Kirjoittaja Aihe: Siirtymisen pikanäppäimet lakkaavat toimimasta  (Luettu 1146 kertaa)

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Siirtymisen pikanäppäimet lakkaavat toimimasta yleensä muutaman päivän päästä. En ole laittanut ylös, kuinka kauan ne pysyvät, mutta olen joutunut uusimaan ne monen monta kertaa. Käytän neljää työpytää, ja olen laittanut pikanäppäimet ctrl+1, ctrl+2 jne. Ne on tietysti helppo laittaa uudelleen, mutta joku bugi tuossa luultavasti on. Vai olisiko ne varattu järjestelmälle tai jollekin toiselle ohjelmalle. Asentaessa ei kuitenkaan tule mitään varoitusta, ja ne toimivat moitteettomasti kunnes taas lakkaavat toimimasta. En osa sanoa mitään syytä, miksi ne yhtäkkiä eivät olekaan käytössä.

Olisin tietysti voinut ilmoittaa tästä aikaisemminkin, mutta se on jäänyt tekemättä, vaikka ongelma on ollut jo joulukuusta alkaen. Ennen käytin yhdistelmää ctrl+alt+1 jne. Kun loukkasin toisen käteni, siirryin käyttämään yllä mainittuja näppäimiä, ja ne tuntuivat oikeastaan kätevimmiltä.

Kun pikanäppäimet lakkaavat toimimasta, ei tule mitään virheilmoitusta, joten automaattinen raportointi ei ole toiminut niiden suhteen. Jos tämä vika on yleinen, olisi varmaan hyvä saattaa se kehittäjien tietoon.

leal

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 246
    • Profiili
Vs: Siirtymisen pikanäppäimet lakkaavat toimimasta
« Vastaus #1 : 23.03.13 - klo:19.03 »
Mikä Ubuntu-versio kyseessä? Jotain häikkää näyttäisi olevan 12.04:ssä, että 12.10:ssä.

https://bugs.launchpad.net/ubuntu/+source/gnome-control-center/+bug/964270

Pontus12

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2400
    • Profiili
Vs: Siirtymisen pikanäppäimet lakkaavat toimimasta
« Vastaus #2 : 24.03.13 - klo:12.09 »
Minun Ubuntu versio 12.10 ja puhdas asennus. Tosin olen myös asentanut medibuntun ajureita. Luin bugit linkistä. Minä käytän pikanäppäimiä vain työpöytien välillä siirtymisessä. Tietysti myös unityn pikanäppäimiä, mutta ne ovat ainakin toistaiseksi toimineet hyvin.