani internetissä. Toisaalta jos Linuxilla on todellisia intressejä saada käyttöjärjestelmä leviäämään peeruskäyttäjille, luulisi niin suurien firmojen pystyvän turvaamaan tasavertaiset palvelut. Ilmeisesti kuitenkin tällaiset tavalliset käyttäjät eivät kovin paljon käyttä linuxia muuten kuin ehkä kuriositeetin vuoksi vanhoissa koneissa. Se on minusta sääli ja olen moneen kertaan ihmetellyt, mistä se  kiikastaa. Android järjestelmä loi itsensä aika nopeasti läpi, mutta linux ei. Minä tässä vain mietin omia ratkaisujani tulevaisuuden suhteen. Kiitos kaikesta avusta.

nm

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 16232
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #15 : 03.11.19 - klo:14.39 »
Insync on nyt jauhanut useamman päivän ja yön noin yhden gigatavun suuruista kansiota. Otin yhteyden myös OneDriven tukipalveluun.

Ota ennemmin yhteys Insyncin tukeen. Microsoft ei osaa neuvoa siihen liittyvissä asioissa mitenkään.

Tai kokeile eri asetuksia, eli älä käytä sitä valmista Windows-levyn OneDrive-kansiota vaan määrittele uusi tyhjä synkkauskansio kotihakemistosi alle.
« Viimeksi muokattu: 03.11.19 - klo:14.41 kirjoittanut nm »

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #16 : 03.11.19 - klo:17.05 »
Minulla on kotihakemistossani vain vähän päälle 15 Gb tilaa vapaana. Kyllä voin yhden, ehkä kaksikin gigaisen hakemiston tehdä, mutta pelkään koko osion täyttymistä. Järjestelmä + home on vain 40 gigaa. Minun ajatuksenani on ollut, että käytän windowslevyjä kaikenlaisen datan kuten dokumentit, kuvat ja videot säilyttämiseen, koska silloin näen ne molemmissa järjestelmissä. Jos laajennan varsinaisen kotihakemistoni, niin en näe tiedostojani Windowsista käsin.

juyli

  • Käyttäjä / moderaattori
  • Viestejä: 1198
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #17 : 03.11.19 - klo:19.44 »
Minun ajatuksenani on ollut, että käytän windowslevyjä kaikenlaisen datan kuten dokumentit, kuvat ja videot säilyttämiseen, koska silloin näen ne molemmissa järjestelmissä.
Ulkoisia laitteita ja levyjä voit liittää jakeluusi /etc/fstab -tiedoston määrein. Ja niitä voi myös liittää manuaalisesti tms. aina tarvittaessa.
Pilvipalvelut taas ovat jo toinen juttu.

Myös herättämäsi mielenkiintoinen Ellibs-keskustelu sopisi paremmin' Yleiseen keskusteluun'. Ellibs on kaupallinen palvelu, joka
perustuu pitkälle aineistojen suojaukseen ja tekijänoikeuksiin.  Myös julkiset kirjastot ym. maksavat 'maltaita' näistä palveluistaan.

Lainaus
Android järjestelmä loi itsensä aika nopeasti läpi, mutta linux ei.
Mm. Android on pultattu aika tiukasti laitteisiin, olivat ne sitten puhelimet, padit tms. Ko. järjestelmiä käyttävät laitevalmistajat kyllä maksavat käyttämistään patenteista rojalteja, joka sisällytetään laitteen hankintahintaan.
Yleisesti Linux on avoimeen lähdekoodin perustuva ilmainen käyttöjärjestelmä.

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Kuinka saa Microsoft OneDriven verkkotiliksi Kubuntussa?
« Vastaus #18 : 04.11.19 - klo:19.23 »
Kiitos  tiedoista. Merkitseen tämän aiheen ratkaistuksi.