Kirjoittaja Aihe: Ubuntu Suomen WWW-kehitys  (Luettu 425972 kertaa)

Heikki Ketoharju

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 716
  • Tee enemmän, harmittaa vähemmän!
    • Profiili
    • heikki.ketoharju.info
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #120 : 21.04.13 - klo:12.53 »
Olen ollut hankkeessa pian mukana jo kaksi vuotta ja suurin osa sisällöstä on minun käsialaani. Osuuteni hankkeeseen on viime aikoina vähentynyt ja kerron nyt syitä tälle.

Sanon heti alkuun, että hanke (verkkosivujen uudistaminen) on epäonnistunut. Lievästi sanottuna se on ollut täysi katastrofi ja alusta asti tuhoon tuomittu. Se on johtunut huonosta johtamisesta, tiedottomuudesta ja osin itsepäisyydestäkin.

Suunnittelu aloitettiin n. 2-3 vuotta sitten jo silloin vanhentuneeseen sivupohjaan, vaikka tiedettiin tai ainakin tiedostettiin, että sivusto olisi pahasti vanhentunut jo julkaisuvaiheessa. Canonicalin Ubuntu-sivusto(t) ovat uudistuneet tänä aikana useaan otteeseen ja melko radikaalistikin. Tavoitteena oli alunperin palauttaa Ubuntu-fi ajantasalle Ubuntu-brändin suhteen, sillä nytkin sivustolla oleva värimaailma on ollut ajankohtainen viimeksi vuonna 2008.
Noh, Ubuntu Suomen sivusto on aina ollut ajastaan jäljessä Ubuntu-brändin suhteen. Koskaan ei ole ollut kai tarpeeksi käsipareja brändiasioiden hoitamiseen, ja se on varmaan tilanne jatkossakin. Olen samaa mieltä, että tämä sivustoprojekti on silti poikkeuksellisen epäonnistunut.

Sivusto on teknisesti epävakaa ja ennen kaikkea täynnä surkeaa koodia, johtuen esimerkiksi siitä, että puolet CSS:stä ja Javascriptistä on tungettu sisällön sekaan. Sen muokkaaminen muodostuu todella vaikeaksi ja luultavimmin mahdottomaksi parin vuoden ajan. En ole lukuisista yrityksistä huolimatta saanut oikeuksia sivuston ulkoasun muokkaamiseen.
En tiedä mitä tarkoitat teknisellä epävakaudella. Surkeaa ulkoasukoodia sivuilla kyllä on ollut, ja minä olen siistinyt sitä pois. Työ on jo aika pitkällä, ja uusi CSS-tiedosto voidaan lyödä yhteen melko nopeastikin.

Mulla on myös oikeudet ulkoasun muokkaamiseen. Sivujen päivitysliittymä ei ole erityisen kehittynyt, ja vaatii aina koodin muokkaamista. skfin ei pidä tätä ongelmana, mutta käytännössähän se rajoittaa halukkaiden päivittäjien määrää (joka ei muutenkaan liene suuren suuri)

Kukaan ei tiedä, miten sivusto voitaisi valmistuessaan julkaista.
Eiköhän Tm_T ja Timo Jyrinki ainakin tiedä. Toi Drupal-instanssin asentaminen voi toki olla ongelma. Kaipaisin kuitenkin vähän tarkempia erittelyjä siitä, miksei sivustoa voida julkaista. Jos meillä on tiedostot valmiina, ja palvelimilla jylläävät järjestelmät ajantasaisia, en tiedä miksei sivustoa voitaisi julkaista. Tm_T:llä on siihen oikeudet.

Tässä vaiheessa en aio jatkaa sivuston kehitystä, sillä en tiedä, voidaanko kahden vuoden kehitystyötä hyödyntää a) tietämättömyyden ja huonon johtamisen b) vanhentuneen ja epäonnistuneen suunnittelun takia.
Minusta uusi sivusto kannattaa panna pihalle tämän kevään aikana. Eihän se ole kuin viimeistelyä ja julkaisua vaille valmis.  Valikkosysteemi pitäis vielä lyödä kasaan. Ikävä kyllä itse olen kiireinen toukokuun alkuun asti, mutta sen jälkeen homma kyllä onnistuu.

Kehitän nyt itse (siirrän pian verkkoon avoimelle ilmaispalvelimelle) kehittämääni täysin tyhjästä luotua sivustoa, joka on jo melko pitkälle valmis. Se on kuukauden-kaksi vanha ja suunniteltu muun muassa toimimaan mobiililaitteilla. Toivottavasti se pääsee vielä käyttöön.
Se varmaan vaatisi taakseen useamman ihmisen kuin sinun tuen. Verkkosivujen tekeminen on kuitenkin tiimityötä, ja ne ovat tämän yhteisön omat sivut. Sinänsä uusi sivusto kuulostaa hyvältä idealta! Minkä järjestelmän päälle olet sitä kehittänyt?

Suosittelen myös, että sivuston koodi ja kehitysversio olisi saatavilla mahdollisimman avoimesti. Yksi suurimmista ongelmista on, että nykyisen kehitysversion tietoja, vastuuhenkilöitä, koodia tai mitään muutakaan ei ole löytynyt mistään helposti. Avoimen lähdekoodin käytäntöjen noudattaminen voisi helpottaa näitä uudistusprojekteja.
-
Minä kirjoittelen suomenkielisiä ohjeita Linux-musiikintekoon:
http://linux.fi/wiki/Musiikinteko_Linuxilla
-
Kansainvälinen Linux-audio -wiki, sovellusluettelo ja äänikorttitietokanta:
http://wiki.linuxaudio.org

Quantal

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 299
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #121 : 21.04.13 - klo:13.45 »
Siirrän lähipäivinä sivut julkiselle palvelimelle, ja periaatteessa voin sen jälkeen jakaa tunnuksia muokkaamiseen, jos kiinnostusta kehitykselle riittää.

Sivusto on puhdasta HTML + CSS yhdistelmää, sillä en saanut Apache-palvelinta toimimaan kotikoneellani ja sen takia kaikki Drupalit ja Wordpressit yms. piti jättää sivuun. Vertailen eri vaihtoehtoja palvelinsiirron yhteydessä.
VAIHDOIN NIMIMERKKIÄ
Läppäri: Acer Aspire 8930G - Intel Core 2 Duo P8400 @2,26GHz, Nvidia GeForce 9600M GT, 4GB DDR3, 320GB HDD ~ Ubuntu 12.04 LTS
Pöytäkone: Acer Aspire E360 - AMD Athlon 64 X2 3800+, ATI Radeon X1300 HM 512MB, 1GB DDR RAM, 250GB HDD ~ Windows 8
Puhelin: Nokia Lumia 9

leal

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 246
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #122 : 21.04.13 - klo:20.35 »
Siirrän lähipäivinä sivut julkiselle palvelimelle, ja periaatteessa voin sen jälkeen jakaa tunnuksia muokkaamiseen, jos kiinnostusta kehitykselle riittää.

Niitä sivujahan voisi ehkä kehittää Sourceforgessa, kun siellä jonkinmoinen webbisivu tila on? Ja sitten pistäisi projektin julkiseksi niin ei tarvitsisi tunnuksia kysellä, niin ehkä lisää tekijöitä. Mutta tosiaan enempää tietoa aiheesta ei ole. Tälläinen idea vaan tuli mieleen.

Heikki Ketoharju

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 716
  • Tee enemmän, harmittaa vähemmän!
    • Profiili
    • heikki.ketoharju.info
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #123 : 22.04.13 - klo:11.12 »
Niin, semmoista vielä, että minulla on myös pieni webhotellitila, jossa voi jonkinlaista demoversiota sivuista ajella. Sieltä löytyy ihan perus Apache-MysQL-PHP -läjä. Jos siis julkista sivutilaa ei löydy, minä voin ehkä auttaa.
-
Minä kirjoittelen suomenkielisiä ohjeita Linux-musiikintekoon:
http://linux.fi/wiki/Musiikinteko_Linuxilla
-
Kansainvälinen Linux-audio -wiki, sovellusluettelo ja äänikorttitietokanta:
http://wiki.linuxaudio.org

vartsu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 506
  • Kyllä, hankin joskus elämän... apt-get a life ...
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #124 : 22.04.13 - klo:23.47 »
Tämmöisiä uutisia on todella surullista lukea...
Monen vuoden työ ja odotus roskakoppaan?

Sääli, ymmärrän kyllä että aika on kortilla ja elämäntilanteet ynm muuttuvat ajankanssa.
Toivottavasti joku jaksaisi alkaa kehittämään tuota ja antaa hienolle työlle päivänvalon.
On tuota meinaan odotettu pitkään vesi kielellä  :)

Itselläni tilanne sellainen että en voi vaikka mieli tekisi ottaa yhtään lisää vastuuta.
Turha ottaa töitä mille ei ole kuitenkaan aikaa...
Nyt mennään läppärillä: Hp DV6-6108US
Tulossa jotain muuta...

Elekaz

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 92
    • Profiili
    • Piece of code
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #125 : 23.04.13 - klo:09.06 »
Lähinnä ihmetyttää itseäni tuon teeman tyylittäminen per sivu periaatteella. Drupalissa saa kyllä teemoille yhden yhteisen tyylitiedoston. Kun tuo teema on tehty drupalin standardien mukaan, niin luulisi, että sen saa helposti siirrettyä tulevalle saitille. Teeman koodit voisi hostata vaikka launchpadissa, jossa siihen saa oikeudet haluavat henkilöt (en ole sen tarkemmin launchpadin toiminaan tutustunut). Jos ei sinne, niin sitten vaikka githubiin, siellä kukaan vaan voi forkata sen ja pistää pull requestilla muutosehdotukset. Ja vaikka koodi on nyt mitä on, niin samantien sinne, siitä on helpompi lähteä parantamaan.

Ja joku mainitsi sivua kahta aiemmin, että drupalin voisi asentaa alkuun vaikka drupal.ubuntu.fi.org. Tuon voisi jo tehdä. Siitä ei ole mitään haittaakaan, ja samalla projekti saadaan askelta lähemmäs loppua.

Siirrän lähipäivinä sivut julkiselle palvelimelle, ja periaatteessa voin sen jälkeen jakaa tunnuksia muokkaamiseen, jos kiinnostusta kehitykselle riittää.

Näissä tukeutuisin ehdottomasti olemassa oleviin palveluihin, eism github tai launchpad. Homman pitäisi olla kuitenkin avointa, ja näiden kanssa ei tarvitse miettiä toisten ihmisen luotettavuutta (eikä alkaa säätämään mitään muutakaan). Jos siis puhutaan lähdekoodin muokkaamisesta. Testiasennukseen vaadittavat oikeudet/systeemit tietty asia erikseen. Parashan olisi, jos saisi rakennettua niin, että saisi teeman kansion päivitettyä käyttöliittymästä nappia painamalla, jolloin uusimmat lähdekoodit haetaan jostain julkisesta palvelusta.

Noh, Ubuntu Suomen sivusto on aina ollut ajastaan jäljessä Ubuntu-brändin suhteen. Koskaan ei ole ollut kai tarpeeksi käsipareja brändiasioiden hoitamiseen, ja se on varmaan tilanne jatkossakin. Olen samaa mieltä, että tämä sivustoprojekti on silti poikkeuksellisen epäonnistunut.

Tämä pitäisi muuttaa, jos käsipareja kerran puuttuu niin miksi ihmeessä niitä ei haeta lisää? Tämä ketju taitaa olla ainut, jossain jotain puhetta tästä on. Varmasti kiinnostuneita on. Vaikka wikeistä ym. saattaa löytyä tietoa miten pääsee mukaan, on se ihan eri asia kuin se, että niitä käsiä tarvitaan lisää. Vaikeampaa se on "täyteen pöytään" tulla kuin miltein tyhjään.

Täältä löytyy myös tarvittaessa palvelin kehittämistä varten.

vartsu

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 506
  • Kyllä, hankin joskus elämän... apt-get a life ...
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #126 : 23.04.13 - klo:12.53 »
Tämä pitäisi muuttaa, jos käsipareja kerran puuttuu niin miksi ihmeessä niitä ei haeta lisää? Tämä ketju taitaa olla ainut, jossain jotain puhetta tästä on. Varmasti kiinnostuneita on. Vaikka wikeistä ym. saattaa löytyä tietoa miten pääsee mukaan, on se ihan eri asia kuin se, että niitä käsiä tarvitaan lisää. Vaikeampaa se on "täyteen pöytään" tulla kuin miltein tyhjään.

Täältä löytyy myös tarvittaessa palvelin kehittämistä varten.

Ei niitä puuttuvia käsiä ole löytynyt, tähänkin projektiin niitä on kuulutettu joka mahdollisessa paikassa.
Kuten ei juurikaan mihinkään muihinkaan projekteihin missä olisi ollut tarvetta tekijöille.
Nyt mennään läppärillä: Hp DV6-6108US
Tulossa jotain muuta...

Elekaz

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 92
    • Profiili
    • Piece of code
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #127 : 23.04.13 - klo:13.04 »
Ei niitä puuttuvia käsiä ole löytynyt, tähänkin projektiin niitä on kuulutettu joka mahdollisessa paikassa.
Kuten ei juurikaan mihinkään muihinkaan projekteihin missä olisi ollut tarvetta tekijöille.

Okei, olen siis missannut nämä kuulutukset.

matsukan

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2148
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #128 : 23.04.13 - klo:13.26 »

Sivuston html ja css ja js koodit voisivat olla github:ssa mistä niitä voisi kehitellä eteenpäin aina kuin ehtisi. Miksi tätä vaihtoehtoa ei olla otettu huomioon ? Vai onko otettu ? Jos ei olla niin miksi ? Tuskin noissa on mitään erikoista ettei niitä voisi olla julkisesti tai puolijulkisesti saatavilla.
Pohjois-pohjanmaa
-- motto:  backupin tarve huomataan aina liian myöhään

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3993
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #129 : 23.04.13 - klo:17.26 »
Ei niitä puuttuvia käsiä ole löytynyt, tähänkin projektiin niitä on kuulutettu joka mahdollisessa paikassa.
Kuten ei juurikaan mihinkään muihinkaan projekteihin missä olisi ollut tarvetta tekijöille.

Okei, olen siis missannut nämä kuulutukset.

Pakko sanoa että niin minäkin :-[ Noinkohan ”joka mahdollinen paikka” sittenkään on tullut käytetyksi? ;)
pöytäkone 1, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; NUC: openSUSE Leap 15.5; RPi 1: FreeBSD 13.2-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

Quantal

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 299
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #130 : 23.04.13 - klo:23.05 »
Ei niitä puuttuvia käsiä ole löytynyt, tähänkin projektiin niitä on kuulutettu joka mahdollisessa paikassa.
Kuten ei juurikaan mihinkään muihinkaan projekteihin missä olisi ollut tarvetta tekijöille.

Okei, olen siis missannut nämä kuulutukset.

Pakko sanoa että niin minäkin :-[ Noinkohan ”joka mahdollinen paikka” sittenkään on tullut käytetyksi? ;)

No tässäkin tulee sitten taas nämä avoimuuskysymykset esille. Silloin kun yhteisön kokouksia vielä pidettiin säännöllisesti, niissä on tiedotettu ja olen lähes jokaisen viestin loppuun täällä laittanut muistutuksen asiasta. Enempään en oikein ole pystynyt. Olisinhan voinut vielä pistää postituslistoille viestiä yms. mutta niitä keinoja joihin olisin päässyt käsiksi on yllättävän vähän.

Olen nyt viimeistellyt pari juttua upouuden sivuston suhteen ja järjestelen vielä muutamia asioita, jotta saan siirrettyä ne julkisesti verkkoon viikon loppuun mennessä. Aion joka tapauksessa siirtää ne sinne, jolloin ainakin niihin voi tutustua ja antaa palautetta. Sitten voidaankin käydä keskustelua pidempiaikaisesta palvelinpaikasta, (jos) sille nähdään tarvetta.
VAIHDOIN NIMIMERKKIÄ
Läppäri: Acer Aspire 8930G - Intel Core 2 Duo P8400 @2,26GHz, Nvidia GeForce 9600M GT, 4GB DDR3, 320GB HDD ~ Ubuntu 12.04 LTS
Pöytäkone: Acer Aspire E360 - AMD Athlon 64 X2 3800+, ATI Radeon X1300 HM 512MB, 1GB DDR RAM, 250GB HDD ~ Windows 8
Puhelin: Nokia Lumia 9

Heikki Ketoharju

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 716
  • Tee enemmän, harmittaa vähemmän!
    • Profiili
    • heikki.ketoharju.info
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #131 : 23.04.13 - klo:23.10 »
Ei niitä puuttuvia käsiä ole löytynyt, tähänkin projektiin niitä on kuulutettu joka mahdollisessa paikassa.
Kuten ei juurikaan mihinkään muihinkaan projekteihin missä olisi ollut tarvetta tekijöille.

Okei, olen siis missannut nämä kuulutukset.

Pakko sanoa että niin minäkin :-[ Noinkohan ”joka mahdollinen paikka” sittenkään on tullut käytetyksi? ;)

Toimin lukuisissa järjestöissä, vapaaehtoisverkostoissa ynnä muissa, ja yleensä aina kun tekijöitä puuttuu, ongelma ei ole se, että siitä on kerrottu "jokaisessa mahdollisessa paikassa", mutta siltikään tekijöitä ei löydy. Yleensä ongelma on jotain muuta, esim. se, että kukaan ei ehdi/muista/osaa tiedottaa mistään mitään.

Meidän tapauksessa ongelma on se, että kukaan ei ole liidannut projektia. Projektiliiderin tehtävähän on olla mm. huolissaan siitä, löytyykö jostain tekijöitä, ja paloitella prokkis sellaisiin ymmärrettäviin kokonaisuuksiin, joita voidaan tarjota jollekulle tehtäviksi. On kokonaan eri asia kysellä selkeästi rajatulle asialle tekijää, kuin näyttää sotkuista työpöytää ja sanoa "tähän tarvittaisiin tekijä jos toinenkin".

Näitä sivuja ei mielestäni olla heittämässä romukoppaan (jos se minusta kiinni on), ja voisinkin kysyä Tm_T:tä asentaan drupalin meille drupal.ubuntu-fi.org -osoitteeseen, ja samantien skfinin konffiin sen kuntoon :)

Sivukohtaiset CSS:t minä olen muokannut kohti yhtenäistä teemaa (se on vieläkin vähän purkkaa, mut toimii), ja tuo työ on aika hyvässä vaiheessa. Mielestäni sitä ei ole pakko tehdä edes loppuun ennenkuin sivuston laittaa julki.

Tässä nopea roadmap Ubuntu-fi.orgin uuden version julkaisuun:

1) Laitetaan pystyyn drupal.ubuntu.fi
2) Pystytetään sinne toi nykyinen sivusto, ja katsotaan et hommat pelittää
3) Rakennetaan jokin systeemi, jolla saadaan nav.html -tiedosto tuupattua blogin, wikin, foorumien ym. ylälaitaan
4.1) Etsitään jostain foorumia, blogia ynnä muita varten tehdyt uuden tyylin mukaiset teemat. Löytyykö skfiniltä?
4.2) Katsotaan, että noi foorumiteema ja blogiteema toimii edelleen nykyisten järjestelmien kanssa
5) Säädetään vielä vähän, että nav.html saadaan sopimaan jotenkin fiksusti noiden muiden saittien teemojen kanssa.
6) Julkaistaan
7) Mennään kaljalle

Miltä tuo kuulostaa? Itsehän en edelleenkään siis mitään mistään tiedä, eli toi voi olla ihan epärealistinen listaus. Paremmin tietävät (Timo Jyrinki? Tm_T? Quantal? skfin?) korjatkaa!
-
Minä kirjoittelen suomenkielisiä ohjeita Linux-musiikintekoon:
http://linux.fi/wiki/Musiikinteko_Linuxilla
-
Kansainvälinen Linux-audio -wiki, sovellusluettelo ja äänikorttitietokanta:
http://wiki.linuxaudio.org

Heikki Ketoharju

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 716
  • Tee enemmän, harmittaa vähemmän!
    • Profiili
    • heikki.ketoharju.info
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #132 : 23.04.13 - klo:23.13 »
...ai niin, se vielä piti sanoa, että olen itse terveiden elämäntapojen kannattaja, ja nautin siis mieluusti esim Laitilan limonaditehtaan Sitruunasoodaa, en suinkaan olutta.

Quantalin uusi sivustoprojekti on mielestäni hauska ja tervetullut idea, ja voitaisiin varmaan ainakin keskustella, voidaanko tämän sivuston julkaisun jälkeen rakennella tuota Drupal-teemaa uusiksi Quantalin hahmotelman pohjalta. Kunhan nyt ensin nähdään, mitä sieltä on tulossa.
« Viimeksi muokattu: 23.04.13 - klo:23.44 kirjoittanut Heikki Ketoharju »
-
Minä kirjoittelen suomenkielisiä ohjeita Linux-musiikintekoon:
http://linux.fi/wiki/Musiikinteko_Linuxilla
-
Kansainvälinen Linux-audio -wiki, sovellusluettelo ja äänikorttitietokanta:
http://wiki.linuxaudio.org

Elekaz

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 92
    • Profiili
    • Piece of code
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #133 : 23.04.13 - klo:23.31 »
No tässäkin tulee sitten taas nämä avoimuuskysymykset esille. Silloin kun yhteisön kokouksia vielä pidettiin säännöllisesti, niissä on tiedotettu ja olen lähes jokaisen viestin loppuun täällä laittanut muistutuksen asiasta. Enempään en oikein ole pystynyt. Olisinhan voinut vielä pistää postituslistoille viestiä yms. mutta niitä keinoja joihin olisin päässyt käsiksi on yllättävän vähän.

Muistan hämärästi lukeneeni joskus noita pöytäkirjoja wikistä (tms?), tai lähinnähän ne taisi olla irc-logeja. Nämäkin asiat on sellaisia, mistä pitäisi melkeimpä jatkuvasti huudella. Tilanteet saattaa muuttua kuukaudessakin hyvin paljon, eikä silloin välttämättä enää muista että apuja kaivataan. Tai sitten ymmäretään, että apuja on jo tullut riittävästi kun ei enää haeta aktiivisesti.

Projektiliiderin tehtävähän on olla mm. huolissaan siitä, löytyykö jostain tekijöitä, ja paloitella prokkis sellaisiin ymmärrettäviin kokonaisuuksiin, joita voidaan tarjota jollekulle tehtäviksi. On kokonaan eri asia kysellä selkeästi rajatulle asialle tekijää, kuin näyttää sotkuista työpöytää ja sanoa "tähän tarvittaisiin tekijä jos toinenkin".

Olen samaa mieltä, että jonkun pitää olla potkimassa hommia eteenpäin. Eikä se ole paha asia välttämättä, että pitää potkia. Monesti sitä ei tekijänä välttämättä tule mieleen, että jos ei itse pysty edistämään pariin päivään, niin saattaa olla joku joka asian voisi hoitaa siinä ajassa.

1) Laitetaan pystyyn drupal.ubuntu.fi
2) Pystytetään sinne toi nykyinen sivusto, ja katsotaan et hommat pelittää
3) Rakennetaan jokin systeemi, jolla saadaan nav.html -tiedosto tuupattua blogin, wikin, foorumien ym. ylälaitaan
4.1) Etsitään jostain foorumia, blogia ynnä muita varten tehdyt uuden tyylin mukaiset teemat. Löytyykö skfiniltä?
4.2) Katsotaan, että noi foorumiteema ja blogiteema toimii edelleen nykyisten järjestelmien kanssa
5) Säädetään vielä vähän, että nav.html saadaan sopimaan jotenkin fiksusti noiden muiden saittien teemojen kanssa.
6) Julkaistaan
7) Mennään kaljalle

Omasta mielestä tämä vaikuttaa ihan hyvältä. Tärkeintä olisi saada tuo asennus ja jonkinlainen versio pystyyn. Ja tietty teeman päivitys helpoksi, jotta pienten virheiden korjaamiseen ei vaadita isoa kynnystä ylitettäväksi. En näe oikeastaan syytä, miksi tuota sivustoa ei voisi julkaista kun se on hyvä. Tuo foorumin ja blogin sitten perässä. Muutama "este" vähemmän julkaisulle jälleen.

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #134 : 24.04.13 - klo:07.54 »
Toimin lukuisissa järjestöissä, vapaaehtoisverkostoissa ynnä muissa, ja yleensä aina kun tekijöitä puuttuu, ongelma ei ole se, että siitä on kerrottu "jokaisessa mahdollisessa paikassa", mutta siltikään tekijöitä ei löydy. Yleensä ongelma on jotain muuta, esim. se, että kukaan ei ehdi/muista/osaa tiedottaa mistään mitään.

Olet oikeassa, kuvaa myös Ubuntu Suomen sivustohanketta. Vapaaehtoistyö on tällaista, ja mitä useampi tämän ymmärtää sen paremmat mahdollisuudet saada aikaiseksi jotain! Tuo "osaa"-osuuskin on totta. Usein kun jokin tuntuu itselle sekavalta, tehdään oletus että joku toinen varmaan ymmärtää miten hommat etenevät ja jäävät vain odottamaan tuloksia osallistumisen sijaan.

Lainaus
Näitä sivuja ei mielestäni olla heittämässä romukoppaan (jos se minusta kiinni on), ja voisinkin kysyä Tm_T:tä asentaan drupalin meille drupal.ubuntu-fi.org -osoitteeseen, ja samantien skfinin konffiin sen kuntoon :)]

Kuulostaa hyvältä, pyydä Tm_T:tä laittamaan tiketti sisään RT:hen.

Lainaus
1) Laitetaan pystyyn drupal.ubuntu.fi
2) Pystytetään sinne toi nykyinen sivusto, ja katsotaan et hommat pelittää
3) Rakennetaan jokin systeemi, jolla saadaan nav.html -tiedosto tuupattua blogin, wikin, foorumien ym. ylälaitaan
4.1) Etsitään jostain foorumia, blogia ynnä muita varten tehdyt uuden tyylin mukaiset teemat. Löytyykö skfiniltä?
4.2) Katsotaan, että noi foorumiteema ja blogiteema toimii edelleen nykyisten järjestelmien kanssa
5) Säädetään vielä vähän, että nav.html saadaan sopimaan jotenkin fiksusti noiden muiden saittien teemojen kanssa.
6) Julkaistaan
7) Mennään kaljalle]

Kuulostaa suunnitelmalta! Suurinpiirtein kaikki valmiiksi ja sitten vain "naps" päälle - aluksi esim. niin että ubuntu-fi.org/index.html redirectaa drupal.ubuntu-fi.org:iin (koska voin sen tehdä SSH:n kautta), ja sitten voidaan varmaankin pyytää "drupal.":n pudottamista pois.

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3993
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #135 : 24.04.13 - klo:09.15 »
Projektiliiderin tehtävähän on olla mm. huolissaan siitä, löytyykö jostain tekijöitä, ja paloitella prokkis sellaisiin ymmärrettäviin kokonaisuuksiin, joita voidaan tarjota jollekulle tehtäviksi. [...]

Olen samaa mieltä, että jonkun pitää olla potkimassa hommia eteenpäin.

Yhdyn kuoroon. Pitäisikö siis valita porukalle pomo tavalla tai toisella?
pöytäkone 1, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; NUC: openSUSE Leap 15.5; RPi 1: FreeBSD 13.2-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

ajaaskel

  • Palvelimen ylläpitäjä
  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3401
    • Profiili
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #136 : 24.04.13 - klo:11.57 »
Toimintamallina, pomo voisi edistää asian läpivientiä loppuun asti mutta hyvä asia on myöskin se että asiasta on saatu paperille vaihevaiheeltamalli jota voi käsitellä ja toteuttaa eli on listattu asiat jossain muodossa.

Yleistäen, mielestäni kun tekijöitä ja aikaa on rajatusti niin voisi edetä "protoillen":  Tehdään siitä sellainen mikä heti saadaan kasalle yksinkertaisella tavalla.  Se on ensi versiossa sen näköinen kuin on.  Tuohon pätee sama kuin hieman kaikessa muussakin tekemisessä:  Parhaiten tulee hyvä kun korjaa sitten niitä suurimpia puutteita.  Ei pidä olla masentunut siitä että jokin asia ei ole täydellinen, jostain vain liikkeelle ja parannellaan perässä.  Elämä on aina epätäydellistä.

Kirjoitukseni on hieman abstraktia sillä "myöhäisessä vaiheessa ulkopuoleta sekaan tipahtaneena" en tunne asiaa:  Mitä, missä, milloin, miksi ja miten ?  Itselleni vieläkin on hieman hämärää rooleista kuka on kuka ja kenellä valtuuksia tehdä mitä ja mistä valtuudet tulevat ?  Pieni yksinkertainen yhteenveto keneltä vain joka tietää ?   Se valaisisi kuka tekee nyt mitä ja mihin on valtuuksia niillekin ketkä ovat olleet asian ulkopuolella.

Toisaalta en ole mikään webbikehittäjä vaikka jotain asiaan liittyvää tiedänkin omiksi tarpeiksi.  Siihen liittyen itselleni ei ole niin hirvittävän tarkkaa miltä jokin näyttää webbisivulla kunhan asia toimii ja yleisimmin tarvittavat asiat löytää nopeasti.   Tuon vuoksi jätän mieluummin ammattimiehille/naisille nuo itse webbikehitysjutut.  Silti olisi hyödyllistä itselleni tietää kenelle lähettää postia mistäkin asiasta. Tällä hetkellä se perustuu siihen mistä asiasta olen kunkin nähnyt keskustelevan :)

Autamme ilolla ja ilmaiseksi omalla ajallamme.  Ethän vaadi, uhoa tai isottele näin saamasi palvelun johdosta.

Hupser

  • Vieras
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #137 : 28.04.13 - klo:19.49 »
Jokaisessa projektissa tarvitaan "pomo", koska muuten se ei vain etene. Tämän olen oppinut kouluajoilta.

Jos tähän projektiin tarvitaan HTML+CSS+sisällönhallintaosaajaa niin voin auttaa. En osaa koodailla paljoa (aikaisemmin mainitut eivät ole koodausta vaan kuvauskieltä), mutta osaan lukea koodia jonkun verran.

Heikki Ketoharju

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 716
  • Tee enemmän, harmittaa vähemmän!
    • Profiili
    • heikki.ketoharju.info
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #138 : 29.04.13 - klo:17.29 »
Hei!

Totta kai apu kelpaa! Nyt tarvittaisiin sivuston koodin siistimistä: merkkaus on monin paikoin epäsemanttista, ja pitäisi korjata kuntoon. Osa sivuista on muokattu, mutta Hanki Ubuntu vielä odottaa korjaamista: http://ubuntufi.dev.zeip.eu/hanki-ubuntu

Homma toimii näin:
1) Laita minulle yksityisviesti, jossa pyydät tunnukset sivustolle.
2) Kopioi kirjoittamani CSS sivun alkuun Style-tagien väliin: http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=36910.msg342445#msg342445
3) Pyri siihen, että kaikki muu CSS style-tagien välistä poistetaan.
4) Korjaa elementit järkeviksi (otsikot h-elementtejä, ei spaneja jne).
5) Poista taulukkotaitto
6) Poista elementeistä turhat style-attribuutit.
7) Jos teit minun kirjoittamaani CSS:ään lisäyksiä, postaa muutettu CSS tähän ketjuun.

Huomaa: olen rakentanut tuohon css:ään lukuisan määrän erilaisia tyylisääntöjä, joiden avulla pitäisi pystyä tekemään noita bokseja, joilla on pyöristetyt reunat jne. Katso mallia noiden sääntöjen käyttöön jo muokkaamiltani sivuilta, esim:
http://ubuntufi.dev.zeip.eu/esittely/ominaisuudet
http://ubuntufi.dev.zeip.eu/esittely/paivitysohjelma

Jos saat tuon sivun valmiiksi, voit muokata sen alasivut. Lisäksi esittely-osiosta pitää muokata vielä yksi sivu: http://ubuntufi.dev.zeip.eu/esittely/miksi-kayttaisin-ubuntua
-
Minä kirjoittelen suomenkielisiä ohjeita Linux-musiikintekoon:
http://linux.fi/wiki/Musiikinteko_Linuxilla
-
Kansainvälinen Linux-audio -wiki, sovellusluettelo ja äänikorttitietokanta:
http://wiki.linuxaudio.org

Hupser

  • Vieras
Vs: Ubuntu Suomen WWW-kehitys
« Vastaus #139 : 30.04.13 - klo:00.57 »
Miksi alanavin ja otsikon välissä on noin kauhiasti tyhjää tilaa?
Muuten tuommoista kehtaa jo mainostaakkin.

Tällä viikolla en kerkeä, mutta ensi viikolla varmasti löytyy ylimääräistä aikaa, jos vielä tarvetta.