Kirjoittaja Aihe: YLEISTIETOA UBUNTUN KEHITYSVERSIOISTA  (Luettu 111168 kertaa)

lompolo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 852
    • Profiili
YLEISTIETOA UBUNTUN KEHITYSVERSIOISTA
« : 28.01.08 - klo:23.07 »
Yritän kirjoittaa tähän ketjuun yleistä tietoa ubuntun kehityksestä sekä pieniä vinkkejä kehitysversiota käyttäville.

Varoitus: Tiedä mitä teet käyttäessäsi kehitysversiota! Kehitysversio voi esimerkiksi lakata käynnistymästä väliaikaisesti tai lopullisesti. Kehitysversiota ei suositella aloittelijoille ei tuotantokäyttöön eikä ainoaksi käyttöjärjestelmäksi. Vanhempaan versioon palaaminen vaatii uudelleenasennuksen.

Toisaalta kehitysversiota käyttäessä oppii ongelmanratkaisua, saa kokeiltua uusia ohjelmia ennen muita ja bugiraportointi suomentaminen helpottuu. Samalla myös voi parantaa oman laitteiston toimivuutta seuraavassa versiossa.

Kehityssyklistä: Ubuntulla on aikapohjainen julkaisuaikataulu.
https://wiki.ubuntu.com/JauntyReleaseSchedule
Linkittämästäni wikisivusta poimin aluksi esiin alphat. Nämä ovat vakaampia ja siksi helpommin testattavissa olevia kohtia kehityssyklissä kuin niiden välillä olevat kohdat.
Debianin kehitys on ominaisuuspohjainen. ja kehitys tapahtuu selkeästi eri rytmissä kuin Ubuntun.

Freeze: Uudet ominaisuudet aiheuttavat joskus uusia vikoja. Joskus on hyvä jäädyttää jakelu, jolloin paketteja päivitetään vain poikkeustapauksessa esim. korjaamaan julkaisukriittisiä bugeja.

Upstream: Ubuntulle upstream on sekä Debian sid että esim. kernel, xorg voikko jne. Nämä jälkimmäiset ovat myös Debianille ylävirtaa. Melkein kaikki Ubuntun paketeista ovat muunnettuja tai muuntamattomia paketteja Debianista. Ylävirrasta valuu kaikkea kivaa jakeluhin. Ubuntu lähettää valikoituja bugiraportteja eteenpäin ja pyrkii muutenkin olemaan hyödyllinen upstream projekteille. Monet Ubuntun ja Debianin kehittäjistä kehittävät myös jotain upstream projektia.

Käytännön vinkeiksi ajattelin laittaa seuraavan tapaisia juttuja.

Helpoin tapa kokeilla kehitysversiota on ladata elolevy. Silloin ei tarvitse välttämättä asentaa mitään. Joitakin bugeja on hyvä kokeilla elolevyllä. Alphat ovat yleensä vakaampia kuin päivittäiset elolevyt. Beta ja julkaisuehdotus (RC) ovat tietenkin vielä vakaampia ilmestyesään.
(http://cdimage.ubuntu.com/releases/hardy/ luithan varoituksen. tämän ketjun alussa. Hardy on nyt vielä epävakaa. vanhentunut)

Kehitysversiota ei kannata käyttää ainoana versiona. Jos kehitysversio on omalla osiollaan, voi tarvittaessa käyttää vakaata versiota ja vaikka odottaa korjaavia päivityksiä.

Syötteet ovat käteviä:
http://feeds.ubuntu-nl.org/JauntyChanges
Sisältää Jauntyn muutokset. Otsikoita on paljon. Syötettä voi seurata vaikkei olisikaan asentanut kehitysversiota.

Jos vaikka selain ei toimi, voi kokeilla toista selainta. Samalla selvittää onko vika yksittäisessä selaimessa vai onko se yleisempi.

Työpöytäympäristön lisäksi joku kevyt ikkunoitimanageri on hyödyllinen ongelmatilanteissa.

Ehkä joku toinen ehtii lisäämään parhaimmat vinkit ennen minua  ;D
« Viimeksi muokattu: 31.10.08 - klo:20.44 kirjoittanut lompolo »

lompolo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 852
    • Profiili
Vs: Kehitysversiosta yleistietoa.
« Vastaus #1 : 11.03.08 - klo:01.21 »
Beta julkaisu lähestyy. Elämme mielenkiintoista aikaa kehityssyklissä. Beta freezen takia main ja restricted varastojen paketit päivittyvät pian harvemmin, kunnes beta ilmestyy. Betan ilmestymisen jälkeen päivittyvät paketit, jotka jäävät jonoon odottamaan betan takia.

Hardyssa on kohta (lähes) kaikki ominaisuudet mitä siihen tulee. Bugien testaus ja korjaus on nyt hyvä tapa parantaa tulevaa versiota. Toinen hyvä kohde on käännökset.

Jos beta versiossa on joku bugi ja sitä ei ilmoiteta on erittäin todennäköistä, että se jää lopulliseen versioon. Samaten jos joku bugi on korjattu bugin merkintä korjatuksi auttaa kehittäjiä keskittymään muihin bugehin.

Hardyn käännökset näyttäisivät olevan auki. Takaraja käännöksien tekemiseen on julkaisuaikataulun mukaan 10.4 tai 17.4 riippuen mitä käännetään.

gdm

  • Sitä saa mitä tilaa...
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4363
    • Profiili
    • Keskustelualueiden säännöt
Vs: Kehitysversiosta yleistietoa.
« Vastaus #2 : 24.07.08 - klo:00.29 »
http://ubuntuforums.org/forumdisplay.php?f=346
http://sudan.ubuntuforums.com/forumdisplay.php?f=346
Tuolta löytyy hirveästi keskustelua kehitysversioista ja sen ongelmista
että, mahdollisista ratkaisuista.

Yleistietoa kuinka käyttää kehitysversioita;
Ikävä kyllä englanniksi.
http://ubuntuforums.org/showthread.php?t=852857
« Viimeksi muokattu: 24.07.08 - klo:14.45 kirjoittanut GoddamnDevil »
Lisää [Ratkaistu] aloitusviestiin jos ongelmasi selviää!
Saamasi tuki on ilmaista, joten älä vaadi tai uhkaile saadaksesi apua!

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Kehitysversioiden käyttö ja osallistuminen.
« Vastaus #3 : 06.10.08 - klo:08.07 »
Aiheita yhdistetty seuraavan keskustelun ajauduttua sivuraiteille kehitykseen osallistumisesta.
9.04 Jaunty Jackalope

Ilmoitetaan nyt, heti alkuun, ennen kuin kehitys lähtee kunnolla käyntiin,
UDS:n jälkeen, joka on Kaliforniassa 8.12-12.12-2008
(UDS, Ubuntu Developer Summit)

Kehitysversiota ei suositella, käytettäväksi tuotantokoneilla.
Älä käytä vain sen takia että, olisi uusinta uutta käytettävänä.
Tarkoitus on auttaa kehittämisessä, että, julkaisun yhteydessä olisi peruskäyttäjille
valmis paketti käytettävissä!

ensimmäistä viestiä muokattu, lukekaa tarkkaan, ja sisäistäkää :)

Joo - turhan moni iskee kehitysversiota sisään pelkästä 'haluun kaikkein uusinta' ja sitten valittaa kun jutut eivät toimikaan. Tuumiskelin tuossa yksi päivä että mielestäni kehitysversion käyttäjän velvollisuus on raportoida bugeista Launchpadiin jos ei osaa suoraan koodiin puuttua ja etsiä korjausta. Tästä syystä pyörittelen itse vielä Hardyä, ei ole ollut aikaa päivittämiseen eikä näinollen myöskään ylimääräisiin bugiraportointeihin. Eli onnea niille jotka ovat jo Intrepidissä (pitäköön GNU kernelinne koossa) - harkitkaa valmiuksianne kehityksen avittamiseen ennen kuin päivitätte Jauntyyn.

r
« Viimeksi muokattu: 07.10.08 - klo:10.31 kirjoittanut gdm »
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

shelby

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1865
    • Profiili
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #4 : 06.10.08 - klo:08.30 »
Elä sie Risto hättäile, Ibex on melkein finaalissa, eikä isoja ongelmia ole ollut. Paitsi KDE:n puolella, mutta siinä koneessahan mulla onkin ATI. ;)

e. 9.04:seen ei ole koskettu vielä sormennokallakaan. ;)
« Viimeksi muokattu: 06.10.08 - klo:10.11 kirjoittanut shelby »
Ubu Gnome 20.04.3 LTS
Win 8.1 laptop I
Win 10 laptop II
Ubu Mate 20.04.3 LTS
Kubu 20.04.3 LTS

juhisi

  • Vieras
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #5 : 06.10.08 - klo:08.57 »
mietin tässä vähän tätä... "Älkää luottako valmiiden raportointi-työkalujen toimivuuteen (apport)"...
siis, siinä mielessä kun... järjestelmä antaa mahdollisuuden ja työkalun jolla raportoida ongelmia (apport) mutta samainen järjestelmä ei täysin tue tuota apport-työkalua, sen mahdollisuuksia ja mahdollista käyttöä ???  olisiko minkäänlainen ratkaisu että tuo apport-työkalu poistetaan järjestelmästä tai että jokin taho tekisi siitä järjestelmään yhteensopivan ja järjestelmässä toimivan?

tuo on vähän hullunkurinen ajatus vähän laajemmassakin mittakaavassa... siis, että järjestelmässä olisi enemmänkin sellaisia ohjelmia / sovelluksia, jotka ei kuiten toimi ja joilla ei loppupeleissä tehe mitään, elikkäs -> jotka ei aja mitään eikä minkään virkaa... ja jos tuota ajatusta vie vielä vähän pidemmälle... niin eikös tuollainen ole järjestelmän resurssien kannalta hukkaan heitettäyjä resursseja  ::)

« Viimeksi muokattu: 06.10.08 - klo:10.48 kirjoittanut juhisi »

gdm

  • Sitä saa mitä tilaa...
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4363
    • Profiili
    • Keskustelualueiden säännöt
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #6 : 06.10.08 - klo:16.27 »
mietin tässä vähän tätä... "Älkää luottako valmiiden raportointi-työkalujen toimivuuteen (apport)"...
siis, siinä mielessä kun... järjestelmä antaa mahdollisuuden ja työkalun jolla raportoida ongelmia (apport) mutta samainen järjestelmä ei täysin tue tuota apport-työkalua, sen mahdollisuuksia ja mahdollista käyttöä ???  olisiko minkäänlainen ratkaisu että tuo apport-työkalu poistetaan järjestelmästä tai että jokin taho tekisi siitä järjestelmään yhteensopivan ja järjestelmässä toimivan?

Apport on hyödyllinen työkalu toimittamaan informaatiota ohjelman kaatumisesta.
Miksi se pitäisi poistaa?

Lainaus käyttäjältä: juhisi
tuo on vähän hullunkurinen ajatus vähän laajemmassakin mittakaavassa... siis, että järjestelmässä olisi enemmänkin sellaisia ohjelmia / sovelluksia, jotka ei kuiten toimi ja joilla ei loppupeleissä tehe mitään, elikkäs -> jotka ei aja mitään eikä minkään virkaa... ja jos tuota ajatusta vie vielä vähän pidemmälle... niin eikös tuollainen ole järjestelmän resurssien kannalta hukkaan heitettäyjä resursseja  ::)

Enemmän hukkaa menee resursseja kun ihmiset vain käyttää uusinta uutta eikä edes ajattele sen ongelmien korjaamista.

Kuinka moni voi täältä nostaa käden pystyyn Intrepidin kehityksen aikana havaitsemistaan virheistä ja sen ilmoittamisesta eteenpäin?  Nyt en tarkoittanut automaattisen "apport" ohjelman tekemää ilmoitusta,
vaan ihan käsin kaivettua tietoa jos ohjelma ei toimi niinkuin sen pitää.

Kuinka moni pystyy nostamaan kätensä pystyyn Jauntyn kehityksen aikana?!

Unohtakaa ne "nyt tuli 26349 päivitystä, kaikki toimii, wohoo :)"
Ei millään muotoa rakentavaa kehityksen kannalta, päivityksiä tulee.
Riippuen asennettujen pakettien määrästä ja mihin on päivitys tehty.

Kiitos.
Lisää [Ratkaistu] aloitusviestiin jos ongelmasi selviää!
Saamasi tuki on ilmaista, joten älä vaadi tai uhkaile saadaksesi apua!

juhisi

  • Vieras
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #7 : 06.10.08 - klo:17.05 »
voin sanoa ja myöntää suoraan että itselläni ei tiedot ja taidot riitä siihen että alkaisin oikomaan ohjelman / sovelluksen dataa/koodia
joka on jokin ohjelman virheenä. itseasiassa mulla ei ole siihen mielenkiintoakaan niin paljoa. pystyn myöntämään tuon saman kuin eräs toinen
sanoi tuolla toisessa keskustelussa, että huonolla englannin kirjoituksella alkaa laatimaan raporttia. jos joku vetää tästä herneen nenäänsä niin ihan vapaasti. on parasta vaieta nyt ja parempi olla käyttämättä esijulkaistua matskua kun siihen ei osaa oikoa koodia.
kiitos

gdm

  • Sitä saa mitä tilaa...
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4363
    • Profiili
    • Keskustelualueiden säännöt
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #8 : 06.10.08 - klo:17.17 »

Oikea ratkaisu sitten oli poistaa tunnukset? Olen pahoillani jos sait tällaisen kuvan, ettei sinua kaivata jos et osallistu.
Tuo ei ollut tarkoitukseni, ei todellakaan. Toivomus on että siihen osallistuu.

Kuten sanoin siellä toisessa keskustelussa että, kertoo tänne uuteen aiheeseen ongelman, niin yhdessä sitten pistetään eteenpäin viestiä.

Epäselväksi on myös jäänyt ettei tarvitse "osata oikoa koodia", riittää että sen ongelman tuo julki, niin osaavat henkilöt sen korjaavat.

Kiitos.
Lisää [Ratkaistu] aloitusviestiin jos ongelmasi selviää!
Saamasi tuki on ilmaista, joten älä vaadi tai uhkaile saadaksesi apua!

jori52

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2047
    • Profiili
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #9 : 06.10.08 - klo:21.54 »

Goddamin (gdm) ajatus on hyvä voitais perustaa ketju, jossa merkattaisiin havaittuja vikoja intrepidin kehitysversiossa tavallisten käyttäjien kesken, aivan vaan keskustelutasolla, josta joku voisi tehdä yhteenvedon jossain vaiheessa asian viemiseksi eteenpäin.

Terveisin jori52
Linux counter #348392
 Asus G750JW ja ubuntu 13.10

shelby

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1865
    • Profiili
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #10 : 06.10.08 - klo:22.03 »
Tämä sattuu olemaan 9.0.4-ketju. ;)
Ubu Gnome 20.04.3 LTS
Win 8.1 laptop I
Win 10 laptop II
Ubu Mate 20.04.3 LTS
Kubu 20.04.3 LTS

gdm

  • Sitä saa mitä tilaa...
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4363
    • Profiili
    • Keskustelualueiden säännöt
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #11 : 06.10.08 - klo:22.13 »
Tämä sattuu olemaan 9.0.4-ketju. ;)

Ajatuksena olisi oma alue, pelkästään Jauntylle. Ei yksi monikymmensivuinen ketju.
Jokaiselle ongelmalle oma aihe.
Voisimme saada yhteisöstä enemmän irti, kehityksessä ;)
Lisää [Ratkaistu] aloitusviestiin jos ongelmasi selviää!
Saamasi tuki on ilmaista, joten älä vaadi tai uhkaile saadaksesi apua!

jori52

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2047
    • Profiili
Vs: Ubuntu 9.04 - Jaunty Jackalope
« Vastaus #12 : 06.10.08 - klo:22.16 »
Tämä sattuu olemaan 9.0.4-ketju. ;)

Eikös se ensin pitäisi käsitellä intrepid 8.10,toki uusimmallekkin oma ketju on hyvä.

Terveisin jori52
Linux counter #348392
 Asus G750JW ja ubuntu 13.10

Mistofelees

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 644
    • Profiili
Vs: YLEISTIETOA UBUNTUN KEHITYSVERSIOISTA -kiukuttelua
« Vastaus #13 : 10.11.09 - klo:20.48 »

Varoitus: Tiedä mitä teet käyttäessäsi kehitysversiota! Kehitysversio voi esimerkiksi lakata käynnistymästä väliaikaisesti tai lopullisesti. Kehitysversiota ei suositella aloittelijoille ei tuotantokäyttöön eikä ainoaksi käyttöjärjestelmäksi. Vanhempaan versioon palaaminen vaatii uudelleenasennuksen.

Ei tämä enää koske pelkästään kehitysversioita. Viimeisin, eli 9.10 todistaa wanhat kommenttini oikeiksi:
- Tuotekehityksessä pitää aina rakentaa vanhan päälle, eikä aina lähteä puhtaalta pöydältä.
" Evolution, not Revolution !"
Paljon odotettamani 9.10 toi tulleessaan jonkin parannuksen kerneliin niin, että nyt mokkulat eivät toimi. Koska en voi tuollaista asentaa omaan koneeseeni edes testattavaksi, en pääse näkemään, onko korjausta tullut niihin ongelmiin, joiden takia muuten päivittäisin. Kernelin 2.6.29 piti tuoda riittävä toiminnallisuus tiettyjä lisälaitteita varten. Samalla se kuitenkin esti toisten laitteiden toiminnan.
Vaikka Ubuntun kernel onkin modulaarinen, ei laiteajurien asennus vaikuta aivan ongelmattomalta.

En ole vielä ymmärtänyt, miksi esim Ubuntusta julkaistaan kokonaisia versioita. Miksi ei parannella olemassa olevia paketteja ja pistetä niitä tarjolle. Edettäisiin pienin, selvästi hallituin askelin eikä kenguruloikin sinne tänne. Tälläinen hyppiminen on yhtä rasittavaa, kuin Wintöötin versiomuutokset, jotka joka kerta tekevät käyttäjän joskus isot ja kalliitkin sijoitukset rautaan ja softaan kerralla käyttökelvottomiksi.
Isojen muutosten yksi ikävimpiä puolia on dokumentaatio, joka parhiammillankin laahaa jäljessä ja pahimmillan on täysin epäkuranttia johtaen täydelliseen sekamelskaan.

Kehitysversioiden pitäisi pysyä kehittelijöidensä pöydillä kunnes ne kelpuutetaan valtavirtaan. Ainakin ne pitäisi merkitä selvästi erottuvasti.

Mistofelees

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 644
    • Profiili
Vs: YLEISTIETOA UBUNTUN KEHITYSVERSIOISTA -kiukuttelua
« Vastaus #14 : 23.09.12 - klo:11.31 »
Ei tämä enää koske pelkästään kehitysversioita. Viimeisin, eli 9.10 todistaa wanhat kommenttini oikeiksi:
- Tuotekehityksessä pitää aina rakentaa vanhan päälle, eikä aina lähteä puhtaalta pöydältä.
" Evolution, not Revolution !"

Ei ole tilanne mihinkään muuttunut tuon aiemmin kirjoittamani jälkeen.
Uudet ohjelmat tuovat uusia bugeja. Miksei voisi jatkaa vanhojen ja toimivien hiomista. Voihan vanhaankin ohjelmaan lisätä extrana tingentangeli-käyttöliittymän miellyttämään ohjelmoijan esteettistä silmää. Kunhan käyttäjälle jätetään mahdollisuus rapsuttaa se pois koneesta.

Itselle asennattavaksi tulleeseen eeePC -koneeseen on turha yrittääkkään asentaa 12.04:ää. Se vaan ei asennu oikein. Myös Mint 12.04 juuttuu samoihin virheisiin. Näyttö jakaantuu vaakasuorassa kahtia ja sekoilee. Alapuoli on musta ja yläreunassa on moneen kertaan laskostettu GUI.

11.04 toimii, mutta vaatii paljon käsityötä. Onneksi Unityn saa rapsutettua pois.
Evolutionin poistaminen saa katseen kääntymään muita distroja kohti. Evolution on loistava esimerkki sitä, mitä syntyy, kun ohjelmoijalla on käytössään liian iso minitori. Evolution on kertakaikkisesti käyttökelvoton miniläppärissä. Vika ilmenee jo ensimmäisestä käyttöönottoikkunasta alkaen. Eikä se sitten lopulta toiminutkaan M$Exchangen kanssa.

Eikö työpöytä-Ubuntusta voitaisi julkaista versiota, jossa olisi ainoastaan aiemmissa versioissa testattuja ohjelmia ? Josta olisi jätetty kaikki extra pois. Kaikkinaiset koristelut, sähköpostit, LibresseOfficet, pelit ja multimeteliohjelmat on helppo ladata  verkosta tai vaikka asennus-CD:ltä. Miksi ne siis on pakkoasennettu jakelupakettiin ? eeePC:n 4GB SSD-levy tulee niin täyteen roskaa, että käytettävyys kärsii. Vapaata tilaa ei jää kuin n. 500MB.

Onhan Ubuntun serveri-pakettikin pystytty kokoamaan suhteellisen pienellä kokoonpanolla ilman turhanpäiväisyyksiä. Miksei siis pöytäpakettiakin ?

Ymmärrän kyllä, että jollekin takanurkan ohjelmoijalle on Olympia-kullan arvoista, jos saa nyherryksensä Canonical:n pakettiin mukaan. Voitaisiin asia silti hoitaa siististikkin. Lisättäisiin mukaan ( CD:ltä käynnistettäväksi ) ohjelma, joka esittelisi vaikka kuvien kanssa uusia hauskoja koristeita ja ohjelmia. Siitä vielä takaisinkytkentä ja palautearkki netin kautta Canonicalille, jotta todella nähtäisiin, millaisia ohjelmia ihmiset haluavat. Nettiäänestyksiin kun pakkaavat osallistumaan useimmiten ne, joka muutenkin elävät 'on the bleeding edge', eli viimeisin Beta-versio koneessaan, mutta eivät käytä konetta työntekoon tai muuhun hyötyliikuntaan.

Pienenä harmina sopassa on tämä 'Indicators-applet', joka on kuin jonkin salaseuran (tai M$:n) tuottama. Mistään ei löydy dokumentaatiota eikä ohjeita. Applettien toimivuuteen tai asentumiseen ei voi vaikuttaa. Ikoneita ei voi poistaa eikä palkkia muokata. Missään ei ole mitään config-filettä. Suurella 1600x1400 ruudulla tälläisen olemassaolon voi vielä unohtaa, mutta 1024x600 matkakoneella tuollainen syö hermoja. 

!! TAHTOO TOIMIVUUTTA, EIKÄ TINGENTANGELIA !!

lompolo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 852
    • Profiili
Vs: YLEISTIETOA UBUNTUN KEHITYSVERSIOISTA
« Vastaus #15 : 02.11.12 - klo:19.14 »
Tässä ketjussa on enemmän vanhentunutta kuin hyödyllistä tietoa.

qwertyy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 5735
    • Profiili
Vs: YLEISTIETOA UBUNTUN KEHITYSVERSIOISTA
« Vastaus #16 : 02.11.12 - klo:19.24 »
Olisi ehkä ollut parempi tehdä uusi ketju, kuin herättää tämä dinosaurus.