Muut alueet > Yleistä keskustelua

Laitevalmistajan verkkokauppa jolle ei maksu kelpaa

(1/2) > >>

AimoE:
Olipa seikkailu. Pohdin tässä uuden koneen ostoa ja totesin että näyttäisi olevan Lenovon hinnat huokeammat Lenovolta suoraan kuin jälleenmyyjältä, ja kun vielä koneen ominaisuudet sai itse valita, niin rohkenin syöttää perään luottokorttitiedotkin. Vaan eipä mennnyt putkeen. Kassalle siirryttäessä sivu oli ihan rikki, ulkoasu sekaisin ja JavaScript näytti olevan osin pois pelistä. Tökkäilin silti eteenpäin ja pääsin melkein loppuun asti. Sitten tuli virhe, maksun välitys epäonnistui tms. Ei mitään vihjettä mikä meni pieleen. Kokeilin sitten tehdä identtisen tilauksen Chromessa, ja tällä kertaa sivusto ei ollut rikki, mutta nytkin maksun välitys kaatui. Sitten löysin tiedon että olin onnistunut tekemään kaksi identtistä tilausta, ilmeisesti ekan Firefoxilla ja tokan Chromella.

Soitin sitten suomalaiseen tukinumeroon, josta vastattiinkin yllätys yllätys englanniksi. Selitin asian, ja vastaaja oli aika lyhyen keskustelun jälkeen halukas siirtämään puhelun numeroon josta "varmasti" vastataan suomeksi. No vastattiinpa enkuksi. Selitin taas asiani, ja vastaaja teki kaikkensa. Hän yritti itse tehdä tilauksen vahvistuksen, ja joutui mm. kysymään mitä tarkoittaa "Jatka". En ensin ymmärtänyt kysymystä kun se äännettiin enkuksi, mutta kun siitä päästiin, tilauksen vahvistus kaatui jälleen kerraan virheeseen. Tosin nyt teksti ei ollut suomeksi vaan enkuksi, ja siksi selvempi: internal system error. Ei tunnu suomalainen luottokortti kelpaavan. Tämäkin asiakaspalvelija halusi siirtää puhelun suomalaiseen numeroon, mutta sanoin että ei kannata, kun siellä ei vastata suomeksi.

Voihan olla että siellä oli ruuhkaa webbisivujen toimimattomuuden kanssa, ja jonon tukkeutuessa puhelut ohjataan meren yli. Tai sitten myynti sivuston kautta on niin heikkoa ettei sitä viitsitä pitää kunnossa. Eniten ärsyttää se että suomenkieliset tekstit olivat niin epäselviä. Esimerkiksi ilmoitus "pyyntöä ei ole lähetetty" näyttää mallikon silmissä siltä että osto on kuminkin onnistunut, mutta tavara ei ole vielä lähtenyt liikkeelle. Pitää tuntea ohjelmoijien ajatuksejuoksua että ymmärtää että kyse on selaimen ja palvelimen välisestä viestinnästä.

Tämä oli eka kerta kun yritin jotain laiotetta ostaa laitevalmistajan omasta verkkokaupasta. Kertokaas kokeneemmat mihin tämä sijoittuu keskimäärin? Kuinka usein se on näin hankalaa?

spark:
Kokeile paypali maksua.

elohope:
Kunnioitusta herättävää sinnikkyyttä koneen ostamisessa. Päättäväisyys on ihailtavaa, mutta joskus tuollainen oirehdinta kertoo, että asiakas voi varautua yhä uusiin vaikeuksiin.

Kun jouduin palauttamaan rikkinäisen tuotteen saksalaiseen sademetsäkauppaan, sain kyllä vastauksia viesteihini viikonloppuisinkin parissa tunnissa, ja kerran minulle soitettiinkin, mutta liian usein vastauksiin sisältyi (ehkä kiireessä syntyneitä) väärinkäsityksiä (jotka olivat järjestelmällisesti minulle epäedullisia) ja joita sain sitten korjata.

Sain lopulta rahani ja postituskulut takaisin, mutta päätin pysyä vastaisuudessa suomalaisten kauppojen asiakkaana, kun olen hankkimassa jotain, mikä voi ainakin teoriassa olla jotenkin viallinen. Olenkin ollut hyvin tyytyväinen esimerkiksi G-liikkeen toimintaan, jopa sieltä ostettuun (hienoon) käytettyyn Nokia-puhelimeen.

AimoE:
No, päätin katsoa vanhempia malleja, mutta kätettyjen koneiden kaupassa on se ongelma että koneista ei kerrota tietoja kunnolla. Ei riitä että on HDMI, haluan tietää mikä versio. Ja Bluetooth-versio. Ja WLAN-versio. Mutta vain USB2 ja 3 erotellaan toisistaan.

mrl586:

--- Lainaus käyttäjältä: AimoE - 24.05.19 - klo:17.52 ---No, päätin katsoa vanhempia malleja, mutta kätettyjen koneiden kaupassa on se ongelma että koneista ei kerrota tietoja kunnolla. Ei riitä että on HDMI, haluan tietää mikä versio. Ja Bluetooth-versio. Ja WLAN-versio. Mutta vain USB2 ja 3 erotellaan toisistaan.
--- Lainaus päättyy ---
Arvostelujen yhteydessä on usein tuotu esille myös teknisiä tietoja, joihin tutustuminen auttaa selvittämään sen, millainen kone on kyseessä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta